Kehitysvammaisten parissa työskennelleille ihmisille pohdittavaa
Minusta on alkanut tuntua että Downin syndrooma on suora vastakohta Aspergerin syndroomalle. Kaikki siinä on suoraan vastakohtia sille mitä on as.
Toki ne johtuvat eri syistä, toinen geeneistä ja toinen aivoista, mutta miettikääpäs tämä:
Down on aina kehitysvamma, Asperger taas ei.
Asperger ei näy päälle, Down näkyy
Downin sosiaaliset taidot on erinomaiset, Aspergerilla ne on heikot.
Down tiedetään, tunnetaan ja tunnistetaan aina oikein, Asperger diagnosoidaan usein väärin ja sekoitetaan esim psykooseihin.
Aspergerista on hyvin vähän tietoa joissakin paikoissa tässä maailmassa, Downin syndrooman tuntee kaikki.
Aspergereja usein kiusataan ja inhotaan, Downin syndroomaa sairastavia rakastavat kaikki.
Down saa paljon tukea ja apua ja on perinteisesti ollut vammaispalvelujen käyttäjä, Aspergerin on vaikea saada apua.
Toisaalta siihenkin on havahduttu, että on Downeja jotka pärjää täysin itse ilman mitään tukea, mutta vastaavasti on myös Aspergereja jotka tarttee tukitoimia.
Siinä missä Aspergereja pidetään pohjasakkana, Downeja pidetään eliittinä.
Nyt on alkaneet jo kehitysvammaiset itsekin pohtia sitä, että miksi noissa asuntoloissa ja muissa kehitysvammapaikoissa, esim erityisammattikouluissa ja toimintakeskuksissa, kehitysvammaisten ryhmissä jne pidetään Downeja parempina kuin muita kehitysvammaisia. Ja jonkun muun diagnoosin omaava jolla on lisänä siinä myös kehitysvammaa, on lähes automaattisesti huonompi kuin downit ja häneen luotetaan vähemmin kuin downiin vaikka hänen kehitysvammansa olisi jopa lievempi kuin Down ja vaikka hän arjessa pärjäisikin downia paremmin. Se näkyy jo siinä, että sanotaan että kehitysvammaisen ei voi antaa hoitaa vauvaa, koska vauva voi pudota, vauvaan voi tarttua bakteereja, vauva voi pelätä yms. Mutta poikkeuksena pidetään downia että down voi kyllä hoitaa vauvaakin. Lisäksi down usein laitetaan vertaisryhmiin pitämään järjestystä ja komentamaan muita ryhmäläisiä, downille annetaan vastuuta enemmän kuin muille kehareille yms...
Itse en ole kehitysvammainen, mutta olen pohtinut, että jos minulla olisi Downin oireyhtymä niin olisikohan eräs minut aina pois ajava ihminen joka ei koskaan halua minun kanssa jutella, ottanut minut sydämellisemmin vastaan, jos minulla olisi Downin syndrooma? ajelisikohan hän sillon minua pois kaikkialta vai olisiko mulle kiltimpi? Ikävä kyllä minä en ole sairauttani itse valinnut mutta jos olisin saanut valita niin olisin ottanut itselleni Downin syndrooman.
Jotkut myös väittää, että kaikki downit on iloisia ja kaikkien ystäviä mutta on niitä pahantuulisia, ilkeitä ja luonnevikaisia downejakin olemassa, toki niitä on vähemmän mutta yksittäistapauksia on joissa down on ilkeä.
Kehitysvammaisten omille sivuille nettiin oli joku kirjoittanut näin:
Hei! Olen kuullut usein, että henkilöt, joilla on Downin oireyhtymä, ovat jotenkin parempia kehitysvammaisia ihmisiä kuin muut kehitysvammaiset, koska he ovat kehitysvammaisten aatelia ja oppivat asioita kehitysvammaista kaikista parhaiten. Usein kuulee sanottavan, että Downin oireyhtymä -henkilöt aikuiset käyttäytyvät aikuisena aikuismaisesti, mutta kaikki muut kehitysvammaiset ovat aikuisena lapsellisia, tyhmä ja lapsellisia. Olen myös kuullut sanottavan, että Down-henkilöt ovat aina aurinkoisia, ystävällisiä ja mukavia ihmisiä.
Onko se totta, että Downin oireyhtymästä kärsivät henkilöt ovat parempia, älykkäämpiä ja kiltimpiä kehitysvammaisia kuin muut kehitysvammaiset? Minusta kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, myös kehitysvammaiset, joten minua harmittaa, jos jonkun mielestä Downin oireyhtymästä kärsivä kehitysvammainen on parempi kuin vaikka minä, koska minulla ei ole sitä vammaa. Olen myös tavannut ilkeitä Down-henkilöitä, vaikka heidän kaikkien sanotaan olevan kilttejä.
