Lue keskustelun säännöt.
Lastenlapset ja puhelut isovanhemmille
20.01.2015 |
Kuinka usein teidän 4-10v lapset juttelevat isovanhempiensa kanssa puhelimessa. Meidän lapsia ei oikein tuo kiinnosta ja saan ihan suoria syytöksiä asiasta ja etten opeta heille mitään tapoja. Puhelut on lapsille selkeästi kiusallisia ja vastaukset lyhyt sanaisia "kyllä" tai "ei". Nyt vanhempi lapsi on kieltäytynyt kokonaan tulemasta puhelimeen. Pappa soittaa joka päivä ja haluaa puhelimeen ja kun ei tule niin saan syyt niskoilleni sekä kuunnella itsesäälin sekaista vaikerointia. Eli siis tosiaan joka helvetin päivä ja asiasta sanominenkaan ei tunnu muuttavan mitään. Siitä vaan loukkaantuu ja jatkaa samaan malliin. Nyt hän sanoi, että minun on kiellettävä pelaaminen heiltä jos eivät vastaa. Sanoin, että voin sen tehdäkin, mutta silloin sanon, että se on sinun toivomus. Jälleen hermostui ja oli sitä mieltä, että enhän minä nyt niin voi sanoa. Jotenkin ihan mielipuolista touhua ajoittain. Lapset usein pyytävät häntä kylään meille, mutta harvemmin hän jaksaa lähteä vaikkei välimatka ole kuin 30km.
Eli siis kuinka usein teidän tenavat juttelevat isovanhemmilleen? Mä muistan ainakin, että jossain vaiheessa tuntui helvetin tylsältä jutella mummin ja ukin kanssa.
Kommentit (36)
Mä soittelen äitini kanssa 2-4 kertaa viikossa. Yleensä kerran viikossa tulee 4-vuotias esikoinen juttelemaan hetkeksi mumminsa kanssa. Ei tuo oikein vielä "osaa" puhelimessa puhua, mutta noinhan sitä oppii. Joskus laitetaan mummi kaiuttimelle, jolloin myös 2-vuotias pikkusisko yleensä jotain höpöttelee. Kylässä käydään kerran-kaksi kuukaudessa.
Anoppi asuu melkein naapurissa, hänen kanssaan eivät lapset ole soitelleet. Appiukko asuu kaukana, hänen kanssaan Skypetetään n. kerran kuukaudessa. Tällöin lapset käyvät yleensä näyttäytymässä ja hiukan juttelevatkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä sama jokaisen kolmen kohdalla.... Anoppi ja appi soittelee niille monta kertaa viikossa ja ollaan miehen kanssa neuvottu että aina pitää vastata puheluun ja olla kohtelias. Arvatkaa piittaako 8-15-vuotiaat pojat? Niinpä. Anoppi sitten haukkuu mut että mä ole kieltänyt lapsia vastaamasta puhelimeen ja puhumasta heidän kanssaan. Ikinä en ole kieltänyt mut sitä nyt on ihan turha selittää anopille.
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 21:54"]
Meillä sama jokaisen kolmen kohdalla.... Anoppi ja appi soittelee niille monta kertaa viikossa ja ollaan miehen kanssa neuvottu että aina pitää vastata puheluun ja olla kohtelias. Arvatkaa piittaako 8-15-vuotiaat pojat? Niinpä. Anoppi sitten haukkuu mut että mä ole kieltänyt lapsia vastaamasta puhelimeen ja puhumasta heidän kanssaan. Ikinä en ole kieltänyt mut sitä nyt on ihan turha selittää anopille.
[/quote]
Ethän pahastu, mutta ihanaa etten ole ainoa ihmishirviö maailmassa ;-) Juuri tänään pidin aiheesta puheen pojille ja yritin kertoa, että joskus ne papat ja mummit voi lakata soittamasta. Että sellaisen muiston kanssa on hirveä elää jos viimeiseksi on änkyröinyt ja kiukutellut eikä voi koskaan enää pyytää anteeksi. Toisaalta en pysty ymmärtämään, että pappa ei kykene samaistumaan lasten tilanteeseen. Ei oikein tiedä, että kenessä on vikaa vai onko kenessäkään.
Minä ymmärtäisin nurinan isovanhemmilta jos soittaisivat pari kertaa kuussa, mutta ihan oikeasti joka päivä. Minunkin olisi aika vaikea motivoitua tarinoimaan joka päivä puhelimessa ihmisen kanssa, joka tod. näk ei oikein osaa eläytyä maailmaani ja joka ei tod. näk osaa lopettaa tarinointiaan ajoissa.
Mä muistan miten lapsena äiti "pakotti" puhumaan mummojen kanssa puhelimessa. Nyt ajattelen, että hyvä vaan. Ei sitä lapsi osaa ajatella miten tärkeä juttu se vanhoille ihmisille on.
