Vauva-lehden nettijatkot: Imetys käyntiin

Esikoispojan kanssa imetys lähti hyvin käyntiin, ja ylpeänä kannoin " uudistuneet," uhkeat rintavarusteluni, kun muutoin sain olla vaan toisille kateellinen.



toisen lapsen kanssa kaikki ei vaan mennyt samalla tavalla, kun esikoisen kanssa. Tyttö oli tosi laiska syömään, söi n.5min/rinta ja sekin tuntui olevan työn ja tuskan takana. Tyttö vaan torkahteli rinnalle. Rinnat tuntui muutenkin koko ajan tosi tyhjiltä, eikä maito ehtinyt " pakkautua" rintoihin oikein ollenkaan. Kyllä eron esikoisen imetykseen todella huomasi. Tyttö kasvoi muutenkin hissukseen, painonsa puolesta vähän miinus-käyrillä koko ajan. Neuvolasta kehoitettiin siirtymään kiinteisiin melko aikaisessa vaiheessa. Tyttö oli muutenkin tyytymätön öisin, heräsi n5kertaa yössä. Kiinteisiin siirtyminen ei tuonut käyriin eikä öihin toivottua muutosta. Tyttö söi edelleen huonosti! olin imetykseen tosi pettynyt ja itselleni vihainen, kun en saanut tyttöä kasvamaan niinkuin olis pitänyt. (Neiti on nyt 2v8kk,paino-pituusindeksi on kuroutunut normaaliksi. Nyt ruoka maistuu,kun saa itse syödä!)



Nyt kolmas lapsi (tyttö) on kolmeviikkonen ja syö rintaa kun vimmattu. Ei olla vielä käyty neuvolassa punnituksessa, mutta luulen, että eiköhän mittari värähdä, kun sinne päästään. Rinnat on taas uhkeat (hyvä että liiveihin mahtuu) ja päivän aikana saan kerääjillä talteen maitoa n.100ml. Ei tyttö jaksa kerättyä maitoa enää syöttöjen jälkeen ottaa. Vaippoja saa olla alvariinsa vaihtamassa ja tytöllä leukapoimut senkun lisääntyy. Ei meinaa 1newbornit enää jalkoihin mahtua!

Ihanalta tuntuu, kun saa tunninkin makoilla vauvaa syöttämässä ja on ihanaa katsoa, kun syötön päälle pikkuneiti väläyttää hymyn maito suunpielistä valuen.

Vauva -lehden maaliskuun numerossa on juttu imetyksestä. Jutussa todetaan, että imetys ei satu, ja jos se sattuu, niin silloin on jotain vialla. Käsittääkseni kyllä kaikilla imetys sattuu aluksi. Mielestäni on kummallista, ettei tätä tuotu jutussa esiin.

Muistan hyvin parin viikon takaa, kun vauva sairaalassa asettui aterialle. Tuntui kuin kuin vauvan suu olisi ollut täynnä neulanteräviä hampaita. Rinnan päät oli pari päivää ihan haavoilla, olin varma,että saan rintatulehduksen. En vielä ainakaan ole saanut, onneksi!



On varmaan yksilöllistä, miten rinnat imetyksen kestää. Minäkin rasvailin rinnanpäitä pitkään ennen synnytystä, eikä siitä nähtävästi kovin paljoa apua ollut. Toki imetysasennotkin voi vaikuttaa, se saako vauva kunnolla rinnasta kiinni.



Kyllä imetys alussa sattui, mutta nyt kolme viikkoa myöhemmin ei kivusta ole tietoakaan.

Imetyksen ensinmäiset 3 kuukautta olivat kyllä todella tuskallisia. Rinnat olivat niin kipeät, että välillä pelkkä ajatuskin lapsen nälästä sai minut itkemään. En todellakaan nauttinut imetyksestä!!!!

