Suurperheellinen suuperheistä

Vierailija

04.06.2013 | 19:55

Olen viime vuosina, useimpien lasteni jo kasvettua aikuisiksi, joutanut perehtymään netin keskustelupalstojenkin tarjontaan (ovat hyvää hupia ja taukohetkien oheisapetta työskennellessäni muutoinkin tietokoneella) ja hämmentynyt sitä, millainen kuva näillä annetaan suurperheistä.

Monesti on rehellisesti ”mitwit”-olo, vaikka moinen termi ei suuhuni tässä iässä enää oikein pitäisi istuakaan.

Meitä on siis kaksi vanhempaa, molemmilla korkeakoulutus ja molemmilla yritys (omani on second job varsinaisen virkani ohella).

Lapsia on 11. Vanhin on 31, nuorin on 4.

Lapsenlapsiakin on jo 9.

MIKÄÄN netin suurperhekliseistä ei osu:

- Emme ole koskaan saaneet muita tukia kuin kaikille kuuluvan lapsilisän ja kodinhoitotuen. (Kumpikaan ei ole ollut taloudenpidossa merkittävä eli ilmankin olisimme samat valinnat tehneet - toisin kuin ”nettiväitösten mukaan” monet pienperheelliset.)

- Lapset eivät ole koskaan joutuneet olemaan vastuussa nuorempien sisarustensa hoidosta. Osallistua on toki jokainen halunsa mukaan saanut. En ole kieltänyt vaipanvaihtoa, hiekkalaatikkoleikkejä, syöttämisiä, leikkeihin mukaan ottamisia jne. mutta lähtökohtaisesti se on aina ollut ison veljen tai siskon oma toive.

- Lapset kärsivät kun eivät saa harrastaa. Tämä on todella outo väite. Enemmän olemme saaneet kritiikkiä siitä, että lapsemme kuulemma saavat harrastaa ”liikaa” eli emme rajoita pienten mahdollisuuksia kokeilla monia juttuja ennen kuin löytävät omansa. Mielestäni esimerkiksi 7-vuotiaan ei tarvitse harrastaa ”tavoitteellisesti” vaan saa vapaasti kokeilla kaikkea vaikka sitten että on 8 eri harrastusta viikossa (yhdellä lapsistamme oli tänä kuluneena vuonna näin) kunnes löytää oman juttunsa.

- Lapset kärsivät pukeutumisestaan. Tätäkään en tajua. 11 lapsessa on monenlaista pukeutujaa. On toki merkkivaatteitakin arvostavia, mutta myös itse ompelevaa ja tuunaavaa (mistä ilmeisesti tuli ammattikorkean kautta ammattikin) , pukeutumisen suhteen välinpitämätöntä ja sellainenkin ”ekofriikki”, jolle ei muu kuin käytetty kelpaa. Jokainen on pyritty kohtaamaan ihan itsenään. Onko oikeasti jonkun mielestä pienperheiden lapset kaikki kasvottomia ja persoonattomia merkkivaatefriikkejä?

- Lapset kärsivät huomion ja oman minä-vanhempi-ajan puutteesta. Tämä voisi olla totta – puolittain. Eli siinä mielessä että 11-lapsen perheessä tuskin äiti tai isä pystyy keskittämään kaikkea vapaa-aikaansa siihen yhteen nimenomaiseen lapseen. Itse koen, että onneksi ei. Sellainen ei ole todellakaan lapsen etu vaan yksi pahoinpitelyn muoto (lapsi on vanhemmalle elämän korvike).

Kaikki lapsemme ovat saaneet haluamansa huomion, sylin, seuran, läsnäolon jne. Mutta se, että uimareissulle ovat omasta halustaan saaneet ottaa mukaan vanhemman lisäksi sisaruksen tai kaverin, ei sen uimareissun arvoa silmissään vähennä. Pitkään ponnistelimme antaaksemme kullekin tietyn määrän ”ihan omaa aikaa” per päivä/viikko, kunnes oivalsimme että se ei ollut lasten toive saati heille hyväksi. Iltasatu ei mene pilalle siitä, että sitä kuuntelee pikkusiskokin eikä Berliinin reissu happane siitä että mukana on veli ja veljen kaveri.

- Suurperheissä syödään vain puuroa ja makaronia. Että mitä?! Meillä leivotaan leivät itse, viljellään vihannekset itse, kasvatetaan sikaa, lammasta yms itse (ihan eri laatuluokan lihaa kuin kaupan tuotteet) satsataan hedelmiin ja esim. päivällisellä on jotakuinkin joka päivä kolme ruokalajia (mikä muuten palstan mukaan on snobismia ja kaikkinainen kauhistus sekä törkeys)

- Suurperheiden lapset eivät ikinä pääse minnekään ja kärsivät siitä. Minne niiden lasten pitäisi päästä? Pari kertaa kuussa käydään leffassa, taidenäyttelyissä, teatterissa tms. pari kertaa kesässä käydään huvipuistoissa, kerran vuodessa pidempi ulkomaanreissu perheen voimin, Suomi on koluttu (ja jatkossakin kolutaan) ja teiniytymisen myötä alkavat kielimatkat ja vaihto-oppilasvuodet. Mihin vielä pitäisi päästä?

- Jne.

Millaisia ovat ihmiset, jotka määrittelevät toisten elämän lapsiluvun mukaan?

Jos naapurillani on heikommat taloudelliset resurssit (tai vaikka terveydelliset ja sen myötä jaksaminen) niin olisiko noiden samojen tyyppien mielestä minulta oikeutettua julistaa, että ”kaksilapsisten perheiden lapset kärsivät!” ja perään luetella huomioita tuosta vaikeuksien kanssa kamppailevasta yksittäisestä perheestä?

Vastaa

Tapahtumat

Suurperheellinen suuperheistä

Kommentit (93)