MUTTA
joka päivä? ei ihme, jos lapset ei jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei lapsilla ole halua jutella mummille, niin sehän tarkoittaa sitä, että kun tarvitaan lapsille hoitajaa, niin mummi ei kelpaa. Maksakoot MLL:n hoitajalle, jos ei mummi ole sen arvoinen, että pari sanaa puhelimessa sanottaisiin.
Lakkaa vastaamasta isovanhempien puheluihin. Ei hankalien ihmisten kanssa kannata olla missään tekemissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun 3-vuotias tyttö soittelee melkein joka päivä ja joskus monta kertaa mummolle. Olen tallentanut puhelimeen kaksi ICE-numeroa (mummo eli äitini ja isä eli mieheni), joille tyttö osaa halutessaan soittaa itse. Usein puhelut ovat tytön selostusta, että "moi mummi, minä tulin kotiin päiväkodista, isi vei, äiti haki... äiti kokkaa... minä söin... äiti ei anna keksiä... minä suutuin ja itkin, heitin tavaroita ja äiti vei jäähylle..." ja lauluesityksiä. Joskus tuo rontti menee heti kielimään mummolle, jos meillä on joku tilanne ollut päällä. Heti kun silmä välttää ja löytää puhelimeni, niin soitto isille tai mummille... :D
Siis tunteeko ne lapset kuinka hyvin isovanhempansa? En itsekään jaksaisi puhella puhelimessa sellaisen kanssa, jonka kanssa en koe olevani läheinen ? Muutoinkin kaikille ei puhelimessa puhuminen ole mukavaa touhua, miksei voi nähdä ihan livenä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me soitellaan Skypellä. Paljon hauskempaa lapsellkin.
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 22:02"][quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 21:54"]
Meillä sama jokaisen kolmen kohdalla.... Anoppi ja appi soittelee niille monta kertaa viikossa ja ollaan miehen kanssa neuvottu että aina pitää vastata puheluun ja olla kohtelias. Arvatkaa piittaako 8-15-vuotiaat pojat? Niinpä. Anoppi sitten haukkuu mut että mä ole kieltänyt lapsia vastaamasta puhelimeen ja puhumasta heidän kanssaan. Ikinä en ole kieltänyt mut sitä nyt on ihan turha selittää anopille.
[/quote]
Ethän pahastu, mutta ihanaa etten ole ainoa ihmishirviö maailmassa ;-) Juuri tänään pidin aiheesta puheen pojille ja yritin kertoa, että joskus ne papat ja mummit voi lakata soittamasta. Että sellaisen muiston kanssa on hirveä elää jos viimeiseksi on änkyröinyt ja kiukutellut eikä voi koskaan enää pyytää anteeksi. Toisaalta en pysty ymmärtämään, että pappa ei kykene samaistumaan lasten tilanteeseen. Ei oikein tiedä, että kenessä on vikaa vai onko kenessäkään.
[/quote]
Syytyäisit niinku lasta jos aikuinen (pappa) käyttäytyy kuin lapsi. Okey.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 22:30"]
Minun 3-vuotias tyttö soittelee melkein joka päivä ja joskus monta kertaa mummolle. Olen tallentanut puhelimeen kaksi ICE-numeroa (mummo eli äitini ja isä eli mieheni), joille tyttö osaa halutessaan soittaa itse. Usein puhelut ovat tytön selostusta, että "moi mummi, minä tulin kotiin päiväkodista, isi vei, äiti haki... äiti kokkaa... minä söin... äiti ei anna keksiä... minä suutuin ja itkin, heitin tavaroita ja äiti vei jäähylle..." ja lauluesityksiä. Joskus tuo rontti menee heti kielimään mummolle, jos meillä on joku tilanne ollut päällä. Heti kun silmä välttää ja löytää puhelimeni, niin soitto isille tai mummille... :D
[/quote]
Huh huh, sääliksi käy mummoparkaa. Kuka tuollaista jaksaa kuunnella jatkuvasti?!
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 22:18"]
Jos ei lapsilla ole halua jutella mummille, niin sehän tarkoittaa sitä, että kun tarvitaan lapsille hoitajaa, niin mummi ei kelpaa. Maksakoot MLL:n hoitajalle, jos ei mummi ole sen arvoinen, että pari sanaa puhelimessa sanottaisiin.
