Vihdin päiväkerhomammat poistattivat pelottavat kirkkoherrojen muotokuvat
Todella suoraselkäistä ja lasten etua vaalivaa esteettistä vanhemmuutta siellä Vihdissä. Minä ehdotan että seuraavaksi kiinnitetään huomiota irvokkaisiin alttarimaalauksiin ja poistatetaan nekin väkivaltaisina ja pelottavina. Myös muut ikävät muotokuvat tulisi poistaa ympäristöistä, joissa saattaa liikkua alaikäisiä.
Kommentit (10)
Kyllä mun mielestä ainakin se yksi maalaus ristiinnaulitusta on aika pelottava, lapsia pelottaa se aina. Muuten ok, mutta kun se veri..
Meillä oli lapsuuden kirkossa keskiaikainen ristiinnaulitun kuva, puuveistos, jossa Kristuksen haavoista vuotaa maksoittunut veri. Minulle oli selitetty, mikä se veistos on ja miksi se on siinä ja kuka on Jeesus ja miksi hän kuoli ristillä. Minusta kuva ei ollut yhtään pelottava. Vähän erikoinen ehkä, mutta minulle myös selitettiin, että niin keskiajan ihmiset näki maailman. Ja että silloin näki ihmiset muutenkin enemmän kuolleita ja sairaita kuin tänä päivänä. Sellaista oli silloin, nyt on toisin.
Lapsi voi pelätä sellaista, mitä ei ymmärrä. Aikuisen tehtävä on selittää lapselle asioita, että hän ymmärtää ja alkaa hahmottaa maailmaa. Ratkaisu ei ole asioiden poistaminen lapsen maailmasta vaan selittäminen, pelon poistaminen järjellä.. Siten lapsi oppii käsittelemään asioita.
Ei lapset ole tyhmiä. Mutta heistä tulee typeriä aikuisia, jos asioita ei heille selitetä. Niistä kirkkoherran kuvistakin olisi voinut sanoa, että entisaikana niiden piti näyttää ankarilta kuvassa, että vaikuttaisivat kuvan katsojan mielestä tärkeiltä ja arvovaltaisilta ja tehtävänsä osaavilta kirkkoherroilta. Mutta että ne on vaan kuvia ja oikeasti ne on olleet varmaan ihan mukavia setiä, niinkuin nyt tämä meidän Teppopappi, vaikka.
Meillä töissä on useamman presidentin kuva killumassa kahvihuoneessa juuri minun paikkani yläpuolella. Ahdistaa kovasti! Voisinkohan pyytää kaupunkia poistattamaan pressat seiniltä, ettei mene aina kahvi väärään kurkkuun ja ala närästää laillisella tauollani?
Ehdottomasti muotokuvat tulee poistaa. Jos yksikin työntekijä sitä toivoo, on häiritsevät ja ympäristöä rumentavat sekä pelottavat kuvat poistettava. Ihan feng shuin nimissä. Eihän sinun työtehosikaan voi olla normaali, jos jatkuvasti joku hirveä muotokuva seinältä tuijottaa. Sen sijaan voit ripustaa seinälle vaikka jonkun kivan canvas-taulun jonka teetät työnantajan laskuun lomakuvastasi Kyprokselta.
Tämä on sitä curling-vanhemmuutta pahimmillaan.Oikea tapa olisi keskustella että ei ole mitään syytä pelätä muotokuvua, vaikka ne rumia ovatkin. Ja vaikka vähän pelottaisikin, niin pitää oppia voittamaan irrationaalinen pelko ja tukea lasta tässä. Ei tietenkään jättää yksin huoneeseen niiden kanssa. Mutta poistaminen on kyllä karhunpalvelus lapsen kehitykselle. Aikooko äiti seurata lastaan hautaan asti ja poistaa kaikki pelottavat ja epämiellyttävät asiat ja ihmiset lapsen tieltä?
Vihdissä oli kirkkoherrana se tyyppi joka hakkas vaimostaan saatanaa ulos raamatulla.
Tuntuu hullulta poistaa seiniltä tavallisia muotokuvia, kun maailma on kaaoksessa ja täynnä sotaa sekä kärsimystä. On vaikea uskoa että koko äitiporukka + lapset olisivat kaikki pelänneet kahta kuvaa vakavailmeisistä miehistä...
Oma lapseni kehittää helposti pelkoja vähän kaikkea kohtaan. Olen ollut vähän julma ja pakottanut sietämään pelkoja erilaisin apukeinoin sekä selittämällä itse reippaasti, mikä se pelätty asia oikein on. Muotokuvien tapauksessa olisin voinut naurahtaa, että "onpas synkkiä setiä mutta kuule, tuohon aikaan maalattiin sellaisia. Ja tuohon aikaan muuten...blaablaablaa" -> ajatukset muualle ja asia sikseen.
Kyseinen kirkkoherra ei ole ollut Vihdissä töissä enää kymmeneen vuoteen.
Onhan tuo etukäteen laadittu aprillipäivän vitsi, onhan?
Miksi seurakunta suostuu tuollaiseen? Kohta joo varmaan pitää riisua kirkoista ristiinnaulitun kuvat ja kirkontorneista ristit, kun joku lapsi voi säikähtää.
Mitä ihmettä?