Neuvolatädin mielestä imuote näytti ihan oikealta, eikä osannut minua auttaa. Kokeilin varmaan kaikki mahdolliset poppaskonstit ja se mikä helpotti yhtenä päivänä, ei varmasti toiminut enää seuraavana. Välillä saattoi olla kokonainen päivä, ettei koskenut yhtään ja sitten kipu taas iski kovempana kuin koskaan! Aika paljon pumppasin ja annoin maitoa pullosta koska pumppaaminen ei tehnyt niin kipeää. 2 rintatulehdustakin sairastin! Luovuttaminen kävi monta kertaa mielessä mutta joku minut sai kuitenkin aina vain jatkamaan ja kestämään!?

Vuoden vaihteen jälkeen, pojan täytettyä 3kk kipu vain yhtenäpäivänä loppui eikä enää palannut!

En todellakaan tiedä mikä meillä tuossa imetyksen alussa mättäsi? Miksi se teki niin kipeää? Ja kuinka se loppui niin yllättäen? Paljon jäi kysymyksiä joihin en saanut vastausta.

Poika on nyt reilu 5kk ja nyt imetys sujuu ja on äidistäkin ihanaa! Olen niin onnellinen, että en luovuttanut imetyksen suhteen kokonaan!

luontobingo:

Vauva -lehden maaliskuun numerossa on juttu imetyksestä. Jutussa todetaan, että imetys ei satu, ja jos se sattuu, niin silloin on jotain vialla. Käsittääkseni kyllä kaikilla imetys sattuu aluksi. Mielestäni on kummallista, ettei tätä tuotu jutussa esiin.

Itse asiassa kaikilla imetys ei tee kipeää, ei edes ihan alussa.

Kipu ei siis ole normaalia, vaikka ehkä (valitettavasti) hyvinkin tavallista.

Jos rinnat menevät rikki, niin silloin on takuuvarmasti jotain pielessä lähes poikkeuksetta siinä, millä otteella vauva imee rintaa. Ihoaristus (= epämiellyttävä tunne, joka menee pois imetyskerran kuluessa eikä tunnu imetysten välillä) on se tavallisin " kipu" , jonka pitäisi helpottaa ajan kanssa.

Hyvää ja oikeaa imuotettahan ei mitenkään näe päällepäin, vaikka joku niin voi väittääkin. Jos rinnat ovat rikki tai imetys sattuu koko imetyskerran ajan ja/tai imetyskertojen välillä, kannattaa etsiä apua imuotteen korjaamiseksi. Ei kannata tyytyä tyypilliseen vastaukseen kivun helpottamisesta, kun vauva kasvaa.

Hyvin usein imuote korjaantuu, kun imetysasentoa parannetaan (vauva masu masua vasten äidissä kiinni, " ruoto suorassa" , pää sopivan takakenossa että suun saa mahdollisimman auki -> monesti riittää, että vauvaa siirtää muutaman sentin tämän jalkojen suuntaan). Mitä parempi asento, sitä helpompi vauvan on ottaa rinnasta kiinni " oikein" . Ja mitä pienempi vauva, sitä tärkeämpää on, että asento on vauvalle hyvä.

Imetyksen ei pitäisi sattua eikä tuntua kivuliaalta!! Imetys voi kirpaista imetyksen alussa, siis silloin kun vauva ottaa ensimmäisiä imuja sillä imetyskerralla, mutta kivun pitäisi hellittää pian. Jos ei hellitä, on yleensä imuotteessa vikaa!



Synnytin esikoiseni 4k sitten sektiolla. Vauva vietti ensimmäiset 5vrk vauvateholla ja itse olin aika kipeä, joten en näin vauvaa ensimmäisinä päivinä vain 1-2 kertaa päivässä. Näinä kertoina imetin eikä imetys sattunut.



