Apua ja neuvoja, vinkkejä ja kokemuksia kaivataan!

Enpä tiedä voinko paljon antaa apua: Olet todella paljon jo tehnyt lapsen hyväksi, puhunut, keskustellut, rakastanut, antanut ylimääräistä huomiota. Osittain taitaa vielä uhmaikä jyllätä, mutta... Kuten sanoit mikään ei tunnu tytölle riittävän ja mitkään neuvot / komennot menevän perille ja siksi kehottaisin sinua ottamaan yhteyttä paikkakunnan perheneuvolaan tai neuvolan psykologiin, ennen kuin pikku viitonen tulee taloon. Ja ennen kaikkea sinä ja miehesi tarvitsette tukea tyttären vaikeaa kasvatukseen. Jo muutama yksittäinen konkreettinen vinkki voi auttaa asiaan. Joskus erityisvaikeudet ilmenevät tyttäresi tapaisilla oireilla ja ne kannattaisi pois sulkea. Onko tytöllä puheen ymmärtämis / tuottamisvaikeutta? Ylivilkkautta? Juuttumista johinkin toimintoihin? Vaikea ylipäänsä toimia ryhmässä? Vaikea leikkiä? Onko hän kömpelä? Onko hän kovin omaehtoinen myös muualla kuin pihalla?



Roppakaupalla voimia teille ison perheen kanssa, jokainen lapsi on lahja.

meme-66:

Enpä tiedä voinko paljon antaa apua: Olet todella paljon jo tehnyt lapsen hyväksi, puhunut, keskustellut, rakastanut, antanut ylimääräistä huomiota. Osittain taitaa vielä uhmaikä jyllätä, mutta... Kuten sanoit mikään ei tunnu tytölle riittävän ja mitkään neuvot / komennot menevän perille ja siksi kehottaisin sinua ottamaan yhteyttä paikkakunnan perheneuvolaan tai neuvolan psykologiin, ennen kuin pikku viitonen tulee taloon. Ja ennen kaikkea sinä ja miehesi tarvitsette tukea tyttären vaikeaa kasvatukseen. Jo muutama yksittäinen konkreettinen vinkki voi auttaa asiaan. Joskus erityisvaikeudet ilmenevät tyttäresi tapaisilla oireilla ja ne kannattaisi pois sulkea. Onko tytöllä puheen ymmärtämis / tuottamisvaikeutta? Ylivilkkautta? Juuttumista johinkin toimintoihin? Vaikea ylipäänsä toimia ryhmässä? Vaikea leikkiä? Onko hän kömpelä? Onko hän kovin omaehtoinen myös muualla kuin pihalla?

Roppakaupalla voimia teille ison perheen kanssa, jokainen lapsi on lahja.

Pelkäsin, kun näin että joku oli vastannut minulle, että kommentti on tyyliä " Itsepä oot lapsesi tehnyt, itse sen myös hoidat..." tai muuta ikävää. Onneksi ei!

Niin, tuntuu että itsellä on takki aika tyhjä tytön suhteen. Hän on todella omatoiminen, tekevä ja osaava. Siis jos haluaa. Meillä kaikki lapset on ketteriä ja liikkuvaisia, joidenkin " arvioiden" mukaan ylivilkkaitakin. Siis todella ehtiväistä sakkia! (Tästä hyvänä esimerkkinä nuorin, pian vuotias, joka ei osaa vielä kävellä, mutta kiipeää kyllä muiden perässä esim. ikkunalaudoille, yläsänkyyn, pöydille, tietokoneen päälle jne.. jne... minne vain ikinä VOI kiivetä!)

Minusta tuntuu, kun tässä taas tyttöni toimintaa pohdin, että hän on jotenkin turhautunut... Naapurissa on suunnilleen samanikäinen tyttö, jonka sisarusten kanssa tuossa pihalla yleensä leikitään. Mutta meidän tyttö ei vaan saa jotenkin sellaista " leikkimiskontaktia" keneenkään... Valittaa välillä, ettei oo mitään tekemistä, vaikka muilla sitä tekemistä riittää. Esikoisemme, 5-vuotias poika, on myös jotenkin ehkä turhautunut, mutta luulen että se johtuu siitä että ei oo niin paljon virikkeitä kuin ehkä tuon ikäinen jo kaipaisi?! Leikkii kyllä tosi tomerasti ja sovussa naapurin lapsien kanssa, ja on jotenkin hirveän sopeutuva. Tykkää kun on kavereita, ja osaa näyttää sen! Kaverit pihalta muuttavat pois tämän kuun lopussa, joten saapa nähdä mitä sitten tapahtuu... Alkaako esikoisellakin uhma, tai miten sen nyt sanois, jonkinlainen kapina siitä, ettei ole kavereita?!

