4kk ja huutokohtaukset
Auttakaa aivan väsähtänyttä äitiä!
Meidän 4kk poika on parissa viikossa muuttunut hurjaksi suuttujaksi ja raivoajaksi. Muuten on hyväntuulinen ja touhukas pikku vesseli, mutta nukahtamisista on tullut oikea sota. Saa hurjia itkukohtauksia, joista tuntuu oikein kehittävän hysteerisiä sessioita ja lietsovan itseään itkuun.
Yöunille ei halua - ei sitten millään. Ennen on nukahtanut omaan sänkyyn kunhan olen viereisestä parivuoteesta hieman silitellyt ja laulellut. Nyt ei. Alkaa huutaa aivan vimmatusti ja sylissäkään ei meinaa rauhoittua. SYliin olen saanut nukutettua, mutta kun lasken omaan sänkyynsä niin taas alkaa itku. EIlen kiedoin pojan pitkästä aikaa tiukkaan pakettiin ja se rauhoitti nukkumaan sylissä... vasta pitkän ajan jälkeen sain siirrettyä oman sänkyynsä.
Öisin olen yleensä syöttänyt ja sitten siirtänyt taas omaan sänkyyn. TOinen on nukkunut havahtumatta, mutta nyt sekin on vain poikkeus, että näin onnistuu. Vieressä olenkin nukuttanut ja sitten sitä rintaa tulee tungettua suuhun aamuyöntunteina tunnin välein.
Nyt on vihoviimeinen turvallinen ja toimiva asia - päiväunet vaunuissa - alkanut myös tuottaa vaikeuksia. Ei meinaa rauhoittua sinnekään ja pitäisi olla kokoajan työntelemässä, jotta nukkuisi.
Mitä tämä on? Onko teille kokemusta, vertaistukea, vinkkejä???
Maitoa kyllä tuntuu riittävän vaikka mietin jo sitäkin. Neuvolassa olivat alku viikosta sitä mieltä, että ei tarvitse vielä mitään lisäravintoa. Hampaiden tulemista mietin kanssa... mutta voisiko tälläinen nukahtamisongelma johtua siitä? VAi onko pojalla jokin ihmeellinen pelko-äidin-poistumisesta -kammo, suuri läheisyystarve tms.???
Itse olen aivan väsynyt näihin öihin ja kun päivälläkään ei meinaa saada lepohetkeä. Pelottaa jo valmiiksi seuraava nukutus ja varsinkin nuo yöunille käymiset.
Kommentit (11)
... kehiin kun täytti 4kk. Meillä huudettiin siis illalla. Lapsi oli oiken tyytyväinen kun tehtiin iltatoimia, mutta kauhea huuto alkoi kun yritti antaa rintaa. Neljä iltaa mentiin niin että huudettiin kurkku suorana aina kun tissi tuli naaman eteen. Siinä itki sitten äiti ja poika molemmat. On tosi hyvä fiilis kun poika juo vettä pullosta mielummin kun ottaa tissiä. Sai pojan syömään vasta kun oli nukahtanut ja laiton tissin nukkuvan lapsen suuhun.
Samaan sysyyn aloitti myös yöllä valvomiset. Normaalisti kun yöllä vaan syö ja menee takaisin nukkumaan, niin nyt alettiin höpöttelemään ja naureskelemaan.
Neuvolan täti diagnosoi sen 4kk tissiraivariksi, joka normaalisti kestää n. 2vkoa. Me selvittiin onneksi 4 päivällä. Siitä asti on kyllä ilta nukahtaminen muuttunut tosi hankalaksi.