Kun itse voimistuin kävin vauvaa imettämässä teholla useita kertoja ja öisin tehon hoitajat toivat minun pyynnöstäni vauvan rinnalle syömään. Maito nousi 3. tai 4. päivänä leikkauksesta ja molemmat olimme vielä sairaalassa. Rinnat olivat todella täydet, pinkeät ja kivikovat. Ja silloin imetys sattui todella paljon. Vedet silmissä imetin. Välillä piti ottaa vauva pois rinnalta ja jatkaa hetken päästä uudelleen kun saattui niin paljon. Imuote näytti hoitajien mielestä tosi hyvältä ja vauva imi hyvin. Ja hoitajat käskivät vaan jatkaa samaan malliin, tyyliin " kyllä se kipu siitä parin viikon sisällä helpottuu" . Mutta sattui kuin olisi puukolla viiletty rintaa..=( En millään olisi jaksanut kahta viikkoa, en edes kahta päivää tuota kipua!



Onneksi seuraavana päivänä minua hoiti kätilö, joka oli todella perehtynyt imetykseen. Hän painotti minulle, että imetys ei saa sattua! Tämä kätilö laittoi vauvan rinnalle ja tissin vauvan suuhun oikein eikä sattunut ollenkaan! Olipa ihana tunne, kun pystyin imettämään ilman kipua!!=)



Minulla ongelmana oli liian täydet rinnat. En ollut antanut rintaa tarpeeksi syvälle vauvan suuhun. Eli imuotteessa oli vikaa kuitenkin. Ylitäysien rintojen pumppaaminen ennen imetystä auttoi oikean imuotteen löytämisessä. Ja tämä ihana kätilö kävi yhden työvuoronsa aikana laittamassa rinnan vauvan suuhun oikein joka syöttökerralla ja minä opin imettämään ilman kipua!!=)

Vauvani syntyi täysiaikaisena ja imetystä siis alettiin heti sairaalassa harjoittelemaan. Olin erittäin yllättynyt siitä, kuinka vaikeaa alkuun pääseminen oli! Neuvolassa, valmennuksissa ym. imetyksestä paljon puhuttiin, mutta kukaan ei kertonut imetykseen ja sen aloittamiseen liittyvistä ongelmista - senhän piti olla maailman luonnollisin asia ja lähteä käyntiin kuin itsestään. ( Ainoastaan mainittiin, että rinnat voivat tuntua alkuun hieman aroilta - arka oli erittäin lievä sana tuntemaani kipuun verrattuna! Kipu siis tuntui aina imetyksen alussa, sitten helpotti, mutta oli silti erittäin epämiellyttävää. Imuote oli vauvalla alusta asti ok.)



Ensimmäisenä yönä vauvani oli rinnalla tuntitolkulla, vaikka mitään ei vielä rinnoista tullutkaan. Hoitajat kannustivat tähän ja kehuivat, kun vauva imee reippaasti. No, seurauksena tästä olivat ERITTÄIN kipeät ja rikkimenneet rinnanpäät ja nälkää kiljuva lapsi. Jos olisin tämän tiennyt tai edes kuullut olevan mahdollista, olisin aloittanut imetyksen maltillisemmin omaan tahtiin neuvoista huolimatta ja antanut vauvalle nopeammin lisämaitoa. Olisi säästytty monelta itkulta ja siltä, että koin alun erittäin negatiivisena ja kivuliaana aikana. Ymmärrän kyllä, että vauvan täytyy antaa alussa imeä, jotta maidontulo lähtisi nopeammin käyntiin, mutta olisi tahti silti voinut olla hieman hellävaraisempi.



Maito nousi kunnolla vasta noin viikon kuluttua synnytyksestä ja sitten pystyttiin lisämaidosta luopumaan. Imetysasentojen löytäminen oli minusta vaikeaa ja vaikka neuvolassa siinä annettiin ohjausta, meni varmaan toista kuukautta, ennen kuin saatoin sanoa, että imetys sujuu eikä asentojen ym. kanssa tarvinnut säätää ja kokeilla kaiken maailman konsteja.



