HUHTIKUISTEN 05 VIIKKO 3!

Tätä äitiä vähän uuvuttaa... Oltiin perhekerhossa ja taistelin pikku kullanmurusen kanssa jokseenkin joka asiasta. Eräs äiti kysyikin, että onko meillä ollut huono aamu. No joo, olisikin vain huono aamu, kun tämä taistelu on nykyään ihan joka päkiväistä. Jos minun pitäisi saada T aamulla johonkin muualle hoitoon, niin joutuisimme heräämään tosi aikaisin, sillä aamutoimiin menee nykyään helposti useampi tunti. Toki hoidan pikkusiskon aamutoimet myös. Oma pinna on kyllä huomattavasti pitempi, mitä ennen. Jos hermostun itse, niin sitten asiat ovat vielä hankalampia. Ja myös oiva diplomaattikoulutus tämä myös on. Eli pitäsiköhän harkita uranvaihtoa joskus tulevaisuudessa.. : )



Rokotuksista meillä ei olla itketty, terveydenhoitajan kanssa olenkin pohtinut, että olisikohan syynä T:n pullukka reisi. En tiedä, mutta yleensä ilmekään ei värähdä. Huudot kirvoittaa sen sijaan sellainen järkyttävä toimenpide kuin päänympäryksen mittaus.



Elämä on ollut pikkuisen sumussa kulkemista, koska meidän pikkuneidillä on rytmit aivan sekaisin, eli hän pitää yötä päivänä. Ei todellakaan mukava juttu. Ennätys oli edellisyön valvominen 23.00-06.00. Toisaalta se helpottaa, että ei ole ensimmäinen lapsi, eli osaa itse asennoitua, että kaikki nämä ovat vain vaiheita ja kohta se menee ohi (ja tulee joku toinen vaihe).



Josko lukisin muiden kirjoituksia vielä hetken, ennenkuin kullanmuruset heräävät. Mukavaa loppuviikkoa kaikille!



K&T&L

Katsuralle voimia valvoskelevan pikkuisen kanssa ja T:n kiukuttelun kanssa. Itse ajattelin samalla tavalla, kun Anton oli pieni, jokaiseen vaikeaan hetkeen oli NIIN paljon helpompi suhtautua, kun tiesi, että se menee ohi ajallaan. Tiedän oikein hyvin, miltä tuntuu, kun toinen ei nuku, pari viikkoa sitten valvoin kirkuvan uhmiksen kanssa jotakuinkin saman ajan, mika teidän pienen ennätys on. Itkeekö pieni vai seurusteleeko yöllä?



Nyt siivouksen pariin, palaan paremmalla ajalla



Mareila+Anton

Hei, vaan ystävät!



Valitettavasti saavun tänne nykyään aina yhtä tympeissä merkeissä. Tällä kertaa sentään lopullisesti elämäni polut päättäneenä: maanantaina sitten lopulta mieheni kanssa erottuamme, palattuamme, erottuamme ja palattuamme erosimme. Ja nyt se sitten on tässä. Toisaalta olen onnellinen (helpottunut) siitä, että jokin päätös on nyt lopullinen ja selvä. En vain jaksa uskoa, että ieheni halusi lopettaa 20 vuoden yhteiselämän meidän seksiongelmien takia (mikä tuntuu olevan se syy, joka joka keskustelussa nousee esille - seksiä on liian vähän, häntä on ahdistanut jo kauan).



Nyt vaan on ihan tosi tyhjä olo. Kävin juuri toiveikkaasti katsomassa taloa Hämeenlinnasta, jos olisimme muuttaneet Helvin kanssa sinne, kun sitten oltaisiin lähempänä työpaikkaani ja kuitenkin 10km päässä miehestäni - anteeksi, ex-miehestäni... Mutta vaikka asunto oli ihan lähes täydellinen, tosin kaksio, kun olisin toivonut kolmiota, mutta tilava sellainen, niin katselmuksen jälkeen tuli vaan tosi paha olo. En osaa mitenkään kuvitella itseäni sinne asumaan ja elämään samaa vanhaa elämää ilman miestä, omaa kotia ja pihan omenapuita. Ja mieheni uuden naisensa kanssa minun kotiini!



