Miten YÖSYÖTÖISTÄ eroon..?
Nyt tulee pitkä sepustus... Eli tilanne tämä:
Poika 5kk. Nukkuu 12h (19-07), ja herää 2x syömään. Yleensä klo 23 ja klo 03. Molemmilla kerroilla menee 2dl maitoa (kokonaan korvikkeella mennään), ja usein menisi enemmänkin, mutta nukahtaa tuollakin määrällä.
Neuvolassa sanottiin, että pikkuhiljaa voisi yösyötöistä koittaa päästä " eroon" (ei siis tietenkään painostanut, lähinnä vaan hyväntahtoisesti totesi), ja th uskoi kaurapuuron tuovan tähän helpotusta. Hän sanoi, että puuron voisi parin vkon päästä aloittaa. ---En " kehdannut" hänelle kertoa, että ollaan jo parina iltana kaurapuuroa syötykin, kun hän 4kk nlassa aiemmin varoitteli, ettei viljoja pidä aloittaa ennen 6kk ikää (se paljon puhuttu keliakia-riski)... Ajattelin kuitenkin juuri yösyönnin takia aloittaa kauran jo 5kk iässä, mutta helpotusta ei näy.
Nyt kaurapuuroa syöty iltaisin ihan norm. kokoinen annos hedelmäsoseen kera, ja päälle vielä joko 2dl maitoa tai velliä tai niiden sekoitusta. Poika nukahtaakin tyytyväisenä, mutta herää edelleen samoihin aikoihin, kahdesti yössä.
No, tänä iltana/yönä päätin kokeilla uutta keinoa. Jos poika syökin vain " tavan vuoksi" eikä nälkäänsä. (Ensimmäinen yllätys tosin oli, että hän heräsi VASTA tunnin normaalia myöhemmin, eli klo 00!) Päätin, että kokeilenkin vain vettä. Huone on hämärä, olen ihan hiljaa. Otin pojan syliin, ja joikin puoli desiä. Sitten tuli " kiitti, riitti" , ja nostin tuudittaen ylös röyhtäisemään, kuten tavallisestikin. Sitten laskin sänkyyn, ja tässä vaiheessa nukahtaa tyytyväisenä ilman tuttia -- MUTTA ei tällä kertaa. Silmät jäi auki, ja tutin tarjoamisesta huolimatta alkoi pieni ja yltyvä kitinä-itku. Luovutin lähes heti, ja tarjosin maitoa...meni 2dl, ja sitten nukahti ilman tuttia. Mielestäni siis poika syö nälkäänsä, vai..?
Olisiko siis muutos sittenkin/kuitenkin tulossa pikkuhiljaa, kun tänäänkin eka syönti " jo" tunnin myöhemmin? Vai mikä avuksi??? Th suositteli myös tassuttelua, mutta ainakaan äsken siitä ei ollut mitään apua...luovutin tosin siinäkin kovin helposti... Mutta tuntuu, ettei poika rauhoitu tassuttelemalla yhtään sen enempää.
*Onko ketään ollut samassa tilanteessa, että edes iltapuuro ei vähentänyt yö-syöpöttelyä?
Tiedän, olisi pitänyt kertoa rohkeasti nlassa, että puuroa jo kokeiltu, mutta tuli yht' äkkinen " en uskalla/huono-äiti" -fiilis... (Th tosin on oikein mukava, joskin uusi tuttavuus.) No, kuukauden päästä viimeistään otan asian uudestaan puheeksi, jos herätään vielä kahdesti syömään.
Poika on vielä nuori, muttei pienikokoinen. Eli tiedän -- ei ole kummallista, että herätään vielä yöllä montakin kertaa syömään. Mutta meillä siihen ei juurikaan olisi tarvista, koska poika syö päivällä TODELLA hyvin, ja kasvaakin melko hurjasti. Paino syntyessä 3,5kg, ja nyt 5kk yli 9,3kg... Eli kasvusta ei tässä tapauksessa tarvitsisi huolehtia, pikemminkin päinvastoin ;)
Aikako tässä tekee tehtävänsä, vai onko jotain kokeilemisen arvoisia keinoja? Kiire ei mielestäni vielä ole, mutta jollei kuukauden päästä asiaan ole tullut mitään muutosta, alan jo ehkä huolestua, että vieläkö kouluiässä meillä heräillään syömään, heh! No ei vaan...
