Miksi jotkut ihmiset ovat ns. lapsimagneetteja?

Minun eräs tuttavani, lievästi autistinen, on tälläinen... Tosin tuo on varmaan ihan eri asia.

Minä olen sellainen. Yläasteella jo huomasin, kenen perässä lapset olivat esim sukujuhlissa. Myöhemmin valmistuin lastentarhanopettajaksi. kyllä muiden lapset edelleen ovat perääni vaikka minulla on omia lapsia. Koirat myös tykkäävät minusta. 

Minäkin olen sellainen, jostain syystä nimenomaan tyttölapset liimaantuvat minuun. Ovat aina liimaantuneet, ihan jo nuoruudestani asti. Nykyään tämä on lähinnä kiusallista kun itselläni on monta poikaa ja olen kovasti toivonut tyttöä, enkä ole saanut. Tuskaa ei helpota, että kaikki räpsyripset on aina selittämässä minulle jotain :(

Mä olen homomagneetti ;)

[quote author="Vierailija" time="14.04.2013 klo 02:18"]

Lapseton ystäväni on tälläinen.. Kaikki, ihan kaikki lapset rakastavat häntä. Jos ollaan vaikka jossain puistossa ja hän on lapseni kanssa esim. ravintolan leikkipaikassa, kaikki paikan lapset ilmaantuvat paikalle ja alkavat höpisemään ystäväni kanssa ja kertomaan hänelle juttuja yms.

Ystäväni rakastaa lapsia, mutta tunnen monia jotka ovat todella lapsirakkaita, mutta he eivät "houkuta" lapsia samalla lailla... Mistähän johtuu? Oletteko itse havainneet joissain ihmsissä tälläistä?

Olen vähän kateellinen, kun lapset ei huomaakaan minua kun ystäväni on paikalla... :D Ja minä olen sentään äiti!

[/quote]

Siis: Jos ollaan vaikka jossain puistossa TAI hän on lapseni kanssa ravintolan leikkipaikassa...

Höpöhöpö, lapset kyllä pitävät kaikista vastuullisista aikuisista, ystävässäsi ei ole mitään erikoista.

Tiedän. Veljeni on tällainen että jos paikalla on vaikka 100 aikuista ja kaksi lasta niin hetken kuluttua nämä kaksi lasta istuvat veljeni vieressä kertomassa asioitaan hänelle. Heillä käy vieläkin naapuruston lapsia vaikka omat lapset on muuttaneet jo pois kotoa koska lapsista on kivaa kun joku aikuinen juttelee heidän kanssaan ja ottaa heitä mukaan töihin (traktorihommiin jne).

Samoin yksi enoistani oli tällainen että lapset kertyivät hänen ympärilleen. Hän ei näyttänyt koskaan tekevän edes aloitetta mutta lapset vain menivät juttelemaan hänelle.

Minä olen lapsimagneetti, vaikka en edes erityisesti pidä lapsista. Kaupassakin ihan vieraat lapset alkavat hymyillä, vilkuttaa ja nauraa mulle... en tiedä miksi, ehkä olen vain niin naurettavan näköinen.

Minulla on kans sellainen vaikutus että pienet lapset ja koirat hakeutuvat seuraani. En ymmärrä mistä se johtuu. Vaimoni on tästä "kateellinen".

M47: mä olen kans lapsimagneetti. En tiedä miksi. Mulla on itsellä teini-ikäisiä lapsia, en kuitenkaan ole kovin sosiaalinen (myös ujo) ja en tavallaan "osaa olla" lasten kanssa niinkuin monet osaa. Kuitenkin lasteni kaverit on usein todennut lapsilleni että heillä on kiva isä vaikka en oo edes jutellut lasteni kavereiden kans. 

Oudointa tässä asiassa on se että kun olen ollut lasten kanssa hevostalleilla niin hevoset tulevat välittömästi luokseni. Tämän ovat muutkin huomanneet ja ihmetelleet.

Harmikseni en vedä naisia samalla tavalla puoleeni, tosin joskus olen saanut aika "mieleenpainuvia" kommentteja naisilta äänestäni...

Isälläni on samat ominaisuudet, hän on myös lapsimagneetti.

