Lue keskustelun säännöt.
Tyttö, joka "ei sovi raameihin"
10.03.2013 |
En nyt puhu erityislapsista, vaan aivan tavallisesta tytöstä, joka vaan ei mahdu siihen "tyttöjen muottiin". On ihan pienestä asti mieluummin leikkinyt autoilla ja legoilla, kiipeillyt puissa ja pelannut jalkapalloa kuin puuhaillut mitään "tyttöjen juttuja". Eskarissa ekan kerran koitti olla niinkuin muutkin. Halusi bratzejä ja rimssumekkoja ja pinkkiä päälle. Kesti varmaan puolisen vuotta ja palasi suosiolla omaan tyyliinsä, pisti verkkarit ja lenkkarit jalkaan ja painui leikkimään poikien kanssa itselleen sopivampia juttuja... :D Nyt on ikää 10v. Eka ja tokaluokka meni ihan tavallisesti, mutta nyt olis taas jonkinlaista murrosta havaittavissa. Yrittää aina välillä vältellä kuuluisia "poikabasilleja", mutta on todennut itsekin, että vähän hankalaa on, kun tytöt ei oikein lähde futiskentälle tai valliherraa leikkimään ja on vähän niinkuin "pakko" olla niiden poikien kanssa... Ainakin viime aikoina on taas hankkinut tukun mustelmia ja raappiutuneita sääriä jätkien kanssa leikkiessään. Hirveästi ei voimassa vielä pojille jää, kun on kuitenkin luokkansa toiseksi pisin (yksi poika on pari senttiä pidempi) Toisaalta tyttö on vähän ylpeäkin siitä, että häntä sanotaan "aika jätkäksi", mutta samalla pohtii kovasti sitä, miten siihen itsensä istuttaisi tyttöjen maailmaan. Ainakin vielä pojat hänet ottavat sakkiinsa, mutta jatkuuko se?
Miten käy tytölle, joka ei tavallisiin raameihin sovi, kun tullaan murrosikään? (Murrosiän ulkoiset merkit näkyvät jo, rinnat on alkaneet kasvaa yms. pientä)
Onko muilla tämänkaltaisia lapsia?
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Mulla ollut työkaverina 18 v. futis tyttö. Reipas, hyväkroppainen ja hyvät pylly ja jalkalihakset. Pitkä ja kihara tukka. Musta oli ihana tyttö. Tykkään poikatytöistä. Ei mitään nyyhkijöitä. Omalla tavallaan myös näyttäviä.
Minä taas olen aina ollut jopa poikatytön raameihin sopimaton ja sen takia on ystäväehdokkaat aika vähissä.
En ole romantisoitu versio poikatytöstä, eli timmi, kaunis ja sanavalmis soturinainen, enkä lapsenakaan ollut enkelikasvoinen hyvä jätkä, vaan vähäsanainen ja androgyyni nörtti oudoilla kasvonpiirteillä, enkä ole koskaan ollut mikään urheilija. Olin se verkkareihin ja huppareihin pukeutunut finninaama, joka tykkää dinosauruksista, jalkapallon katselusta, tankeista ja keppostelusta.
Mutta eipä pojat ja miehet tyylitajutonta ja pulskaa poikatyttöä seuraansa huoli, vaikka yhteistä jutun juurta ja kiinnostuksen kohteita olisikin. Kyllä se ääni pojilla kellossa muuttuu kuin se yksi jätkistä/vain kaveri/hyvä jätkä näyttääkin enemmän Almalta, kuin Sara Chafakilta. Naisen miestyypillinen käytös, äijämäiset harrastukset ja äijähuumori tulkitaan sosiaaliseksi kankeudeksi, eikä jätkämäisyydeksi, kun poikatyttö ei olekaan kaunis ja muistuttaakin enemmän nörttimäistä poikaa, kuin coolia poikaa.
