Suurperheellinen suuperheistä
Olen viime vuosina, useimpien lasteni jo kasvettua aikuisiksi, joutanut perehtymään netin keskustelupalstojenkin tarjontaan (ovat hyvää hupia ja taukohetkien oheisapetta työskennellessäni muutoinkin tietokoneella) ja hämmentynyt sitä, millainen kuva näillä annetaan suurperheistä.
Monesti on rehellisesti ”mitwit”-olo, vaikka moinen termi ei suuhuni tässä iässä enää oikein pitäisi istuakaan.
Meitä on siis kaksi vanhempaa, molemmilla korkeakoulutus ja molemmilla yritys (omani on second job varsinaisen virkani ohella).
Lapsia on 11. Vanhin on 31, nuorin on 4.
Lapsenlapsiakin on jo 9.
MIKÄÄN netin suurperhekliseistä ei osu:
- Emme ole koskaan saaneet muita tukia kuin kaikille kuuluvan lapsilisän ja kodinhoitotuen. (Kumpikaan ei ole ollut taloudenpidossa merkittävä eli ilmankin olisimme samat valinnat tehneet - toisin kuin ”nettiväitösten mukaan” monet pienperheelliset.)
- Lapset eivät ole koskaan joutuneet olemaan vastuussa nuorempien sisarustensa hoidosta. Osallistua on toki jokainen halunsa mukaan saanut. En ole kieltänyt vaipanvaihtoa, hiekkalaatikkoleikkejä, syöttämisiä, leikkeihin mukaan ottamisia jne. mutta lähtökohtaisesti se on aina ollut ison veljen tai siskon oma toive.
- Lapset kärsivät kun eivät saa harrastaa. Tämä on todella outo väite. Enemmän olemme saaneet kritiikkiä siitä, että lapsemme kuulemma saavat harrastaa ”liikaa” eli emme rajoita pienten mahdollisuuksia kokeilla monia juttuja ennen kuin löytävät omansa. Mielestäni esimerkiksi 7-vuotiaan ei tarvitse harrastaa ”tavoitteellisesti” vaan saa vapaasti kokeilla kaikkea vaikka sitten että on 8 eri harrastusta viikossa (yhdellä lapsistamme oli tänä kuluneena vuonna näin) kunnes löytää oman juttunsa.
- Lapset kärsivät pukeutumisestaan. Tätäkään en tajua. 11 lapsessa on monenlaista pukeutujaa. On toki merkkivaatteitakin arvostavia, mutta myös itse ompelevaa ja tuunaavaa (mistä ilmeisesti tuli ammattikorkean kautta ammattikin) , pukeutumisen suhteen välinpitämätöntä ja sellainenkin ”ekofriikki”, jolle ei muu kuin käytetty kelpaa. Jokainen on pyritty kohtaamaan ihan itsenään. Onko oikeasti jonkun mielestä pienperheiden lapset kaikki kasvottomia ja persoonattomia merkkivaatefriikkejä?
- Lapset kärsivät huomion ja oman minä-vanhempi-ajan puutteesta. Tämä voisi olla totta – puolittain. Eli siinä mielessä että 11-lapsen perheessä tuskin äiti tai isä pystyy keskittämään kaikkea vapaa-aikaansa siihen yhteen nimenomaiseen lapseen. Itse koen, että onneksi ei. Sellainen ei ole todellakaan lapsen etu vaan yksi pahoinpitelyn muoto (lapsi on vanhemmalle elämän korvike).
Kaikki lapsemme ovat saaneet haluamansa huomion, sylin, seuran, läsnäolon jne. Mutta se, että uimareissulle ovat omasta halustaan saaneet ottaa mukaan vanhemman lisäksi sisaruksen tai kaverin, ei sen uimareissun arvoa silmissään vähennä. Pitkään ponnistelimme antaaksemme kullekin tietyn määrän ”ihan omaa aikaa” per päivä/viikko, kunnes oivalsimme että se ei ollut lasten toive saati heille hyväksi. Iltasatu ei mene pilalle siitä, että sitä kuuntelee pikkusiskokin eikä Berliinin reissu happane siitä että mukana on veli ja veljen kaveri.
