Onko tämä joku normaali aikuistumisen vaihe? Kysymys 25+ vuotiaille

Ihan normaalia kasvua ihmisenä. Älä häpeile, me ollaan kaikki oltu ihan hölmöjä nuorena!

[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 12:41"]

Olen nyt viime viikkoina kokenut jonkinmoisen kasvupyrähdyksen. Monta eri asiaa on tapahtunut yhtä aikaa;

- Olen aidosti kiinnostunut uutisista ja politiikasta

- Olen ymmärtänyt mitä on rakastelu (ennen halusin vain kovaa, kovempaa)

- Olen huomannut maailmassa paljon nyansseja mitä seksualisoiminen on ennen peittänyt

- Olen käsittänyt, että ilman työtä ei tule tulosta

- Olen löytänyt herkkyyden ja nöyryyden

Tässä vain muutama esimerkki. Varsinainen kysymykseni liittyy siihen, että olen yhtäkkiä tajunnut miten lapsellinen olen ollut. Olen ollut huomionkipeä energiaryöväri enkä ole osannut ottaa muita huomioon. Olen purkanut suuttumuksen ja muut tunteet muiden niskaan tajuamatta, että muut eivät ole velvoitettuja tunnevuoristorataani. En ole ottanut huomioon hiljaisia, herkkiä ja yksityisyyttään varjelevia ihmisiä. Olen ollut räävitön ja tunkeileva. Kärsimätön ja itsekeskeinen. En ole käsittänyt, että maailma ei ole vain minua varten.

Tästä johtuen haluan eristäytyä. Olen voinut todella pahoin vajaan viikon ajan. Häpeän itseäni aivan suunnattomasti, enkä halua nähdä ketään. Mieleeni palautuu tämän tästä tilanteita joita en ole ennen kummemmin muistellut, mutta nyt tajuan käyttäytyneeni todella rasittavasti. En käy missään, vellon vain häpeässäni. Onko tällainen pahoinvointi joku normaali kasvun vaihe? Onko joku muu kokenut vastaavaa?

[/quote]

Mulla kävi näin 15-vuotiaana. Seksielämään nämä havainnot ei juurikaan vaikuttaneet, mutta jotenkin se pää vain lähti irti perseestä. Innostuin itsetutkiskelusta sen verta paljon, että parisuhdetta jaksanut edes harkita ennen kuin täytin 25. Minun on aina ollut hyvin vaikea samaistua samanikäisiin, mutta nyt 30 lähestyessä alan vihdoinkin saada kavereita myös omasta ikäluokasta, kun voi just puhua politiikasta ja kaikkien mielipiteitä arvostetaan. Väittelyitä ei ole tarkoitus voittaa vaan kuulla uusia mielipiteitä vanhoiksi kaluttuihin aiheisiin.

Onneksi olkoon! Olet aika paljon lähempänä itsesi tuntemista ja se on todella hienoa.

[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:33"]Tästä johtuen haluan eristäytyä. Olen voinut todella pahoin vajaan viikon ajan. Häpeän itseäni aivan suunnattomasti, enkä halua nähdä ketään. Mieleeni palautuu tämän tästä tilanteita joita en ole ennen kummemmin muistellut, mutta nyt tajuan käyttäytyneeni todella rasittavasti. En käy missään, vellon vain häpeässäni. Onko tällainen pahoinvointi joku normaali kasvun vaihe? Onko joku muu kokenut vastaavaa?

^Siis oliko toi kohta aloituksesta kaikkien mielestä ihan normaalia? Sairastahan tuo on ja nimenomaan lapsellista, ei aikuista käytöstä. Aikuinen ymmärtää että me kaikki ollaan joskus nuoria ja tyhmiä eikä häpeä sitä noin.
[/quote]
Sanoisin, että kolmenkympin kriisistä päivää.

Ei pahalla, mutta aloitus kuulosti jonkin verran Mungo-Annalta :D

up

[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 18:26"]

Niin ja sitten kun huomaat vielä itsestäsi että et halua enää ottaa joka viikko(päivä) itsestäsi uutta selfietä  tai muuten vaan tyrkkykuvaa itsestäsi someen ja et poseeraa suu ankannokkana profiilikuvassasi olet matkalla aikuisuuteen.

[/quote]

En ole somessa. ap

[quote author="Vierailija" time="19.12.2014 klo 06:47"]

Ei pahalla, mutta aloitus kuulosti jonkin verran Mungo-Annalta :D

[/quote]

En ole lukenut blogiaan, mutta ei suurista lukijamääristä huolimatta taida olla kovin pidetty? :) Hänkään ei taida olla enää ihan nuori tyttönen enää?

ap

[quote author="Vierailija" time="19.12.2014 klo 06:24"]

 Sanoisin, että kolmenkympin kriisistä päivää.

[/quote]

Tutustuin tarkemmin käsitteeseen ja itkuhan siitä tuli. Saatat olla nimittäin oikeassa. ap

[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:16"][quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 12:56"]

Jotkut syntyy aikuisina, jotkut aikuistuu noihin aikoihin ja jotkut ei koskaan.

