Seurankipeälle ainokaiselle sisarus?

Onko tämä niin tylsä aihe, ettei edes palstan trolleilla ole mitään sanottavaa? :(

että haluaa nimenomaan vanhempien seuraa, eikä välttämättä osaisi leikkiä toisen lapsen kanssa.



Esikoisesi on jo 3-vuotias ja kun kuopuksesta leikkiseuraa, niin esikoinen melkein eskari-ikäinen. Tällöin voi olla ihan eri tyyppi noiden leikkihalujensa kanssa.



Mutta joka tapauksessa soisin hänelle sisaruksen. Ihan koko loppuelämää ajatellen, vielä aikuisenakin sisarus voi olla korvaamattoman rakas ja tärkeä.

Sisarus kannattaa antaa :)Paras lahja,jonka voitte häne,,lle antaa. Mutta kannattaa kyllä jo aloittaa yritys. On lapsista toisilleen seuraa, ikäerosta huolimatta. Aikuisena ikäero ei välttämättä edes tunnu-esim miehellä ja isosiskolla 4 v ikäeroa,en tiedä miten paljon lapsina leikkivät, muttetua ovat ainakin teini-ikäisistä olleet läheisiä, nyt heillä samanikäiset lapset ja läheisiä ovat.

Toki lapselle kannattaa kertoa millaisia vauvat ovat, miten kehittyvät jne jo etukäteen. Myöhemmin sitten opastaa isompaa aina miten pienemmän kanssa touhutaan ja leikitään -ihan pikkuvauvasta asti. Ja pienemmän kasvaessa tukea isomman leikeihin pääsemistä,opastaa pienempää. Ja tukea muutenkin sisarussuhdetta, kiinnittää lasten huomiota oikeisiin juttuihin,sanoittaa lasten puolesta tuntemuksia-vauva ei osaa kehua vielä isomalle, miten mukavalta leikki

tuntuu,mutta sinä voit sen tehdä hänen puolestaan,jne..Ja anna huomiota ja hellyyttä ym tasapuolisesti,voit estä mustasukkaisuutta ym.

Meillä ikäeroa vajaa neljä v omilla lapsilla,pienempi vasta 6kk. Hyvältä näyttää nyt,lapsilla on iloa toisistaan . Enemmän isompi leikkii omiaan,muttaa touhuaa myös vauvan kanssa. Ja puhuu kuinka siitä kasvaa hänelle leikkikaveri :)

minusta on hienoa, jos lapsella on sisaruksia - tämä nyt vain omana mielipiteenäni. Mutta ei kai teidän 3-vuotiaanne kuitenkaan perheenne lapsilukua päätä? Entäs sitten kun se toinen tai kolmas tai neljäs haluaa vielä pikkusisaruksen? Monet lapset, varsinkin tytöt, innostuvat päiväkodissa nuorempien hoitamisesta. Ja kyllä meilläkin on kotona kuultu tuo "ettei voi leikkiä kun ei ole leikkikaveria" vaikka kotona kolme lasta onkin. Joten ei se pelkästään sisaruksen puutteesta ole kiinni..



Yleisesti ottaen siis tosiaan puollan sisarusten hankkimista, mutta vain jos te miehesi kanssa sitä haluatte. Jos ette, tulee lapsen oppia elämään perheessänne niillä ehdoilla mitä käytettävissä on, ja hankkia sitten seuraa muuta kautta (nyt nuorempana tietysti teidän avustuksellanne, vanhempana ihan itse).

Näin päiväuniaikaan tärppää paremmin ;) Juuri tämänkaltaisia vastauksia toivoinkin, siis että asiaa käsiteltäisiin monelta kannalta. Sitä olenkin miettinyt, että lapsen tylsistymiseen ja seurankipeyteen ei pienemmän sisaruksen saaminen välttämättä auttaisi kovinkaan paljoa. Ja se on ihan hyvä huomio, että lapsi ei tätä päätöstä tee, tietenkään.



Samalla kuitenkin olen vasta nyt ymmärtänyt, mitä lapsi "menettää" ilman sisarusta. (Huom. tiedän kyllä, että monet ainoat lapset eivät omasta mielestään ole jääneet mistään paitsi, eli eihän se sisaruksettomuus varsinaisesti elämänlaatua heikennä.) Mies ei koe lapsen sisaruksettomuutta ongelmaksi vaan pikemminkin eduksi (ts. yhdelle lapselle voi antaa enemmän). Minulle taas tuntuu olevan hankalaa, kun lapsi alkaa käsittää ja sanallistaa ainokaisuuttaan. Ehkä en ole kuitenkaan käsitellyt asiaa niin selväksi kuin luulin käsitelleeni.