[/quote]
Siis mitä helvettiä? Jos LAPSI ei koe puhelimessa puhumista mukavaksi niin olkoot sitten koko lapsi ilman isovanhempia? Välillä tuntuu, että aikuiset unohtaa millaista oli olla lapsi. Ei niiden käytös muutenkaan hirveän rationaalista ole. Pelkäävät mörköjä ja uskovat joulupukkiin. Kopkopkop.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun tyttö on nähnyt mummoaan livenä vain kaksi kertaa tähän mennessä: vastasyntyneenä ja 2-vuotiaana. Asutaan muutaman sadan kilometrin päässä toisistamme. Mummo eli äitini on kyllä lähetellyt usein lahjoja ja soitellaan noin viikottain ja joskus useammin. Koska tilanne on tämä ja tavattu harvoin, niin yritän jotenkin saada lapseni tuntemaan mummonsa edes puhelimen välityksellä ja ollut myös sellaista juttelun harjoittelua. Pari kertaa Skypessä myös, mutta se ei ole oikein minun äidin juttu... 10
Mun lapset on läheisiä isovanhempien kanssa. Minusta se on rikkaus. Juttelevat mielellään ja näkevät toisiaan. Myös veljenpoika pienempänä oli puhelimessa mielellään ainakin oman äitini kanssa, heillä kun välimatkaa enemmän, niin koko ajan soiteltiin. Kyllä itsekkin olen kiitollinen siittä, että vaikka ei minun lapsuudessa pahemmin soiteltu, niin mummolassa oltiin paljon mielummin, kuin kotona. :)
Minä olin varmaan jotenkin hassu lapsi, kun tykkäsin puhua puhelimessa. Minulla taisi olla joku loputon puheripuli. Kun isä opetti minua käyttämään lankapuhelinta, niin soittelin toiselle mummolle tosi usein. Mutta olin aina ollut paljon tekemisissä mummon kanssa, joten hänen kanssaan jutteleminen oli luonnollista. Toinen mummo asui naapurissa, joten olin sielläkin aika paljon. Mutta kummankin papan kanssa tuli juteltua tosi vähän, vaikka tapasin heitä koko ajan. En jotenkin osannut sanoa heille mitään. He eivät osanneet leikkiä kanssani, joten mitään puheenaihetta ei vaan löytynyt. Ymmärrän hyvin, ettei lapsi välitä puhua puhelimessa jonkun sellaisen kanssa, joka ei tunnu hirveän läheiseltä. En usko, että asiaa voi auttaa syyllistämällä lasta. En minäkään olisi lapsena halunnut puhua jonkun vähän vieraamman sukulaistädin kanssa, en osannut sanoa heille mitään, enkä oikein osaa vieläkään. Parempi ehkä yrittää käydä lasten kanssa katsomassa isovanhempia mahdollisuuksien mukaan kuin pakottaa puhumaan puhelimessa, jos se ei tunnu luonnolliselta.
Kismett, jolla vielä molemmat mummot elossa
AP tässä
Eli tosiaan ei ollut kysymys kuolemalla syyllistämisestä kuten moni on asian tulkinnut. Mielestäni on kuitenkin ihan reilua, että tämäkin asia tuodaan esille. Minulla on nimittäin kokemusta typerästä riidasta ja mykkäkoulusta ystäväni kanssa joka kuoli liikenneonnettomuudessa. Se siitä sitten. Näemme siis Pappaa kyllä kasvotusten 2-6krt kuukaudessa eli mielestäni aika paljon. Ainakin siihen nähden, että omiani tapasin vain muutaman kerran vuodessa.
Olen yrittänyt puhua monesti asiasta hänelle, mutta ei vain kykene ymmärtämään. Minua ei vaivaa isäni kanssa keskustelu vaikka päivittäinkin koska meillä on paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Yritin myös ehdottaa joskus, että mitäs jos kyselyjen sijasta itse enemmän kertoisit asioista. Tuhahti halveksuvasti ja sanoi "kyllä minä osaan puhelimessa puhua enkä tarvitse siihen mitään ohjeistusta". Eli välit on ihan okei ja siis voisin kuvailla adjektiivilla läheiset, mutta puhelimessa puhuminen ei vaan kiinnosta.
Hänellä on uusi vaimo ja kysyinkin, että kuinka usein hän soittelee lapsenlapsilleen. Selkeää vastausta ei saanut, mutta arvatenkin hieman harvemmin kuin joka päivä.
Isovanhemmat eivät koskaan soita lapsillemme, joilla jokaisella jo omat puhelimet. Eivätkä lapset soita heille. Se on mielestäni vähän surullista, mutta johtuu siutä, etteivät isovanhemmat ole olleet kiinnostuneita luomaan kovin läheistä suhdetta lapsiin silloin kun nämä olivat pieniä ja teini-iässä se alkaa olla myöhäistä.
Lapseni on 13-v tyttö. Ei ole koskaan tykännyt höpötellä puhelimessa. Mulla on kurja olo, kun mummi pyyyää puhelumeen ja lapsi näyttää, ettei halua. Joskus pakotan, joskus sanon, että lapsella vaikka peli kesken ja ei halua lopettaa. Äitini vielä kyselee kaikkea kauheesti, ja lapseni ei tykkää avautua oikein edes meille vanhemmille.
Kamalaa, kun äitini sitten aina masentuu(vakava masennus) ja sanoo, että olen opettanut lapseni pitämään häntä mitättömänä jne.. Sitten mulle tulee syyllinen ja kurja olo.
Inhottava tilanne varmasti. Puun ja kuoren välissä oleminen on kiusallista. Meillä ei lapset välitä puhua juuri lainkaan. Ei edes meidän vanhempien kanssa jos ollaan työmatkoilla tms. Sanoisin, että voisi kahdella kädellä laskea ne kerrat kun ovat isovanhempiensa kanssa puhelimessa puhuneet.