Lue keskustelun säännöt.
Tyttö, joka "ei sovi raameihin"
10.03.2013 |
En nyt puhu erityislapsista, vaan aivan tavallisesta tytöstä, joka vaan ei mahdu siihen "tyttöjen muottiin". On ihan pienestä asti mieluummin leikkinyt autoilla ja legoilla, kiipeillyt puissa ja pelannut jalkapalloa kuin puuhaillut mitään "tyttöjen juttuja". Eskarissa ekan kerran koitti olla niinkuin muutkin. Halusi bratzejä ja rimssumekkoja ja pinkkiä päälle. Kesti varmaan puolisen vuotta ja palasi suosiolla omaan tyyliinsä, pisti verkkarit ja lenkkarit jalkaan ja painui leikkimään poikien kanssa itselleen sopivampia juttuja... :D Nyt on ikää 10v. Eka ja tokaluokka meni ihan tavallisesti, mutta nyt olis taas jonkinlaista murrosta havaittavissa. Yrittää aina välillä vältellä kuuluisia "poikabasilleja", mutta on todennut itsekin, että vähän hankalaa on, kun tytöt ei oikein lähde futiskentälle tai valliherraa leikkimään ja on vähän niinkuin "pakko" olla niiden poikien kanssa... Ainakin viime aikoina on taas hankkinut tukun mustelmia ja raappiutuneita sääriä jätkien kanssa leikkiessään. Hirveästi ei voimassa vielä pojille jää, kun on kuitenkin luokkansa toiseksi pisin (yksi poika on pari senttiä pidempi) Toisaalta tyttö on vähän ylpeäkin siitä, että häntä sanotaan "aika jätkäksi", mutta samalla pohtii kovasti sitä, miten siihen itsensä istuttaisi tyttöjen maailmaan. Ainakin vielä pojat hänet ottavat sakkiinsa, mutta jatkuuko se?
Miten käy tytölle, joka ei tavallisiin raameihin sovi, kun tullaan murrosikään? (Murrosiän ulkoiset merkit näkyvät jo, rinnat on alkaneet kasvaa yms. pientä)
Onko muilla tämänkaltaisia lapsia?
Kommentit (55)
Tunnistan itseni. Välillä naisporukassa on vaikeaa, kun toiset naiset kadehtii sitä huomioo minkä olen saanut. Toisaalta tuossa kaikessa on se hyvä puoli, että olen saanut seksielämäni rakennettua sillain, että muut naiset voivat vain kadehtia. Minulla on jotain mitä heillä ei ole. Tämän on ihan eräs psykologi sanonut. Ihan varmasti en todellakaan aio koskaan muuttua! Nyt olen 40v ja ajelen moottoripyörällä. Haaveilen Harley Davidsonista... :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.03.2013 klo 09:34"]
Tunnistan itseni. Välillä naisporukassa on vaikeaa, kun toiset naiset kadehtii sitä huomioo minkä olen saanut. Toisaalta tuossa kaikessa on se hyvä puoli, että olen saanut seksielämäni rakennettua sillain, että muut naiset voivat vain kadehtia. Minulla on jotain mitä heillä ei ole. Tämän on ihan eräs psykologi sanonut. Ihan varmasti en todellakaan aio koskaan muuttua! Nyt olen 40v ja ajelen moottoripyörällä. Haaveilen Harley Davidsonista... :)
[/quote]
Täh, selitä nyt vähän tuota mitä sulla mutta muilla naisilla ei :D.
Omaa lasta seuratessa on tullut se vaikutelma, että ei ihan ole selvillä itsensä kanssa kaikesta, kun pitäisi olla kuitenkin tyttö, mutta silti "kova jätkä". Asennoitumista helpottaa kaveripiiri, jossa on lapsuuden poikavaiheen jälkeen monta samanhenkistä tyttöä.
Kyllä minustakin olisi hyvä tietää muottiin sopimattomien lasten kasvatuksesta jotain: mihin rajaan saakka tuetaan moottoreiden kimpussa hääräävää tyttöä ja barbeja pukevaa poikaa ja missä vaiheessa muistutetaan elämän realiteeteista, eli mitä on edessä jos ei sitten kuitenkaan ole lesbo, homo eikä varsinkaan mikään transseksuaali vaan aikoo elää elämäänsä biologisen sukupuolen mukaan? Enkä nyt tarkoita mies- tai naisvaltaisella alalla työtä tekevää vaan nimimomaan murrosikään liittyvän kriisin helpottamista. Se kun ei ole pelkkää riemua ja päivänpaistetta ihan oman sukupuolensa stereotyyppisimmille eustajillekaan.