Sisarus on lapselle paras lahja. Olisi kauheaa olla ainokainen (mieti nyt sitäkin tilannetta kun vanhemmat käy vanhoiksi ja raihnaisiksi ja kuolevat sitten). 9v nuorempi sisareni on minulle todella läheinen. Jos miehesikin haluaa, tehkää ihmeessä lisää lapsia (yrittäkää siis).

...mutta voisiko olla, että käytän tuota lapsen yksinäisyyttä syynä saadakseni miehen muuttamaan mielensä toisen lapsen suhteen? Puolustuksekseni mainittakoon, että olen edelleen parhaassa lastentekoiässä fyysisesti, joten pidän silloin tällöin ilmenevää vauvakuumeetta ihan normaalina ilmiönä, joka tosin sopii meidän tilanteeseemme valitettavan huonosti.



Mies sanoikin aiemmin, että lapsen sisaruksenkaipuu ei ole hänen mielestään oikea syy toisen lapsen tekemiselle, vaan se oma halu. Siinä hän taitaa olla oikeassa. Minä haluaisin sekä toisen lapsen että sen sisaruksen lapsellemme, koska omat sisarukseni ovat minulle arvokkaita. Miehen kokemus asiasta on aivan erilainen perhetaustan ja muiden tekijöiden vuoksi, ja ymmärrän sen täysin.

Onpa hankalaa.

ap.

on ihan kuin minun kynästäni, paitsi että itsekään en alunperin halunnut enempää lapsia, mutta lapsikuume iski kuin iskikin esikoisen kasvaessa.



Itse olen ainokainen, enkä lapsena koskaan kokenut olleeni yksin. Hommasin itselleni seuraa päiväkodista ja koulusta ja sainkin elinikäisiä ystäviä. Lisäksi opin olemaan yksin ja edelleenkin viihdyn ja haluan olla välillä itsekseni.



Oman lapseni kohdalla kuitenkin koen, että hänelle olisi hyvä saada sisarus. Hän kaipaa myös leikkikaveria, tosin ehdot ovat aikamoisia, pitäisi kuulemma olla samanikäinen kuin hän ja samaa sukupuolta :D No, se juna meni jo kauan sitten. Jos meille toinen lapsi suotaisiin, heille tulisi iso ikäero. Nyt vaikuttaa siltä, että leikkikaveriksi kelpaa kuitenkin vain samanikäinen tai lähes samanikäinen lapsi, joten kokonaan leikkikaveriongelmaa ei sisarus poista, mutta olen kuitenkin vakuuttunut, että isollakin ikäerolla lapset keksivät kyllä tekemistä yhdessä.



Teillä päiväkodin alkaessa tilanne helpottuu varmasti, kun lapsi saa kavereita ryhmästään. Meidän lapsi ei edes kaipaa kavereita iltaisin ja viikonloppuisin, ja onhan se mukavaa, että perheellekin jää aikaa. Ongelmaksi meillä ovat muodostuneet matkat - siellä lapsi aina on kovin yksinäinen ja se riipii minua aivan kauheasti :(



Uskon, että ihminen pärjää kyllä ilman sisaruksiakin, nykyään ystävät muodostavat perheenomaisen ympäristön ja saahan hän varmasti puolison ja oman perheen. Eli sikäli en näe pakottavaa tarvetta sisarusta "hankkia". Eikä sitä voi tietää, miten lapset tulevat toimeen keskenään. Eli summa summarum, kannattaa varmasti tehdä niin kuin teidän omat sydämenne sanovat - haluatteko toisen lapsen teitä itseänne varten.

vielä lisäisin, että meillä on tosiaan ihan sama tilanne: mies ei halua toista lasta ja vetoaa siihen, että sisarusta ei tehdä lapselle, vaan lasta täytyy haluta itse. On siinä tosi perääkin.



Ja itse olen tullut siihen lopputulokseen, että miehillä harvemmin on vauvakuumetta, joten heitä täytyy vähän haastaa. Naisille vauva-/lapsikuume on luonnollisempaa. Miehet taitavat nähdä lisälapset enemmän rasitteina ja kustannuksina, mutta tokihan varmasti rakastuvat uusiin lapsiin samalla tavalla kuin olemassa oleviinkin.