Kunpa vain löytäisin uuden, innostavan, ihanan työpaikan jostain, niin voisin aloittaa uuden elämän. Siis elämän, josta voisi sanoa " eron jälkeen olin onnellisempi kuin ennen" . Mutta mistä niitä työpaikkoja vastaan tulee? Eipä tällä opettajankoulutuksella kovin paljon muita töitä kuin opettajan hommia tehdä. Mutta haen viikonloppuna paria vähän erilaista paikkaa, josko vaikka osuisi kohdalle, mutta ratkaisevatko ne sitten tämän tyhjyyden, en tiedä.



Kun kerroimme päätöksestämme Helville, hän lähti ensin isiä karkuun, " Isi ei koske!" ja meni seinän viereen seisomaan ja painoi päänsä piiloon. Ja sanoi " Isi ei tykkää Helvistä!" Onneksi mieskin itki sen kuullessaan, mutta mahtaako muistaa sitä tunnetta enää kolmen vuoden päästä, kun pitää miettiä, voiko lasta ottaa hoitoon vai ei... Sitten otin Helvin syliini ja selitin, että " Isi tykkää Helvistä tosi paljon ja haluaisi asua Helvin luona, mutta isi on löytänyt yhden kivan tädin, josta se tykkää tosi paljon ja haluaa asua sen tädin kanssa, eikä äiti halua asua sen tädin kanssa samassa talossa. Siksi isi ja täti asuvat omassa kodiss ja me omassa kodissa." Sen jälkeen Helvi antoi isän taas koskea itseensä ja jutteli tälle. Mutta nyt minä saan sitten naama irveessä jutella, kuinka isi ja " kiva täti" nukkuvat omassa kodissa, me täällä...



Osaako kukaan antaa hyviä vinkkejä uuden elämän aloittamiseen? Tai jos näette hyviä työpaikkoja, joita voisi kuvitella tekevän opettajankoulutuksella, niin kertokaahan! TAI! Jos tunnette viehättäviä 30+ sinkkumiehiä, niin oikeasti...



Ensi kerralla lupaan kertoilla lapsijutuistakin, nyt piti purkautua. Kiitos.

Minun äitini ja anoppini (ja ehkä kohta minäkin?) asuvat Mäntsälässä! Voitaisiin joskus siellä käydessäni tavata!



Minulle voi laittaa sähköpostia osoitteeseen:



opottaja@luukku.com

Olet oikeasti tosi mahtava äiti Helville kun kuitenkin jaksat nähdä asian hänen kannaltaan ja selittää tuolla tavalla. Anteeksi, mutta kuvailemasi perusteella ex-miehestäsi en ole saanut kovin sympaattista kuvaa, joten voisi itselleni vaikeaa olla puhua hyvää miehestä. Kuitenkin teet juuri niin kuin on oikein Helvin kannalta, liekö olisin itse noin vahva.



Voin vaan kuvitella tunteesi jossain asunnonkatselmuksessa ja tuon olosi että sinun ja teidän perheen taloon muuttaakiin nyt joku toinen.



Mutta onneksi sinulla on Helvi ja varmasti muita kannustavia sukulaisia ja ystväiä. Toivon ja olen aika varma että jossain vaiheessa kaikki taas näyttää valosammalta ja pääset nauttimaan täysipanoisesti elämästä. Tuntuu tosi väärältä että tuollasta olet käynyt nyt pitkän aikaa läpi.



Lähetän sinulle ja Helville kaikkea hyvää ja pidetään peukkuja pystyssä että löydät kivan asunnon sieltä tai sitten kivan työpaikan jostain muualta!!

Tuli ihan kuristavan paha olo sun ja Helvin puolesta. En osaa muuta sanoa kuin, etta yrita ottaa paiva kerrallaan ja jonain paivana huomaat etta on inan parempi olo ja siita se nousu lahtee.



Pakkohan siina on muutakin miehesi puolelta olla kuin seksiongelmia, tai muuten kuulostaa aika hepposelta. Ansaitset kylla parempaa ja taatusti jossain vaiheessa saatkin.



Vaihda rohkeasti maisemaa, uusi alku! Tiedan kylla opettajia, jotka ovat yrittajia, myyntityossa jne. Voisit esim siirtya kustannusalalle myymaan oppikirjoja tai muuten tyoskentelemaan niiden parissa. Yrita miettia mita haluaisit tehda ja yrita olla liikaa miettimatta mita olet opiskellut ja rohkeasti vaan haet ja korostat sopivia puoliasi tyohon. Ja voithan kayda kursseja ym. jotta sovellut uudelle alalle paremmin.