Mutta kovasti tsemppiä ja jaksamista
Jenni- Juulia ja poika 4,5kk
4kk vanha tyttöni käyttäytyy aivan samoin kuin teidän lapsenne: itkee iltaisin ja joskus päivisinkin pää punaisena ja aina vaunuissa, jos sattuu olemaan nälkäinen. Meillä nukkumaan menoa on auttanut se, että lapsi rauhoitellaan itkukohtauksen aikana (esim lauleskelua ja jalkojen pumppausta vanhempien vuoteella tai mobiilinkatsomista tms) ja sen jälkeen laitetaan lapsi heti omaan sänkyyn " rauhoittumaan/nietiskelemään" hetkeksi. Toisin sanoen silitän lapsen päätä, sammutan valot ja sanon hyvät yöt ja lähden huoneesta. Yleensä kestään noin 5min ennenkuin lapsi alkaa itkeskellä/melskata uudestaan. Silloin menen takaisin ja otan rinnalle - yleensä (noin 90% tapauksista) lapsi suostuu silloin syömään ja nukahtaa samantien. Yöllä vain sammutan valot heti kun on syöty ja mahdollisesti vaipat vaihdettu - ja vältän kaikkea ylimääräistä juttelua todella tarkasti. Yleensä yritän nostaa lapsen syömään heti, kun kuulen alkavan maiskatuksen. Tällöin lapsi on melkein vielä puoliunessa syödessä ja nukahtaa pian uudestaan.
Iltahuutoihin on auttanut myös se, että olen syöttänyt lapsen muualla kuin makuuhuoneessa ja sitten isä on vienyt lapsen nukkumaan ja toiminut kuten edellä mainitsin. Minä olen sitten mennyt hyssyttelemään tarvittaessa. Niinikään huutoja on vähentänyt se, että on ruvennut puuhaamaan nukkumatouhuja riittävän ajoissa elikä ei anna väsymyksen mennä liian pitkälle. Tässä on meillä ollut ohjeena, että viimeistään 2.5h edellisistä päiväunista.
Täytyy myöntää, että en ole ajatellut olevani epäonnistunut äiti, koska em ongelmat ovat mielestäni aivan normaaleja ikäkauteen kuuluvia juttuja, jotka tulevat toisilla vauvoilla enemmän esiin kuin toisilla (joilla voi olla muita hankaluuksia). Pahoittelen kovin, jos muut niin tuntevat. Sanotaan, että lapsi raivoaa eniten sille/niille, joita lähimpänä on. Raivo voi siis olla myös merkki siitä, että lapsi uskaltaa vihdoin illalla rentoutua ja päästää väsymyksensä esiin. Samoin vauvan voi olla vaikea rauhoittua nukkumaan, kun niin monet muutkin asiat kiinnostavat. Oma rauhallinen ja ymmärtäväinen käytös varmasti luo turvallisuutta ja välittää vanhempien rakkautta. Muiden ihmisten katseista tai kommenteista ei kannata piitata - kaikkien lapset parkuu pää punaisena silloin tällöin, jos ei niin on jo paljon pahempi juttu, kun pitää pidätellä negatiivisia tunteita.
Tsemppia - kaikki olette hienoja äitejä, jotka selvästi rakastatte lapsianne syvästi ja herkästi.
4kk vanha tyttöni käyttäytyy aivan samoin kuin teidän lapsenne: itkee iltaisin ja joskus päivisinkin pää punaisena ja aina vaunuissa, jos sattuu olemaan nälkäinen. Meillä nukkumaan menoa on auttanut se, että lapsi rauhoitellaan itkukohtauksen aikana (esim lauleskelua ja jalkojen pumppausta vanhempien vuoteella tai mobiilinkatsomista tms) ja sen jälkeen laitetaan lapsi heti omaan sänkyyn " rauhoittumaan/nietiskelemään" hetkeksi. Toisin sanoen silitän lapsen päätä, sammutan valot ja sanon hyvät yöt ja lähden huoneesta. Yleensä kestään noin 5min ennenkuin lapsi alkaa itkeskellä/melskata uudestaan. Silloin menen takaisin ja otan rinnalle - yleensä (noin 90% tapauksista) lapsi suostuu silloin syömään ja nukahtaa samantien. Yöllä vain sammutan valot heti kun on syöty ja mahdollisesti vaipat vaihdettu - ja vältän kaikkea ylimääräistä juttelua todella tarkasti. Yleensä yritän nostaa lapsen syömään heti, kun kuulen alkavan maiskatuksen. Tällöin lapsi on melkein vielä puoliunessa syödessä ja nukahtaa pian uudestaan.