Meillä tätä asiaa on nyt jauhettu ja mietitty yli 2 vuotta ja edelleenkin ollaan yksilapsinen perhe :-/ (On yritelty, mutta ei ole onnistunut). Jossain vaiheessa me aiomme lopettaa yrittämiset ja silloin minun pitää käydä aikamoinen psyykkaussessio itseni kanssa, että en tuhoa lapseni elämää sillä, että hänellä ei ole sisarusta.

t. Edellinen

..ja nyt yrittää saada puoltoa näiltä naikkosilta, jotka ovat yleensä synnytyskoneita.

Uskon, että ihminen pärjää kyllä ilman sisaruksiakin, nykyään ystävät muodostavat perheenomaisen ympäristön ja saahan hän varmasti puolison ja oman perheen. Eli sikäli en näe pakottavaa tarvetta sisarusta "hankkia". Eikä sitä voi tietää, miten lapset tulevat toimeen keskenään. Eli summa summarum, kannattaa varmasti tehdä niin kuin teidän omat sydämenne sanovat - haluatteko toisen lapsen teitä itseänne varten.

...enkä edelleenkään ole varma siitä, että kannattaisiko meidän esim. rahan puolesta lisääntyä enää enempää. Ja raskauteen kuuluu aina omat riskinsä jne. Puhumattakaan siitä, että sisarukset eivät aina edes tule toimeen! Eli toisen lapsen hankkiminen pelkästään ensimmäisen kaveriksi alkaa kuulostaa huonolta syyltä, varsinkin kun ikäeroa tulisi yli 3,5 vuotta vaikka raskautuisin samantien.

Sisarus on lapselle paras lahja. Olisi kauheaa olla ainokainen (mieti nyt sitäkin tilannetta kun vanhemmat käy vanhoiksi ja raihnaisiksi ja kuolevat sitten). 9v nuorempi sisareni on minulle todella läheinen. Jos miehesikin haluaa, tehkää ihmeessä lisää lapsia (yrittäkää siis).

..katsokaa ympärille. Maapallo ei kestä tällasita lisääntymistä. Narsismille seis!

..ja nyt yrittää saada puoltoa näiltä naikkosilta, jotka ovat yleensä synnytyskoneita.

Samaa epäilen itsekin. En tosin ole mikään eukko, vaan 24-vuotias naisenalku. Mutta kuten aiemmin sanoin, pidän vauvakuumetta melko luonnollisena, biologisena ilmiönä.

- ap

järkeni sanoo juuri näin, kuten kirjoitin, mutta sydän silti kaipaa lasta :) Mieheni aina saa minut puhuttua ympäri, heittelee tuollaisia järkisyitä ilmaan, mutta aina vaan palaan siihen ajatukseen, että haluan kuitenkin.



Me ollaan lopulta tultu sellaiseen kompromissiin, että annetaan lapsen tulla, jos on tullakseen. Eli emme hampaat irvessä tee sitä lasta, vaan otetaan ihan rennosti ja annetaan luonnon päättää. Sopisiko teillekin tällainen ratkaisu?

(Tosin meillä ei tosiaan ole tärpännyt, ei yrittämällä eikä rennolla otteella, mutta sekin kait on sitten kohtaloa..)

Oikeastaan täysin väärä syy.



Jos sinä ja miehesi haluatte lisää lapsia niin silloin sille tielle kannattaa lähteä, mutta lapsen toiveesta tuollaisia päätöksiä ei saisi tehdä. Pieni lapsi voi toivoa pikkuveljeä tai -siskoa, mutta noin pieni ei kuitenkaan mitenkään pysty ymmärtämään sitä kuinka paljon muutoksia se todellisuudessa elämään toisi. Vaikka lapsi kuinka toivoisi sitä sisarusta niin voi aina käydä niinkin, että todellisuus ei olekaan niin hauska kuin kuvitelmat.



Sisarukset ovat yleensä rikkaus, mutta sitä ei voi oikein tietää etukäteen. Oma veljeni on minulle yksi tärkeimpiä ihmisiä maailmassa, mutta ihan yhtälailla tiedän sisaruksia, jotka eivät voi sietää toisiaan. Joidenkin sisarusten elämä on oikeasti pelkkää tappelua niin kauan kuin saman katon alla asutaan. Sen takia toista lasta kannattaisi yrittää vain silloin kun kumpikin vanhemmista haluaa toisen lapsen, ei sen takia, että tehdään sisarus.

On kyllä tutun kuuloista tekstiä! Meillä minä olen soutanut ja huovannut asian suhteen - välillä vauvankaipuu on ollut aivan mahdoton, välillä olen tehnyt ns. surutyötä (joo, ei ole niin vakavaa oikeasti mutta käsiteltävä asia silti) ja ollut ihan tyytyväinen elämääni. Kiitollinen olen aina ollut yhdestä terveestä ja ihanasta tyttärestä. Mies sen sijaan on lähes järkkymätön, jos asiaa häneltä tiedustelee. Vasta viime aikoina olen havainnut mielentilan muutosta, mutta tosiaan omasta halusta ei ole kyse, vaan hänkin on tainnut alkaa miettiä asiaa lapsen kannalta.