Käytännössä nykyään sukupuoli ei rajoita pukeutumista, ammatinvalintaa eikä harrastuksia ym. Kieltämättä sosiaalisissa suhteissa voi aiheuttaa hämminkiä, jos poikkeaa kovin paljon vallitsevasta tyypistä.
Mun tytölläni on vähän eri asetelma, mutta kokeillaan josko siihenkin saisi jotain näkemystä, kun nyt raameihin sopimattomuudesta keskustellaan.
Toisin kuin ap:n tytär, mun tyttöni nimenomaan oli pienenä tosi prinsessainen ja tyttöjutuista kiinnostunut, mutta syystä tai toisesta sille on osoittautunut vaikeaksi päästä tyttöjen "piireihin". En tiedä miksi, mutta uskoisin että syyt eivät liity tyttömäisyyteen mitenkään vaan yleisesti ottaen kehittymättömiin sosiaalisiin taitoihin, joista syytän itseäni (tyttö meni päiväkotiin vasta eskari-ikäisenä, ja koska meidän elinpiiriin ei kuulu paljon muita lapsia kuin omat, se on ollut vähän sosiaalisesti kömpelö ikäistensä kanssa). Tyttöni on paljon yrittänyt saada kavereita muista tytöistä, mutta vaikka sitä ei suoranaisesti hyljeksitäkään niin se ei koskaan oikein kuitenkaan saa oikeasti ystäviä muista tytöistä. On siis mukana ikään kuin sivuroolissa välitunnin leikeissä, mutta sillä ei ole yhtään sellaista kaveria joka erityisesti valitsisi leikkiä sen kanssa.
Nyt tyttöni on päättänyt olla poikatyttö ja julistaa toistuvasti ettei tästä lähtien enää tykkää tyttöjutuista (lista niistä vaihtelee ja on epäjohdonmukainen: yhtenä päivänä hellokitty on yök, toisena ihania) ja tyttömäisistä vaatteista ja viihtyy paremmin poikien kanssa. Eikähän siinä mitään, mutta kun musta se näyttää tosi väkinäiseltä ja pelkästään puolustusmekanismilta. Ei tytölläni ole pojissakaan ketään oikeita ystäviä, mutta se ei poikien keskuudessa ole jotenkin niin silmiinpistävää, kun leikit ovat useammin sellaisia joukkuetyyppisiä joissa on iso lössi mukana. Ja heti jos joku tyttö vähän kiinnittää tyttäreeni huomiota, hän on ihastuksissaan.
Minusta tuntuu äitinä kamalalta, että tyttäreni yrittää noin kovasti muuttua ja kieltää tyttöytensä peittääkseen huonon sosiaalisen menestyksensä... :(
Kellään kokemuksia vastaavasta, ja mieluiten tietysti vielä onnellisia tarinoita siitä miten tilanne ratkesi?
Mä olin lapsena, ja olen vieläkin, hyvä jätkä. Murrosiässä tuli lyhyeksi ajaksi kaveriporukkaan sellainen vaivaantunut fiilis, kun yhtäkkiä poikaporukan yhdellä jäsenellä kasvoi tissit. :D Mutta aika pian pojat taas unohti että olen tyttö ja peli-illat ja iltapäivät futiskentällä sujui normaaliin tapaan. Ap, en olisi kovin huolissasi tyttärestäsi. Todennäköisesti ainoat haitat tulevat olemaan aikuisenakin miehiset harrastukset sekä mahdollisesti "miesten ammatti". Itse valmistuin insinööriksi :) Toisaalta osaapahan tyttösi aikuisena korjata autoaan, rempata kämppää ja olla törsäämättä omaisuuttaan sisustamiseen ja kenkiin, hieman kärjistäen. ;) Ja tutkittu juttu, naismaisilla miehillä ja jätkänaisilla on parhaat ja pisimmät parisuhteet, kun pariskunnalla menee mielenkiinnot ja harrastukset yhteen. Tänään lanit aviomiehen kanssa. <3
Oikeita ystäviä löytyy poikaporukoista vähän heikommin, kun ei ne pojat keskenäänkään tykkää avautua ja jakaa henkilökohtaisia asioita, mutta kyllä minäkin ajan myötä löysin sellaisen ystävän, jolle voi sydäntään purkaa. Ja jos poikaporukassa olo näyttää väkinäiseltä, mieti että vielä väkinäisemmältä näyttäisi kaiken tuon futiksen peluun ja lumisotien jälkeen soluttautuminen tyttöjen prinsessaleikkeihin...