Lähistöllä ei ole mitään avoimia kerhoja tms. minne voisi mennä lasten kanssa leikkimään. Tuossa lähellä on kyllä yksi seurakunnan kerho, mutta siellä on lapset iältään 0-2-vuotiaita. Joten ei näille vanhemmille lapsille heistä sillä tavalla apua olisi, ikäistään seuraahan he kaipaavat. Onneksi nyt ensi viikolla alkaa yksi kerho, keskiviikkoisin, jolloin pääsevät ikäiseensä seuraan! Jospa se auttaisi asiaa tytön kohdalla!!

Tyttö puhua pälpättää koko ajan, oppi jo tosi nuorena puhumaan, s:ää ja r:ää myöten. Ja kuulee kyllä, jos haluaa, tuntuu että omistaa todella erityislaatuisen " valikoivan kuulon!" ;) Ja huomaan, että kun tyttö tekee ilkeyttä (just tuota alkuperäisessä tekstissäni kuvattua toimintaa), hän aivan selvästi nauttii siitä. Hän saa jonkinlaista tyydytystä siitä, että toisilla tulee paha mieli :( Harmittaa! Ja tää on ihan säännöllistä toimintaa, joka ikinen päivä tuossa pihalla aika menee neidin toppuuttelemiseen ja kasvattamiseen.. Väsyttää jo aika tavalla :(

Tuota mietin, kun ehdotit, että olisiko tytöllä vaikeuksia toimia ryhmässä ja vaikeuksia leikkiä... Ennen tyttö oli tosi sosiaalinen ja tykkäsi leikkiä kavereiden kanssa nukeilla ja muilla leluilla. Nyt jotenkin tökkii... Haluaisi olla koko ajan " pomo" leikeissä, suuttuu jos kaikki ei mene JUST kuten hän haluaa. Siitä onkin monet keskustelut käyty. Tyttö käyttää ns. " lyödyn" taktiikkaa: uhkailemista. " Jos en saa tuota, niin sit mä puren!" tms. Hän kyllä tietää, että niin ei saa tehdä. Ja jos tekee, niin siitä saa rangaistuksen (esim. 5 min. penkillä miettimistä, " kotiarestia" loppuillaksi, ettei pääse pihalle tms.) Hän aivan kuin koko ajan kokeilee ja testaa, miten minä suhtaudun häneen ja tekemisiinsä. Ja aina jos sanon, että " Jos vielä kerrankin puret veljeä, niin sitten joudut penkille miettimään." , niin hetken päästä hän varmasti puree. Ja joutuu miettimään. Siis tää on ihan jatkuvaa!

Ajattelin odottaa ensi viikkoon, jolloin on ensimmäinen kerhokäynti suoritettu. Jos se tuntuu auttavan asiaa, katsotaan vielä eteenpäin. Sitten puhun neuvolassa tästä. En jaksa enää kauan tätä taistelua :(

Miehelleni tyttö on samanlainen. Tosin jotenkin ehkä tottelee enemmän miestä, mistä lie johtuukaan? Johtuisiko siitä, että MINÄ olen lasten kanssa päivät kotona, jolloin saa testata minua koko ajan. Kun mies tulee töistä, hän yleensä " ottaa komennon" tytön suhteen, koska minä olen jo siinä vaiheessa niin puhki. Ehkä miehen auktoriteetti ja " jylisevä ääni:)" jotenkin pelottaa lasta?! Vaikka meillä ei KOSKAAN lyödä, tukisteta tms. lasta, ei ikinä! niin voiko silti aikuinen saada olemuksellaan aikaan lapselle ns. pelkotilan?!

