Mä en kestäis jos mun lapset kuolisivat :´(

Carpe diem.

tuli vaan niin surullinen olo tuosta tsunamiohjelmasta, missä oli lapsensa menettäneitä.



ap.

Lohdutonta ja erittäin surullista, mutta useat ihmiset löytävät itsestään voimavaroja, joita eivät tienneet omaavansa ja kykenevät jatkamaan eteenpäin.

Ukkini on joutunut hautaamaan 3 lastaan.Kaksi alle 4 vuotiaina(Toinen kuoli tapaturmaisesti ja toinen vakavaan sairauteen) ja kolmannen aikuisena,mutta oli oma lapsi iso tahi pieni suru on kuulema silti suuri.



Suru ja ikävä on ukillani vieläkin kova,mutta eteenpäin on ollut mentävä.

Ja muuten, miksi tuota ap:n sanomaa asiaa ei saisi sanoa ääneen?

Hirveetä, mutta elämä jatkuis kumminkin. Ellei sitten itsaria tekis, mut siihen harvempi kumminkaan ryhtyy, vaikka ekaks tuntuis ainoolta ratkaisulta.



Ei muuta ku nautitaan tästä päivästä, kun meillä lapset ympärillä.

vaan sitä samaa mitä minäkin aina olen ajatellut. Itse olen niin heikko ja lapsistani riippuvainen että elämä ilman heitä ei olisi elämää ollenkaan. En näe syytä elää ilman lapsiani.



Kuulostaa ehkä sairaalta , mutta ne ovat minun ajatuksiani nyt kun on kaksi pientä lasta.

Mutta on vain täysin naivia sanoa, ettei kestäis. Niin kuin edellä jo on sanottu, niin kukaan ei toivo lapsensa kuolevan, eikä kukaan sitä etukäteen ajatellen kestäis. Sitten kun tilanne on kohdalla, niin vaihtoehtoja vain ei ole, ja siitä se elämä vähitellen jatkuu ja suru jää. Jotenkin näin se menee, eikä se etukäteen suremalla siitä paremmaksi muutu.

Sen takia mua säälittikin suunnattomasti noi tsunamista selvinneet yksittäiset henkilöt, jotka tosissaan menetti koko perheensä, ois ollu parempi jos ois menny itekin mukana..



Ja juu, on lääkkeet vielä ottamatta

hakemaan kesken.Sillä välin heidän 4 lastaan on ammuttu kotonaan kuoliaaksi,ampujaksi paljastuu toiseksi nuorimmaisen 12v.lapsen kaveri. Tämä on tosi tarina ja jo 4 kerran luen ja aina yhtä koskettava.