Naispuolisia kavereita minulla ei ole vieläkään, koska tykkään edelleenkin puhua urheilusta ja peleistä, autoista ja tekniikasta. Vaikea löytää työpaikan naislauman seurassa mitään puhuttavaa. Mutta ei se mitään haittaa. Okei, minua luullaan työpaikalla lesboksi ja vaikka miksi, mutta meidän kundiporukassa saan olla kuka oikeasti haluan olla ja puhua juuri siitä mikä minua kiinnostaa. Älä vaan ikinä yritä pakottaa tyttöäsi mihinkään muottiin, maailmaan kyllä mahtuu jätkänaisiakin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun "pelastus" murrosiässä oli siirtyminen isompaan kouluun (yläasteelle). Sieltä löyty samanhenkisiä tyttöjä, joiden kanssa ei tarvinnut touhuta tyttöjen juttuja. Ei oltu ns. suosittuja tyttöjä, mutta ei kiusattujakaan. Me ehkä päästiin helpommalla, koska pojat käyttäytyi välillä todella törkeästi "tyttömäisiä" tyttöjä kohtaan.
Murrosikä meni omasta mielestä ihan hyvin ja äidin mielstä mun murrosikä oli mun sisaruksiin verrattuna todella helppo. Ehkä äiti oli vain tyytyväinen, että mun sijaintia ei tarvinnut arvuutella... vaan talvella olin lumilautailemassa, luistelemassa, potkimassa palloa tai kaverin luona ihmettelemässä tietokonetta/pelikonsolia.
Naistenlehdet ei edellenkään sovi mulle, mutta tekniikanalan lehtiä luen mielelläni. Lukion jälkeen löysin hyvin paikkani ja olen nykyään erittäin miesvaltaisella alalla.
Hei sinä 6. Ei vika ole tyttäressäsi, vaan siinä että kaikkien ihmisten kanssa ei vain ole samalla aaltopituudella, eikä tarvitsekaan olla. Tuo poikamainen vaihde kestää ehkä hetken, ja sen jälkeen kiinnostaa muut/tyttöjen asiat. Ei kukaan nainen tule toimeen kaikkien naisten kanssa, eikä tarvitsekaan. Tutustuta tyttösi johonkin tyttöporukkaan tms, esim laita pelaamaan tyttöjen jalkapallojoukkueeseen tai sellaiseen missä olisi samanhenkistä porukkaa. Se saman sukupuolen hyväksyntä on kuitenkin tärkeää, mutta täytyy löytää oikea porukka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko koulu kovin pieni? Erikoista ettei löydy muita samanhenkisiä tyttöjä. Kyllä lähes joka paikkakunnilla on tyttöjen jalkapallojoukkueita yms.
En tiedä mitä on "valliherra" mutta oma 9-vuotias tyttöni leikkii näinä aikoina kukkulankuningasta/vuorenvalloitusta niin tyttöjen kuin poikienkin kanssa lähes joka välitunti.
Oiskohan niin että sun tytön luokalle on vain sattunut hyvin tyttömäisiä prinsessatyyppejä, oma lapsesi taas on pitkälti ihan "keskiverto".
[quote author="Vierailija" time="10.03.2013 klo 10:09"]
Mun tytölläni on vähän eri asetelma, mutta kokeillaan josko siihenkin saisi jotain näkemystä, kun nyt raameihin sopimattomuudesta keskustellaan.