Mutta kokemuksia/neuvoja kaivaten,
Pi-Ki
Kommentit (13)
Määkin oon paljon mietiskellyt, että pitääkö vauvojen oppia pois yösyötöistä, kun sanotaan, että 6kk jälkeen vauva ei tarvitse yösyöttöjä. MUTTA olen myös mietinyt, että ehkä lapsi ei syö pelkästään nälkäänsä, vaan tankkaa myös läheisyyttä tms.. Kyselinkin tuolla isoissa enskoissa, että onko unikoulu niin sanotusti pakko käydä läpi, jos yöheräilyistä ja -syötöistä ei ole vanhemmille mitään haittaa ja sain onneksi tukea omille päässäni olleille ajatuksille, että vauvojen ei todellakaan tarvi oppia pois yösyötöistä tismalleen 6kk iässä :)
Eli siis mun mielestä sunkaan ei kannata hätiköidä ollenkaan. Kyllä lapsi jossain vaiheessa lopettaa eikä taatusti enää kouluiässä herää ainakaan syömään :D Vauvatkin on yksilöitä ja toiset saattaa kaivata sitä maitoa ihan vai sen läheisyyden vuoksi; kaipaavat tietoa siitä, että äiti/isi on yhä olemassa ja valmiina antamaan tukea ja turvaa, jos tulee hätä tai jotain. Ainakin näin ajattelen itse. Itse päätin jättää unikoulut sun muut hamaan tulevaisuuteen, jos siis ylipäätään niitä tarvitaan koskaan. Luotan siihen, ettei näin pieni lapsi vain " huvin vuoksi" tai tavan vuoksi syö öisin, vaan sillä on joku merkitys (joko ravinnon saanti tai läheisyyden/turvan kaipuu tms.). Kaikkea, mitä neuvolassa sanotaan, ei kannata pitää ainoana totuutena. Eivät ne neuvolassa tokikaan mitään väärää tietoa levittele, mutta mielummin näissä asioissa kuuntelee lasta entä kuin neuvolantätiä :)
Ja mitä tulee kiinteiden vaikutuksesta öihin; meillä kiinteät on vain saaneet yöt aiempaa rikkoinaisiksi ja iltapuurosta ei toistaiseksi ole ollut mitään taikaa, kun poika ei niitä syö kuin milligramman verran :D
Nojoo, ei musta paljon apua ollut, mutta kerroinpa omat kokemukseni :)
Han ja Sampo 6kk+
Joo..heh. Luin tuon viestini uudestaan, ja oon näköjään ollut puoliksi unessa sitä kirjoittaessani :) En oikein tajua itsekään omasta selityksestäni...
Mutta totta taidatte puhua, ja päätin olla enää " kikkailematta" sen kummemmin. Viime yönä syötiin siis klo 00, klo 04:15 ja poika heräsi klo 08! Ja sen läheisyyden kaipuun lisäksi oon kyllä entistä varmempi, että kyllä tuo taitaa ihan nälkäänsä vielä syödä... Mutta en jaksa asiaa nyt murehtia enempää - syököön poika öisinkin, jos haluaa :)
Onko kuitenkin olemassa joku " ehdoton takaraja" , milloin yösyötöistä pitäisi jo päästä eroon, ja jotain unikoulun tapaista pitäisi kokeilla? Hampaillehan se ei ainakaan hyvää tee, jos yöaikaankin suussa on " toimintaa" ... Mutta liekö siitä yösyöpöttelystä muuta haittaa? No, onneksi pojalla ikää vasta noin vähän, niin ehkä ne yötkin siitä alkaa pikkuhiljaa rauhoittumaan.
Kiitokset vielä :)
Enkä aio tätä kolmostakaan ellei nyt ihan älyttömyyksiin mene. Meillä tytöt ovat lopettaneet yösyömisen ihan itse; esikoinen 11 kk iässä ja kakkonen 9,5 kk iässä. Sitä ennen kiinteillä ei ollut mitään vaikutusta yöuniin, vaan rinnalle oli päästävä ja pääsivätkin. Neuvolassakin vaan sanottiin, että upeaa, kun jaksat noin reagoida vauvan tarpeisiin yöaikaankin. Meidän th ihmettelee (ja niin minäkin) kovasti, mistä on tullut se maaginen 6 kk raja, jonka jälkeen vauva ei enää saisi öisin syödä.