Useimmiten varmaan 18-30-vuotiaana tulee tuollainen kausi ja senpä takia nuorena aloitetut suhteet eivät vaan tahdo kestää tai olla onnellisia "sä tukahdutat mut" kun ei ole tilaa kehittyä

[/quote]

Eiköhän 20+ ikäisenä alotettu suhde ole jo aika normi. Ei ole mikään ideaali löytää kumppania vasta 30+, ja tällöin ongelmat ovat toisenlaisia. Jos on elänyt 15 vuotta aikuisuutta yksikseen, voi olla vaikea sopeutua toisen erilaisiin tapoihin ja luopua omasta vapaudesta. Nuorempana sitä parhaimmillaan ikään kuin "hitsautuu yhteen". 
[/quote]

No näin meillä on käynyt, että olemme mieheni kanssa "kasvaneet yhteen". Toki suhdetta ovat koitelleet monet nuoruuden mokat ja tyhmyydet, mutta olisi vaikea nähdä, että nyt eroaisimme, kun olemme aikuisia ja kaikki on mallillaan.

Jorisen tänne vaikka itsekseni..

Eilen yöllä taas mietin asioita ja tajusin, että itsekkyyttä on myös se että ei ajattele mitä itsellä on annettavaa. Aina se toinen on kiva, rasittava, väärässä, oikeassa, pihelias, sitä, tätä, tuota.. Mutta mitä itse olen? Mitä minä oikeasti tuon suhteeseen? Millainen ihminen tämä toinen todella on ja miten voin ottaa hänet huomioon sellaisenaan?

Ei pidä pakottaa toisen kurkusta alas itseään ja mielipiteitään. Toisen on saatava ottaa oma tilansa omaan tahtiin. Kenelläkään ei ole velvollisuus kuunnella minua. Kenelläkään ei ole velvollisuus taivuttaa itsään minun tahtiini ja dynamiikkaani.

Tajusin tämän kun vertasin itseäni huutavaan humalaiseen rauhallisessa linja-autossa. Kaikilla pitäisi saada olla oikeus katsella ikkunasta ulos ajatuksissaan, näplätä puhelinta, puhua kaverin kanssa.. Mutta tämä yksi huutava humalainen varastaa huomiota ja energiaa itselleen. Ahnehtii enemmän kuin osansa.

Sitä tekee ihminen joka on sosiaalisesti itsekäs. Näistä vajaavuuksista on vaikea kehittyä eteenpäin ennen kuin ne tiedostaa. Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. ap

Jos joku on sitä mieltä että tämä ei ole tavallista tai mitä vaan, kuulen siitäkin mielelläni.

ap

Olen 24 ja aidosti kiinnostuin poliitiikasta jo siinä...21 vuotiaana ehkä. Pääsykokeisiin lukemisen myötä se taisi tulla. Feminismi alkoi tulla joskus sen jälkeen myös esiin itsessäni. Ennen ajattelin itseäni vähän esineenä. Sängyssä halusin olla haluttava, mutta orgasmilla ja nautinnolla ei ollut väliä. Nyt en halua seksiä kuin mieheni kanssa ja haluan rakastella ja nauttia myös itse. En voisi enää harrastaa yhdenillansuhteita vaikka eroaisin. Kutsuisin tätä ehkä aikuistumiseksi, se tapahtuu ihmisillä eri aikoihin...joillain ei koskaan.

Jotkut syntyy aikuisina, jotkut aikuistuu noihin aikoihin ja jotkut ei koskaan.

Useimmiten varmaan 18-30-vuotiaana tulee tuollainen kausi ja senpä takia nuorena aloitetut suhteet eivät vaan tahdo kestää tai olla onnellisia "sä tukahdutat mut" kun ei ole tilaa kehittyä

Varmasti ihan normaalia aikuiseksi kasvamista. Suurimmalla osalla tuo tapahtunee pikkuhiljaa ja vähitellen, ei niin, että yhdessä yössä tajusin kaiken :)

Ei kuulosta tutulta. 

Joo, uskoisin että suurimmalle osalle nuo oivallukset eivät tule noin nopealla tahdilla ja lyhyessä ajassa tai noin voimakkaasti vaan vähitellen enkä tiedä liittyykö tämä uutisista tai politiikasta kiinnostuminen lainkaan tähän. Ja uskoisin että osalle tuo vaihe tulee aiemminkin kuin 25+-vuotiaana, itselläni tuo vaihe oli joskus opiskeluaikana 22-24-vuotiaana.

Hyvä, että naiset oppivat nöyryyttä viimeistään tuossa iässä.

t. mies

Mainitsin uutiset ja politiikan ikään kuin symbolina sille, että maailma laajeni hyvin lyhyessä ajassa aivan valtavasti. ap

[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:12"]

Hyvä, että naiset oppivat nöyryyttä viimeistään tuossa iässä.

t. mies

[/quote]

Kyse ei ole nöyristelystä.

[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 12:56"]

Jotkut syntyy aikuisina, jotkut aikuistuu noihin aikoihin ja jotkut ei koskaan.

Useimmiten varmaan 18-30-vuotiaana tulee tuollainen kausi ja senpä takia nuorena aloitetut suhteet eivät vaan tahdo kestää tai olla onnellisia "sä tukahdutat mut" kun ei ole tilaa kehittyä

[/quote]

Eiköhän 20+ ikäisenä alotettu suhde ole jo aika normi. Ei ole mikään ideaali löytää kumppania vasta 30+, ja tällöin ongelmat ovat toisenlaisia. Jos on elänyt 15 vuotta aikuisuutta yksikseen, voi olla vaikea sopeutua toisen erilaisiin tapoihin ja luopua omasta vapaudesta. Nuorempana sitä parhaimmillaan ikään kuin "hitsautuu yhteen".