Meillä alku oli hankalaa ja stressaavaa ja minusta olisi tärkeää, että näistäkin asioista puhuttaisiin etenkin ensimmäistä vauvaa odottavien äitien kanssa. Eipähän sitten tulisi epäonnistumisen tunteita, vaikka kaikki ei heti sujuisikaan kuin tanssi ja tietäisi, että on niitä ongelmia muillakin ja että tilanne luultavasti aikaa myöten helpottaa. Lopulta homma siis lähti meilläkin sujumaan ja vaiva alussa kannatti, mutta mahdollisen toisen lapsen kohdalla tekisin varmasti asioita toisin ja enemmän itseäni kuunnellen.

Heip, kerronpa tässä oman imetystarinani, koska olin itse varma että meidän lähtökohdilla imetys ei lähtisi käyntiin. Mutta tässä sitä vaan edelleen mennään täysimetyksellä, ja vauva on jo 5 kuukautta!



Vauva siis syntyi hätäsektiolla, ja joutui heti vastasyntyneiden teho-osastolle. Itse olin sairaalassa n. 3 vrk synnytyksen jälkeen ja sitten lähdin kotiin toipumaan. Vauva oli tämän jälkeen vielä 5 päivää sairaalassa. Olin siis leikkauksen jälkeen melko varma, että imetys menee meillä enemmän tai vähemmän pieleen koska emme saaneet olla aluksi lähekkäin. Sitten muistin että asennekin ratkaisee paljon, ja yksinkertaisesti päätin että saan imetyksen tavalla tai toisella toimimaan, edes osittain. Sairaalassa ollessani vierailin vauvan luona teholla 3-4 kertaa päivässä, ja joka kerta yritin hieman imettää. Maito ei vielä ollut noussut, ja vauva saikin osastolla koko ajan luovutettua äidinmaitoa. Kotiinlähtöpäivänäni maito nousi rintoihini, ja seuraavana aamuna vuokrasin rintapumpun äidinmaitokeskuksesta.



Ne 5 päivää, jotka itse olin kotona ja vauva sairaalassa, kävin itse sairaalassa 1-2 kertaa päivässä imettämässä - tosin muutamana päivänä en käynyt lainkaan. Kotona pumppasin maitoa 7 kertaa päivässä, joista yksi oli aina klo 03.00 yöllä. Laitoin tuota yöpumppausaikaa varten aina oikein kelloin soimaan. Aina käydessäni vauvan luona vein maidot äidinmaitokeskukseen (tai mieheni vei jos en itse käynyt sinä päivänä). Sieltä ne sitten vietiin vauvalleni osastolle. Kotiinlähtöpäivänä osastolta sanottiin että kannattaa hankkia Nania kaappiin varmuuden vuoksi (?!). No niinhän minä sitten tein, ja annoinkin muutamana ekana viikkona pojalle aina vähän imetyksen lisäksi korviketta. Olimme ekat viikot kotona käytännössä koko ajan sängyssä vauvan kanssa, mieheni hoiti kaikki kotihommat, vaipan vaihdot, kylvettämiset ja minun ruokkimiseni tuon ajan. Tämä aika oli mielestäni ihanaa aikaa, ja kipeän leikkaushaavani vuoksi en paljoa olisi edes pystynyt toikkaroimaan pystyssä. Tämä varmasti vaikutti suuresti siihen, että sain kuin sainkin imetyksen käyntiin, ja kahden viikon kuluttua lopetin korvikkeen annon kokonaan kuin seinään. Siihenkään mennessä en tosin ollut antanut sitä kuin noin 1 dl/päivä. Ensimmäisten kuukausien ajan tarjosin rintaa vauvan jokaiseen itkuun.