-mustaparta

papa vaikka:) 

Mulla on sama vaikutus lapsiin. Uskon, että se johtuu luontevasta suhtautumisesta lapsiin. En välttämättä ole itse kovinkaan aktiivinen ottamaan kontaktia lapsiin, mutta jos joku lapsi juttelee mulle, kuuntelen aidosti ja olen kiinnostunut hänestä.

Mä tunnen kans kaks miestä, jotka ovat tällaisia lapsimagneetteja. Molemmat myös tykkäävät lapsista tosi paljon ja touhuavat niiden kanssa mielellään. Mutta näiden luo lapset menevät myös oma-aloitteisesti. Ja nämä miehet eivät samaa sukua, eivätkä varmaan edes tunne toisiaan.

[quote author="Vierailija" time="14.04.2013 klo 02:18"]

Lapseton ystäväni on tälläinen.. Kaikki, ihan kaikki lapset rakastavat häntä. Jos ollaan vaikka jossain puistossa ja hän on lapseni kanssa esim. ravintolan leikkipaikassa, kaikki paikan lapset ilmaantuvat paikalle ja alkavat höpisemään ystäväni kanssa ja kertomaan hänelle juttuja yms.

Ystäväni rakastaa lapsia, mutta tunnen monia jotka ovat todella lapsirakkaita, mutta he eivät "houkuta" lapsia samalla lailla... Mistähän johtuu? Oletteko itse havainneet joissain ihmsissä tälläistä?

Olen vähän kateellinen, kun lapset ei huomaakaan minua kun ystäväni on paikalla... :D Ja minä olen sentään äiti!

[/quote]

Mä oon tuollainen lapsimegneetti. Olen ajatellut sen johtuvan siitä, että en itse lähesty lapsia mutta lapsen tullessa luokse AINA kuuntelen lasta. Eli olen lasten kanssa niinku aikuistenkin kanssa.

useimmat aikuisethan eivät jaksa kuunnella lasta ollenkaan.

Minun mieheni on lapsimagneetti. Se on kummallista. Meillä ei ole omia lapsia, mikä minua surettaa, koska mieheni olisi varmaan loistava isä. Hän jaksaa jutella lasten kanssa ja peuhata ja ottaa heitä mukaan hommiin, hänellä on aina aikaa lapsille. Minne menemmekin, lapset löytävät hänet, vieraatkin.

Minulla ei ole sellaista vaikutusta lapsiin, ehkä minusta huokuu se, etten oikein osaa laskeutua lasten tasolle enkä tiedä, miten heidän kanssaan kuuluu jutella.

Sen sijaan kissat löytävät minut. Vihaan kissoja, mutta ihmispaljoudessakin minä olen se, jonka kinttuja katit tulevat nuohoamaan ja mouruamaan rapsutuksia. Yleisellä paikalla en kehtaa potkaista niitä elukoita poiskaan, yritän vain olla huomaamatta niitä. Ehkä se liittyy jotenkin feromoneihin tai ties mihin ihmisen ominaistuoksuun? Hyttysetkin ovat mieluummin minun kimpussani, miestäni ne eivät lähesty.

Minäkin olen sellainen muksumagneetti, vaikka omiakin on. Olen kyllä lapsirakas ja hymyileväinen, lempeän lapsekkaan näköinen. Helppo lähestyä?

Minä (lapseton nainen) olen myös tällainen lapsimagneetti. Tykkään todella paljon lapsista ja seurustelen usein mieluiten heidän kanssaan juhlissa yms. Myös eläimet tulevat lähelleni. Ystäväni koira "sekoaa" aina kun tulen heille. Koira ei tee tätä muiden kohdalla. :)

:) 

Uskon että läsnä olemisen taito on se juttu. Itse olen aina ollut lasten mielestä kiva ja kiinnostava. Katson silmiin, huomaan, osoitan pienillä eleillä että olen kiinnostunut toisesta ihmisestä. 

Minä luulen, että paljon riippuu katsekontaktista. Minä katson lapsia silmiin ja hymyilen ystävällisesti - ja he tulevat heti juttelemaan minulle. Kuuntelen, mitä heillä on sanottavaa ja kommentoin sitä ystävällisesti. Se riittää.