Vastaus:
Minusta kaikki vammaiset ja ei-vammaiset ihmiset ovat aivan yhtä tärkeitä. Kaikissa ihmisryhmissä on kilttejä ja ilkeitä ihmisiä, ja kaikki Down-henkilöt eivät tietenkään ole samanlaisia.
On kuitenkin totta, että Downin oireyhtymästä puhutaan melko paljon. Se johtuu luultavasti siitä, että Downin oireyhtymä on yksi yleisimmistä kehitysvammoista.
Down on myös monille ihmisille tuttu vamma. Vaikka ihminen ei tietäisi paljoa kehitysvammaisuudesta, hän saattaa kuitenkin tietää, mikä on Downin oireyhtymä. Siksi ihmiset ehkä puhuvat Downin oireyhtymästä enemmän kuin monista muista kehitysvammoista. Se ei kuitenkaan tarkoita, että muut kehitysvammaiset henkilöt olisivat huonompia kuin Down-henkilöt.
Kommentit (7)
juu, minullakin negatiivinen suhtautuminen downeihin(ehkä juuti siksi kun heitä ihannoidaan...) enkä esim ikinä haluaisi omasta lapsestani downia, en tosin aspergeriakaan, mutta mieluummin jälkimmäisen jos olisi pakko valita. Niin ja olen hoitoalallla, mutta en lähde töihin keharipuolella, vaikka töitä on sieltä tarjottukin. Inhoan sitä avointa/estotonta seksuaalisuutta(runkkaavat avoimesti esim.) ja jästipäisyyttä. Noh, se siitä...
Hmm, mulla itselläni on Aspergerin syndrooma ja ihmetyttää tuo kirjoitus. En ole koskaan kokenut että minua pidetään pohjasakkana, tosin enpä minä nyt ympäriinsä mainostakaan kaikille että olen as. Yleensä ihmiset ei sitä millään tapaa huomaa. En ole koskaan tarvinnut mitään tukipalveluita ja pärjään työssäni tietokoneohjelmoijana erinomaisesti, tässä kun ei tarvitse kovasti olla sosiaalinen.
Ja jotenkin kyllä tuontuu minustakin että olisikohan aloittajalla joku muukin ongelma kuin pelkkä Asperger, kun teksti vaikuttaa ihan siltä kuin se olisi selvästi älyllisesti lapsen tasolle jääneen ihmisen kirjoittama. Aspergerit yleensä ovat taas älyllisesti ihan normaaleja, ja ongelmat esiintyy sosiaalisissa suhteissa.
Runkkaa ne autistitkin...mutta en ole nähnyt downien tai aspergeenien tai autistien ihannointia. Mitä ihannoitavaa siinä olisi?T: lh
Päevee vuan sannoopi Puavo Mäkipoeka. Meillä on navetalla töessä kaks kehitysvammasta poekoo, toenen on Asperkkeli ja toinen on Down-poika. Hyö on jottaen oisko semmosia keskitasosesti kehitysvammasia poekia. En mie anna sen asperkkelin palajoo tehä mittään, hiän suat hyvin pitkälti olla kahtelumiehenä ja jos lehmiä hoijettaan niin hiän suap kärryihin vuan laettoo lantaa tai kuiviketta laettoo kärryyn mutta down poeka suapi lehemijä hoetoo. Asperkkeli ku tahtoo olla perhanan levoton poeka, laski kukot ja kanat irralleen tässä yhen kerran ja niitä joutu ehtimmään vaekka mistä. Down ei ikinä tee semmossii toelaeluja. Myö poltettaan myös roskija ja risuja ja annan downin sytyttee nuotijon ja asperkkeli suapi vuan koota ne risut ja Downin pittää laettoo ne nuotijjoon ja sytyttöö nuotijo.
Uskokkee vuan mitä sannoopi puavo mäkipoeka eli Paavo Mäkisalo tuolta Tutjunniemestä vuan.
Siis sinulla on ilmeisesti asperger? Jotenkin tuntuu ettei siinä ole ihan kaikki. Tuskin se sinun asiaasi helpottaisi, vaikka olisitkin down-syndroomainen, kuten toivot.
Kirjoituksessasi ei ole päätä eikä häntää, ap hyvä. Assit eivät ole vihattua pohjasakkaa, downeja eivät kaikki rakasta. En ymmärrä ylipäätään tuollaista typerää vastakkainasettelua, se on täysin omasta päästäsi keksimä.
Aspergerin syndroomaa on monenasteista, eikä heitä diagnosoida kehitysvammaisiksi.
-as-lapsen äiti-
Ap, juokset ympyrää pururadallasi. Lisää tuohon soppaasi pohdinnot fragile-x:stä,