Uraäiti ei enää jaksa

Olisikohan Sinulta jäänyt sana "joudut" huomaamatta tekstistäsi? Voi, voi, jos joudut! Elämä on sarja kummallisia valintoja.

Miksi olet kasvattanut lapsista tuollasia materialistisia törppöjä. Laita rahahanat kiinni nyt ainakin heti.

Lapset eivät ole törppöjä - vanhin on oikiksessa ja nuoremmat lukiossa, menossa lääkikseen ja kauppikseen- uskon että pääsevätkin.

Kyse oli minusta?

Porvoolaisena kyllä varmasti keksit itsekin ratkaisun ongelmaasi.

Noin fiksut pojat kyllä keksivät keinot rahoittaa itse leikkivälineensä ja harrastuksensa, eikö. 

Kai maksat poikien valmennuskurssitkin? Samalla voisi hankkia tutkintotodistukset venäjältä niin säästyisi sekin vaiva, sieltä kun niitä saa rahalla. Vähän enemmän vaan vielä reissaat niin saat siloteltua poikien tietä edelleen, ei ne takuulla pärjää ilman mammaa. 

Tähän kyllä vastasi joku jolla oli sama ongelma? Täällä varmasti on johtajanaisia - vai?

En maksa poikien valmennuskurssia, jos joku sellaista tarvitsee niin maksaa omilla kesätyörahoillaan.

Niinkuin sanoin että kesätoihin on pakotettu kaikki - jos niitä saa- siperia nääs opettaa.

Terveisin -se äiti joka ei jaksa?

Ei tule vertaistukea?

Heti lekuriin ja viikko tai kaks saikkua.  Lähet yksin lomalle, kohteeseen johon sä haluat mennä, hemmottelet itseäsi ja rentoudut.  Surkeinta on se että parin kolmen vuoden päästä tilanne on päinvastainen, jätkiäs et nää jos et ansoita lähitienoota

Not a bad idea, vierailija... kiitos!

Anyone?   Ok, kiitti tuesta - kaikkea ei voi simuloida.

-H

Hyvä ketjun aloittaja!

Kiitos puhuttelevasta ja ajatuksia herättävästä viestistäsi sekä rehellisyydestäsi. Sinulla on paljon kohtalontovereita, kuten aivan varmasti tiedät. Tuntuukin, että yhteiskunnassamme on salakavalan helppoa kadottaa elämänsä mielekkyys - ulkoisin mittarein kaikki näyttää hyvältä tai jopa kadehdittavalta, mutta nykyinen elämäntyyli ja vaatimukset kuluttavat loppuun ja "sisäinen ihminen" näivettyy.

Uskon, että sinun ja monen muun väsyneen ihmisen täyttymys ja mielekkyys voisivat löytyä tämänkaltaisesta asenteesta tai kokemuksesta: Sinä olet korvaamattoman arvokas ja rakas ihminen myös ILMAN suorituksia, voittoja tai menestystä; ilman minkäänlaista hyvältä näyttämistä tai yhteiskuntamme joskus liian uuvuttaviin vaatimuksiin yltämistä. Toki tiedän, että tällaisen asenteen sovittaminen elämän vaatimuksiin voi olla vaikeaa tai jopa mahdotonta. Mutta tästä ei olekaan ensivaiheessa kyse, vaan siitä, että henkilökohtainen elämänasenne voi muuttua ja tuo "sisäinen ihminen" saa luvan olla arvokas omana itsenään, ilman suorituksia ja epäterveitä hyväksynnän lähteitä.