Toisin kuin ap:n tytär, mun tyttöni nimenomaan oli pienenä tosi prinsessainen ja tyttöjutuista kiinnostunut, mutta syystä tai toisesta sille on osoittautunut vaikeaksi päästä tyttöjen "piireihin". En tiedä miksi, mutta uskoisin että syyt eivät liity tyttömäisyyteen mitenkään vaan yleisesti ottaen kehittymättömiin sosiaalisiin taitoihin, joista syytän itseäni (tyttö meni päiväkotiin vasta eskari-ikäisenä, ja koska meidän elinpiiriin ei kuulu paljon muita lapsia kuin omat, se on ollut vähän sosiaalisesti kömpelö ikäistensä kanssa). Tyttöni on paljon yrittänyt saada kavereita muista tytöistä, mutta vaikka sitä ei suoranaisesti hyljeksitäkään niin se ei koskaan oikein kuitenkaan saa oikeasti ystäviä muista tytöistä. On siis mukana ikään kuin sivuroolissa välitunnin leikeissä, mutta sillä ei ole yhtään sellaista kaveria joka erityisesti valitsisi leikkiä sen kanssa.
Nyt tyttöni on päättänyt olla poikatyttö ja julistaa toistuvasti ettei tästä lähtien enää tykkää tyttöjutuista (lista niistä vaihtelee ja on epäjohdonmukainen: yhtenä päivänä hellokitty on yök, toisena ihania) ja tyttömäisistä vaatteista ja viihtyy paremmin poikien kanssa. Eikähän siinä mitään, mutta kun musta se näyttää tosi väkinäiseltä ja pelkästään puolustusmekanismilta. Ei tytölläni ole pojissakaan ketään oikeita ystäviä, mutta se ei poikien keskuudessa ole jotenkin niin silmiinpistävää, kun leikit ovat useammin sellaisia joukkuetyyppisiä joissa on iso lössi mukana. Ja heti jos joku tyttö vähän kiinnittää tyttäreeni huomiota, hän on ihastuksissaan.
Minusta tuntuu äitinä kamalalta, että tyttäreni yrittää noin kovasti muuttua ja kieltää tyttöytensä peittääkseen huonon sosiaalisen menestyksensä... :(
Kellään kokemuksia vastaavasta, ja mieluiten tietysti vielä onnellisia tarinoita siitä miten tilanne ratkesi?
[/quote]
Minkä ikäinen tyttäresi on? Tuli vain mieleen että kaikilla omillani on joskus tokaluokkalaisena tullut vaihe jolloin kaikki vaaleanpunainen ja prinsessainen on hyihyi, ja kaikki vaatteetkin pitää olla sinisiä kun aiemmin vaaleanpunainen oli se pop.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua cähän häiritsee aina nämä "hyvä jätkä" ja "ei tyttöjen juttuja"
Millä te määrittelette, että mikä on tyttöjen juttua ja mikä ei. Ihan liian pienet kategoriat teillä näihin määritelmiin.
Varsinkin minua ärsyttää naiet, jotka ovat niin jätkiä ja halveksivat muita naisia muka siksi, kun heillä on jotain kun on rasvaa kourissa ja miehiä kavereina.Korostetaan oikein sitä, että ollaan erilaisia.
En ole itse koskana pitänyt tätä mitenkään erikoisena. Olen kasvanut neljän veljen perheessä ja on tullut tutuksi moottoreiden purkamiset ja miesten maailma. Silti en ole koskaan ajtellut, että olisi hienoa olla hyvä jätkä. Kyllä olen ollut aina ihan nainen ja ylpeä siitä, että olen nainen. En ole koskaan hävennyt naiseuttani niin, että pitäisi leikkiä hyvää jätkää.
Meillä myös tilanne se, että on kolme poikaa ja yksi tyttö. Kyllä tyttö on ihan tyttö ja nuori nainen nyt murrosiässä, vaikka äskenkin lähti vanhimman veljensä ja sen kavereiden kanssa moottorikelkalla rälläämään järven jäälle.
En yhtään ihmettele, jos teillä hyvillä jätkillä ei ole naiskavereita ja valitatte, että ette tule toimeen naisten kanssa, jos koko ajan mainostatte, että "olen hyvä jätkä ja kyllä miehet on reiluja ja te naiset olette sellaisia juoruajia ja vikisijöitä ja teidän hörselöjutut on niin typeriä"
Itse kun olen kulkenut paljon miesten kans, olen todennut, että miehet ne vasta juoruaakin selän takana. Toiseksi, en ole mistään vielä löytänyt näitä teidän mielestä tyypillisiä naisia, joille on ne hörselöjutut tärkeitä. Ihan tavallisia töissä käyviä naisia, jotka elää elämäänsä ihan tavallisesti.
