mä en haluu synnärille kun tulee niin ikävä esikoista! itken jo nyt ikävää valmiiks ja sektioon meen maanantaina!

Esikoisellle voi tehdä ihan hyvääkin olla välillä isän kanssa muutama päivä kahdestaan.

Onhan se esikoisellekin kiva olla joka hetki äitin kanssa.

Nyt kun ne on jo lähes kouluikäisiä niin en hetkeäkään kaivannut kun kävin kolmannen synnyttämässä, vaikka olin sairaalassa lähes viikon.

Jospa sua pelottaakin se sektio ja vauvan syntyminen...

itse asiassa aika moni kokee, että uusi vauva jotenkin rikkoo esikoisen ja äidin symbioottisen suhteen. Jälkikäteen ajatellen näin ei ollut, mutta kyllä mäkin pelkäsin. Ja ikävöin jo etukäteen hulluna esikoistani.

Ilmeisesti kyse on kotiäideistä, jotka ei ole ikinä olleet paria tuntia pidempään erossa esikoisistaan?



Meillä esikoinen ei ollut luuhannut yökylissä tai muutenkaan ollut kotoa pois ilman meitä paitsi hoitopäivien ajan. En kuitenkaan edes ajatellut, että mun pitäisi _ikävöidä_ häntä kun olen vauvaa synnyttämässä. Kyllä mun mieli oli ihan keskittynyt siihen uuteen elämään. Tiesin, että esikoinen pärjää synnytyksen ajan hoidossa ja synnytyksen jälkeen isänsä kanssa. Ja tokihan he tulivat sairaalaan mua ja vauvaa katsomaan heti kun osastolle päästiin.



Niin ja muutenkin mulla ja esikoisella on ihanan lämpimät välit, hän on ihana mammanpoika joka rakastaa sylitellä ja halailla :) Mutta ikävöidä jo etukäteen synnytyksen ja sairaalaoloajan eroa? Minusta se ei ole ihan tervettä.

Minäkin rakastan pieniä lapsiani niin paljon että ikävä tulee aina vähänkin pidemmän erossaolon aikana. Ette voi olla tosissanne te jotka kritisoitte ap:ta ikävän tuntemisesta!!

Ja sen hormonimylleryksen keskellä ikävöin lasten lisäksi vielä miestänikin, eihän me olla oltu öitä erossa toisistamme juuri ollenkaan.

Olen itse ollut erossa lapsestani säännöllisesti, ja vaikka aina onkin ikävä, on vaikea edes kuvitella, miten kiinni lapsessaan on sellainen äiti, joka

ei halua lähteä synnärille

ikävänsä vuoksi. Siis ei ole tervettä, ei...

ap:n tunteet ovat aivan normaalia ja terveitä, varsinkin jos esikoinen on pieni ja äiti ollut hänen kanssaan kotona tähän saakka. Ja aivan tervettä ja normaalia on olla myös kotona hoitovapaalla. Voi hyvänen aika mitä tyyppejä täällä on!

mutta minäkin mietin odotusaikana miten esikoinen pärjäisi kun olen laitoksella. Hän kun ei ollut koskaan ollut hoidossa kodin ulkopuolella. Kun synnytyksen aika koitti siskoni haki poikamme ja vietti kivan päivän linnanmäellä kun me ähelsimme kakkosen maailmaan. Oli heinäkuun ruuhkat joten emme saaneet perhehuonetta. Niinpä illalla esikoinen lähti isänsä kanssa yöksi kotiin. Olisimme seuraavana päivänä halunneet kotiutua,mutta uudelle tulokkaalle jouduttiin tekemään vielä kokeita kun kaikki ei ollut ihan niin kuin olisi pitänyt olla. Nyt meille kuitenkin järjestyi perhehuone jossa sitten olimme koko perhe kotiinlähtöön asti. Kaikki meni siis kuitenkin paremmin kuin olin ajatellutkaan. Eikä siinä kyllä paljoa tosiaan ehdi ikävöidä sillä kyllä se uuden ihmisen syntymä on kuitenkin aikasta hektinen juttu.

En kokenut olevani niin heikossa kunnossa sektion jälkeen, ettäkö esikoiselle olisi ollut parempi olla yö muualla (sektio oli aamulla ja esikoinen oli vain iltapäivään asti mummilassa hoidossa). Siinähän pääsi sitten heti isompikin pienokainen kunnolla tutustumaan perheen pienimpään, ja miehestäni oli iso apu myös, kun oltiin kaikki yhdessä laitoksella jo.

Tai niin minullakin asia oli kun kakkosta ja kolmosta kävin (käynnistetysti) synnyttämässä.



APlle lohdutukseksi: se menee nopeasti, ja sitten on taas aikaa yhdessä. kuitenkin, ihan normaali ja ymmärrettävä tunne.