marinaa HuutoNetistä
Anteeksi, että marisen, mutta pakko oli päästä " avautumaan" .
Eli olen myynyt Huutonetissä pojan käyttämiä vaatteita ja lähtöhinnat eivät ole olleet kovin korkeat, toki joissakin hinnat ovat nousseet mielestäni jo liiankin korkeiksi. Mutta sitten jonkin ajan päästä myymiäni käytettyjä vaatteita myydään samassa foorumissa uudenveroisina, vain " meidän pienokaisella pari kertaa käytettynä" ja lähtöhinnat välillä suht korkeat. Kuitenkin vaatetta on jo ainakin kaksi lasta käyttänyt. Olen kai itse liian rehellinen kun kerron, jos vaate on meille käytettynä ostettu, mutta eikö tuo ole jo oleellisen asian kertomatta jättämistä jos vaatetta on kuitenkin parikin lasta käyttänyt?
Ehkä marisen turhasta ja jokainen voi ostoksellaan tehdä mitä lystää, mutta eikö olisi rehellisempää kertoa, että vaate on ostettu Huutiksesta käytettynä tai sitten uudenveroisena?
Maku on kieltämättä mennyt Huutiksesta, hinnat (vaikka itse myyjänä) nousevat välillä aivan liian korkeiksi ja sitten pähkäilen mitä laitan kaupanpäälliseksi, jotta ostaja saa vastinetta rahoilleen - olen kai turhan kiltti koska kuitenkin kyseessä on käytetyt vaatteet.
Helpommalla taidan jatkossa päästä, jos kiikuttaa vaatteet käytettyjen lasten vaatteiden kauppaan :)
Anteeksi vielä marina, mutta piti avautua
Kommentit (3)
kun meidän kuopus on pitkälti vaatettu teidän vaatteilla:)
Vakiostajana toivon edelleen tekeväni löytöjä teidän vaatekaapeista.
Mutta varmasti puhut ihan asiasta. Minäkin olen luopunut huutisostoista muutamaa vakimyyjää lukuunottamatta. Mutta heidät ja heidän lapsensa olenkin tavannut ja tiedän rehellisiksi myyjiksi. Tietenkin kai ihmiset saavat tehdä ostamilleen vaatteille mitä haluavat, mutta kyllä välilä olen seuraillut joitakin myyjiä, että toiselta huudettu tuote on kohta myynnissä kaksinkertaisella hinnalla.
Ehdottaisin vähän samaa kuin 5xmamma eli jos olet paljon myynyt huutiksessa ja sinulla on useita vakiostajia, tarjoa vaatteita suoraan sellaisille vakiostajille joista tiedät, että ostavat omaan käyttöön eivätkä jälleenmyyntiin (tai jos myyvät edelleen syystä tai toisesta, niin myyvät huutiksessa rehellisillä myyntikuvauksilla tai sitten pilkkahintaan kirpparilla).
Olen huomannut itse ihan saman kuin kaisastiina. Minulla on muutama vakiostaja. Sitten kun seurailen heidän myyntejään silloin tällöin niin huomaan kuvauksessa mm. " pidetty kerran, ei vielä edes pesty" vaikka vaate olisi meillä pesty jo 2 kertaa. Mm eräässä takissa oli kuvauksessa noin. Tai sitten vaatetta myydään uudenveroisena ja pari kertaa pidettynä, kun se on meillä ollut käytössä jo ainakin kymmenen kertaa ja yhtä monta kertaa pesty. Itse en juuri huutelee huuto.netistä kuin aivan uusia vaatteita, koska en uskalla luottaa muiden kuvauksiin!