RAKKAUS - olisiko se avainsana tässä? Itse tahtoisin luottaa sellaiseen rakkauteen, joka koskettaa, puhuttelee, hoitaa ja ohjaa sisäistä, todellista minua. Tällainen rakkaus kantaa ihmistä kun siihen antaa luvan. Ala luottamaan johonkin kestävämpään kuin sellaiseen, joka on uuvuttanut sinut. Silloin voit ehkä huomata, että terveempi perusta elämällesi on alkanut kasvaa. Sen kestävämmän tai terveemmän elämänasenteen ei tarvitse olla kaukana. Ei pilviä hipovassa filosofiassa tai uskonnollisissa vaatimuksissa, eikä toisaalta vaikka kehoa palvovassa tai piiskaavassa, loputtomassa hyvinvoinnin rakentamisessa. Lähellä on rakkauden mahdollisuus, joka tarjoutuu elämän uudeksi perustaksi vaikka nyt ei kovin rakkaudelliselta tuntuisikaan. Rakkaus voi kantaa jokaista ihmistä, sinuakin. http://www.fathersloveletter.com/Finnish/#4

Multa jäi ymmärtämättä, että mitä ap ei enää jaksa? Lastensa rahoittamista vai matkustamista vai mitä? Lsäksi mun mielestä uraäiti on sellainen jonka lapset on enintään peruskouluikäisiä. Sen jälkeen niistä ei enää ole merkittävää lisärasitetta uralle, pikemminkin päinvastoin.

Jos ap ei jaksa rahoittamista niin ap lopettaa sen: lapsethan ovat käytännössä täysi-ikäisiä. Jos ap ei jaksa matkustamista, ap lopettaa sen ja siirtyy johtotehtävästä vaikka suunnitteluun tai vaikka kotiin. Kai noin hyvillä palkoilla jotain on jäänyt sukanvarteen.

itse olen ollut uraäiti nimenomaan sillä periaatteella, että täsmälleen siihen asti kun se on kivaa. Jos ei ole, se lopetetaan, sillä elämäni on ainoani, enkä aio sitä kurjuudessa kärvistellä, kun kerran vähäisellä vaivannöllä voin saada lähes kaiken haluamanikin.

Kyseessä on oma valinta. Teen itse matkatyötä yli 120 päivää vuodessa ja kaikkialla maailmassa. Tulot ovat myös itselläni huomattavan korkeat.

Tärkein yksittäinen päätös mitä olen elämässäni tehnyt on se, että en päästä kuluja kasvamaan tulojen mukana. Tällöin on aina olemassa takaportteja esim uuden ammatin muodossa tai esim kahden vuoden ansiosidonnaisen voi ottaa lomana eikä tarvitse huolehtia lainkaan siitä saako perheen elätettyä tai lainat maksettua.

Työni on erittäin raskasta ja tiedän täysin miltä sinusta tuntuu, varsinkin ennen pitkiä mannertenvälisiä reissuja.

En tiedä hirveämpää ajatusta kuin se, että minun olisi pakko tehdä tätä työtä, koska muuten emme pärjäisi taloudellisesti. Kuten varmasti hyvin tiedät, kun palkan saa hilattua omassa firmassa riittävän korkealle, on vastaavalla palkalla erittäin vaikea löytää enää uutta työtä toisesta firmasta. Ja ruoho tuskin siellä on vihreämpää.

Suosittelen lämpimästi tutkimaan kulut ja menot ja karsimaan niin ettet ole hirressä työsi kanssa. 

[quote author="Vierailija" time="30.04.2013 klo 07:34"]

Multa jäi ymmärtämättä, että mitä ap ei enää jaksa? Lastensa rahoittamista vai matkustamista vai mitä? Lsäksi mun mielestä uraäiti on sellainen jonka lapset on enintään peruskouluikäisiä. Sen jälkeen niistä ei enää ole merkittävää lisärasitetta uralle, pikemminkin päinvastoin.

Jos ap ei jaksa rahoittamista niin ap lopettaa sen: lapsethan ovat käytännössä täysi-ikäisiä. Jos ap ei jaksa matkustamista, ap lopettaa sen ja siirtyy johtotehtävästä vaikka suunnitteluun tai vaikka kotiin. Kai noin hyvillä palkoilla jotain on jäänyt sukanvarteen.

itse olen ollut uraäiti nimenomaan sillä periaatteella, että täsmälleen siihen asti kun se on kivaa. Jos ei ole, se lopetetaan, sillä elämäni on ainoani, enkä aio sitä kurjuudessa kärvistellä, kun kerran vähäisellä vaivannöllä voin saada lähes kaiken haluamanikin.