Tuli vielä mieleeni, että tyttö aivan selvästi nauttii siitä, että hän saa huomiota kiusaamalla muita. Hänestä se on vaan niin hauskaa, on sen itse sanonutkin. Kotona huomaa saman kuin pihalla, että kun neiti kiusaa muita tai rikkoo toisten leikit, häntä vaan naurattaa ja hänelle tulee hyvä mieli. Ja kun äiti siihen puuttuu, hymy nousee vielä korkeammalle :( Mietinkin, että jos en puuttuisikaan asiaan? Mitä sitten? Ulkona en sitä viitsi tehdä, kun siellä on muidenkin lapsia, mutta mitä jos kotona jättäisin tytön kokonaan huomioimatta näissä tilanteissa? Antaisin lasten itse hoitaa suhteitaan?! Uskaltaisinko kokeilla? Miten muut lapset siihen suhtautuvat, jos äiti ei puutu siskon kiusaamiseen?!

Tällaista tuli taas mieleen...

Nasu

Heti kärkeen sanon, ettei minulla ole kokemusta tuon ikäisistä lapsista, mutta joitakin ajatuksia tuli mieleen. Ja anteeksi jos toistan juttuja joita jo sanoit tekeväsi kun en nyt millään muista mitä kaikkea kirjoitit.



Tuossa jäljempänä kerroit, että tyttö nauttii kun saa huomiota tempuillaan. Mitäs jos tekisit niin, että kun tyttö käyttäytyy huonosti niin annat sen varoituksen jämäkällä äänellä ja jos ei lopeta toimintaa veisit hänet jäähylle 4 minuutiksi " pois silmistä" vaikka toiseen huoneeseen tai pihalla penkille, mutta et istu hänen seuraansa vaan jätät hänet siihen vailla huomiota ja keskityt " uhriin" . Kokonaan huomiotta en toisten satuttamista jättäisi vaan mielestäni siitä pitää ehdottomasti seurata jonkinlainen rangaistus jokainen kerta johdonmukaisesti.



Sitten voisitte kokeilla myös tarrataulua tms palkitsemissysteemiä. Aina kun joku homma sujuu hyvin, tyttö saa palkaksi tarran tauluun ja kun tarroja on tarpeeksi seuraa jokin palkinto. Ja paljon positiivista huomiota silloin kun kaikki sujuu, vaikka se tulisi " turhastakin" . Jos tyttö esim. leikkii hetken kauniisti muiden kanssa niin kehut ylitsevuotavasti sitä, että kylläpä sinä osaat nätisti leikkiä ja äidille tulee oikein hyvä mieli tuosta. Varaudu siihen, että naapurit katsovat kieroon tuommoisesta " turhasta" kehumisesta, mutta lapset ovat oikeasti aika kehuvetoisia ja pyrkivät pääsääntöisesti miellyttämään vanhempiaan.



Tsemppiä ja jaksamista teille!

" Miehelleni tyttö on samanlainen. Tosin jotenkin ehkä tottelee enemmän miestä, mistä lie johtuukaan? Johtuisiko siitä, että MINÄ olen lasten kanssa päivät kotona, jolloin saa testata minua koko ajan. Kun mies tulee töistä, hän yleensä " ottaa komennon" tytön suhteen, koska minä olen jo siinä vaiheessa niin puhki. Ehkä miehen auktoriteetti ja " jylisevä ääni:)" jotenkin pelottaa lasta?! Vaikka meillä ei KOSKAAN lyödä, tukisteta tms. lasta, ei ikinä! niin voiko silti aikuinen saada olemuksellaan aikaan lapselle ns. pelkotilan?!"



Tuli tuosta ylläolevasta tekstistäsi mieleen, että onko sinulle vaikeaa komentaa lasta vai tuleeko se helposti? Mietitkö usein, että lapselle tulee traumoja tms, jos häntä komennetaan vähän kovemmin? Itse en usko fyysiseen kuritukseen ollenkaan, mutta olen sitä mieltä, että aikuisen kuuluu olla auktoriteetti lapsille. Ei mikään mielivaltainen tyranni, mutta on monia asioita, joista vanhempi määrää ja lapsen on toteltava. Vanhemman kuuluu olla TURVALLINEN auktoriteetti, joka tekee päätökset lapsen parhaaksi ja viestittää toiminnallaan ja äänensävyillään, että aikuinen tekee päätökset ja lapsella ei ole mitään hätää, vaikka hän kapinoisi päätöksiä vastaan. Päätökset pitävät ja myös aikuisen rakkaus pysyy, vaikka lapsi olisikin " tuhma" .