- Suurperheissä syödään vain puuroa ja makaronia. Että mitä?! Meillä leivotaan leivät itse, viljellään vihannekset itse, kasvatetaan sikaa, lammasta yms itse (ihan eri laatuluokan lihaa kuin kaupan tuotteet) satsataan hedelmiin ja esim. päivällisellä on jotakuinkin joka päivä kolme ruokalajia (mikä muuten palstan mukaan on snobismia ja kaikkinainen kauhistus sekä törkeys)
- Suurperheiden lapset eivät ikinä pääse minnekään ja kärsivät siitä. Minne niiden lasten pitäisi päästä? Pari kertaa kuussa käydään leffassa, taidenäyttelyissä, teatterissa tms. pari kertaa kesässä käydään huvipuistoissa, kerran vuodessa pidempi ulkomaanreissu perheen voimin, Suomi on koluttu (ja jatkossakin kolutaan) ja teiniytymisen myötä alkavat kielimatkat ja vaihto-oppilasvuodet. Mihin vielä pitäisi päästä?
- Jne.
Millaisia ovat ihmiset, jotka määrittelevät toisten elämän lapsiluvun mukaan?
Jos naapurillani on heikommat taloudelliset resurssit (tai vaikka terveydelliset ja sen myötä jaksaminen) niin olisiko noiden samojen tyyppien mielestä minulta oikeutettua julistaa, että ”kaksilapsisten perheiden lapset kärsivät!” ja perään luetella huomioita tuosta vaikeuksien kanssa kamppailevasta yksittäisestä perheestä?
Kommentit (93)
Minua ei ap:n lapset käy sääliksi, varmasti heillä on hyvä elämä. Mutta mistä lie johtuu, että äitinsä kokee jotain alemmuutta, kun tällaisia puolustuspuheita tänne kirjoittelee. Hyvänen aika, ei elämä ole mikään kilpailu.
Ap jälleen hetken kehissä. Mielenkiintoisia viestejä on tullut "minunkin nimissäni".
Ilmiselvästi on muitakin suurperheellisiä, joilla on homma hanskassa (toisin kuin nettistereotypioissa esitetään).
Hauska, että stereotypioiden kyseenlaistajia on näinkin paljon.
Toivottavasti sama leviää muidenkin perhemallien tyypittelyyn... tai siis niiden tyypittelyjen halveksuuntaan.
[quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 20:26"]
[quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 20:16"]
Vauvat kolmen kuukauden iässä hoitajalle! Voi kuinka hienoa! Lisäksi aloituksessa puhuu vielä, että on sairasta, jos lapsi saa halutessaan vanhemman kaiken huomion...
Ilmiselvästi ap ei ole saanut hoivaa ja rakkautta vauvana kun molemmat(?) vanhemmat ovat olleet töissä koko ajan. Ap:n äitihän on 73-vuotias,ollut töissä 50 vuotta suorittanut lääketieteellisen ja lisäksi lääkärin erikoistumisen. Itse tiedän tuon ikäisten lääkärien lapsena, että tuo kuvio ei toiminut vauvan kannalta 50 vuotta sitten. Joko äiti tai isä piti hieman taukoa työstään (tai sitten piti esim. praktiikkaa 1päivän viikossa. Tätä ei voi kuitenkaan laskea täydeksi työkokemukseksi vuosissa) tai sitten lapsi kärsi.
Sääliksi käy ap:ta. (puhumattakaan hänen lapsistaan)
[/quote]
Vauvathan ovat kulkeneet ap:n mukana töissä.
Kaikkia on imetetty pitkään - pidempään kuin keskimäärin pienperheiden lapsia.
Mitä ihmettä kouhkaat?