Iltahuutoihin on auttanut myös se, että olen syöttänyt lapsen muualla kuin makuuhuoneessa ja sitten isä on vienyt lapsen nukkumaan ja toiminut kuten edellä mainitsin. Minä olen sitten mennyt hyssyttelemään tarvittaessa. Niinikään huutoja on vähentänyt se, että on ruvennut puuhaamaan nukkumatouhuja riittävän ajoissa elikä ei anna väsymyksen mennä liian pitkälle. Tässä on meillä ollut ohjeena, että viimeistään 2.5h edellisistä päiväunista.
Täytyy myöntää, että en ole ajatellut olevani epäonnistunut äiti, koska em ongelmat ovat mielestäni aivan normaaleja ikäkauteen kuuluvia juttuja, jotka tulevat toisilla vauvoilla enemmän esiin kuin toisilla (joilla voi olla muita hankaluuksia). Pahoittelen kovin, jos muut niin tuntevat. Sanotaan, että lapsi raivoaa eniten sille/niille, joita lähimpänä on. Raivo voi siis olla myös merkki siitä, että lapsi uskaltaa vihdoin illalla rentoutua ja päästää väsymyksensä esiin. Samoin vauvan voi olla vaikea rauhoittua nukkumaan, kun niin monet muutkin asiat kiinnostavat. Oma rauhallinen ja ymmärtäväinen käytös varmasti luo turvallisuutta ja välittää vanhempien rakkautta. Muiden ihmisten katseista tai kommenteista ei kannata piitata - kaikkien lapset parkuu pää punaisena silloin tällöin, jos ei niin on jo paljon pahempi juttu, kun pitää pidätellä negatiivisia tunteita.
Tsemppia - kaikki olette hienoja äitejä, jotka selvästi rakastatte lapsianne syvästi ja herkästi.
unohdin sanoa, että mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilla on paljon vinkkejä mm uniongelmiin ja muihin kasvuun ja kasvatukseen liittyviin kysymyksiin. Tässä linkki unisivuille:
http://vanhemmat.mll.fi/hoivaan_ja_kasvatan/lapsen_uni.php?dir=/hoivaan…
Tosin raivarikohtaukset ovat olleet koko vauvan pienen iän. Nyt poika on 4kk. Liittyköhän teillä muutos jotenkin uusien asioiden oppimiseen tai vain siihen, että vauva on enemmän tietoinen ympäröivästä maailmasta? Toivottavasti tilanne teillä rauhoittuu ja pääsette taas levollisesti unille.
Kris_:lle olisin vielä sanonut, että luettuani viestisi huomasin, että minulla on kohtalotoveri. Ihan kuin olisi omaa " tarinaani" lukenut. Lohduttavaa tietää, että samanlaisia " vaativia" vauvoja on. Olen soimannut itseäni äitinä myös siitä, etten ole osannut " nukuttaa" tai " olla nukuttamatta" lastani oikealla tavalla. Olisi mukava jatkaa tarinointia aiheesta.
Olipa lohdullista kuulla, että muillakin on samanlaisia ongelmia nukkumisen kanssa. Ikäväähän tämä on, mutta helpottavaa kuulla ettei olla ainoita ja jotenkin outoja. Välillä on todellakin alkanut jo epäillä omaa äitiyttä ja sitä osaako hoitaa lastaan. Tuttavapiirissä kun tuntuu tällä hetkellä olevan varsin helposti nukkuvia vauveleita....
Meillä meni tänään taas hieman paremmin ja huomaa, että kun itse oli virkeämpi niin jaksaa ottaa pojan huudon vastaan ... ehkä jopa saa siihen jotain tolkkua ja hillittyä suurimpia raivokohtauksia.