Onhan teillä yhtenevät kasvatuslinjat miehen kanssa? Siihen kannattaa satasta, että seisotte yhtenä rintamana ja tuette toisianne. Kun lapsi testaa rajoja ja omia valtuuksiaan niin hänelle on tärkeää huomata, että pelisäännöt pitävät molempien vanhempien kohdalla.

Meillä on kanssa 4-v eläväinen ja vilkas tyttö. Ja tuntui että varsinkin elokuu oli ihan mahdotonta. Meillä tilanne helpottui kun otettiin toi jäähysysteemi käyttöön. Ja vahdittiin että siellä ollaan kanssa se 4 minuuttia ja jos temppuillaan niin sitten aika alkaa alusta. Myös se auttoi että kerhot alkoivat taas. Nyt likka on 3 iltapäivänän kerhossa 3 tuntia ja saa kaipaamaansa toimintaa. Itse ainakin huomaan että on kunnolla niin kauan kun on jotain mieleistä tekemistä ja ohjelmaa. Onko teidän lähellä näitä päiväkerhoja tai muuta vastaavaa missä saisi ohjattua toimintaa ja olla yksin ilman äitiä ja sisaruksia. Tsemppiä sinulle ja jaksamista! Minusta kuullostit fiksulle ja rakastavalle äidille ja tosiasia on se että vaikka kuinka yrität ja opetat lapsia niin aina välillä tulee näitä vaikeampia kausia.... koitetaan vaan jaksaa :=)

En ehkä ole pras henkilö vastaamaan sinulle, mutta pakko kuitenkin kirjoittaa muutama sana, kun tulin lukeneeksi kirjoituksesti.



Kuulostaa siltä, että toimit juuri niin kuin pitääkin. Ei varmasti ole kyse siitä, ettet osaisi lapsia kasvattaa. Kuten itse sanoitkin, esikiisesi toimii eri tavalla, vaikka on sama koti ja samat vanhemmat. Saman perheenkin lapset nyt vain ovat yksilöitä: samassakin perheessä, samalla tavlla kasvatettuina voi olla hyvin erilaisia lapsia. Lapsen synnynnäistä temperamenttia ei voi sivuuttaa. Toinen lapsi voi todella olla hoidon kannalta aivan eri vaativuustasoa kuin toinen. Tietysti on tapauksia, että lapsi reagoi epävakaisiin olosuhteisiin ja käyttäytyy huonosti. Teillä ei varmasti ole ainakaan kirjoituksesi perusteella sellainen tilanne. Eikä kaikki huono käytös johdu kasvatuksen puutteesta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!



Juttele asiastasi neuvolassa. Kyllä he varmasti auttavat. Jaksamista sinulle ja perheellenne. Ai niin, en voi ymmärtää naapureitasi. tietysti jokaisen äidin kuuluukin puolustaa lastaan ,jos joutuu kiusatuksi, mutta että syyttävät sinua. Aivan törkeitä kommentteja! Asiallinen keskustelu on paikallaan, mutta tuollaista syyttämistä!!! apua.

Ensinnäkin: kiitokset kaikille teille! Aina kun lukee/kuulee jonkun toisen ajatuksia, niin sitä itsekin taas miettii asiaa eri tavalla ts. saa uusia näkökulmia asiaan :)



ADALAT: Meillä on kaikilla lapsilla käytössä sellainen " rastitaulu" (=tarrataulu, oletan), että kun tekee jonkun työn/tehtävän mitä on sovittu, siitä saa palkaksi yhden rastin (tai useamman, jos niin on sovittu). Ja kun seitsemän rastia tulee täyteen, saa pienen palkinnon. Se on esim. uimahallireissu isän kanssa, joku herkku, kiva lelu, joku kiinnostava kirja tms. Riippuen siitä, mikä on juuri tälle tietylle lapselle mieleistä.



Tällä viikolla olen yrittänyt saada tyttöä hyvään käytökseen (tai ainakin parempaan!) sillä tavalla, että olen luvannut lapsille rastin, jos ovat pihalla nätisti, eivätkä kiusaa toisia lapsia. Pojat ovat saaneet rastin joka kerta, tyttö ei kertaakaan :( Ja yritin tytölle " omaa, erityistä rastiaan" sillä tavalla, että lupasin pikkuveljen nukuttamisesta (nukahtaa vaunuihin yleensä helposti, heijaamalla, ja tyttö pitää siitä tekemisestä) rastin. Alku meni hyvin, mutta piti siitäkin lähteä sitten kiusaamaan muita :( Eli jäi rasti saamatta. Ja tuntuu, että en kai voi jatkuvasti tarjota yhdelle lapselle jotain erityisjuttuja, kun toisetkaan niitä ei saa!? Missä iässä lapsi tajuaa että joku on eriarvoisessa asemassa? Voisiko 5-vuotias isoveli huomata kohta, että pikkusiskolle tarjotaan enemmän jotain hauskoja asioita kuin hänelle ja veljilleen?! Sen huomaaminen voi tuntua pahalta :(



