Vesirokon sairastaneet - apua kaivataan!
Tytölle ilmaantui eilen pieniä punaisia näppyjä niskan ja kaulan alueelle ja nyt mietin, voiko se olla vesirokkoa. Eli kysymys, kuinka nopeasti näppylät muuttuu rakkuloiksi vesirokossa?
Kommentit (2)
MEillä sairastellaan parhaillaan vesirokkoa,,.-((
Lauantai iltana tulivat ekat näpyt ja ihmettelinkin kuinka itikat ovat päässeet puraisemaan pienokaistamme.
Sunnuntaina en huomannut vasta illalla että olivat lisäntyneet. Kyllä neiti oli kitiseväinen mutta en ajatellut sen kummemmin koska hän itkeskelee myös hampaista.
Pieni lämpö oli mutta se hävisi kun näpyt alkoi tulla enemmän.
Nyt ollaan siinä pisteessä että osa alkaa jo arpeutua. Muutaman näpyn olen nähnyt mikä on vetinen vielä.
Lääkäri neuvoi maan että pitäisi olla vkon erakossa.
Joten kivat 1v päivät vietimme vkon-loppuna.
Meillä esikoinen sairastui keväällä kuumettomaan vesirokkoon (lievä siis). Koska emme olleet ihan varmoja mistä on kyse, käytimme hänet lastenlääkärillä. Kuopus oli vain parin kuukauden ikäinen.
Lastenlääkäri totesi esikoisen näpyt vesirokon aiheuttamiksi (kutisivat ja näppyjä oli kasvoista alaspäin). Mutta rokko oli lievä ja saattaa uusia myöhemmin.
Kuopus näyttäisi sairastaneen lievän rokon myös, koska altistui samoille näpyille.
Mutta seuraile tilannetta ja kylpyhän ainakin lievittää kutinaa, jos näpyt rakkuloituvat, jolloin niitä ei arpien ehkäisemisen vuoksi saa rikkoa.
KJ25