ELOTAAPEROT 06 joulukuussa
Mitäs muille kuuluu näin joulun kynnyksellä? Toivottavasti joku edes olisi vielä kuulolla...
Meille ei ihmeempiä kuulu. Joulua jo odotellaan. Lähdetäänkin jo viikon päästä joulun viettoon mummolaan tytön kanssa edeltä ja mies sitten vähän myöhemmin perässä. Eli kotona ei tarvitse suurempia jouluvalmisteluja tehdä, silti lahjaostokset on vielä alkutekijöissään...
Täällä odotellaan lisää hampaita ja oikeita sanoja. Paljon tulee omaa puhetta, mutta ne selkeät sanat ovat vielä hakusessa.
Lempipuuhaa tuntuu olevan kaikenlaiset toiminnalliset jutut. Vähän aikaa sitten luettiin kirjoja päivittäin, mutta nyt mennään ja touhutaan koko ajan. Kiipeily, pukeminen, tanssiminen...
Tulkaahan kertomaan kuulumisia!
T: peepu ja tyttö 1v4kk
Kommentit (6)
vaikka ei kovin jouluisat fiilikset ole, kun maa on harmaa ja vettä vaan satelee... Mutta kai sitä vielä on toiveena, että valkoinen joulu saataisiin.
Meillä vauhdin ja toiminnan määrä on aivan huima. Tytöllä on koko ajan joku " projekti" kotona meneillään: työnnellään pottaa pitkin asuntoa, kiipeillään joka paikkaan, tyhjennetään kaappeja, tungetaan tavaraa vessanpönttöön, puetaan kenkiä jalkaan, ihaillaan omaa kuvaa peilistä jne. Koko ajan saa olla tarkistamassa, mitä " pahaa" tyttö on taas tekemässä.
Myös oma tahto on tällä hetkellä tosi kova. Jos tyttö ei saa mitä haluaa, alkaa kamalan kovaääninen huuto, mikä ei meinaa laantua millään. Hauskaahan tuota on seurailla, kun esikoinen oli samanikäisenä paljon rauhallisempi tapaus. Ja varsinkin nuo tyttömäiset piirteet (tuo jatkuva peilaaminen, kenkien jalkaan laitto, halu olla puettavana, korujen ihastelu) on aika liikuttavaa. Tyttö mikä tyttö.
Tyttö puhua pälpättää ihan koko ajan, mutta sitä omaa vauvakieltään. Tyttö osaa kuitenkin muutaman sanan jo: äiti, kakka, anna, pupu, ei, tiitti (kiitti), pooi (pois), hau-hau (koira). Esikoinen ei saman ikäisenä osannut juuri tuon enempää sanoja, mutta parivuotiaana puhui jo tosi selvästi ja monisanaisilla lauseilla. Että ehtiihän tässä.
Hampaita on suu täynnä eli enää puuttuu kahdet poskihampaat jokaiselta puolelta. Kyllä niitä kulmahampaita tässä tehtiinkin, kaikki neljä puhkesi samaan aikaan ja hiukan kyllä aiheutti ärtyisyyttä pikkuneidissä.
Lisäksi tyttöä on vaivannut ikävä ummetus, josta onneksi aletaan päästä jo eroon. Mutta kyllä vaan oli harmillinen vaiva, kun toinen oli niin ärtyisä koko ajan ja mitään muuta ei hokenut, kuin " kakka, kakka" ja vaelteli levottomasti pitkin kotia. Mutta nyt ollaan taas palattu normaaleihin kolmen kakan päiviin, joten ongelma on takana.
Sellaisia kuulumisia meiltä!
Pepper + tyttö (jouluaattona 1 v 5 kk)
meillä muuten samat ongelmat kuin struusalla. Eli tyttö on koko ajan minussa kiinni ja hermostuu, jos yritän tehdä jotain omaa. Olen ajatellut, että tämä johtuisi siitä, kun tyttö on hoidossa ja hänellä on sitten ikävä minua iltaisin. Sitten meilläkin heräillään melkein joka yö kukkumaan. Tai nyt jo vähän vähemmän, sillä aloimme rajoittamaan neidin päiväunia. Mutta pari kuukautta tässä syksyllä oli sellaista, että melkein joka yö herättiin kukkumaan. Aika rasittavaa ja uuvuttavaa.
Ihan samanlaista on meillä sekä äidin kaipuun että jatkuvan touhuamisen (lue " pahantekemisen" ) suhteen. Taitavat molemmat sitten kuulua ikään, vaikka esikoisen meillä ei ollut mitään ongelmaa kummassakaan asiassa. Olen vielä kotona ja lähes jatkuvasti siis saatavilla, mutta aina kun yritän lukea lehteä, istua hetken tietokoneella tai tv:n ääressä on tyttö itkemässä jalkaa vasten ja haluaa syliin. Sylissäkään ei ole tyytyväinen, jos en kohdista häneen huomiota. Isä ei kelpaa näissä tilanteissa lainkaan, mutta kun olen poissa kotoa, isä kelpaa loistavasti kaikkeen.