Esim. ulkona pihalla ollessa on käytössä myöskin ns. jäähypenkki. Siellä istutaan sovittu aika ja mietitään mitä tuli tehtyä. Mutta jos en jää tytön viereen, hän lähtee siitä heti pois. Ja vaikka istun vieressäkin, saan koko ajan pitää kiinni rimpuilevasta ja kiljuvasta tenavasta... Sisällä vastaavan asian ajaa yksi nojatuoli, jossa sitten istutaan ja mietitään. Sisällä tyttö pysyy hienosti aloillaan, en vaan ymmärrä mitä eroa on ulkona ja sisällä istumiseen?! Olisko se, että ulkona yleensä on niitä kavereita, jotka myös " seuraa" sitä jäähyllä istumista?!



Kysyit myös, onko minulle vaikea komentaa lasta... Ei ole. Olen siinä " haka" ! ;) Meillä on miehen kanssa samat periaatteet, kasvatusta myöten. Ja puhalletaan samaan hiileen. Monesti iltaisin jutellaan päivästä, ja jos olen tehnyt hänen mielestään jonkin asian " väärin" , jutellaan siitä ja sovitaan yhteinen linja. Siinä ei siis ongelmaa, miehen kanssa ei oo näissä asioissa ristiriitoja. Samalla tavalla komennetaan molemmat. Mutta mietin, että voiko lapsi tavallaan " tottua" äidin komennukseen, kun olen kotona päivät lasten kanssa, ja siis jatkuvasti kotona?! Siksikö hän ei tottele minua niin hyvin kuin isäänsä?! Uskon, että komentamisesta ei lapselle traumoja tule, vaan käsiksi käymisestä jos jostain. Ja meillä ei lasta tukisteta/lyödä/tönitä tms. Eli kyllä lasta saa ja pitää komentaa, terve järki käteen vaan! :)



Ja huomautan vielä tähän, että meillä on tapana sopia asiat sekä lasten että aikuisten välillä. Eli jos/kun tulee riitoja/erimielisyyksiä/komenteluja jne... niin ne sovitaan. Lapset osaa pyytää anteeksi, samoin me vanhemmat. Kaikille on tärkeää, että nukkumaan ei mennä vihaisena/kiukkuisena/pahalla mielellä.



MÖTTÖNEN: Kuten tuossa jo aiemmin kerroin, meillä ei ole tässä lähellä mitään päiväkerhoja tms. näin " isoille" lapsille. Vain yksi seurakunnan kerho, jossa lapset on iältään 0-2-vuotiaita :( Nyt ensi viikolla alkaa onneksi yksi kerho, jolloin sekä 4- että 5-vuotias pääsevät yhtenä iltana viikossa omien ikätovereidensa joukkoon. Jospa se auttaisi asiaan!



Nasu

Kukaan ei ole täydellinen, mutta sinulle kyllä haluan nostaa hattua! Vaikutat ihan unelma äidiltä, jollaisen soisin jokaiselle lapselle. Lasten kanssa tosiaan vaaditaan ennen kaikkea pitkää pinnaa, aina tuntuu olevan jokin epämiellyttävä " vaihe" ainakin yhdellä lapsella menossa. Itselläni on vasta 2 lasta - 3,5v ja 2v (kolmas 02/07), ja näitä " vaiheita" on jatkuvasti ainakin toisella. Itselläni pinna palaa melko herkästi nykyään, joten ihannoin teitä pitkän pinnan omaavia äitejä. Tahdon siis vain toivottaa onnea teille, jotta tämä nykyinen " vaihe" on pian muisto vain, ja VOIMIA sinulle jaksamiseen! Niin, ja onnea raskaudesta, kyllä tänne maailmaan lapsia mahtuu (itsekin sain kuulla paljastettuani tämän _vasta_ kolmannen raskauteni, että ei nyt ihan yhden tulisi koko maapalloa täyttää..).