Ihan hyvä vinkkejä kirjoituksissanne oli... monia niistä on tullut jo kokeiltua itsekin. Joitakin voisi laittaa vielä korvan taakse odottamana testausta.Kaiholla ajattelen sellaista tilannetta, että pojan voisi jättää itsekseen nukahtamaan sänkyyn... sellainen kyllä oli totta sen ensimmäisen kuukauden, mutta sen jälkeen ei.
Totta, että tutulle ja turvalliselle lapsi näyttää räiskyvän puolensa ja tuittuilee. Olen huomannut sen meillä ainakin hyvin selvästi. Äitinä saan selvästi enemmän hermostumisen ilmaisuja ja muuta kapinointia kuin isäkään. Meidän poika tuntuu tällä hetkellä olevan oikein isä-fani, sillä kaikki isän tekemiset ja edes oleskelu samassa huoneessa on pojalla ykköskiinnostuksen kohde! Ihan veikeää seurata ja mieheni on tietysti asiasta oikein ylpeä :)
Tuosta rintaraivarista. Niitä voi varmaan tulla useamman kerran? Meillä asian kanssa taisteltiin oikein tosi kovasti reilun kahden kuukauden iässä ja nyt taas silloin tällöin. Se on todella uuvuttavaa ja hermostuttavaa kun tietää, että lapsella on varmasti hurja nälkä ja oikein hamuaa rinnalle, mutta sitten kun pitäisi imaista niin riuhtoo itsensä pois ja alkaa itkeä. Meillä näistä kausista/tilanteista on selvitty vaihtelevasti. Kävellessä syöttäminen ja tutin sekä rinnan pikainen vaihtelu vauvan hermostumisen mukaan on ollut yksi konsti. Lisäksi hyvä juttu on ollut valuvan veden kuunteleminen. Keksin sen aikanaan ihan sattumalta: menen vessaan huutavan lapsen kanssa ja laitan veden valumaan. Meidän poika rauhoittuu kuuntelemaan ääntä ja usein olenkin lopulta saanut syötettyä pikkuisen hämärässä/pimeässä vessanpöntöllä istuen.
Sympatiahalaus ja voimia teille! Ja kiitos vastauksistanne. Ette usko kuinka olo helpottui... että on sitä muillakin ja voipa olla vielä paljon hankalampaakin. On mukava lukea teidän muiden vinkkejä ja kokemuksia!
Meidän poika huusi lähes tuonne puoleen vuoteen asti aina välillä niin, että tuntui ettei mikään auta. Välillä tuntui, että kauempana asuvat sukulaiset eivät oikein uskoneet ja ymmärtäneet, kun minä kieltäydyin ensimmäiset 5 kk lähtemään pojan kanssa 300 km päähän sukuloimaan.
Nukuttaminen oli alusta (parin ensimmäisen viikon jälkeen) asti todella vaikeaa. Syliin, rintareppuun tai rinnalle. Vaunuihin, jos se oli ajoitettu oikein. Usein poika huusi vaunuissakin niin että jouduin kantamaan sen kotiin. Ei puhettakaan mistään shoppailusta poika vaunuissa. Jos ei ollut uniaika, huusi hysteerisenä. Eikä myöskään koskaan ole nukkunut päivällä kuin pätkissä noin 20-40min. Joten sama nukutussessio oli päivässä n. 5-6 kertaa. Oli kyllä välillä hermo tosi pinnassa ja itkettiin pojan kanssa yhdessä ja erikseen. Huuto oli välillä sellaista, että ei meinannut henkeä saada vedettyä. Kerran jopa ns. tikahtui huutoonsa, hengitys katkesi hetkiseksi ja meni sinertäväksi. Sille on jokin termikin, mutta en muista nyt sen nimeä. Sinänsä vaaratonta, mutta täytyy sanoa, että äiti järkyttyi todella!