Tuo jatkuva touhuaminen: kiipeily, laatikoiden tyhjäys, paperien ja lehtien repiminen, pöytien, tuolien yms. työntäminen jne, käy välillä voimille. Tavaroita ei saa enää turvaan juuri mihinkään, kun tyttö ylettyy ottamaan niitä mm. keittiöntasoilta ja pöydiltä ellei ole huomannut laittaa riittävän kauas. Sotku ihan mahdoton koko ajan ja näköyhteys tyttöön pitäisi olla aivan jatkuvasti. Olen jo vähän luovuttanut siivoamisen suhteen ja yritän ajatella, että tämä kuuluu nyt tähän elämänvaiheeseen, mutta välillä kyllä ärsyttää, kun tavaraa on joka puolella. Tulee myös harkittua vierailukohteita ja muita menoja aiempaa tarkemmin, kun on aika raskasta itselle kulkea koko ajan lapsen perässä, jää kahvit juomatta ja rupattelut väliin. On ihana jättää tämä 1v kotiin tai mummolaan ja mennä isosiskon 3v kanssa kaksin. Mitenkähän kauan tämä vaihe mahtaa kestää?!
Meillä on aktiivisessa käytössä viisi sanaa. Välillä oikein yllättyy, kuinka vaikeitakin sanoja tyttö jo ymmärtää, vaikka ei osaa vielä itse sanoa tuon enempää.
Pottaan meillä hoidetaan pääsääntöisesti aina kakka ja pissahätääkin tyttö osaa jo ilmaista ja yhä useammin ehditään potalle ennen kuin se on vaipassa.
Hampaita on kuusi eikä näyttäisi ihan just olevan tulossa lisää. En tiedä, johtuuko tästä, mutta ruoan pitää olla edelleen melko hienoa. Pudottaa yleensä suusta esim. jauhelihanpaloja, jos ei ole haarukalla muusattu tarpeeksi pieneksi. Sormin kyllä syö hedelmäpaloja ym.
Kiva lukea muiden elotaaperoiden kuulumisia!
Olipas kiva, kun löytyi uusi ketju! =)
Tosissaan jouluun ei ole enään kuin reilu viikko, kääk! Mie en ole leiponut vielä mitään, totaalilevossa ollut viimeisen kolmisen viikkoa kun masuasukilla meinaa vesi loppua =/ Alaraja on 8 ja meillä nyt vähän parantuneena siis levolla ja noin 7 litran päivittäisellä nesteen nauttimisella ollaan viidessä... Tiistaina jälleen kontrolli...
Mutta tästä meidän taaperosta, uuden sanan oppi toissapäivänä ja se on AUTO! Sinänsä yllättävä että poitsua on nyt ruvenneet autot kiinnostamaan kun edellisen pari-kolme kuukautta suosikkilelu oli pallo ;) Muutoin puhuu omaa kieltään eli höpöttää päättömiä non-stop =) Ihaninta on, kun meillä on makkarin seinällä sellainen taulu jossa lukee Rasmus ja mies ruukaa tavata sitä pojalle, niin poika sitten itsekin aina " tavaa" omaa nimeään!
Tuo kiinnipitokausi kohdistui meillä minuun noin parisen kuukautta sitten ja nyt kun mies on ollut onneksi enemmän kotona, niin mieheen. Jos erehtyy kääntämään selän pojalle, niin kamala poru alkaa välittömästi... Sinänsä kyllä ymmärrän kun mies tosissaan reissasi todella paljon, oli kotona vain pari-kolme päivää aina parissa viikossa niin poika tahtoo nyt ottaa kaiken takaisin eikä päästä isiä mihinkään! ;)
Hampaita ilmestyi poskiin jokunen aika sitten eli 10 hampsia on nyt suussa. Toisinaan vieläkin poika osoittaa hellyyttä puremalla, mutta onneksi enään harvemmin. Ja tuo pureminen on kyllä ihan omaa syytä sillä kun ei vielä ollut hampaita poitsu tosissaan tykkäsi antaa kunnon pusun nappaamalla ikenillä kiinni ja mistäpä se toinen nyt voisi tietää että kun tänään tekee saman kuin silloin, niin se sattuukin? =/ Mutta onneksi siis todella harvoin enään puree, halittelee ja pussailee kyllä siitäkin edestä!