Ja edelleen siis mennään pelkästään äidinmaidolla. Painon nousu oli kuukausi sitten hieman hidastunut ja neuvolasta neuvottiin jo siirtymään soseisiin. En kuitenkaan itse ole kokenut sitä tarpeelliseksi, vauva on hyväntuulinen ja mielestäni erittäin terveen näköinen. Isänsä ja äitinsäkin ovat olleet vauvoina suhteellisen keveitä yksilöitä! Tässä parin viikon sisällä on kuitenkin tarkoitus aloittaa kiinteät imetyksen lisäksi.



Missään vaiheessa en ole ajatellut, että imetyksen onnistuminen olisi hyvän äidin mittari. Syy siihen, miksi halusin sen onnistuvan, oli ennemminkin oma peruslaiskuuteni; rintamaito kulkee aina mukana ja on valmista nautittavaksi.



Että näin täällä. Suosittelen lämpimästi, että jo raskausaikana äiti tutustuisi imetysasioihin, mikäli tarkoituksena on imettää. Ilman tietoa minäkin olisin varmaan lopettanut imetyksen rintaraivareihin tai viimeistään siihen, että rinnat alkoivat jossain vaiheessa tuntua erittäin tyhjiltä.

Esikoiseni syntyi rv 34+1, hyvänkokoisena, mutta keuhkot vielä hieman keskeneräisenä, joten hän joutui heti synnyttyään keskolaan, en saanut häntä hetkeksikään rinnalle syntymänsä jälkeen hengitysvaikeuksien vuoksi.



Alusta alkaen ajattelin imetyksen olevan tuhoon tuomittu juttu. Olinkin yllättynyt, miten synnyttäneiden vuodeosastolla alettiin kannustamaan maidon nostattamiseen rintapumpun avulla ja korostettiin, kuinka tärkeitä ne ensimmäiset pienetkin määrät äidinmaitoa on sille pienelle vauvalleni. Niinpä sinnikkäästi kidutin käsipumpulla rintojani neljä päivää säännöllisesti muutaman tunnin välein, jotta maito lähtisi nousemaan. Ehdin jo osaston hoitajillekin itkeä monet kerrat, kun maitoa tuli vain muutamia millejä, että löytyisikö vaikka jotain taikapilleriä, millä saisi sen maidon nousemaan. Vihdoin neljäntenä päivänä synnytyksestä maito nousi ja aloin käyttämään sähköpumppua. Pari päivää vielä vietin osastolla kätilöiden suosituksesta, jotta maidon nousu hieman tasaantuisi ja tulisin toimeen niitten " dollypartoneitteni" kanssa. Kotiin palasin ilman vauvaa, hänen piti vielä jäädä muutamaksi viikoksi osastolle kasvamaan ja vahvistumaan, jotta jaksaisi syödä hyvin.



Siispä rintapumppu tuli minulle hyvin tutuksi. Pumppasin rinnat tyhjiksi säännöllisesti yötä päivää neljän tunnin välein. Maidot kiikutin jäähdytettyinä keskolaan, missä ne pastöroitiin ja annettiin vauvalle. Alkuun maito annettiin nenä-mahaletkun kautta sekä tuttipullosta. Imetystä pääsimme harjoittelemaan vauvan ollessa reilu 2 viikkoinen. Vauva sai olla kerran päivässä enintään 20 minuuttia rinnalla. Imetys lähti kuitenkin sujumaan yllättävän hyvin ja vauva tuntui tietävän heti, mitä siinä rinnalla tulisi tehdä.



3,5 viikkoisena esikoisemme pääsi kotiin ja, kun hän oli reilun kuukauden ikäinen, neuvolan kannustamana jätin pullot ja lisämaidon kokonaan pois ja siirryimme täysimetykseen. Täysimetys jatkuikin melkein 4 kk ikään saakka. Välissä oli kuitenkin kausia, kun vain itkin ja imetin. Imuote oli vauvalla aivan väärä enkä osannut korjata sitä ja myös hyvän imetysasennon löytäminen oli hankalaa. Onneksi neuvolassa minulle näytettiin kädestä pitäen, kuinka lapsi tuodaan rinnalle ja miten hyvä imetysasento löytyy. Imetys siis jatkui haasteista huolimatta, ja kiitos niin sairaalan kuin neuvolankin kannustuksen, esikoisemme sai rintamaitoa 8 kk ikään asti.