Tähän lisätään alun koliikkimaiset huudot n. 3kk asti ja tissiraivarit. Tissiraivarit oli kauheita, pahimmillaan meni 8 tuntia eikä suostunut syömään tissistä yhtään. Puoliunessa/unessa sitten saattoi onnistua tai tuloksena oli hillitön huuto. Poika alkoi syödä pullosta korviketta n. 4kk ikäisenä ja 5kk ikäisenä syötin enää kerran tissistä yöllä. Sekin jäi sitten pois ja siitä asti yöt on oltu syömättä. Itkuraivarit ovat vähentyivät pikkuhiljaa puolen vuoden ikään mennessä. Vaunuissa alkoi viihtyä paremmin, kun pystyi nostamaan vähän selkänojaa, että näki ympärilleen.
Nyt poika vähän yli 8kk. Iloinen, nauravainen poika. Nukahtaminen helpottui pikkuhiljaa, nykyään nukahtaa yleensä syliin tai omaan sänkyyn taputtelemalla.
Ettei missään nimessä ole mitenkään epäonnistuneita äiteinä. Jaksamista vaan, kyllä se elämä siitä vielä muuttuu!
Ja muutkin... Minut tavoittaa osoitteesta kaapionvanki@gmail.com
Mielelläni jatkaisin keskustelua, vertaistuki on lohdullista. Nämä viestit luettuani en ole lainkaan niin huonoäiti-fiiliksissä.
Kirjotin äsken pitkät pätkät mutta kone hävitti tekstin joten pistän uusintana vain asian ytimen.
Koska tarjoat vauvalle vauvalle varmasti sen mitä tarvitsee, ruuan, kuivaa ylle jne. niin anna huutaa. Se mitä neuvon tekemään on, että katsele itse vaikka telkkaria samalla.
Tämän neuvon antoi vanhempi neuvolatäti aikanaan ja kehui miesten tyyliä hoidella vauvaa ja katsella samalla vaikka telkkaria ( ja onhan muitakin viihdykkeitä, radio, musaa tms.) Siten mahdollinen vauvan huuto ei mene suoraan huolihermoon. Lapsi huutaa määränsä kuitenkin, niin äidin päätä ei sitten niin rassaa niin pahasti jos mietiskelee muuta samalla.
Ite kyllä olen tämän neuvon sisäistänyt vasta tämän kolmannen kanssa, ja samalla on tuo huomion jakaminen hoitunut sillä että vanhemmat muksut vaativat oman osansa kanssa. Ja on kyllä tämä vauva-aika tuntunut leppoisimmalta tuon neuvon ansiosta, vaikka varmasti on huutanut yhtä paljon kuin esikoinen.
Meillä myös nautitaan iltaitkuista 4.5 kk johdolla. On kuulemma hirveän yleistä. Meillä on itketty aika lailla alusta asti illat. Ei ole mikään koliikki vauva mutta ilmavaiva itkut oli ne kovimmat joskus 5 viikon iässä. Tästä eteenpäin onkin sitten itketty ..en tiedä mistä syystä mutta aina on tarjolla jokin ikävaihe selitys mikä saattaakin sopia..meillä toteutuu ne kaikki ilmeisesti. Joskus on jaksoja ettei iltaitkuja ole mutta jos iltasella en ole kotona ja mies nukuttaa se yleensä päättyy raivariin..samoin jos olemme yöpymässä jossain muualla...ja kas jos masentuneella äidillä on ollut kitkuinen päivä on se sitä myös muksulla. Yleensä kun iltaitku tulee niin se tulee sitten viikon peräjälkeen. Rintaraivariko ? sekös se nyt.. ei nimittäin meilläkään huoli rintaa ensiyrittämällä eikä sitten viidennelläkkään iltasella..eilen päätin etten kiusaa enää rinnalla toista kun ei kelpaa vaan..tadaa kun nöpönen on juuri vaipunut uneen sylissä itkulla tai ilman..siirrän sängylle ja laitan tissin suuhun..eikä enää vastusta yhtään vaan alkaa tasanen lutuutus.
Jotenkin se iltaitku vie äitiltä ja isältä ne viimeset pesästä..se siinä on kaikkein raskainta ja kun tietää, että huomenna taaaas. Noh onneksi on itkuttomia iltoja ja kuten on äidiksi tultuaan saanut huomata niin..kaikkeen tottuu..ihan kaikkeen tottuu.