Vai kolahtiko, kun yhden lapsen "omistautuneena" (lue psykoottisena) äitinä kulutat luontoa, yhteiskunnan varoja ja luulatavsti pilaat lapsesi tulevaisuudenkin?
[/quote]
Niistä luonnonvarojen tuhlauksista on jo esitetty myös faktat. Samoin tuhoaa lastensa tulevaisuuden se, joka tällä hetkellä tuhoaa niitä varoja. Suurlapsiset perheet opettavat lapsilleen sen, että yhteisestä kasasta voi syödä niin paljon kuin haluaa. Vähät tulevista sukupolvista ja vähät luonnosta. Näissä perheissähän haluataan ne lapset. Siksi ei lapsille opeteta edes sitä, että niin oman kuin yhteisenkin hyvän eteen tulee tehdä uhrauksia. Joskus ne uhraukset sitten ovat sitä, ettei tehdä kaikkea mitä halutaan (lue tehtailla lapsia).
Näin nähden pienilapsisten perheiden lapset oppivat paljon itsehillintää verrattuna suurlapsisiin perheisiin. Sillä mikä voi olla suurempi itsensähillitsemismuoto kuin se, että laittaa rajat omille biologisille vieteilleen?
Se, että vauva kulkee äidin mukana töissä ei kerro lapsen hyvinvoinnista mitään. Onhan sitä imettäjiä, jotka samaan aikaan kännäävät ja polttavat tupakkaakin. Tuskin nämäkään voivat ylpeillä sillä imetyksellä.
On se kumma, kun kirjoittaa sen, mitä ap on kirjoittanut, niin sitten on psykoottinen.
Yhden lapsen vanhempi en ole. Mieluummin kuitenkin vaikka sitten psykoottinen (lue kunnollisen kiintymyssuhteen luova) vanhempi kuin omahyväinen, faktat unohtava, ilmiselvästi rakkaudetta jäänyt ja rakkautta jakamaton vanhempi (lue ap)
Voit yrittää käyttää vaikka mitä loukkaavia termejä. Tämä ei missään määrin tule poistamaan sitä, että todellakin säälittää niin ap, kuin ap:n lapsetkin. todennäköisesti myös ainakin osa ap:n lapsista tulee jatkamaan omien lastensa kanssa ap:n ja ap:n äidin tapaa olla vanhempi. Siksi käy sääliksi myös ap:n lapsenlapset.
[quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 20:39"]
Ap jälleen hetken kehissä. Mielenkiintoisia viestejä on tullut "minunkin nimissäni".
Ilmiselvästi on muitakin suurperheellisiä, joilla on homma hanskassa (toisin kuin nettistereotypioissa esitetään).
Hauska, että stereotypioiden kyseenlaistajia on näinkin paljon.
Toivottavasti sama leviää muidenkin perhemallien tyypittelyyn... tai siis niiden tyypittelyjen halveksuuntaan.
[/quote]
Ei vaikuta ap:n hengentuotokselta, sori, hän on suvaitsevaisempi ihminen, eikä tuollainen katkera halveksuja :)
[quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 20:39"]
Ap jälleen hetken kehissä. Mielenkiintoisia viestejä on tullut "minunkin nimissäni".
Ilmiselvästi on muitakin suurperheellisiä, joilla on homma hanskassa (toisin kuin nettistereotypioissa esitetään).
Hauska, että stereotypioiden kyseenlaistajia on näinkin paljon.
Toivottavasti sama leviää muidenkin perhemallien tyypittelyyn... tai siis niiden tyypittelyjen halveksuuntaan.
[/quote]
Koko ajanhan nyt olet ollut täällä, mutta kerrotko nyt minkä ikäisenä oikein saitkaan esikoisesi ja minkä ikäisenä kuopuksen? Ja millaista työtä teet?
[quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 20:41"]