Oikein lampimat halaukset ja voimia!!! Onneksi sulla on Helvi.



K

Mullakin tuli nyt itku, kun luin viestisi. Erityisen kamalalta tuntuu se Helvin " isi ei tykkää helvistä" -kommentti (miten näin pienetkin osaavat ajatella asian niin!?!) ja se, että ex-miehesi nyt vissiin todella kuvittelee löytäneensä jotain parempaa sen uuden naisen kanssa (hah hah). Ja sinä joudut tosiaan nyt hoitamaan sekä omaa että lapsen surua. Voi että, todella kurjaa, todella epäreilua. : (



Mutta koska vaikutat vahvalta naiselta, niin mäkin sanoisin että rohkeasti uusiin kuvioihin vaan! Ehkä se muutto Mäntsälään lähelle sukulaisiasi voisi olla hyvä ajatus. Siellä olisi tukiverkkoa olemassa, ja toisaalta mahdolliset työmatkat olisivat (oikoradan ansiosta) aika lyhyet sekä esim. pääkaupunkiseudulle että vaikka Lahteen. Yksi ystäväperheeni muutti sinne juuri siksi ja ovat olleet tyytyväisiä. Pääsisitte aika nopsaan vaikka Helsingin / Espoon hippustapaamisiinkin, jos niikseen tulee!



Voimia nyt ja halauksia meiltäkin,

t. Ompunäiti ja Laura

Täältäkin voimia Mugskapille. Kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin. Ja uskoisin , että loppupeleissä tulet voimaan piakkoin huomattavasti paremmin, kun ainakin tiedät , missä seisot .



Elmo ei kyllä olisi vielä tajunnut sentin vertaa, jos olisin yrittänyt erosta hänelle selittää. Ompa tilanne tajuinen tyttö....

Uskon myös, että selittäminen " kivasta tädistä" kiristää leukajänteitä...muo alkoi kiristää takaraivosta jo pelkkä tekstisi lukeminen ;-)



Mietin tuota uuden elämän aloittamista. Ymmärsinkö oikein, että haluat nimenomaa vaihtaa opettajan ammatista pois??? Opettajan paikkojahan on meinaan auki täällä pääkaupunkiseudulla aika paljon.



No toivotaan, että saat elämäsi järjestykseen ( ja saathan sinä :-)) ennemmin tai myöhemmin. Totta kai se kirpaisee ja uuden alku pelottaa, mutta kenties löydät sieltä jotain uutta ja kallisarvoista...ennen kaikkea SINUN arvoista....edellinen miehesi ei tainnut sitä olla !!!!

Voimia tilanteeseesi, varmasti teit oikean ratkaisun!!MAiseman vaihto voisi olla hyvä ratkaisu tilanteeseen.



Voin vain kuvitella miten´vaikeata on Helville selittää tilannettanne. Ihan varmasti teidän asianne järjestyvät parhain päin, voimia sinulle.



Mareila

Mugskabille täältäki voimia ikävään tilanteeseen! Yleensä elämässä kaikki kääntyy lopulta parhain päin, toivotaan ja luotetaan siihen.



Me päätettiin sitte eilen ottaa Ninnille isojen tyttöjen sänky käyttöön, että ehtii tottua ennen ku pinnasängylle on uutta tarvetta. Päivällä uutta sänkyä ihasteltiin naama loistaen ja sinne ois haluttu heti mennä pötköttään, mutta tosipaikan tullen oliki toinen ääni kellossa. Eka erä meni tytölle; 31 takasin sänkyyn kantamisen tai taluttamisen jälkeen klo 23 mentiin iteki rättiväsyneinä sänkyyn ja tyttö kömpi meiän väliin nukkumaan. Ninnin sänky on siis meän makuuhuoneessa, entisellä pinnasängyn paikalla.



Tänään ei itellä ollukaan enää yhtään kärsivällisyyttä jäljellä tuohon sänkyynpalauttamistouhuun, joten kompromissina laitettiin pinnasängyn kehikko tytön sängyn viereen estämään sängystä pois pääsemistä. Saa nähä, mitä tästä tulee. Välillä kuuluu inahuksia vieläki ja reilu tunti sitte ekan kerran Ninnin nukkumaan pistin.