Tyttöjenkään seuraan en oikein kuulunut, heidän kanssaan on aina ollut hyvin vaikeaa löytää sama aaltopituus, yhteinen huumori ja puheenaiheet sekä harrastukset, joista kumpikin osapuoli nauttisi. Tosin naisista kaveripiirini on aina kuitenkin koostunut, he kun ovat poikia suvaitsevaisempia kaltaistani kummajaista kohtaan. Mutta syvää yhteyttä ja hyviä ystäviä heidänkään joukosta en ole löytänyt, kuin yhden kerran ja hänkin on kaltaiseni nörttimäinen epätyypillinen nainen.
Ja kyllä, tähän "tytöt"-kategoriaan kuuluu myös (tai erityisesti) ne jalkapalloa pelaavat räväkät kaunokaiset, jotka eivät siedä pinkkiä, käyttävät vain ripsaria ja pukeutuvat poikaystäviensä isoihin huppareihin ja pitävät sitä äijäilynä. Heitä yhtään sivusta seuraamalla huomaa, kuinka kovasti naisia he todellisuudessa ovat ja, kuinka he ovat ainoita, jotka eivät sitä tiedosta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hänhän on tyttö. Raamit on tauluissa.
Autot kiinnostaa edelleen. Kässäkerhoon ei hirviä mennä kun puu-ja metallityöt kiinnostaa enemmän.
Harrastukset tai ammatit ei tee meistä miehiä - onneksi.
Nykyään naisia ei tarvitse määritellä minkään takia, vaikka jotkut kovasti yrittää.
Naurettavaa🤣
Minusta sellaiset poikatytöt ovat kivoja, jotka ovat reiluja sekä naisille että miehille. Duunaavat alalla, josta tykkäävät aidosti, oli se sitten nyrkkeily tai rakennusala, mutta ovat tasapuolisia niin naisille kuin miehille. Nostan hattua. Itse en pärjäisi ikinä miesporukoissa. Inhoan syvästi kaikenlaisia panojuttuja ja kaksimielisyyksiä. Jääkiekko ja jalkapallo eivät kiinnosta sitten pätkääkään, ja toki on naisissa lähes yhtä paljon edellämainituista innostuneita. Mutta kyllä se auttaa ukkopurukoissa, jos on edes alkeellinen hahmotus penkkiurheilusta.
Viihdyn erinomaisesti naisporukoissa, vaikka minullakin on sukupuolelleni epätyypillisiä harrastuksia.
Kunhan tyttösi saa kasvaa omaksi itsekseen, hänestä tulee takuulla onnellinen. Ihmisessä on miljoonia eri puolia, maskuliinisia ja feminiiniseksi miellettyjä. Ahdistus nousee siitä, jos ei saa tehdä asioita, joista aidosti nauttii. Lapsilla ja nuorilla identiteetti etsii muotoaan, kunhan kotoa saa tukea niin itseluottamus kasvaa vahvaksi.
Vanhana mummelina tekisi mieleni sanoa, että kaikki menee hienosti, ja tulevaisuudessa hänen euronsa on miehen euro. Tosin nykyisin en voi enää olla varma asiasta, sillä parhaillaan muodissa oleva tasa-arvovouhotus ei suinkaan lisää sukupuolten välistä tasa-arvoa, vaan tekee kuilua miesten ja naisten välille.
Oman lapseni kasvatin aikanaan mahdollisimman sukupuolettomasti ja hänestä tulikin aika raisu poikatyttö, jota nuket eivät kiinnostaneet. Harrastukset jatkuivat poikamaisina teini-ikään ja aikuisuuten asti, ja kiinalaiset kollegani olivat huolissaan siitä, että tyttäreni harrastukset ovat haitaksi avioliittomarkkinoilla.
Opiskelussa ja parisuhteen muodostamisessa ei kuitenkaan tullut mitään ongelmia, ja miesvaltaisella alalla hänenkin euronsa on miehen euro.