Toinen lapsemme syntyi täysiaikaisena ja hänen kanssaan imetys lähti hienosti käyntiin heti synnytyshuoneessa. Taas kuitenkin ne " dollypartonit" pääsivät minut yllättämään ja tällä kertaa, kun kotiuduin jo 3 päivää synnytyksestä ja pahin maidon nousu oli vasta edessäpäin, meinasi hetkittäin jo epätoivo iskeä niitten jättiläisrintojeni kanssa.



Jos hyviä neuvoja saa antaa, niin suosittelenkin kaikille, etenkin ensimmäistä kertaa imetystä aloitteleville VIIPYMÄÄN siellä synnyttäneiden vuodeosastolla niin pitkään, kunnes maito on kunnolla noussut ja on kätilöiltä saanut varmasti kaikki hyvät vinkit pakottaviin rintoihin aina kaalinlehdistä maitorahkaan. ;)



S ja lapset 3v ja 5,5kk

Lapseni syntyi kiireisellä sektiolla, enkä saanut häntä viereeni ennen kuin vajaan vuorokauden päästä synnytyksestä. Silloin sain kerran harjoitella imetystä, ennen kuin vauva jouduttiinkin siirtämään Lastenklinikan teholle, jossa ei tietenkään voinut imettää. Ensimmäiset 4vrk jouduin siis pumppailemaan rintoja maidontuotannon käynnistämiseksi. Päivisin pumppasin noin 4-6h välein, ja kerran yössä kävin pumppaamassa sairaalan sähköpumpulla.

Neljäntenä vuorokautena vauvan syntymästä pääsin kotiin, ja silloin oli maitokin jo noussut. Vauva oli sairaalassa vielä 5vrk, jona aikana sain imettää häntä päivisin. Vein sairaalaan mennessäni aina pullollisen (tai pari) rintamaitoa tuliaisiksi, ja joskus sain sielläkin pumpattua vauvalle yömaitoa odottamaan.



Joskus oli kieltämättä kiusallinen olo, kun hoitaja oli jo lämmittänyt korvikkeen vauvalle, ja itse saavuin paikalle rinnat räjähtämispisteessä, valmiina imettämään. Sain suorastaan pakottaa hoitajan heittämään korvikkeen pois - tietysti imetys oli järkevämpi ratkaisu siinä tilanteessa! Sairaalassa ongelmallista oli myös jatkuva imetys - vauva olisi asunut rinnalla & sylissä, mutta sairaalan seurantalaitteiden toimimisen kannalta sänky olisi ollut parempi paikka. Jälkeenpäin olen harmitellut, että olisi vaan pitänyt sylitellä vauvaa enemmän, kun pienen vointi kuitenkin koheni koko ajan. Kiireisellä osastolla ei todellakaan priorisoitu imetystä, vaan hommat pyrittiin vain hoitamaan mahdollisimman nopeasti.



Itse tein periaatepäätöksen, että vauva ei syö lisämaitoa eikä tuttia kotiuduttuaan. Siirryimme kertaheitolla täysimetykseen vauvan kotiutuessa 9vrk ikäisenä. Tämä oli mahdollista hyvän maidonnousun ansiosta, eikä varmasti luottavainen asennekaan ollut pahitteeksi :) Siinä sitten tissiteltiin ympäri vuorokauden ½-1½h välein, mutta ainakin vauva kasvoi ja vahvistui. Sairaalassa suuhun tungettua tuttia vauva kaipasi parin päivän ajan, mutta sitten nyrkinsyönti unohtui, ja rinnasta tuli tutin korvike... Se ei paljon haitannut siinä imetyksen onnessa.



