MIKSI haluat suurperheen?

Meillä siis ensi syksynä tulossa yhdeksäs lapsi. Meillä elämä vain on mennyt niin. Nuorena aloitettiin lasten teko ja ajateltiin että reilu 30 kymppisinä meillä on sitten aikaa olla ihan kahdestaan ja tehdä mitän vaan koska olemme silloin vielä nuoria. 4 lasta teimme alta 20 vuotiaana,mutta sitten silloin reilu 30 vuotiaana tuli tyhjyys kun lapset alkoivat olla jo murkkuikäisiä eikä ollut sellaista hoidettavaa. Annoimme iltatähdelle luvan tulla,ja sieltä tulikin sitten kaksi kerralla. Muutamaa vuotta myöhemmin tulin yllättäen raskaaksi ja sitten hänelle piti vielä leikkikaveri tehdä perään:)

Nyt sitten yli 40v tulin yllättäen raskaaksi,oikeasti luulin oireita aluksi vaihdevuosista johtuviksi,mutta olinkin raskaana ja nyt on ensi syksynä meille tulossa se lapsi nro 9.

Hyvinhän tämä on mennyt kun on tehty näin isoilla ikäeroilla. En todellakaan olisi jaksanut jos olisin tehnyt nämä kaikki vaikka 15 vuoden sisään. En,minun on ollut pakko saada tehdä töitä ja harrastaakkin välillä,sitten taas on hyvin jaksanut:)

Ja nyt voin hoidella tätä tulevaa pientä kaikella äidinrakkaudellani kunnes alkaa tulemaan jo lapsenlapsia,toivottavasti nyt ei ihan vielä kuitenkaan:)

minulle suurperhe on aina ollut haave,nyt kun lapsia on 7 voin sanoa saaneeni sen.kasvoin ite yksin ilman sisaruksia ja jo nuorena päätin et jos teen lapsia niitä on enemmän kuin 1.rakastan lasten hulinaa ympärilläni,koskaan yksikään muksu ei ole yksinäinen.aina on leikkikaveri ja ei ole pitkä aika aika kuluu siivillä.

aikuisella iällä, kun on olemassa lähellä niin paljon rakkaita ja ihania ihmisiä. Sitä automaattisesti saa ison suvun, kun kaikkien lasten mahdolliset puolisot ja lapset tulevat mukaan kuvioihin. Joskus nuorempana ajattelin, että miten vanhemmat jaksavat vapaasta tahdostaan tällaisen ruljanssin, varsinkin, kun arvostelijoita riitti. Nyt, kun itse pääsen nauttimaan suuren lapsuuden perheeni ihanuuksista, en voi, kun kiittää vanhempiani. He itse nauttivat siitä, kun ympäri Suomea on paikka, missä vierailla ja käydä. Aikuisista lapsistaan he saavat ystäviä.



Itse haluaisin oman kokemukseni pohjalta useamman lapsen. Se jääkin sitten nähtäväksi, toteutuuko toiveeni.

Onko kyse siitä, ettei halua olla yksin, ja haluaa ympärilleen paljon väkeä ja hälinää?

En jaksa uskoa, että rauhaa, erillisyyttä ja yksinäisyyttä haluava ihminen kykenisi suurperheen äidiksi.

Miten suurperheessä muotoutuu vanhemman ja lapsen välinen suhde. Ajankäyttö lasta kohden ja yksilöllinen kohtelu? Myöskin uteliaisuudesta kysyn.

ajatellut, että haluan suurperheen, mutta sen olen kyllä saanut(12 lasta)

Yhtään en antaisi pois. En meinaa itsekään uskoa, kuinka rakkaita kaikki ovat-miten se voi ollakin vain niin, että tuota vauvaakin rakastaa niin paljon, tuntuu, että aina vain enemmän , mitä enempi on lapsia. Lapsen oma pieni persoona ja lapsen syntymän ihme on tullut vuosien varrella paljon suuremmaksi ihmeeksi, kuin jos minulla olisi vain pari lasta. Jotenkin tuntuu, että ymmärtää ja ajattelee lasta ihan eri tasolta. Isossa perheessä työtä on koko ajan. Joku täällä jossakin ketjussa totesi, ettei sovi olla laiskat vanhemmat, se on totta, mutta sanoisin, ettei myöskään kovin itsekkäät..Raskainta kuitenkaan eivät ole lapset vaan ympäristön jatkuva huokailu asiasta, asiottomat kyselyt jne. Moni luulee, että mies alistaa vaimonsa-harva ajattelee, että eipä ole miehellekään aina helppoa. Kaiken kaikkiaan työntäyteinen elämä on onnellista, kun perheessä on sopusointu. Ja-niin kyllä, voin sanoa, että sain jotakin sellaista, jota en edes ymmärtänyt haluta.