Tosi turhauttavaa huomata, että itestä ei löytynykään sitä järkähtämätöntä luonteenlujuutta ja loputonta kärsivällisyyttä tuohon takas sänkyyn taluttamiseen. Eilen sain sentään pysyttyä ite rauhallisena, mutta viimisillä kerroilla ei paljoa päänsilityksiä irronnu. Tänään taas ärähin jo toisella kerralla pahasti, ku olin ensin koittanu muka vedota järkipuheella tuon ikäseen. Aika neuvoton olo, ku yönukutukset on tähän asti aina ollu meillä se helpoin homma tytön hoiossa. Nytkö sitte pitäis yhtäkkiä alkaaki istuun sängyn vieressä siihen asti, että se nukahtaa?



No, nyt siellä on onneksi jo hiljasta, mutta eihän tuota estettäkään voi alkaa joka ilta sängyn eteen laittaan. Vinkkejä ja kärsivällisyyttä otetaan vastaan!



Udidi rv 31+1 ja Ninni

Laura nukahtikin tavallista aikaisemmin päikkäreille, joten olen harvinaisesti aloittamassa pinoa. Meillä onkin tänään jännittävä päivä - illalla nimittäin lähdetään lentäen Ouluun! Lentomatka kestää vain tunnin, mutta silti jotenkin jänskättää, miten se menee. Laura on ihan innoissaan! Menemme muutamaksi päiväksi vierailulle sukulaisperheeseen, tulee varmasti kiva irtiotto kotiarjesta!



Pistänpä tässä pystyyn pienen leikkimielisen G:n: onko eteesi tullut tilanteita, joissa olet todellakin huomannut tulleesi Ä i d i k s i? Millaisia ne ovat olleet?



Itselleni tulee mieleen muutama juttu. Ensimmäinen oli, kun Laura oli ekaa kertaa kuumeessa. Silloin hän nukkui vain sylissäni sohvalla, ja minä valvoin. Silloin totesin ekaa kertaa, että tätä on tosiaan olla äiti (ja myönteisessä mielessä, sillä oli ihanaa kun onnistui sillä kertaa olemaan se, mikä rauhoitti lapsen). Muut kokemukseni liittyvät kodinhoitoon. Kerran tajusin ajatelleeni, että " jospa tässä ajankulukseni vaikka pyyhkäisen nuo kaapinovet" - ja sellaista ei ollut ikimaailmassa tapahtunut ennen kuin tulin äidiksi! Eilen taas hääräsin pitkään keittiössä, ja ruoanlaiton, tiskien ja muun yleissiivouksen lisäksi tein valmiiksi tämän päivän lounaan! Minun mittakaavassani sellainen ennakointi on uroteko. Ajattelin, että no joo, niinhän se omakin äiti oli aina askeleen edellä ja organisoi tulevia päiviä. Hieno taito, jos se tästä vielä kehittyy! : )



No mutta nyt mun täytyy jatkaa reissuvalmisteluja. En ehkä käy enkä näy täällä muutamaan päivään, joten mukavaa viikon alkua kaikille!



t. Ompunäiti ja Laura



PS. Oli kiva kuulla Udidin kuulumisia eilenillalla! Meilläkin on isojen tyttöjen sänky hommattuna, mutta emme ole vielä jaksaneet aloittaa siihen siirtymistä. Varmaan tämän reissumme jälkeen kuitenkin otamme härkää sarvista, sillä itse en enää kauaa jaksa enkä voi nostella Lauraa pinnikseen.. Nukkuukos täällä moni hippunen jo isommassa sängyssä?

Päivä alkoi mukavasti puistoreissulla ja nyt Anton on parvekkeella unta hakemassa. Viikonloppu meni tosi kivasti, esikoisen kaveri oli yökylässä ja kolmen pojan kanssa päivä kyllä meni nopsaan. Sunnuntai iltana ystäväni kävi laittamassa tukkani, värjäsi ja leikkasi, joten nyt on taas hieno tukka. =)



Ompunäidin galluppiin: Monta monituista kertaa on tullut huomattua ett. nyt minusta on tullut äiti, mutta tässä tuoreimpia, viime kevään oksennus taudin aikana, kun istuin imettämässä Antonia vessassa käytännössä koko yön, mutta se ei ollut negatiivinen. Eilen Antonin kummitäti pyysi päärynää ja kovin tottuneesti kävin sitä hänelle kuorimaan...kuitenkin kolmekymppinen osaa itsekin...Ylipäänsä siivous ts. kodin siistinä pitämiseen liittyviä juttuja.



Uididi: Juu minä sitä laskettua aikaa kyseli, esikko kun on syntynyt maaliskuussa, minulla oli silloin la 10.3.