Päivällä nukun vauvan kanssa ..ainut keino millä se nukkuu pidemmät päiväunet.
Täältä roppakaupalla tsemppausta ja vertaistukea. Koska oma tilanne on aika lailla samankaltainen, ei neuvoja ole jakaa.
Meillä vauva ei ole koskaan nukahtanut itsekseen (no, ehkä noin pariviikkoiseksi saakka joskus, vahingossa). Kaikki nukutut tunnit ovat olleet kovan työn takana.
Viimeksi eilen vauva sai kuvailemasikaltaisen hysteerisen kohtauksen yrittäessäni häntä alkuillan unille. Ennemminkin kuin itkusta kyse on kirkumisesta tai samankaltaisesta huudosta/parkumisesta kuin syntyessä, voimakkaammilla keuhkoilla vain.
Aamupäivällä lapsi tarvitsee unet - nukutan tissille useimmiten. Päiväunet nukkuu joko kantoliinassa tai vaunuissa, aika vaihtelevasti tosin. Usein tullaan itkien kotiin - siis molemmat itkemme. Ja loppuiltapäivästä tarvitsee vielä unet, mutta niille nukuttaminen päättyy useimmiten kamalaan huutoon. Meillä vielä tositaiseksi vauvan saa suhteellisen helposti yöunille, mistä olen kiitollinen. Nukahtaa rinnalle.
Kaikkea mahdollista on kyllä nukuttamisessa kokeiltu: itsekseen nukahtamista, viereen nukuttamista, viereen nukahtamista tiiviissä otteessa, tutilla, ei-tutilla, unilaululla, uniliinalla... Ei siis kaikkea sekaisin, eikä minusta mitenkään hätiköiden niin, että lapsi olisi näistä ymmällään. Mutta mikään ei tunnu auttavan.
Apua olen kyselyt neuvolasta ja psykologilta. Neuvolassa terkka ei ottanut asiaan oikeastaan mitään kantaa. Paitsi jokelteli vauvalle, että " vai tarvitsevat vanhemmat enemmän unta kuin vauva" . Ja siitähän ei todellakaan ole kyse! Se siitä rakentavasta suhteesta. Psykologi oli sitä mieltä, että on hyvä kun on vuorokausirytmi kuitenkin kohdallaan (paitsi että kyllähän vauva heräilee parin tunnin välein, mutta nukahtaa kyllä helposti siitä). Päiväunivaikeuksia hän piti ikäkauteen kuuluvina. Lisäksi psykologi lohdutteli, että ei vauvan nukkumattomuus ole vanhempien toimista, tekemisistä ja tekemättä jättämisistä välttämättä kiinni.
Mutta eipä sille mitään voi, että tunnen kyllä epäonnistuneeni äitinä. Lapsi ei osaa itse nukahtaa, mutta en osaa häntä siihen ohjata. Palstalta kun lukee näitä " paras nukuttamiskeino on olla nukuttamtta" -lausuntoja, itken sekä surusta että vihasta. Meillä ei oikeasti ole koskaan ollut mitään mahdollisuutta olla nukuttamatta vauvaa.
Nytkin itkettää, kun tätä kirjoitan. Mutta toivottavasti tästä on sinulle apua. Mies minua kovasti tsemppaa, että " tänäänhän meni hyvin" (vain kolmen vartin huudot ennen puolen tunnin tirsoja) tai " kyllä se siitä, ajan kanssa" . Mutta kovin on vaikeaa olla tuntematta itseään kuolemanväsyneeksi ja huonoksi äidiksi.
Onneksi lapsi on nukkumisongemista huolimatta aurinkoinen ja nauravainen. Vaativa toki, seuraa ja virikkeitä pitää olla. Mies mietti minusta aika kivasti, että jospa vauvasta on ikävä nukahtaa, kun maailma on niin mielenkiintoinen ja kaikkea jännää olisi koettavana.