Omat lapset ovat pienempiä, mutta kavereilta olen kuullut että kun lapsi tulee noin 5 vuoden ikään, niin alkaa jonkinlainen oma aikakautensa. Kaveritkaan eivät oikein ole osanneet tarkkaan kuvata mitä se on. Voisin kuvitella että lapsi kokee olevansa jo aika iso ja taitava ja harmittaa kun joutuu olemaan toisten katon alla;) ei sillä että haluaisi muuallakaan olla! Omat muistikuvat (ei niitä tosin paljoa ole) ajalta jolloin olin noin 5v, ovat juuri sellaisia että halusin itse päättää kaikista asioista ja harmitti kun en ollut tasavertainen aikuisten kanssa.



Mielestäni te toimitte rakastavasti ja kaikinpuolin hyvin, paremmin kuin moni muu jaksaisi. Toivotaan että tämä aikakausi helpottaa ajanmyötä ja mielellään mahdollimman pian. Pointtina se että kuulostaa täysin normaalilta!



Olethan kuullut sen että lapsi uskaltaa kokeilla rajojaan kun tietää että hänet hyväksytään juuri sellaisena kun hän on. Se on siis luottamuslause tyttäreltänne. Tsemppiä!

Tällaisia asioita tuli mieleeni:

Josko tyttö ei tiedä miten TULISI käyttäytyä, miten selvitään tilanteista toisten kanssa. Voi olla että olen väärässä mutta ei varmaan pahaakaan tee että yritetään harjoitella hyvää käytöstä samalla kun rangaistaan huonosta. Meillä on pahimpina kausina laitettu lapsi arestiin heti ensimmäisestä lyönnistä tai kiusaamisesta, nimittäin jos varoituksia ei ole otettu kuuleviin korviin. Eli rangaistus annetaan HETI eikä odoteta tai kielletä useampaan kertaan ennen sitä. Lisäksi kiusanteon nautinto pitää saada lakkaamaan eli siihen pitää keksiä niin pahoja sanktioita ettei kiusaaminen enää tunnukaan yhtään hyvältä idealta. Eli karkkipäivä pois pelistä, mieluisin lelu kaappiin, jne.

Nuo lapsen raivonpuuskat ovat tietysti normaaleja varsinkin silloin jos on rangaistus menossa, eihän lapsi tietenkään siitä tykkää :). Ongelmana on se että sinun pitäisi pystyä pitelemään lasta sylissäsi jotta hän ei vahingoittaisi silloin muita tai särkisi tavaroita. Näen että teidän tilanteessa sellainen on ongelma jo sen vuoksi että olet raskaana, joten suosittelisin että reilusti pyydät apua taholta joka voisi tukea teidän perheen elämää tässä kriisivaiheessa. Toiv. teillä on jotain perheneuvontaa siellä päin! Tietysti jos teiltä löytyy huone jossa ei voi rikkoa mitään tärkeää, se voisi olla arestihuone. Huoneesta kun ei pääse yhtä hyvin pois kuin tuolista. Tuoli on tietysti suositeltavampi mutta meillä on päädytty isompien lasten kohdalla arestihuoneeseen kokemuksen myötä. Sieltä saa tulla pois kun ei enää uhittele ja pyytää anteeksi.

Viimeisenä tuli mieleen että tyttö voi kokea myöskin uuden vauvan tulon todella voimakkaasti, kokea levottomuutta ja pelkoa, mustasukkaisuutta ja nämä kaikki odottavat vain kanavaa päästäkseen ulos. Ehkä tässä iässä hän ymmärtää asian paremmin kuin edellisen pikkusisaruksen syntyessä ja stressaakin asiaa siksi enemmän.

Itsekin olen huomannut että 4 pojan kasvattaminen on ollut helpompaa kuin tyttömme joka on vasta 2v. Vielä taitaa meilläkin olla monta riitaa edessä :).

Paljon voimia ja jaksamista teille!!!