[Tuo ei ole kovin hyvä syy hankkia toista lasta.] Oikeastaan täysin väärä syy.

Jos sinä ja miehesi haluatte lisää lapsia niin silloin sille tielle kannattaa lähteä, mutta lapsen toiveesta tuollaisia päätöksiä ei saisi tehdä. Pieni lapsi voi toivoa pikkuveljeä tai -siskoa, mutta noin pieni ei kuitenkaan mitenkään pysty ymmärtämään sitä kuinka paljon muutoksia se todellisuudessa elämään toisi. Vaikka lapsi kuinka toivoisi sitä sisarusta niin voi aina käydä niinkin, että todellisuus ei olekaan niin hauska kuin kuvitelmat.

Sisarukset ovat yleensä rikkaus, mutta sitä ei voi oikein tietää etukäteen. Oma veljeni on minulle yksi tärkeimpiä ihmisiä maailmassa, mutta ihan yhtälailla tiedän sisaruksia, jotka eivät voi sietää toisiaan. Joidenkin sisarusten elämä on oikeasti pelkkää tappelua niin kauan kuin saman katon alla asutaan. Sen takia toista lasta kannattaisi yrittää vain silloin kun kumpikin vanhemmista haluaa toisen lapsen, ei sen takia, että tehdään sisarus.

Olet aivan oikeassa. Pahimmassa tapauksessa kävisi niin, että saisin miehen puhuttua ympäri tyttären sisaruksenkaipuuseen vetoamalla, ja kun kaikki menisikin pieleen (tyyliin lapset tappelisivat ihan koko ajan, esikoinen olisi mustasukkainen ja vahingoittaisi uutta vauvaa jne.) niin "vika" olisi tietenkin minun, joka väitin "taivaan aukeavan" ja ongelmien ratkeavan, kunhan vaan tehdään ainokaiselle sisarus.

- ap

järkeni sanoo juuri näin, kuten kirjoitin, mutta sydän silti kaipaa lasta :) Mieheni aina saa minut puhuttua ympäri, heittelee tuollaisia järkisyitä ilmaan, mutta aina vaan palaan siihen ajatukseen, että haluan kuitenkin.

Niin, kuten olen aiemmin sanonutkin niin pidän vauvakuumetta ihan normaalina ilmiönä, ja siksi kykenen hyväksymään oman ajoittaisen vauvankaipuuni hormonien tms. aiheuttamana. Hassua siinä tosiaan on se, kuinka yhtenä hetkenä ymmärtää, miksi näin yhden lapsen kanssa on niin helppoa ja mukavaa, ja seuraavana suunnilleen sydäntä raastaa se, ettei lapsia tule lisää. Ja aina keväisin ja syksyisin kaipuu tulee taas, nyt on siis kevään merkkejä ilmassa.

Sen verran olen saanut miehen kanssa neuvoteltua, että arvioimme tilanteen uudelleen ensi syksynä, jolloin muutenkin on tarve arvioida ehkäisyasiat yms. uudelleen. Siihen mennessä on toivottavasti päivähoidon aloittaminen hieman auttanut lapsenkin tilanteeseen.

- ap

Kai siihen on monia syitä, miksi sisarukset eivät tule toimeen? Ei kai se nyt mitään arpapeliä oo, että meidän lapsilla kävi huono säkä ja sen vuoksi he eivät tule toimeen. Uskon, että vanhempien toimillakin on osuutta asiaan vaikka varmasti myös lasten temperamentti vaikuttaa.



Meillä ehkä miehellä on ollut kovempi vauvakuume kuin itselläni. Ja toista lasta alettiin yrittämään juuri siksi, että sisaruksista olisi sitten toisilleen seuraa. Meillä mies on ainut lapsi ja hän oli ainakin kärsinyt lapsena, varsinkin loma-aikoina, kun ei ollut kaveria jonka kanssa leikkiä. Uskon, että sisarus tekee hyvää myös siinä mielessä, että asioita joutuu jakamaan ja joutuu odottamaan omaa vuoroaan. Myös mustasukkaisuus on ihan normaali tunne, kohtuuden rajoissa. sisaruksen myötä joutuu käsittelemään itsessään monenlaisia asioita ja tunteita, mitä maailmassa joutuu muutenkin kohtaamaan.