Lue keskustelun säännöt.
Kuinka huono merkki tämä on avioliiton kannalta?
18.02.2013 |
Olemme olleet yhdessä yli 10 vuotta, ja tähän asti kaikki on mennyt aika mukavasti. Ei ole ollut isoja kriisejä suhteessa eikä muutenkaan elämässä. Vuosi sitten perheeseemme tuli kuitenkin lapseen liittyvää huolta, ja reagoimme siihen täysin eri tavoin. Minä vatvoin, mies vetäytyi.
Lapsen tilanne on jo ratkennut, mutta nyt tuntuu että painolastina on päälle jäänyt erilainen suhtautuminen kaikkeen. Minusta tuntuu, että olen muuttunut ihmisenä aika paljon, mies taas näyttää jämähtäneen entistä vahvemmin omiin luutuneisiin käsityksiinsä asioista (tämä on siis minun näkökulmani, miehellä saattaa olla toinen). Emme osaa olla toistemme tukena, vaan loukkaamme toisiamme tahtomattammekin. Olen kateellinen pareille, joita vaikeudet lähentävät. Meillä on näköjään käynyt juuri päin vastoin.
Onko vinkkejä, miten päästä tästä eteenpäin? Älkää ainakaan sanoko että puhukaa, puhukaa. Minä puhuisin vaikka kuinka paljon, mutta mies ei ole siihen halukas. Olen sitten lakannut puhumasta hankalista asioista itsekin. Olen väsynyt jatkuvaan "hylätyksi" tulemiseen, kun mies väistää takavasemmalle aina jos yritän avata sydäntäni, tai jos yritän saada häntä avaamaan omaansa.
Kommentit (7)
Et sinä voi tietää millaisia ongelmia "onnellisilla" on neljän seinän sisällä!
Oikein alkoi ahdistaa kun kerroit miten miehesi ei ole kasvanut, miten sinä olisit häntä jotenkin parempi. No ei ihme että teillä menee huonosti. Sitten epäilet että mies pettää sinua?
Miksi pettäisi? Tekisikö se hänet onnellisemmaksi? Miksi se on yhä kanssasi?
Siinä on ihan hurjasti eroa MITEN puhutaan. Kerrot että mies vetäytyy "aina kun puhut" joten miten puhut? Ajatko miehen puheillasi syrjään? Syytätkö tai arvosteletko?
Miten sinä olet päättänyt millainen miehesi pitäisi olla ja valitat kun hän ei sitä ole.
Teille ei auta kuin kaksi asiaa: joko menette terapiaan. Voit mennä yksinkin ja pyytää miestä myöhemmin mukaasi TAI voitte erota. En usko että te voitte olla onnellisia yhdessä, paitsi jos koitat ymmärtää sinäkin miestäsi. Jos sinä sanot että mies on jämähtänyt eikä ole kasvanut kuten sinä -niin mitä miehen on edes kuulunut kasvaa?
Tuleeko kasvaminenkaan samaan aikaan edes ja entä sitten jos vain sinä teet ahaa-elämyksiä? Sehän on vaan sinulle hyvä, kyllä miehellä saa olla silti omat mielipiteet ja tunteet. Ja sinun pitää hänen käsitellä elämää tavallaan. Vaikka se olisikin se vetäytyminen. Jos se vaikuttaa teidän suhteeseen, niin sitten teillä menee huonosti ja ehkä eroatte mutta mikä sinä olet sanomaan että mies tekee suremisen väärin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo yksinäisyyden tunne parisuhteessa on todella ikävä. Jos miehesi vetäytyy keskustelun tieltä, olisiko kirje hyvä lähestymistapa? Siis ilman miehen syyttelyä kertoisit omia tuntemuksiasi, sekä mitä kaipaat. Kysele myös miehesi ajatuksia, ilmeisesti hänkään ei ole tyytyväinen olosuhteisiin, muuten varmaan uskaltaisi puhua.
Pariterapia vaikka aluksi ihan yksinäsikin voisi auttaa, silloin saisit selvitettyä omia ajatuksiasi ja saisit ehkä uusia välineitä teidän suhteenne huoltoon, eikä sinun tarvitsisi kasata niin paljon odotuksia miehesi harteille.
Kriisit ovat mielestäni haasteita, eikä vielä voi sanoa mitään siitä mitä tämä kriisi merkitsee loppuavioliiton kannalta. Jos miehesi on eksyksissä eikä osaa ottaa haastetta vastaan, niin tee sinä kuitenkin jotain tilanteen hyväksi. Toivottavasti opitte jotain loppujen lopuksi molemmat.
Onhan sinun ainakin nyt kerrottava miehellesi, ettet ole onnellinen ja että kaipaat muutosta tai teille kahdelle käy huonosti. Siitä sitten eteenpäin.
Puhuminen on ainoa mikä auttaa. Koita löytää jokin keino, jolla voisit pikku hiljaa rakentaa keskustelua. Seksin jälkeen miehet on usein alttiimpia kuuntelemaan ja osallistumaan. Painota omaa yksinäisyyden tunnettasi ja pelkäät teidän kasvavan erilleen jos ette pysty avoimesti puhumaan asioista.
älä oleta millainen miehesi on jos ette ole puhuneet asiasta. Vääriin oletuksiin ja luuloihin kaatuu turhan moni liitto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitääkö aina kälättää, ehkä miehesi ei joutuisi olemaan aina puolustuskannalla ja sulkeutumaan jos relaisit vähän.
Ei se ole huono merkki mutta kyllä se haaste on.
Mun oli aikanaan vaikea saada miestä puhumaan. Voin helposti kuvitella, että meille olisi syntynyt ihan vastaava tilanne. Eikä mies vähällä puhu vieläkään, eikä koskaan kovin spontaanisti tai paljon. Mutta kun hän puhuu, minä kuuntelen tarkalla korvalla.
Teillä voi olla tosi erilaiset tavat puhua ja käsitykset siitä, miten kuuluu puhua. Luulen, että miehesikin puhuu, kunhan sinä hetkeksi luovut omista standardeistasi sen suhteen, kuinka se puhuminen kuuluu hoitaa. Miehelle voi olla luontevaa puhua asiasta vaikka automatkalla. Tai aamiaispöydässä ikäänkuin ohimennen, asiaa näennäisesti vain sivuten. Ja silloin tulee kuunnella. Ja muistaa se, ettei keskustelun tulos voi olla sinun ennalta päättämäsi, vaan sinun tulee oikeasti ottaa huomioon ja punnita miehesi mielipiteitä ja antaa niille arvoa. Ei miehen tee mieli puhua, jos hän jo etukäteen arvioi, ettei hänen sanomisillaan ole mitään merkitystä.
En voi tietää, onko teillä tämänkaltaista ongelmaa, mutta meillä tilanne eittämättä oli se, että minä halusin, että mies on samaa mieltä minun kanssani. Nykyään mieskin uskaltaa meillä avata suunsa, kun en ole päsmäröimässä heti. Ja kun hyväksyn miehen erilaisen tyylin kommunikoida. Minun tyylini on enemmän vatvova, miehen toteava. Se merkitsee sitä, että samaan asiaan voi joutua palaamaan toistuvasti, mutta jos kerralla yrittää pitkän kaavan kautta ratkaista jotain tilannetta, se johtaa usein pattitilanteeseen ja väärinymmärryksiin.
Suorat, latautumattomat kysymykset ovat hyviä. Samoin hyvin konkreettiset kysymykset. Tai sitten voi kysyä, miten sinun lapsuudessasi olisi tämä asia hoidettu teidän perheessä.