Ainoa "draama" oli ekan luokan alussa, kun muut pojat neuvoivat tyttäreni parhaalle kaverille, ettei tyttöjen kanssa voi leikkiä, mutta lopulta bestiksen vaihtokin sujui kivuttomasti.
Uhriutuva "olen vähän erilainen" tyttö vaihteeksi sieltä.
S ä ä l i t t ä v ä ä u l i n a a .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan itseni. Välillä naisporukassa on vaikeaa, kun toiset naiset kadehtii sitä huomioo minkä olen saanut. Toisaalta tuossa kaikessa on se hyvä puoli, että olen saanut seksielämäni rakennettua sillain, että muut naiset voivat vain kadehtia. Minulla on jotain mitä heillä ei ole. Tämän on ihan eräs psykologi sanonut. Ihan varmasti en todellakaan aio koskaan muuttua! Nyt olen 40v ja ajelen moottoripyörällä. Haaveilen Harley Davidsonista... :)
Asetat siis itsesi muiden naisten yläpuolelle ja pidät itseäsi parempana. Voin kuvitella kuinka olet miehille mielin kielin ja katselet muita naisia nenänvartta pitkin...
Oma kokemus oli, että murrosiän lähestyessä ne ennen kivat pojat alkoivatkin haukkua minua rumaksi, ja heidän vaikutuksestaan päädyin kaikkien kiusaamaksi. Poikien maailma muuttui ihan tunnistamattomaksi, kun hormonit tulivat mukaan. Tytöt eivät olleet niin pahoja, ja sen jälkeen en olekaan pystynyt ystävystymään kuin tyttöjen ja naisten kanssa, vaikka kiinnostuksen kohteeni eivät olekaan mitenkään naiselliseksi luokitelluiksi muuttuneet. Nyt olen tällainen vähän eräjormatyyppinen nainen, mutta tulen toimeen paremmin naisten kanssa ja jopa pelkään miehiä, omaa puolisoa lukuun ottamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ole aina ollut raameihin sopimaton tyttö/nainen. En oikein sovi kumpaakaan porukkaan pitkään. Olen itsenäinen oman polun kulkija.
Hämmennä ilmeisesti jotenkin ihmisiä. Kun minussa on sekä miesten että naisten piirteitä. En ole kumminkaan muun sukupuolinenkaan.
"Nyt olen tällainen vähän eräjormatyyppinen nainen, mutta tulen toimeen paremmin naisten kanssa ja jopa pelkään miehiä, omaa puolisoa lukuun ottamatta."
Minulla on tämä sama, pelkään useita miehiä. Paitsi omaa miestä. Miesten maailma tuntuu tosi vieraalta, ja sitä määrittävät enemmän hormonit, ja seksin kaipuu. Tämän takia viihdyn paremmin naisten kanssa. On jotenkin turvallisempi olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta ihana tyttö ja omanlaisensa. Anna tytön harrastaa jotain poikien lajia esim. jalkapalloa, lätkää. Silti tyttösi voi näyttää hyvältä ja kauniilta. Olla se hyväkuntoinen ja treenattu tyttö.
Ei futis, lätkä tai säbä enää edes ole mikään poikien laji. Ne ovat vain urheilulajeja ja niitä pelaavat niin tytöt kuin pojatkin.
Omat tyttäreni pelaavat futista ja säbää. Kentällä ovat kilpailuhenkisiä, periksiantamattomia, rohkeita ja joukkuepelaajia henkeen ja vereen. Lähes kirjaimellisesti. Kentälle mennään hiukset kuosissa ja vedenkestävää ripsaria laitetaan aina.
Kentän ulkopuolellakin ovat joukkuepelaajia. Ja silloin vasta hiuksia laitetaankin ja meikin ja vaatteiden pitää olla just so. Niin kuin nyt teinitytöillä tapana on. M
"Niin kuin teinitytöillä tapana on."