Voisin vielä lisätä, että minulla on 6 siskoa ja nyt aikuisena olemme uskomaton sakki, meillä on niin hauskaa yhdessä, teemme reissuja, vietämme vapaailtoja jne. Olen kiitollinen vanhemmilleni heistä jokaisesta!

mutta olisin halunnut lisää. Ja siksi että minä ja mieheni rakastamme vauvoja, lapsia ja lapsiperheen elämää.

Monta kertaa saan kuulla saman kysymyksen-kuinka ihmeessä sinä riität/teidän vanhempien aika riittää kaikille jne. Itsestäni tuntuu monesti ettei se riitäkään. Mutta sitten ajattelen sitä kuinka paljon lapsilla on monia muitakin aikuisia lähellään sekä omat sisaruksensa, serkut jne. Lapset eivät ole kaikki samaan aikaan vailla syliä, mikä onkin hyvä asia. Minun mottoni on, että se joka kiukkuaa se eniten syliä tarvitsee. Tätä koetan toteuttaa.

Toisekseen lapset viihtyvät(ainakin meillä)paljon kekenään, on peli-ja leikkikaveria. Meillä lapset pääsevät vuoronperään äidin ja isän kanssa kahden kesken uimaan, kirjastoon, hiihtämään jne. Minä äitinä lähden murkkuikäisen tytön kanssa säännöllisesti lenkille. Samoin isä pojan kanssa. Olen monesti ajatellut, että oikeastaan isossa perheessä se on sellaista jatkuvaa vuorovaikutusta lasten kanssa. Kun isommat ovat koulussa laitetaan pienten (6 alle kouluikäistä)kanssa yhdessä tiskejä koneeseen, lasketaan mintako lusikkaa, ripustetaan pyykkiä jne. Samalla jutellaan ja höpsötellään, lauletaan. Leivotaan pullaa ja luetaan kirjaa. Sellaista lähellä läsnäoloa. Kiireetöntä. Turhaa siinä on hötkyillä itse mihinkään tai laskeskella tekemättömiä töitä.

Lapsia ei istuteta videoiden eteen. Se mihin aikani ei tahdo millään riittää on koulu. Kuuden koululaisen vanhempana tuntuu, että sitä koulua saa käydä koko ajan:) En osaa sanoa jäävätkö lapset jotakin paitsi enkä sitä ajattele, koska koetan olla riittävän hyvä äiti näille lapsilleni-en täydellinen.

Kyllähän siinä täytyy perusaskareista ja jatkuvasta työn tekemisestä nauttia. Itsestäni ei olisi ainakaan yli neljän lapsen äidiksi, mutta olen onnellinen että nämä kaksikin. Se ajankäytöstä kyselevä kahden äiti.

Olen rakastanut Montgomeryn kirjoja Annan perheestä, Alcottin kirjoja Jon poikakoulusta, ja muita vastaavia... Heh. Olen tällainen varsin vanhanaikainen koti-ihminen (teen työtänikin kotoa) ja ajatuksena minusta tuntuisi ihanalta, että ympärillä hyörisi suuri lapsilauma. Mielikuvissani asumme maalla, myös eläimiä on paljon, lapsilla on paljon seuraa toisistaan, eikä elämästä koskaan puutu menoa, ääntä, energiaa, yllätyksiä, pieniä ihmeitä ja sitä elämän makua...

kukaan ei aina jaksa, mutta antoisaa moninverroin enemmän kuin yleisesti ja äkkiseltään saattaisi ajatella. Itsekin aina välillä ihmettelen kuinka sitä onkaan edes hengissä:) Lapset ovat niin aitoja ja kun monta pientä laulaa äitienpäivänä äidille, sitä tunnetta on mahdoton kuvailla!