jotkut on iltakukkujia, jotkut aamuihmisiä jne. mun mielestä alle puolivuotias saa aivan hyvin itse pyörittää rytminsä, siitä se varmaan tasoittuu kun muu perhe elää tavallisen arkensa mukaan. ja noin pienelle se syöminen on kumminkin ihan tuntemuksiin perustuva juttu, että hän kokee tarvitsevansa ruokaa, eikä etupäässä herkuttelutilanne. lapsentahtisuus on koko vauva-aikana avainsana.
meillä poika on vastasyntyneestä asti nukkunu yöllä pitempään kuin päivällä. aluksi 4-5 tuntia kerrallaan, sitten kuukauden iässä alkoi nukkua pidempään niin että aamukuudelta vasta heräsi. 7-viikkoisesta asti on nukkunut ilman yösyöttöjä klo 21-08 (poikkeuksena toissayö, kun oli niin lämmin että poju heräsi hiestä märkänä ja oli mielestäni hyväkin että sai " nestetankkauksen" aamuyöllä). nyt on siis 2½ kk vanha. saanut koko ajan pelkkää rintamaitoa.
iltaisin se tosiaan viihtyy rinnalla kauemmin kuin päivällä. vetää mahansa täyteen ennen yötä.
mä luulen, että joillakin on vaan luonnostaan paremmat unenlahjat ja monihan heräilee aikuisenakin. ei kai siinä sen kummempaa draamaa välttämättä ole.
teillä " tapasyöminen" tuli minullekin mieleen. vaikkei kyse olisi varsinaisesti nälästä, hän saattaa herätessään kaivata sitä tuttua ja turvallista tunnetta mikä maidonsyömisestä on tullut. jos se tunne vaati " viimeistelyksi" maidon maunkin, joka on osa kokonaisuutta? auttaisikohan, jos maidon määrää alkaisi pikkuhiljaa vähentää? eli tarjoaa vettä niinku olet tehnytkin, ja sitten vain vähän maitoa päälle?
no jos nälkäänsä syö, niin hän tarvitsee sitä tässä vaiheessa kasvuaan:)
Mä pidän itse ehdottomana takarajana 1 v ikää, jolloin aion lopettaa imettämisen. Siihen saakka saa syödä kerran / yö. Meillä syöty 7,5 kk iästä asti 1 krt/yö, vauva itse jätti toisen syönnin pois. Siirsi itse (mun avustuksella, eli kokelin tarjota tuttia ja tassuttelua jos heräsi ennen klo 1) vähän ensimmästä syöttöä myöhemmäksi eli syö nyt 1.30-4.30 välillä, ja nukkuu siitä sitten 8 asti. Luulen, että nyt on pikkuhiljaa jättämässä tuota yhtäkin kertaa pois, kun viime yönäkin söi vasta 5.30, ikää 8,5 kk. Aion näillä näkymin mennä tuohon 1 v asti omalla painollaan, ja jos ei siihen mennessä ole lopettanut niin sitten avustan asiassa :).
Lueskelin ketjua ja silmiin osui vieras termi: Voisiko joku kertoa, mitä tarkoittaa käyttämänne " tassutella" ?
Jansku
Han: Sanoit ohimennen viestissäsi, että kiinteät ovat tehneet teidän yöt entistä rikkonaisemmiksi. Millaisia teidät yöt sitten ovat? Käyvätkö kiinteät mahan päälle, vai mikä aiheuttaa levottomuuden? Utelen siksi, koska meillä on havaittavissa sama homma: hieman vajaa 5 kk likka on maistellut kiinteitä parisen viikkoa ja yöt on olleet yhtä hullunmyllyä! Heräilee milloin sattuu ja aika tiheään eikä pysty nukahtamaan ilman tissiä. Minä alan olla aika poikki. Kun on vielä esikoinen kyseessä, ei ole hajuakaan, kuuluuko tämmöinen levottomuus asiaan, meneekö se itsestään ohi, pitäiskö jättää kiinteiden maistelut kokonaan pois vai mitä ihmettä pitäisi tehdä.