[/quote]

Vai että loppuu se uraäitiys lasten peruskoulun käymisen jälkeen. Olen eri mieltä.

Minulla kolme peruskoulun käynyttä lasta, ja vanha kansansanonta "pienten lasten kanssa pienet murheet, suurten lasten kanssa suuret murheet" pitää aika hyvin paikkansa, vaikka omat lapseni ovatkin kuitenkin ihan kunnon ihmisiä, ei kaitapolulle eksyneitä.

[quote author="Vierailija" time="30.04.2013 klo 02:04"]

Heti lekuriin ja viikko tai kaks saikkua.  Lähet yksin lomalle, kohteeseen johon sä haluat mennä, hemmottelet itseäsi ja rentoudut.  Surkeinta on se että parin kolmen vuoden päästä tilanne on päinvastainen, jätkiäs et nää jos et ansoita lähitienoota

[/quote]

Tässä on päivän typerin kommentti. Saikku on täysin turha, jos töissä odottaa sama tilanne kuin sieltä lähdettäessä. Todennäköisesti vain heikentää tilannetta.

"heti lekuriin ja viikko tai pari saikkua", sen takia että pitäisi mopoauton kulut maksaa eikä viitsisi lähteä työmatkalle? Tuolla asenteella ei kovin pitkälle elämässä pötkitä.

Jos työ on liian raskasta niin alat vaan suunnittelemaan ihan paperille exit plania tilanteesta. Niin minä tein. Puolen vuoden päästä oli uusi, parempi duuni ja mieli kirkastui. Sä oot menestynyt ja fiksu ihminen. Ota tilanteen parantaminen projektiksi: analysoi, tee tavoitteet ja toimintasuunnitelma ja toteuta!

Ei minusta sinulle mitään apua ole. Mutta kyllä duunarimamamllakin ihan samoja murheita on. Yör´t valvon, kun lukiokirjat pitää ostaa uudet. Onneksi poika luopui mopokorttihaaveesta. Ei ole varaa mopoon.

Raha ei auta tietenkään onnellisuuteen, mutta helpottaisi se elämää. Välillä on tosi uupunut vuorotyössä ja fyysisesti raskaissa hommissa. Huolet painaa, että miten saa minkäkin maksettua.

ahdistaa ja väsyttää välillä. 

Onneksi edes perusasiat  on kunnossa ja nuoret kunnollisia, lukevat, eivät juo, eivätkä polta ja miehen kans menee hyvin.

Voimia sinulle ap. Moni muukin on kiirevuosina samassa veneessä

Hemmoteltuja kakaroita sulla! Vaikka olen duunari niin nuorena itse ostin auton ja maksoin kaikki kulut. Nuorena töihin jossa elätin omaa tyttöystävää ja rahoitin opiskelut hänelle. Kun nuorena joutuu kaiken itse tekemään ja tienaamaan niin arvostaa kaikkea erilailla, omaa tytärtäkään en aio tässä kovassa maailmassa liikaa hyysätä ja auttaa, vaan ne taidot on itse hommattava. Laita pojat oppimaan ja vääntämään nyt se vitsa, härvelit myyntiin ja yli 18 vuotiaat asumaan omillaan tai sitten lopetat sen valittamisen ja reissaat ja työnnät rahaa. Ennustan sinulle ja tuskin olen väärässä, pojat kun on saaneet hyvän ammatin eivät taatusti rahoita sinua tai mieti hetkeäkään että olipas äiti nuoruudessani avulias rahan kanssa.

Isot lapset on syytä opettaa osallistumaan kodinhoitoon (ja harrastustensa rahoittamiseen jos se oli tässä joku pointti) etenkin jos vanhemmat tekee uraa ja vielä enemmän, jos yksinhuoltaja tekee uraa. Äideillä vaan on tapana passata etenkin pojat piloille ja sitten itseä palstalla kun ei enää jaksa. Mieti itse, vaatisitko kenties tytöiltä enemmän kotona?