En itsekään jaksa naisia, jotka katsoo minua päästä jalkoihin ja tuhahtelee, ettei jaksa olla teidän naisten kanssa, kun olen niiiiiiiiin hyvä jätkä ja viihdyn niin miesten kanssA.
Ihan normaali tyttö, jonka vanhemmat ovat keksineet kummia stereotypioita siitä, millainen on munaton olento!
Eli en näe lapsessasi mitään raameihin sopeutumatonta, mutta näen sinussa paljon vanhakantaisia asenteita siitä, millainen on hyväksyttävä lapsi. Uskon, että sekä sinulle että lapselle olisi parasta, jos et muotoilisi ahdasta tyttömuottia vaan antaisit lapsesi olla ensisijaisesti hän itse ja vasta sitten stereotypisesti sukupuolensa vanki.
Lapsesi kun ei ole erityinen eikä erikoinen vaan ihan tavallinen tyttö!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko kasvattanut tyttösi halveksimaan omaa sukupuoltaan vai miksi ihmeessä kaikki tuollainen kertomasi on niin tärkeää?
Jostain syystä tyttöjä halveksiva tyttö ei saa tyttöjä kavereikseen. Mietipä hetki, miksi ei!
Tai ehlä kasvatat orastavaa rekkalesboa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta ihana tyttö ja omanlaisensa. Anna tytön harrastaa jotain poikien lajia esim. jalkapalloa, lätkää. Silti tyttösi voi näyttää hyvältä ja kauniilta. Olla se hyväkuntoinen ja treenattu tyttö.
[quote author="Vierailija" time="10.03.2013 klo 13:41"]
Musta ihana tyttö ja omanlaisensa. Anna tytön harrastaa jotain poikien lajia esim. jalkapalloa, lätkää. Silti tyttösi voi näyttää hyvältä ja kauniilta. Olla se hyväkuntoinen ja treenattu tyttö.
[/quote]
Jalkapallossa menee polvet ja nilkat, saa loppuikänsä hävetä arpisia sääriään
Kun työyhteisöömme tuli nuori nainen, joka heti asennoitui, ettei heillä ole tällaisten keski-ikäisten akkojen kanssa mitään puhumista. Hän on suora ja hyvä jätkä ja tulee toimeen miesten kanssa, kun miehet on niin reiluja ja suoria.
Arvaatte varmaan, miten kävi. Kukaan meistä ei oikein löytänyt mitään juttua tämän naisen kanssa, joka tuhahteli kaikelle, mitä juttelimme. Kahvipöydässä jutut olivat sellaista keveää jutustelua lapsista ja laihiksista ja Kataisen politiikasta. Mitä nyt aina mieleen tulee. Kovin syviä ei aleta siinä 12 minuutin tauolla pohtimaan.
Ja kun olemme mielenterveysalalla, on työyhteisössä miehiä. Jopas muuttui nuoren naisen ääni kun oli miehiä työvuorossa. Alkoi se sirkutus ja juttelu ja silmien pyörittely. Ei koskaan tuhahtelua, vaikka miehet juorusi edellisen illan panoistaan tai perheelliset puhui lapsistaan. Aina ne miesten jutut oli niin suoria ja älykkäitä, verrattuina "työporukan akkaporukkaan, kenen kanssa mulla ei oo kyllä mitään yhteistä"
Lopulta saimme kuulla jälkeen päin haukkuja siitä, että meillä on kusipää työryhmä, kun ihan kiusasimme jopa tätä nuorta naista, kun emme ottaneet häntä työporukkaan mukaan ja jutelleet hänelle. Miten sitä juttelee, kun toinen kohottelee kulmakarvoja ja haukottelee ja tuhahtelee. Kun tuli mieshoitaja töihin, alkoi sirkutus ja ryhti koheni välittömästi.
