Hehheh. Haluaisin nähdä, kuina täydelliset av-äidit suhtautuisivat toisen naisen lapsiin itse?

Minä voin sanoa, että olen rakastanut ihan vieraitakin lapsia. aivan varmasti rakastaisin oman mieheni lasta! (tietenkin olisihan se prosessi, mutta lopputuloksena olisi rakkaus!)

ei tee mitään jos ei pakoteta jonkun rangaistuksen uhalla jne. Siinä on aika vaikea asennoitua positiivisesti, vaikka miten tietäisi murrosiän ym alkaneen. Varsinkin kun siskoni omat lapset ovat reippaita ja " kunnollisia" . Samaten siskoni mies on kunnollinen,kaikkensa tekevät, mutta tyttö vaan on mikä on. Etenkin äitipuolelle on supertörkeä. Itse en jaksaisi, en millään.

kuin alkaa seurustella ja sitten vuosien päästä saa tietää (kentis kun on jo omiakin lapsia) että miehellä on lapsi ennestäänkin?



Nainen joka alkaa suhteeseen miehen kanssa jolla on lapsi jota nainen vihaa ei voi olla muuta kuin epätoivoinen idiootti joka ei saa miestä mistään muualta.



(Älkääkä please alkako mitään " ei kukaan voi valita keneen rakastuu" -sontaa. Ei voikaan valita, mutta jos käytännön elämä on ilmiselvästi vaikeaa/mahdotonta, niin ehkä kannattaa jatkaa etsimistä. Ihastuksia/rakastumisia tulee ja menee. Tosirakkaus kestää, myös ne lapset...)

järjellä tajuaa, että " aina ei ole helppoa" mutta kuitenkin. Totuus voi ollakin paljon raskaampaa kuin mitä kuvitteli. Vähän sama asia kuin se, että kukaan lapsen synnyttänyt ei saisi valittaa vauvasta, joka huutaa kurkku suorana 8 tuntia joka ilta. Kyllähän jokainen tietää etukäteen, että se on mahdollista ja aika todennäköistäkin, että ne joskus huutaa.... Mutta tämä uusperheasiakin on asia, josta on niin helppo " kypsyyden" nimissä viisastella, jos ei itse ole ko. tilanteessa.

Jos lapsi elää perheessä jossa äitipuoli vihaa häntä, hän kärsii siitä. Varmasti myös äitipuoli kärsii, mutta hän on aikuinen joka voi halutessaan lähteä pois. Lapsi ei voi tehdä muuta kuin kerjätä huomiota tai masentua ja alistua ja olla hiljaa.



Siksi on aikuisen velvollisuus lähteä, jos toteaa vihaavansa lasta. Muu kuin hetkellinen viha lasta kohtaan ei ole normaalia, ja on lapsen oikeuksien rikkomista jos hänet pakotetaan elämään sellaisessa ympäristössä.



Lapsella on oikeus tavata isäänsä / asua isänsä kanssa ja saada rakkautta molemmilta vanhemmiltaan, vaikka isän uusi naisystävä ei sitä haluaisikaan.

sopeutuisi ajatukseen ja löytäisi lapsesta jonkin rakastettavan ominaisuuden vaikka hiukset ja siitä sitten on parempi jatkaa eteenpäin..





T. erityislasten parissa työskentelevä ja jokaiseen olen rakastunut ajan kanssa : )

Sen takia olen niin kiitollinen miehelleni, joka rakastaa omaa lastani kuin omaansa. Samoin olen iloinen, että lapseni äitipuoli kestää/sietää/pitää lapsestani, se ei ole itsestään selvää. Hän ei rakasta lastani, mutta sitä en olisi koskaan odottanutkaan (lapsi käy isällän joka toinen vkl).



Luulen, että itselleni jopa viikonloppulapsi olisi liikaa :( Juu,en ole ylpeä itsestäni....