Etpä sitten itsekään päässyt kovin pitkälle ilman yleistyksiä. Muutenkin ihmeellistä kehumista kilpailuhenkisyydellä ja joukkuepelaamisella. Selvästikään et arvosta ihmisiä (et tyttöjä etkä poikia), jotka eivät ole koko ajan kilpailemassa ja voittamassa, tai käyttäydy kuten kuuluu (eli vaatteet ja meikit just so).
Mä olin tällainen lapsi. Teini-iässä oli vähän pakko olla tyttöjen kanssa ja kuulua porukkaan, mutta mulla oli myös poikia paljon kavereina. Nyt aikuisenakin enemmän miehiä kavereina, mutta on myös naisia ja hyvä niin.
Ja en ole mitenkään jätkämäinen ulkonäöltä enkä mitenkään pick me, en puhuisi toisesta naisesta pahaa. Mutta monesti miesten kanssa enemmän yhteistä kun edelleen 33v pelailen iltaisin videopelejä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen ollut aina tuollainen itse. Ei mulla koskaan oikein mitään kavereita tai ystäviä ollut, ei tytöistä eikä pojista. Pojille olin kuitenkin tyttö, ja tytöille mun kiinnostukset oli liian outoja. Mutta en mä niitä kavereita oikein kaivannutkaan, tykkäsin tietokonepeleistä ja koodaamisesta jne enkä niinkään ihmisistä. Sitä alaa sitten lähdin opiskelemaankin teknilliseen korkeakouluun, ja mies löytyi opintojen parista, toinen nörtti. Mukavasti elämä on kaikin puolin mennyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ollut työkaverina 18 v. futis tyttö. Reipas, hyväkroppainen ja hyvät pylly ja jalkalihakset. Pitkä ja kihara tukka. Musta oli ihana tyttö. Tykkään poikatytöistä. Ei mitään nyyhkijöitä. Omalla tavallaan myös näyttäviä.
Minä taas olen aina ollut jopa poikatytön raameihin sopimaton ja sen takia on ystäväehdokkaat aika vähissä.
En ole romantisoitu versio poikatytöstä, eli timmi, kaunis ja sanavalmis soturinainen, enkä lapsenakaan ollut enkelikasvoinen hyvä jätkä, vaan vähäsanainen ja androgyyni nörtti oudoilla kasvonpiirteillä, enkä ole koskaan ollut mikään urheilija. Olin se verkkareihin ja huppareihin pukeutunut finninaama, joka tykkää dinosauruksista, jalkapallon katselusta, tankeista ja keppostelusta.
Mutta eipä pojat ja miehet tyylitajutonta ja pulskaa poikatyttöä seuraansa huoli, vaikka yhteistä jutun juurta j
Sama. Mä olen ollut ruma poikatyttö. Tällaista ei lapsena ja nuorena muuta kuin kiusattiin, molempien sukupuolten taholta. Paheni vielä yläasteella kun hormonit alkoi pojilla heräilemään, ruma omituinen tyttö oli ainainen sylkykuppi ja irvailun kohde. Opiskelin tietojenkäsittelytiedettä, ja vielä siellä yliopistollakin nörttipojat oli niin lapsellisia, että yököttelivät ja kiusasivat rumaa naista joka sinne heidän maisemaansa pilaamaan oli tullut opiskelemaan. Myös naureskeltiin, ettei naiset voi olla alalla koska tarvii kuulemma munaa, ja pitää olla logiikkaa eikä pelkkiä tunteita kuten naisilla kuulemma. Hyvin on tullut kuitenkin alalla pärjättyä jo pian 20 vuotta :D Mutta ystäviä tai kavereita ei ole koskaan ollut, ja jäin myös lapsettomaksi ja puolisottomaksi, varmaan epäviehättävän ulkonäön ja "omituisuuden" seurauksena.
Hieno tytttö, osaa ajatella itsenäisesti ja on rohkeutta olla oma itsensä. Arvostan kovasti. Pärjää varmasti paremmin kuin joku massan mukana ajelehtiva nuori.