Ompunäidille ja Lauralle hauskaa reissua ja muille hauskaa viikkoa, nyt järjestelemään meidän katastrofiamme...



Mareila+Anton

Maanantaita



Johan tää aika vierähtää nopeesti, vastahan meillä kaikilla oli pienet vauvat nämä 05 huhtikuiset ja tänä vuonna täyttävätkin jo 2v!!! apua

No täällä kyllä on taas vauva-arki täydellisesti päällä tuon joulukuun alussa syntyneet tytön kanssa, alkaa aika lapsille olemaan jo aikalailla kortilla kun näitä nyt on 3.

Taisto on kasvanut ihan älyttömästi, oli 1½v tarkastuksessa 83cm ja 11.8kg, On todellakin iso poika, paljoa ei vielä puhu, lähinnä vaan äiti, isi ja ei, muuten osottelee kaikkea ja koittaa harjotella puhumista.

Kohta pitäis siirtää Taisto isoon sänkyyn nukkumaan, hetki sitten totuteltiin toiseen huoneeseen matkasängyn avulla, isommille ostettiin jo elokuussa kerrossänky ja nyt tosiaan tarkotus siirtää Taisto alasänkyyn nukkumaan ja Säde nukkuu siellä ylhäällä sitten.

Ja siitä että on ÄITI niin on todellakin tullut huomattua että kiinnittää enemmän asioihin huomiota ja varsinkin kun lapset ovat kipeitä niin silloin sen huomaa että tulee valvottua lasten vieressä, vaihdettua lakanoita keskellä yötä kun oksennukset pitkin sänkyä, siivousvimma iskee juuri niin päälle että vaan katsoo kaapin oveen ja ajattelee että jaahas tonkin vois tosta pyyhkästä ja ottaa sen rätin kouraansa.

Myös ruoka-ajat on lasten kanssa täsmällisemmät kuin ennen lapsia.



Monikos on muuten hoitovapaalla lapsensa kanssa, itse ajattelin jäädä vuoden lopussa kun äitiysloma jälleen loppuu eli tällä kertaa en ajatellutkaan palata työelämään heti, mieluummin nautin hetkistä kun lapset ovat vielä pieniä.



Jaahas ja nyt tuo pyykkivuorikin tuolla odottaa että sen laittaisi koneeseen joku, yks koneellinen tänään jo pesty; vain 4 tai 5 jäljellä; tuli vähän pidettyä taukoa pyykinpesusta tai lähinnä lakanoiden ja pyyhkeiden kun tuota vaatetta on pestävä melkein joka pvä tällä katraalla 3 lasta ja 2 aikuista, onneks ei lemmikkejä ainakaan vielä.



Siivottavakin olis......mistä saisi vuorokauteen 24 lisätuntia =D

Meillä ollaan sairastettu koko alkuvuosi joten en ole ehtinyt/jaksanut juurikaan kirjoitella. Ensin tuli Oskari kipeäksi, kuumetta ja yskää ja heti perään tietenkin minä itse. Mulla flunssaa kesti viikon ja viime tiistain-keskiviikon välisenä yönä alkoi korva särkemään:o Aamulla lääkäriin ja lääkekuuri, molemmat korvat pahasti tulehtuneet. Sairaslomaa kaksi päivää ja sitten meninkin jo uudestaan lääkäriin, yhä vaan korvat tulehtuneet, siihen päälle poskiontelotulehdus ja silmätulehdus. Lääkkeet vaihdettiin, mutta lauantaina oli pakko taas mennä näytille, korvat ihan lukossa mutta päätettiin odotella kun ei enää särkyä ja poskiontelotulehdus poistunut. Nyt olen sitten keskiviikkoon asti sairaslomalla ja jos sitten on vielä vaivaa niin vaihtoehtona taitaa olla korvan puhkaisu, iiiks... Toivottavasti nyt menisi ohi, toinen korva on edelleen ihan lukossa ja kuulokin siitä korvasta vähän heikompi. Oskarin päätin viedä päiväkotiin että saisin itse hetkisen lepoa, ei tuon ikiliikkujan kanssa ehdi istuskella tai makoilla:) Se on onneksi jo ihan terve.