Meillä siirryttiin isompaan sänkyyn nukkumaan ja jätettiin pinnis pian syntyvälle siskolle! Ekana yönä mies kuulemma nosti pojan kolme kertaa lattialta takaisin sänkyyn, mutta sen jälkeen ei ole ollut ongelmia. Poika juo sekä päiväunille että yöunille mennessä pullon sängyssä ja yleensä nukahtaa alta 5 minuutin, tosi hyvin siis!
Poika osoittelee esineitä kovasti ja on todella hassun näköinen sillä etusormen ensimmäinen nivel on aina ihan 90 asteen kulmassa :) Ja todella paljonhan tuo jo ymmärtää, tosissaan sitä joskus ihan yllättyy kun pyytää tekemään jotain ja poika tekee just niinkuin on pyydetty!
Siinäpä tulikin jo jurinoita täältä, mun vanhemmat ja nuorin sisko saapuvat maanantaina pariksi viikkoa lomailemaan, kivaa!!!
Mukavaa joulun odotusaikaa kaikille!!
-Allu ja Rasmus 260806 ja Pupu rv34+
Kylläpä kuulostaa taas niin tutuilta nuo teidän kuvailut! Mukavaa on lukea aina muiden ajatuksia.
Meillä myös on tytöllä aina jokin projekti päällä, tavaroiden kuljettelu/purkaminen, pukeminen ja riisuminen ja tahtoa tosiaan alkaa löytyä aina vain enemmän! Todellinen päähänpinttymä on tullut yöpuvun riisumisesta, joten yksin nukahtamisesta ei oikein tule mitään, kun pitää vieressä vahtia, ettei yöpuku saa kyytiä!
Hampaita näyttää nyt tulevan useampi kerralla... hyvä niin, koska tähän asti on pärjätty niillä neljällä etuhampaalla;)
Kovasti voimia sinne sruusalle ja allulle loppu odotukseen ja onnea koitokseen! Olisipa itsekin mukava kokea odotusaika vielä uudelleen.
Ollaan lähdössä huomenna joulun viettoon, joten mukavaa joulun odotusta ja rauhallista joulua kaikille!
Palaillaan taas!
T: peepu ja tyttö 100806
minä olen taas pitempään pysynyt taka-alalla. ei ole ollut jaksamista kirjoitteluun, joskus olen kuitenkin käynyt lukemassa kun jotain pinoja ollut näkyvissä:).
meillä joulua odotellaan kovasti siitäkin syystä että uuden vauvan laskettu aika ajoittuu niille tietämille ja olo on jo sen verran raskas että mielellään jo pian lähtisi hakemaan nyyttiä kotiin.. ensimmäistä kertaa siis vietetään joulua omassa kodissa oman perheen kanssa, tavallinen joulunviettopaikka kun on toisella puolella suoea niin nyt ei sitten uskalleta mihinkään täältä lähteä.. jännittää vähän miten tuo taapero uuteen vauvaan tottuu ja kuinka raskasta se sitten on kahden noinkin pienen kanssa.
meillä ei myöskään sanoja juuri tule. kakka on ainoa ihan selvä sana. välillä jotain äidin ja pallon suuntaista.. ja ne hampaat myös ovat antaneet odottaa itseään jo kuukausia. nuo 8 hammasta on ollut jo kesällä.. mutta ne puruhampaat viipyilevät jossain. ollaan mietitty oisko nyt tulossa kun koko ajan tuntuu olevan kädet suussa ja kiukuttaa tavallista enemmän..
onko kuulkaa muilla semmoista ongelmaa että äidin ei anneta olla yhtään rauhassa?? meillä on ongelmana se, että minä en saa tehdä omia juttujani ollenkaan. taapero on koko ajan kädet ojossa itkemässä vieressä.. (nytkin..). kun taas on isän kanssa kaksistaan niin omat leikit sujuvat loistavasti eikä seuranpitäjää juurikaan tarvita.. tämä on minusta tosi turhauttavaa! jos jollain jotain hyviä neuvoja miten tästä pääsis eroon, niin mieluusti otan vastaan??!
meillä on myös uusi ongelma öiden kanssa. tyttö herää nykyisin melkein joka yö (aiemmin nukkunut yöt päasiassa yhteen putkeen). kumpikaan meistä ei sitten yöllä väsyneenä jaksa sitä pinnasängyn vieressä roikkumista ja nukuttamista joten otamme lapsen väliin.. ja hänpä valvoo siinä aina kaksi tuntia pyöriskellen ennen kuin nukahtaa.. eikä titysti kukaan saa siinä sitten nukuttua.
tämmöistä ongelmaa täällä:).
kiva kuulla myös muista elokuisista.
-sruusa ja taapero 280806 ja la 281207.