Raisa
en tiedä, johtuvatko levottomat yöt YKSIN kiinteistä, taatusti myös uusien taitojen oppiminen yms. vaikuttavat yöhulinointiin. Mutta huomaan kyllä yhteyden sillä, kun aloitimme kiinteät ja sillä, kun yöt muuttuivat rikkoinaisiksi. Vauva saattoi nukkua kuusi tuntia putkeen ja muutenkin heräsi korkeintaan kahdesti syömään (muuten ei heräillyt). Nykyään meno on ihan toinen :/
Uskon, että kiinteät vaikuttavat suoliston toimintaan, jos ei nyt varsinaisina mahavaivoina, niin jotenkin. Johan sen huomaa siitä, että vauvan kakka on muuttanut olomuotoaan, joten täytyy siellä mahassa muutakin tapahtua. Liekö se sitten vaikuttaisi öihin... Uskon kuitenkin ettei ole mitään syytä huoleen, että tavallaan " kuuluu asiaan" (vaikka kaikkien vauvojen yöt eivät rikkonaisiksi muutukaan kiinteiden myötä). Eli en ole huolissani. Lähinnä levon kannalta kiusaa tämä yöhulinointi ;)
Meillä poika tänään tasan 10kk vasta parisen kuukautta ollaan menty ilman yösyömisiä. Ne jäivät itekseen pois pikkuhiljaa, tosi kauan syötiin kerran yöllä. Koitin sitä vesipulloakin jossain vaiheessa ja annoin pojan huutaakin (ja lopulta oli pakko hakea pullo!). Neuvolassa ei vielä 8kk ikäisenä pidetty mitenkään ihmeellisenä, että varsinkin poikalapsi syö vielä kerran yössä kun taas toisaalla neuvolassa oltiin tuon ikäistä jo KIELLETTY syöttämästä öisin....
Tulin siihen tulokseen aikani stressattuani, että syö kun on nälkä ja PISTE!
Alettiin syömään kunnon iltapuurot tuossa kohtaa (siihen saakka syötiin pullosta paksummat vellit, koska väsyneenä ei suostunut syömään lusikasta) ja siihen loppuivat yösyömiset ja poika nukkuu n. 20.15-08-09 eli hienot unet ja aamulla sitten syödään vasta ;)
TSEMPPIÄ ja neuvoni olisi, että älä ainakaan liikoja stressaile-kyllä ne yösyömiset siitä sitten loppuvat :)
Terkuin: Je_Ni
Joo, meillekin th kyllä sanoi, että eivät hänenkään lapset ole yösyöntejä ennen 8kk ikää lopettaneet, joten kyllä se niin taitaa olla, että se tapahtuu sitten lapsentahtisesti kenellä milloinkin... :)
Ja onneksi meillä ei sentään ole tuollainen th, että ihan KÄSKISI lopettaa syötöt, huh! Meille hän vain vihjaisi. Ja varmaan (näin jälkikäteen asiaa ajateltuani) vihjaisi jo siksikin, että itse valitin jossain vaiheessa käyntiä pientä väsymystä, kun yöunet on olleet katkonaisia...
Mutta kun tosiaan päätin asiasta olla sen kummemmin stressaamatta, niin ihme tapahtui viime yönä! Th:n yksi vinkkihän oli, että isä voisi mennä yöllä heräävän lapsen luo, koska äidin tuoksu voi tuoda ruoan mieleen. No, poika heräsi jo klo 23, vaikka meni maha täynnä (puuro+vellimaito) nukkumaan vasta klo20. Mies oli lomansa ansiosta vielä hereillä, joten meni pojan luo. Hän nosti pojan syliin, tuli röyhti, laski pojan heti takaisin sänkyyn, ja sinnehän pikkuinen heti nukahti!!! Olin ensin varma, että tunnin päästä kuuluu kutsuhuuto, mutta ei! Klo 04 heräsi, ja joi 140ml maitoa, ja nukkui siitä klo07:15 asti!
Että liekö tuuria, vai olisiko tuo isin käynti ollutkin " taikasana" ? No, samaa aiotaan tänään kokeilla, mutta jollei onnistu yhtä helposti, niin saapi poika meidän puolesta sitten syödä. :)
Ehkä tuosta aloitukseni aiheesta voi stressata tosiaan sitten vasta lähempänä sitä vuoden ikää ;)
Kiitokset kaikille vielä kommenteista!
en oikein saanut ihan selvää, mikä se ongelmasi on...? Tuonikäinen varmasti tarvitsee nuo syömisensä öisin ja kun kerran ruokakin todella maistuu.
Itse olisin huolissani, jos olisi sama tilanne ja ikää 1v:)
Pidä vain tosiaan huoli, että tankkaatte iltaisin riittävästi (eli sekä puuro että velli), niin on ainakin silloin nukkumaan mennessä maha täysi. En lähtisi siis vielä tuonikäistä öisin vedellä huiputtamaan.