Hmm... viime viikon pinossa taisi olla hippujen rytmistä galluppia. Meillä tälläinen rytmi:



7.30 herätys

8.00 aamupala ja muut aamutoimet

yleistä touhuilua

n. 10.00 ulos

11.00 sisälle lounaalle

12-14 päiväunet

14.30 välipala

yleistä touhuilua, ulkoilua, kaupassakäynti

16.30 päivällinen

leikkiä, lukemista sun muuta

19.30 iltapala, pesut ja ¿pisut¿

20.30 unille



Ja sitten Ompunäidin ¿äiti¿gallup, mulla vähän sama juttu, ensimmäisen kerran kun valvoin lähes koko yön sohvalla ja pidin sylissäni tulikuumaa poikaa tuli jotenkin sellainen olo, että hei, mä olen ihan oikea äiti:) Ja ehkä juuri tuo tehokkuus kotitöissä antaa sellaisen äitiolon.



Meidän hippuselle ei oikeastaan ihmeempiä kuulu. Puhe kehittyy kovaa vauhtia, nyt tulee jo välillä ihan kolmekin sanaa peräkkäin. Viimeksi kun oltiin lääkäriin menossa ja veljeni (Oskarin kummisetä) oli tulossa meitä kuskaamaan, herra totesi: ¿Ninni tulee pian, joo-o?¿ Ville on vääntynyt Oskarin suussa Ninniksi. Muutenkin juuri huomasimme että tuohan osaa sanoa jo vaikka mitä, ennen kyselin kuvasanakirjaa katselessa että missä on se ja se, niin nyt kysyn että mikä tuo on. Huimaa kehitystä! Oskari on kova poika suukottelemaan ja sitten taas toisinaan saattaa läimästä päin näköä. Mutta niitä taisi olla muitakin täällä:)



Lueskelin tuossa uusinta vauva-lehteä ja huomasin siellä aika tutunoloisen perheen:) Terveisiä vaan:) Nyt taidan ottaa sohvan selkääni ja kirjan käteeni ennen kuin lähden hakemaan pikkumiestä hoidosta. Mukavaa viikkoa kaikille!



Miiru ja Oskari

Eipä taida monikaan muistaa mutta kirjottelenpa jotain....



Pojat ovat juuri päikkäreillä joten hieman aikaa surffailla. Hippuspoika A (s. 28.4) meni isoveikan kanssa isoveljen sänkyyn unille eikä äitiä tarvittu nukuttamaan. Ovat nyt muutaman kerran menneet samalla tavalla nukkumaan koska " se on niin jännää" . Normaalisti nukkuvat päikkärit jos yhtäaikaa nukkuvat niin meidän vanhempien sängyssä.



Meillä hippu siirtyi " isojen poikien" sänkyyn jo ollessaan n. 1 v 1 kk eikä ole kertaakaan tippunut sieltä tai muutakaan hankaluutta ollut, päinvastoin unet on siellä vähän parempia. Yökukkuja ja muutenkin vähillä unilla pärjäävä ollut aina.



A myös puhuu vähän mutta muuten taas on ehkä hieman vanhemman oloinen puuhissaan. Nyt kyllä alkanut sanoja tulemaan enempi viime aikoina, mutta eiköhän vielä ehdi höpöttämään ihan tarpeeksi...

Isoveli on todella tärkeä ja kova ikävä kun veli on kerhossa tai kaverin luona. Samoin käy pikkusiskoa suukottelemassa ja kantaa siskolle leluja. Myös pientä esimakua tullut mustasukkaisuudesta kun sisko alkanut ryömimään ja tarttunut A:n leluihin. No onneksi ei muuta kuin A sanoo vaativalla äänellä anna ja ottaa lelun siskon kädestä.



Kaiken kaikkiaan mennyt hienosti kolmen lapsen äitinä vaikka kaksi viimeistä onkin pieniä. Kyllä sitä aikaa alkaa pikku hiljaa löytymään myös itselle sen mitä sitä nyt edes haluaa. Ja aivan ihanaa kun lapsista on seuraa toisilleen ja ei aina sitä ulkopuolista kaveria tarvitse löytyä. Pojat nahistelivat paljon joku aika takaperin mutta nyt taas leikit alkaneet sujumaan yhdessäkin.



jaahas nyt taitaa haju tulla pikkuneidin vaipasta joten mentävä on... neiti on sitä laatua ettei voi olla hetkeäkään kakka vaipassa tai muuten alkaa karmea kiljuminen....