Leenuska5: Niin, ollaan kokeiltu tuokin, että otetaan lapselta jokin rakas lelu pois kun ei tottele. Tyttö sitä hetken raivoaa, sitten unohtaa. Ja kun sen lelun antaa joskus takaisin, ei mitään reaktiota että se lelu olisi juuri se kauan " kadoksissa" ollut rakas juttu. Tyttö on todella tulisielu, tulta ja tappuraa! Kerta kaikkiaan on liiankin monesti hermot koetuksella, kun neiti raivoaa :( Tuntuu, että voiko oikeesti ihminen osata olla noin kiukkuinen - ei kai sitä itsekään osaa?! ;)



Kokeiltiin kerran, että miten tyttö reagoi siihen, että annetaan teutaroida useampi hetki, niin että kielletään useamman kerran samasta asiasta ja sitten vasta arestiin (=miettimistuoliin). Ja kokeiltiin vastaavasti niin, että vietiin miettimään HETI ekasta kerrasta. Ei eroa. Minusta on jännä juttu, että tyttö istuu sisällä tuolissa tosi reippaasti, laulelee itsekseen ja höpöttelee kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan (tämä siis hetken raivokohtauksen jälkeen...), ulkona taas ei. Siellä pitää raivota ja meuskata koko ajan... Miksi??!



Meillä myös on tapana, että kun lapsi istuu arestissa miettimässä, hän istuu siellä niin kauan että osaa pyytää anteeksi. Ja pystyy lupaamaan, ettei toista enää tekosiaan. Tottakai lapsella ärsyttää tällainen, mutta miten muuten lapsen saisi oppimaan hyvät tavat ja oikea/väärä, jos ei kantapään kautta!? Monesti olenkin tehnyt niin, että jos ei osaa istua nätisti miettimässä, tulee lisää minuutteja. Eli lapsen tulisi huomata se, että jos istuu nätisti, pääsee aikaisemmin pois kuin kiukutellessa.



Tytön en oleta olevan " mustis" tai jotenkin " poissa tolaltaan" tulevan vauvan takia. Sillä hän odottaa sitä aivan hirveästi! Vähän väliä selittää, miten hän sitten äidin kanssa hoitaa vauvaa, odottaa että saa vaihtaa vaippaa jne. Ja innosta puhkuen selittää, miten vauva sitten voi käyttää hänen vanhoja mekkojaan - jos se on tyttö! ;) Kyselee jatkuvasti, minkä kokoinen vauva jo on, mitä se masussa tekee, potkiiko se jo jne... On todellakin kiinnostunut asiasta. Eli minusta ihanasti kyllä suhtautuu vauvaan. Mutta sitähän en voi tietää, mitä lapsi oikeasti ajattelee ja mitä tuntemuksia pitää sisällään...



Joskus olen tytöltä kiukkukohtauksen jälkeen kysynyt, onko joku hätänä. Tyttö on hetken hiljaa, kysyn uudestaan, sitten tyttö vastaa huutaen ja itkien: " Mulla on huono olla!" Eli osittain tää on kyllä tosi vahvaa uhmaa, ellei sitten kokonaankin, mutta voiko oikeesti olla NÄIN vahva uhma?!!



Monesti tuntuu, että sitä on aivan hermoheikko ja hormonihirviö, kun menee hermot OMAN lapsen kanssa... Mutta olen huomannut, että tämä kuuluu elämään, on osa sitä. Se pitäisi vaan jaksaa elää yli. Tuntuu myös, että liiankin helposti menee hermot, ja huudan lapsilleni. Eilen yksi naapurin äiti sitten totesi, että " Sulla on kyllä maailman parhaat hermot, jaksat olla niin rauhallinen vaikka lapsi tekee tuhmuuksia IHAN KOKO AJAN!!" Tämä tsemppasi minua, jaksoin taas paremmin. Ehkä se vaan itsestä tuntuu, että on " huono äiti" , kun menee hermot...?! Todellakin kannustaa, kun joku toinen aikuinen (varsinkin, joka on seurannut elämää tytön kanssa...) sanoo noin ihanasti!



Ehkä tämä tästä. Ihana kun voi tänne purkaa näitä ajatuksia. Kun tuntuu ettei näitä kukaan livenä jaksa kuunnella :) Miehelle itken joka ilta huonommuuttani ja hermojen menettämistä, lapsilta pyytelen anteeksi tuon tuostakin, kun äiti hermostuu ja huutaa... Ei oo elämä aina helppoa! :) No, onneksi aina on huominen, uusi päivä, jolloin voi aloittaa kaiken kuin puhtaalta pöydältä. Eikä onneksi tarvi jaksaa kuin hetki ja päivä kerrallaan! Ei yhtään enempää...



Nasu