Esikoiseni sain 18v, kuopuksen 48v, työkseni kirjoittelen perheestäni artikkeleita eri julkaisuihin ja novelleja suosittuihin lukemistoihin. Työnantajani maksaa myös korvausta netissä käyttämästäni ajasta.
[quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 20:47"]

Ai niin, en ole ap, mutta leikin hetken aikaa olevani hän =)
[quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 20:49"]

Ei kun minä leikin nyt AP:ta!
[quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 20:47"]
Esikoiseni sain 18v, kuopuksen 48v, työkseni kirjoittelen perheestäni artikkeleita eri julkaisuihin ja novelleja suosittuihin lukemistoihin. Työnantajani maksaa myös korvausta netissä käyttämästäni ajasta.
[/quote]
Ihan ok elämä tuokin, mutta ei minun "ap":n näppäimistölltä eli pienen variaationa kerrottakonaan että todellakin sain esikoisen kun olin 18 ja nuorimman kun olin 44.
Ja työkseni olen tällä hetkellä yksityisen lääkäriaseman vastaanottovirkailijana (taustalla sairaanhoitajakoulutus) ja ns. firmani käsittelee ekologista energiantuotantoa (työllistää nykyisellään 2 henkilöä ja tuottaa minullekin pienen summan kuussa - ehkä tulevaisuudessa tuottaa ja työllistää enemmänkin...?
Tai sitten ei.
Sitten lopetan tuon, vaikka koenkin sen "fundamentaalisti" oikeaksi.
[quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 20:58"]

Milloin olet suorittanut sairaanhoitajakoulutuksen?
[quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 21:02"]

[/quote] 199X valmistuin.
En halua sanoa tarkemmin, koska minut on aika helppo tunnistaa...
[quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 21:06"]

Mikä on tutkintonimikkeesi? Mitä teit ennen kuin opiskelit hoitajaksi?
[quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 21:06"]
Milloin olet suorittanut sairaanhoitajakoulutuksen?
[/quote] 199X valmistuin.
En halua sanoa tarkemmin, koska minut on aika helppo tunnistaa...
[/quote]
Aiemmin valmistuin ekaan keskiasteen koulutukseeni, mutta sitä en koskaan ole oikeastaan työelämässä hyödyntänyt.
Nykyään opetan ammattikorkeassa - keskimäärin 30 h viikossa.
[quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 21:12"]

Mitä opetat?

Kiinostaa tietää, että miten siellä vastaanottovirkailijana voi imettää niitä vauvoja? Miten potilaat suhtautuvat asiaan?
[quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 21:13"]

[/quote]Heh. Näiden kysymysten tarkoitus on "naulata" minut siksi livessä tunnistetuksi tyypiksi?
Miksi?
Hyvät teistä ovat tätä ilmankin hyviä enkä todellakaan korota kenenkään arvosanaa siitä pelosta, että paljastuisin "vauvapalstalle kirjoittaneeksi".
:D
[quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 21:16"]

Miten niin naulata? Täällä ollaan kiinnostuneita siitä, miten suurperheen äiti sovittaa yhteen työn ja perhe-elämän.
Muuta siis mikä olikaan tutkintonimikkeesi?
[quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 21:15"]
[quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 20:58"]
[quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 20:47"]
Esikoiseni sain 18v, kuopuksen 48v, työkseni kirjoittelen perheestäni artikkeleita eri julkaisuihin ja novelleja suosittuihin lukemistoihin. Työnantajani maksaa myös korvausta netissä käyttämästäni ajasta.
[/quote]
Ihan ok elämä tuokin, mutta ei minun "ap":n näppäimistölltä eli pienen variaationa kerrottakonaan että todellakin sain esikoisen kun olin 18 ja nuorimman kun olin 44.
Ja työkseni olen tällä hetkellä yksityisen lääkäriaseman vastaanottovirkailijana (taustalla sairaanhoitajakoulutus) ja ns. firmani käsittelee ekologista energiantuotantoa (työllistää nykyisellään 2 henkilöä ja tuottaa minullekin pienen summan kuussa - ehkä tulevaisuudessa tuottaa ja työllistää enemmänkin...?
Tai sitten ei.
Sitten lopetan tuon, vaikka koenkin sen "fundamentaalisti" oikeaksi.
[/quote]
Kiinostaa tietää, että miten siellä vastaanottovirkailijana voi imettää niitä vauvoja? Miten potilaat suhtautuvat asiaan?
[/quote]Eipä ole koskaan kukaan asiakkaista joutunut imetystä näkemään, mutta muutoin ovat kyllä suhtautuneet lapseen/lapsiin positiivisesti.
[quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 21:20"]

