Mitä tapahtuu kun kaksi narsistia kohtaa toisensa työelämässä?
Kiinnostaa tietää mitä tapahtuu jos 2 henkilöä jolla on narsistisia piirteitä joutuvat samaan työtiimiin.
Kommentit (54)
Sama kuin mitä tapahtuu, jos kaataa Pepsiä ja Cokista samaan lasiin. Kukaan ei ole jäänyt eloon raportoimaan vaikutuksista.
Meinasin sanoa että jättävät toisensa rauhaan, mutta täällä olikin jo joku joka ymmärsi saman ja vielä hyvin selitettynä. Useimmat kommentoijista eivät valitettavastikaan täysin yhäkään ymmärrä mitä narsismi on verrattuna itsekkyytteen, kusipäisyyteen, perfektionismiin ym.
Ne liittoutuvat. Joko ovat paita ja peppu tai sitten ne tekevät "tulisodan" eli välttelevät toisiaan. Se on muuten jännää seurattavaa!
Osa niistähän ei edes pärjää työelämässä?
Miten saan narsistin kokemaan minut hyödyttömäksi? Haluaisin todellakin että kaikki narsistit jättävät minut rauhaan.
Meillä valitettavasti sattuu olemaan suvussa narsisteja kahdessa polvessa niin, että yksi narsisti-isän lukuisista lapsista on myös narsisti. Tässä tapauksessa tapahtui juuri tuo liittoutuminen, isän eläessä narsistitytär oli aina se "hyvä tyttö" ja isänsä apuri. Voisin hyvin kuvitella tämän kuvion toimivan myös työelämässä. Se kahden narsistin suhteessa alisteinen henkilö kuitenkin saattaa päästä toteuttamaan dominointihaluaan jollain muulla elämänalueella.
[quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 10:39"]
Miten saan narsistin kokemaan minut hyödyttömäksi? Haluaisin todellakin että kaikki narsistit jättävät minut rauhaan.
[/quote]
Olemalla tiukka omista rajoistaan? Mitä suostuu tekemään? Ei ihaile narsistia?
Mä uskon kyllä tohon vahvemman narsistin mielistelyyn. Mun ex-mies on narsisti ja sillä oli muutama tollainen "isähahmo", jonka se koki itseään vahvemmaksi ja jota sitten mielisteli aina. Mutta ei kestänyt näiden ihmisten seuraa kuin pienissä pätkissä. En tiedä johtuiko siitä että oli palattava normaalien, tyhmien ihmisten seuraan. Se oli todella mielenkiintoista.
Narsistin määrittely on vaikeaa ja kaikki vähäkään hankalat ihmiset määritellään nykyään narsisteiksi.
Mikä on narsisti?Mies rähjäsi eilen koko päivän ja syytti sitten minua että olen pahalla päällä.Narsisti?Työkaveri pätee joka asiassa ja haukkuu muita selän takana ja keksii pahoja juoruja.Narsisti?
Meillä töissä on kaksi narsistia, aiemmin oli kolme. Yksi siirtyi muihin tehtäviin. Työpaikalla narsistit kilpailevat keskenään. Kilpaillaan "lähteistä", "alamaisista", urasta, titteleistä, palkasta, esimiehen suosiosta jne. Mutta kun tulee joku isompi kriisi, niin kaikkien yllätykseksi nämä narsistit tukevatkin toisiaan täysillä. Vaikka tavallisesti eivät tulisi näennäisesti toimeen lainkaan.
Kun mukana oli kolmas narsisti, niin nämä kaksi naista liittoutuivat tuota kolmatta miestä vastaan. Oli koko ajan sotatila käynnissä.
Työmme on sellaista, että narsistit saavat helposti loistaa siinä. Työ tukee narsistin egoa.
[quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 11:13"]
Narsistin määrittely on vaikeaa ja kaikki vähäkään hankalat ihmiset määritellään nykyään narsisteiksi.
Mikä on narsisti?Mies rähjäsi eilen koko päivän ja syytti sitten minua että olen pahalla päällä.Narsisti?Työkaveri pätee joka asiassa ja haukkuu muita selän takana ja keksii pahoja juoruja.Narsisti?
[/quote]
Kun tapaat, niin tiedät. Vittumainen ihminen ei ole narsisti, mutta kun olet narsistin hämähäkinverkossa, niin tiedät.
No sitä just että musta tuntuu että jokainen vittumainen ihminen on narsisti.Muotisana ei mitään muuta.Jos joku ei tule vaativan ihmisen kanssa toimeen työmaalla niin voi huudella että se on narsisti.On vahvempia ja heikompia ihmisiä ja jos joku on nössykkä niin tarttis koittaa pärjätä.
Tätä ketjua lukiessani en voi muuta kuin huokaista taas, etten asu Suomessa! Olen tehnyt ulkomailla pitkän uran, enkä muista koskaan törmänneeni sellaisiin narsisteihin, mistä täällä kerrotaan. Olen kyllä tavannut kunnianhimoisia, itsekkäitä ja suorasukaisiakin ihmisiä, mutten nyt ketään sellaista, jonka voisin kuvitella tahallaan "nöyryyttävän, tuhoavan tai alistavan uhriaan" tai "imevän tästä veret"...Mobbingiin olen kyllä törmännyt joissain työpaikoilla, mutta nekin tapaukset olivat enemmän sellaisia kahvituntiriitoja.
Ehkä olen vain ollut harvinaisen onnekas?
Kaikki itsekeskeiset, vaikeat ja manipuloivat ihmiset ovat narsisteja. Eivät oikeasti ole. Jos nyt vaan jättäisitte nämä ihan omat narsisti, adhd, asperger yms. diagnosoinnit niille, jotka osaavat asioita katsoa puolueettomasti.
Tätä palstaa kun lukee, ilmeisesti noin neljäsosa koko väestöstä on narsisteja... Kun melkein kaikilta tuntuu löytyvän narskuvanhempi/ex/aviopuoliso/appivanhempi/työkaveri/esimies tai jopa kaikki nämä...
Liehittely-yrityksiä, molemminpuolinen raivo kun ei saanut sitä ihailua mitä halusi, megaluokan konflikti ja hullumpi savusti toisen ulos. Aikaa meni noin vuosi ensikohtaamisesta. Jouduin näkemään varsin läheltä, kyllä siinä oli firman tavoitteet ihan toissijaisia. Molemmat johtoa. Huhhuh.
[quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 11:37"]
[quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 11:13"]
Narsistin määrittely on vaikeaa ja kaikki vähäkään hankalat ihmiset määritellään nykyään narsisteiksi.
Mikä on narsisti?Mies rähjäsi eilen koko päivän ja syytti sitten minua että olen pahalla päällä.Narsisti?Työkaveri pätee joka asiassa ja haukkuu muita selän takana ja keksii pahoja juoruja.Narsisti?
[/quote]
Kun tapaat, niin tiedät. Vittumainen ihminen ei ole narsisti, mutta kun olet narsistin hämähäkinverkossa, niin tiedät.
[/quote]
Tämä on kyllä totta. Terveisin siinä verkossa ollut. Ja vielä oleva(lapsen kautta). Mutta olen voimakas luonne, pistän vastaan ja välillä "johdan" 6-0. Toki välillä tipunkin viemärin syövereihin.
Up