Miten kukaan haluaa mennä töihin, vaikka ei olisi pakko?

Voi elämä... Oikeasti, uskotko, jos kerron, että joilla kuilla ihmisillä on NIIN mielekäs työ, etteivät edes hanki lapsia, kenties eivät edes puolisoa? Minusta hidas elämä kotona oli ihan kauheaa.

ihmisen elämän keskeinen sisältö.

Otetaan vaikka joku tieteilijä tai taiteilija, kyllä ne elää työlleen ja tekevät sitä vielä muiden ollessa eläkkeellä.

Tarvin paljon virikkeitä ja kiirettä ja huisketta, että voin hyvin. Toisia stressaa liika tekeminen, mua stressaa, jossei oo tarpeeksi haastetta. Ja joo, olin 6 vuotta lasten kanssa kotona. Se oli ok, kun oli 4 lasta pienillä ikäeroilla - mitään " hitaita aamuja" ei kyllä sen poppoon kanssa vietelty.



Jos on käsityö-, sisustus- ja ruokaihminen, niin ehkä sit kotonaolo menee. Mä opiskelin kotivuosina ja sillain ne meni ilman, että rupes pahemmin kypsyttää, mutta kaikista kivointa musta on käydä töissä.

On mielekästä tekemistä. Kotona ollessa piti aina " keksiä" jotain kodin ulkopuolista ja erikseen järkkäillä sosiaalista elämää päiviks. Hui, toivottavasti saan ollaan töissä niin kauan kuin haluan.

silloin. Jos ja kun menettää sen työnsä, menee kaikelta pohja. Täähän on just monella miehellä se ongelma, että työttömyys romahduttaa, koska muuta elämänsisältöä ei ole. Eikä muuten myöskään ole hyvä kapeuttaa sitä elämää ihan sinne kodin sisälle! Tarkoitan nyt siis sen pikkulapsiajan jälkeen, en sitä, että syöksyttäisiin töihin kun vauva on puolikuinen...



Itse olen aina ollut työhullu, joten tiedän, mitä tarkoittaa työstään nauttiminen, mutta minulla on kuitenkin kaksi lasta, joiden kanssa pysyy paremmin realiteetit hallussa.



4

lapset on tärkeitä mutta muistan sen tunteen kun tuntui että kaikki päivät on sellasta puuroa ja että väsyttää. Vaikkakin oltiin monessa mukana (kerhoissa ja seurakunnan kerhoissa ja ihan perheiden välistäkin toimintaa ja leikkipuistoissa + retkillä). Se ei vaan joillekin sovi elämisen pääsisällöksi. Tarviin aikuisia ihmisiä ja oman homman.

Mutta vaikka työni on mielekästä ja työporukka mukava, ei MIKÄÄN korvaisi kuitenkaan lasteni nopeasti ohimenevää lapsuutta. Tämä aika ei koskaan enää palaa. Katuisin ja itkisin katkerasti, jos olisin mennyt töihin.

Ap

ttyä, sillä olin tulossa hulluksi yksin kotona lapsen kanssa. Töihin pääsy hetkeksi oli ihanaa rentoutumista ja irtipääsyä arjesta.



Meitä on niin moneen lähtöön. Muotti kun ei ollut samanlainen kun meitä tehtiin..

Millaisia sun lapset on? Hiljaisia hissukkatyttöjä?



Meillä aamut alkoi railakkaasti -ja varhain =D

Niitä hitaita aamuja on nimenomaan nyt kun lapset lähtee kouluun ennenkuin minä töihin... No, nautin niistä kotonaolo vuosistakin kuitenkin,mutta mulla jäi vähän erilaiset muistot vissiin

Lapset ovat poikia, eivät kylläkään mitään villejä riehujia. Hassuja, ihania kultamussukoita.

trendi se, että ei sieltä olla kolmea vuotta pois. Eipä ole enää työtä mihin palata. Että ei se yksin työn mielekkyys siinä paina, vaan työn olemassaolon jatkuminen.

Ei se tarkoita sitä, että työ olisi koko elämä.