Jälkeenpäin olen miettinyt, miten onnekas olin, kun maito nousi suuresta surusta ja sektiosta huolimatta. Vauva oli toisella puolella kaupunkia, myöhemmin 45min ajomatkan päässä, mutta äiti se vaan itki ja pumppasi. Onneksi näin; jäi imetyksestä ja läheisyydestä ihanat muistot, ja saimme molemmat tankattua alussa vähäiseksi jäänyttä läheisyyttä oikein olan takaa.

Minulla on kaksi ihan hyvää imetyskokemusta. Molemmat syntyivät täysiaikaisina ja olivat sairaalassa vierihoidossa. Vaikeana vaiheena olen kokenut ajan 1 vrk - 2 vrk ikäisen vauvan kanssa.



Esikoisen kanssa toinen yö oli hankala. Vauva olisi pitänyt rintaa suussaan tauotta, mutta maito ei ollut vielä noussut. Sinä yönä huoneessa ei ollut muita. Pidin vauvaa koko yön ja imetin ja imetin ja väsyin, en nukkunut ollenkaan. Seuraava vuorokausikin oli hankala kun maito nousi, mutta ei lähtenyt herumaan. Maitoa olisi ollut, mutta annoin lisämaitoa, koska en vaan saanut maitoa tulemaan rinnoista. Lisämaito ehkä auttoi. Pystyin rentoutumaan kun vauva oli vihdoin tyytyväinen ja vauva jaksoi keskittyä paremmin imemiseen. Imetys lähti sujumaan hyvin. Imetin 10 kk ilman suurempia ongelmia. Rintaraivareita oli kyllä välillä, maitoakin tuli alussa liian suihkuamalla. Maitoa kuitenkin riitti hyvin ja vauva oli hyvä ja nopea imijä.



Toisen lapsen kohdalla sama alun hankaluus toistui. Samoihin aikoihin oma mieliala on kai hormoneista johtuen ihan toivottomissa ja itkuisissa tunnelmissa. Sairaalassa " tarkkailtavana olo" hermostuttaa ja koti-ikävä painaa. Tällä kertaa ensimmäinen yö oli hankalin. Jaksoin jatkuvaa " tyhjän rinnan suussa pitämistä" puoli yötä. Sitten vein vauvan vauvalaan ja sain nukkua kolme tuntia ;) Pakkautumisongelmaa ei tälläkertaa päässyt tulemaan. Nyt vauva on 2 kk ikäinen. Imetys sujuu hyvin, mutta " suihkutissiongelma" on ollut edellistä vaikeampi. Tästä syystä imetän yleensä vain makuullani.

Meidän pikkanen söi melkein kokonaan ekat kolme viikkoa pullosta, pääasiassa pumpattua äidinmaitoa, mut nyt syö pääasiassa tissistä. Mulla on niin matalat rinnanpäät, et ei saanu pieni otetta alkuunkaan ja toinen rinta olikin heti kättelyssä rikki. Rintakumilla saatiin imetys sujumaan, mutta eivät sit antaneet sitä kumia kotiin mukaan, ja kun kotia tultiin mies lupas käydä sellasen ostamassa. Vaan ei ollu kaupassa niitä, toimitusviive.. Sit osti erimerkkisen kumin toisesta paikkaa seuraavana päivänä, vaan sen kanssa ei vaavi osannukaan syödä. No löyty sit kuiteski oikeanlainen rintakumi, ja imetys toimi taas. Itse kuitenkin sairastuin ja taas mentiin pullolla, kun olin niin huonossa kunnossa et en pystyny imettään. Tärisin kuumeessa niin et ois pieni pudonnu multa varmasti. Kolmeviikkoisesta vaavi on sit kuiteski syöny pääasiassa rintaa. Kohta on 3kk ja edelleen sujuu imetys, mut vain rintakumin kanssa. Merkillä tosin ei oo enää väliä :) Enää ei satukaan, paitsi se kun pieni on oppinu ottaan ikenillä tiukan otteen ja " puree" .. Auts!