No missä sitten olet imettänyt, kun kerran eivät asiakkaat näe? Kuka hoitaa imetyksen aikana työsi? Entä vaipanvaihdot, pulautukset, kiinteän ruoan annot? Lapselle loruttelut, laulelut ym vuorovaikutus?
isommalla sillä 3-vuotiaaksi imetetyllä, missä pottaili, söi, nukkui, leikki, maalasi, piirsi, juoksi, ulkoili, kiipeili jne.
[quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 20:27"]
[quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 20:16"]
[quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 20:11"]
[quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 19:57"]
[quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 10:51"]
Ap:n perheessä molemmat vanhemmat käy töissä, ap tekee jopa kahta työtä ja silti on aikaa tehdä kaikki tuo kuvattu, leipien leipomisesta lähtien? Musta kuulostaa aika erikoiselta yhtälöltä.
[/quote]Äiti tekee kahta työtä ,huhheijaa ja kuka kotona tekee hommat. Tekeekö lapset ruoan, siivoavat ja isäkin kuvioissa.
[/quote]
Tämä sen varmisti. Ainakin siinä tärkeimmässä ollaan suurperheellisistä oikeassa: Lapsia tehtaillaan. Tämä on vielä sitä pahimman sorttista tehtailua, kun kerran ei edes olla pienten vauvojen kanssa. Jätetään jonnekin vieraammalle (josta tietenkin tulee tutumpi) hoitoon. Tässä kun ei edes ole isoäideistä ym. kyse, kun nämäkin ovat töissä ja vielä ulkomailla hamaan tulevaisuuteen asti...
[/quote]
PIenet lapset ovat kulkeneet mukana töissä. Jokaista olen imettänyt vähintään 9 kk. Pisimpään yhtä 3 v ja 6 kk. Muut siltä väliltä.
Isompia lapsia on kotona hoitaneet keskimäärin 6-8 h päivässä (vanhemppien poissaolojan ) kodinhoitaja
(Siinä vaiheessa, kun oli paljon pieniä hänellä oli apunaan au pair)
MITEN pienperheen kunnallisessa tarhassa yhetiskunnan varoin suoirtettu 6-12 tuntia päivässä kestänyt hoito on lapselle (tai yhteiskunnalle) parempi?
[/quote]
Kunnallisessa on monta hoitajaa. yhdesä kodinhoitajasta ei tiedä mitä puuhailee. kasvattajat ovat ammattitaitoisia jne.
Au pairit vaihtuvat vuosittain, päiväkodissa henkilökunta siirtyy lasten mukana isompien ryhmiin.
Ap:n vauvat ovat varmasti suuresti "nauttineet" siitä, etteivät ole saaneet edes vauvana tarpeeksi huomiota. On turha tulla sanomaan, että tekee töitä keskittyneesti ja samalla keskittyy lapseen...
[/quote]
LOL
Tyypillinen loisijaäidin kommentti: "Ihan vain lapseni parhaaksi en ole koskaan vastannut elannostani tai elannostaan".
JAaNicosta nyrt tuli kriminaali ," mutta sen johtuu siitä, ettei sosku maksanut muuttoamme parempaan lähiöön..."
:D