Netta, esikko kohta 5 v. hippu A 1 v 9 kk ja pikkusisko 6 kk

Minä nimittäin useinkin ajattelen miten musta on todellakin tullut äiti. Yllätän itseni moooonta kertaa päivässä tiuskimassa " Laittakaa se televisio / radio / musiikki pienemmälle!" , " Älkää tulko kengät jalassa, äiti on just siivonnut" , " Siivotkaapa nyt huoneenne!" jne jne. Tommosia juttuja jotka mua ei ennen haitanneet tipan vertaa. Erityisesti olen tullut todella herkäksi kovan äänen suhteen, ennen kuuntelin itekin musiikkia täysillä.



Sitten huomaan pienessä mielessäni pahkesuvani ihmisiä jotka esim juhlivat myöhään (vaikka tosiasiassa olen varmaan vain kateellinen). Muutenkin olen ruvennut paheksumaan yhtä ja toista asiaa. Ajattelen myös usein miten " nuoret" nykyään sitä ja tätä vaikka eipä tosta omasta nuoruudesta nyt vielä ole mitenkään huisin pitkä aika.



Äitinä olo hyökkää myös kasvoille siinä vaiheessa kun huomaan kuskaavani lapsia sinne ja tänne kavereille ja harrastuksiin.



Toisaalta, mitään en vaihtaisi, nyt tuntuu että olo ilman lapsia olis ihan tyhjänpäivästä ja merkityksetöntä.



Miirulle terkut =) ja toivottavasti pian voit paremmin!



Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! Kent ja ihanat lapset.

Pitkasta aikaa. Sain kimmokkeen kirjottaa Kentin paheksunnan seurauksena, meni naas kavereiden bileet aamuseiskaan lauantaina...



Tanne ei ihmeempia, tai oikeastaan juuri ihmeempia. Nyt ollaan oltu suomessa yli kuukausi ihmettelemassa. Viela tuntuu lomalta kun koko ajan juoksen kavereita tapaamassa. Ei olla montaa tuntia Annan kanssa oltu taysin kahdestaan sen jalkeen ku tultiin. Anna on myos ollut isovanhemmilla ja kavereilla hoidossa, kiva totutella sellaseenkin luksukseen.



Puhetta tulee vaikka kuinka paljon ja lapsella on uskomaton muisti. Nakee jonkun ihmisen kerran ja muutamaa paivaa myohemmin illalla sangyssa juttelee siita ihmisesta nimella ja mita hanen kanssa tehtiin tms. Ja samoin osaa yhdistaa ihmiset perheiksi, tietaa siis ketka " kuuluvat" samaan jengiin. On ollutkin kiva viettaa aikaa kavereiden lapsien kanssa.



Huomenna menen katsomaann kaverin vastasyntynytta vauvaa, ihana menna haistelemaan kaaroa.



Kivaa viikkoa kaikille



K

Meillä nukkuminen on vähän niin ja näin, välillä Anton nukahtaa ihan nätisti omaan sänkyyn, välillä ei ollenkaan, silloin nukahtaa joko minun tai miehen kainaloon meidän sänkyyn, minä tykkään nukkua Antonin vieressä, varsinkin kun poika on alkanut nukkua rauhallisemmin meidän välissä.



Isojen sängyssä ei Anton nuku, eikä tule pitkään aikaan nukkumaan. Poika on kuitenkin sen verran pikkuinen, että mahtuu pinnasänkyyn vielä oikein hyvin. Ja haluaisin, että oppisi nukahtamaan ensin pinnasänkyyn hyvin ja sitten vasta isojen sänkyyn. Meillä ei todellakaan toimi, että viedään takaisin sänkyyn ja sanotaan, että nyt nukutaan (ollaan pari kertaa kokeiltu)



Kiva kuulla, että on muitakin hippuja, jotka eivät hirveästi puhu, Anton sanoo muutamia sanoja, mutta ei vielä mitään suurta tai mullistavaa, kyllä poju kerkeää höpöttää ja jos vähänkin tulee minuun tai mieheen, sitä juttua kyllä tulee =)Muutenkin Anton on vielä ihan vauva (ainakin äitin mielestä) Pötköttelee sylissä tosi mielellään ja on ihan pikkuinen =)



Miirulle tosi paljon paranemista, toivottavasti ei tarvitse korvia puhkaista =)



Nyt pojille vaatteet päälle ja sitten menoksi =)



Mareila+Anton

Muistaessani, Korelialle ja perheelle tervetuloa Suomeen! Mihin päin olette asettuneet asumaan?



