3,5-vuotias lapsi pelkää nukkua omassa huoneessaan.
On aina ollut huono nukkuja. N. 2-vuotiaana siirrettiin omaan huoneeseen nukkumaan. Alku sujui suht hyvin, mutta jossain vaiheessa alkoi pelätä pimeää ja loputon yöhyppääminen käynnistyi. Kuukausia sitä jaksoin, mutta kun vauva tuli taloon, jouduin siirtämään esikoisen myös viereeni että edes jotain lepoa sai.
Nyt 1,5-vuotias poika nukkuu jo täydet yöt (monta kuukautta nukkunut), siirrettiin pinnasänky 3,5-vuotiaan huoneeseen. Vaan ei suostu isompi lapsi nukkumaan omassa sängyssä. Nyt sitten eilen laitoin omaan sänkyynsä pitkästä aikaa. Meni ihan hienosti nukkumaan ja nukahtikin. Mutta sen kymmenen kertaa piti huoneeseen palauttaa. Onneksi ei kuitenkaan huutanut ja itkenyt, joten pienempi sai nukkua rauhassa.
Kuukauden kuluttua palaan itse työelämään ja olisi pakko saada lapsi omaan sänkyynsä rauhoittumaan. Vaikka nukkuisi vieressäkin, herättää monta kertaa yössä pyörien, repien peittoja ja häslää muuten vaan.
Niin sitä vaan halusin kysellä, että kuinkahan pitkään tuota sänkyyn palauttamista pitää jatkaa, olisiko kokemuksia. Tottuuko lapsi esim. viikossa vai vaatiiko pidemmän ajan? On sitä aikaisemminkin kokeiltu, mutta en ole kuin sen kaksi tai kolme yötä jaksanut hyppiä ja tietysti luovuttanut. Kun onhan se helpompi rauhoittaa vieressä, kuin hyppiä huoneesta toiseen. Sekin ongelma tässä on, että ei ole miehen kanssa pariin vuoteen samassa sängyssä nukuttu, alkaa parisuhdekin viilentymään...
Kommentit (3)
Meidän samanikäinen nukkui kans jo välillä omassa huoneessa mutta on palannut taas äidin kainaloon nukkumaan. Minusta ihan ok että lapsi ja äiti saa yöllä olla lähekkäin kun päivät menee töissä ja hoidossa niin se on varmaan ihan luonnollista enkä aio pakottaa lasta omaan huoneeseen. Varmasti tulee aika kun ei enää halua äidin kainalossa nukkua...
Tiedän lapsia jotka ovat yli 10v asti nukkuneet vanhempien kanssa ja en ihmettele sitäkään ;)
Meilla esikoinen nukkui pitkaan hyvin ja omassa huoneessaan 1-vuotiaasta saakka. Vauvan tultua taloon, tai oikeastaan jo vahan ennen sita, alkoi yoherailyt. Yritti tulla samaan sankyyn, mutta ei siita tullut mitaan, koska itse en pysty nukkumaan, jos toinen kiehnaa ja potkii koko yon. Monesti palautettiin useitakin kertoja yossa omaan sankyyn, valilla isi nukkui lattialla ja valilla nukkui isin kanssa vierashuoneessa, kun aiti nukkui vauvan kanssa.
Nyt 3,5-vuotiaalla on selvasti kaikenlaisia painajaisia ja pelkoja, joihin heraa yolla, kirkuu unissaan tai valittaa. Valot pitaa olla yollakin ja kaikki " pelottavat" lelut ja kirjat pitaa vieda pois samasta huoneesta.
Ilmeisesti tama on joku ika, johon kuuluu erilaiset pelot. Olisi kiva kuulla, onko muilla mennyt ohi minka ikaisena?
Olisi toki " luonnollista" nukkua lasten kanssa, mutta meilla se ei toimi: mina en saa nukuttua, ja jos aiti ei jaksa, on kylla kaikkien paiva kurja... Lisaksi vanhempi lapsi herattaa helposti vauvan, jota aiti sitten taas nukuttaa tuntikausia keskella yota.
Nukkuuko lapsi ihan pimeässä - saattaisi auttaa yövalo siinä tapauksessa, helpottaa sinne omaan sänkyyn uudelleenkin nukahtamista. Mutta kyllä kokemuksen mukaan kestää välillä pitkäänkin sitä palauttamista omaan sänkyyn, mutta johdonmukaisuus auttaa. Meillä yöpalvelijana toimii aina isä - silloin jää helpommin omaan sänkyyn. Toinen keino meillä vieressä nukkumisen sijaan on se, että tarvittaessa jos yö menee levottomaksi huoneesta toiseen ravaamiseksi, olemme ottaneet varapatjan lastenhuoneen lattialle ja menneet sinne itse nukkumaan. Tätä on tarvinnut tehdä ehkä pari yötä peräkkäin kerrallaan...
Turvaahan se lapsi etsii, sen ymmärtää. Eli ei siihen muutokseen ihan htekessä opi - toiset lapset nukkuu luonteensa mukaisesti huonommin (kokemusta on siskosten kesken myös tästä!) ja vähemmänkin, vanhemman on välillä vaikea sopeutua rytmimuutoksiin ja vastata lasten tarpeisiin. Kaikenkaikkiaan uskon että olette oikealla tiellä - näin saatte jossain vaiheessa sitä unirauhaa itsellenne. Mutta jakakaa vastuuta puolison kanssa myös tässä asiassa, ettei kaikki kaadu sinulle.