Olivat miehet kuulemma lyöneet vetoa, että kuka panee pikkujouluissa. Yksi oli kuulemma onnistunut. Oli tämä nuori nainen ottanut suihin ravintolan vessassa.
Ja miehetkö ei juorua ?
[quote author="Vierailija" time="10.03.2013 klo 13:43"]
[quote author="Vierailija" time="10.03.2013 klo 13:41"]
Musta ihana tyttö ja omanlaisensa. Anna tytön harrastaa jotain poikien lajia esim. jalkapalloa, lätkää. Silti tyttösi voi näyttää hyvältä ja kauniilta. Olla se hyväkuntoinen ja treenattu tyttö.
[/quote]
Jalkapallossa menee polvet ja nilkat, saa loppuikänsä hävetä arpisia sääriään
[/quote]
Voimistelu tuhosi minun lonkkani ja joukkuevoimistelu polvet. Oli laji mikä tahansa, kroppa menee rikki kun liikaa harrastaa. Joukkuelajit sentään opetti minut olemaan vinkumatta jokaisesta pienestä kolhusta ja naarmusta. Kun peli on kesken, ei voi jäädä voivottelemaan. Ei se futis yhtään huonompi laji tytölle ole.
Minä olin poikatyttö!
En leikkinyt koskaan nukeilla ja kaveritkin oli poikia. Tykkäsin katulätkästä ja keräsin lätkäkortteja.
Eniten tykkäsin kaikenlaisesta rakentamisesta, puutöistä, majojen ja vastaavien rakentamisesta. Tästä tuli kotona vähän riitaa, kun halusin synttärilahjaksi samanlaisia lasten työkaluja, kuin naapurin pojalla.
Äidillä taisi olla tylsää, kun ei voinut ostaa lapselle nukkeja ja leikkiastioita vaan piti olla legoja, palikoita ja ruuvimeisseleitä.
Mitä musta sitten tuli? No, ei tullut lesboa. Tuli arkkitehti.
Mitä vaikeuksia poikatytöillä sitten voi olla edessä? Riippuu todella paljon lähipiiristä. Aika moni poikatyttö viettää aikaa poikien kanssa, mutta ihan tavalliset luokkakaveripojat ei välttämättä halua jossain vaiheessa tyttöä omiin porukoihinsa.
Voisi auttaa, jos lapsella on sellaisia vähän pysyvämpiä kavereita, joihin on erityinen suhde. Siis esim. sisarukset (isoveli oli itselleni tärkeä), serkut, perhetuttujen lapset jne. Tällaiset kaverit ei niin herkästi jätä ulkopuolelle ja kiusaa kuin vaikkapa pelkät luokkakaverit.
Missään tapauksessa ei pidä alkaa muokkamaan lasta johonkin keinotekoiseen tytön muottiin. Juuri tuollainen ulkopuolelta tuleva kyseenalaistaminen aiheutti sen, että teininä mietin kovasti, että olenko joku lesbo tai pitäisikö mennä johonkin sukupuolenvaihtoleikkaukseen.
Oikeasti aika moni aikuinen nainenkin pelaa vapaa-ajalla mielummin jalkapalloa ja sählyä kuin käy aerobicissa ja pilatesissa sekä työskentelee mielummin tekniikan parissa kuin hoiva-alalla.
Mulla ollut työkaverina 18 v. futis tyttö. Reipas, hyväkroppainen ja hyvät pylly ja jalkalihakset. Pitkä ja kihara tukka. Musta oli ihana tyttö. Tykkään poikatytöistä. Ei mitään nyyhkijöitä. Omalla tavallaan myös näyttäviä.
Mä olin tuommoinen lapsi ja hyvin pärjäsin murrosiässä poikien ja tyttöjen kanssa. Oikeastaan siinä vaiheessa sain ekat kunnon likkakaverit.
Täällähän mut on leimattu monet kerrat lesboksi tai noloksi miesten huomiota kerjääväksi pikku paskaksi.
Tänä päivänä mulla on yhä enemmän miespuolisia kavereita kuin naisia, ne samat neljä jotka oli yläasteellakin. Ja nyt on ikää 40v.
Mulla on ihana mies, iso ja vahva! ja kaksi suloista lasta. En ole edes bi, vaikka palsta tykkää väittää muuta. ;) Hemmetin hyvä huumorintajun omaava!