Olen melkoisen myllerryksen " kourissa" , lapset työllistää ihan kiitettävästi ja olemme muuttamassa. Onneksi mummoloita löytyy.. Hippunen on niin ihana pakkausapu, harmi vaan, että mielellään purkaisi heti pakatut tavarat. Vauvelilla on edelleen rytmi päälaellaan, eli päivällä nukkuu yhtäputkeen sikeästi, mutta yöllä ei sitten nukuttaisikaan.



Ompunäipän gallupiin; samantyyppinen vastaus kuin monella muullakin, eli esim. oksutaudin iskiessä en voi pahoin, kun T oksentaa, eikä haittaa vaikka päälle tulisi, on vain niin surkea olo itsellä, kun pieni on ihan reppana. Aiemmin voin itse pahoin, jos joku oksensi. Silloin myös tunnen itseni äidiksi, kun katson lapsiani ja kyyneleet tulee silmiin ihan vaan onnesta. Vaikea selittää.



Onko kukaan Hippusen äiti Mäntsälästä? Sinne suuntaan olemme muuttamassa.



Jaaha, huutoa, mentävä.



K&T&L

No sinne meni taas ne vähäisetkin lumet, mitkä viikonloppuna tuli :-( Heti olivat isot pojat viikonloppuna aktiivisemmin ulkona, kun oli lunta. Nyt taas kököttäisivät sisällä ja ymmärtäähän tuon.



Tänään oltiin Elmon ja hoitotytön kanssa puistossa. Hemmo nautiskeli seistessään vesirännin alla kurapuku päällä.....rapisi ilmeisesti vesi hauskasti huppuun ;-) Jotenkin mulle tuli vaan tänään sellainen tunne, että turha näistä keleistä on valittaa....se nyt vaan on mitä on tämä talvi, joten parempi alistua ja yrittää nauttia siitä " vesikelistä" .



Äitiys....hmmm, no lapsen sairaus tietysti kulminoi äidin tarpeen. Toinen on esimerkiksi rytmi ja varsinkin ruokailurytmi. Ennen lapsia syötiin miehen kanssa vähän milloin sattui, mutta nykyään on aika säntilliset ruoka-ajat.....kiinnosti sitä ruokaa laittaa tai ei ;-) Elmo varsinkin tuntuu olevan lapsi, jolla alhainen verensokeri nostaa ärtsyn hyvin nopeasti pintaan ja silloin sitä ruokaa on tultava ja sassiin.



Mietin noita Kentin kommentteja lisääntyneestä paheksunnasta. Minä käyn surutta silloin tällöin juhlimassa , koska yksinkertaisesti tarvitsen silloin tällöin " nollausta" . Mun suurin painajaiseni olisi, että musta tulisi sellainen marttyyri koti-äiti, joka jättää oman itsensä ja persoonansa täysin taka-alalle ja katkeroituu vanhemmiten......nim. tunnen muutamia, ei kiva!! Ise asiassa esikoisen kanssa oli hetken niin, että olin niin täysin äiti, että ihminen nimeltä " jonna" taisi hukkua kokonaan.

No joo, ehkä ymmärrätte, mitä yritän sanoa ?????



Mulla oli tänään keskustelu keskimmäisen eskari-opettajan kanssa ja viestintä oli vähän sen suuntaista, että voisihan poika ekalle mennä tosin toooodella rimaa hipoen. No minä sitten halusin tietysti pojalle psykologin koulukypsyystestit. Katotaan , mitä ne sanovat.

Miehen kanssa oltiin aikaisemmin jo keskusteltu, että loppusyksyn poikana hän ei ehkä olisi vielä koulukypsä ja silloin lykkäysvuosi voisi olla ihan hyvä ratkaisu. No nyt kun miehelle opettajan mielipiteen viestitin niin mies olikin yhtäkkiä ihan vastaan ja ehdottomasti sitä mieltä, että poikahan menee ekalle " kun kaveritkin menevät" . Meillä meinas jo tulla aikamoinen riita aiheesta, kun mun kanta asiaan on se, että ei sitä koulua kavereiden takia käydä. No saa nähdä, miten tilanne ratkeaa ;-) Tosin sen verran mussa on opettajaa, että junttaan kantani miehelle päähän, vaikka väkisin ;-)



Mutta nyt taidan harkita kylpyyn menoa, kun Hemmokin nukahti :-)

Hyviä vointeja kaikille