Lue keskustelun säännöt.
Tyttö, joka "ei sovi raameihin"
10.03.2013 |
En nyt puhu erityislapsista, vaan aivan tavallisesta tytöstä, joka vaan ei mahdu siihen "tyttöjen muottiin". On ihan pienestä asti mieluummin leikkinyt autoilla ja legoilla, kiipeillyt puissa ja pelannut jalkapalloa kuin puuhaillut mitään "tyttöjen juttuja". Eskarissa ekan kerran koitti olla niinkuin muutkin. Halusi bratzejä ja rimssumekkoja ja pinkkiä päälle. Kesti varmaan puolisen vuotta ja palasi suosiolla omaan tyyliinsä, pisti verkkarit ja lenkkarit jalkaan ja painui leikkimään poikien kanssa itselleen sopivampia juttuja... :D Nyt on ikää 10v. Eka ja tokaluokka meni ihan tavallisesti, mutta nyt olis taas jonkinlaista murrosta havaittavissa. Yrittää aina välillä vältellä kuuluisia "poikabasilleja", mutta on todennut itsekin, että vähän hankalaa on, kun tytöt ei oikein lähde futiskentälle tai valliherraa leikkimään ja on vähän niinkuin "pakko" olla niiden poikien kanssa... Ainakin viime aikoina on taas hankkinut tukun mustelmia ja raappiutuneita sääriä jätkien kanssa leikkiessään. Hirveästi ei voimassa vielä pojille jää, kun on kuitenkin luokkansa toiseksi pisin (yksi poika on pari senttiä pidempi) Toisaalta tyttö on vähän ylpeäkin siitä, että häntä sanotaan "aika jätkäksi", mutta samalla pohtii kovasti sitä, miten siihen itsensä istuttaisi tyttöjen maailmaan. Ainakin vielä pojat hänet ottavat sakkiinsa, mutta jatkuuko se?
Miten käy tytölle, joka ei tavallisiin raameihin sovi, kun tullaan murrosikään? (Murrosiän ulkoiset merkit näkyvät jo, rinnat on alkaneet kasvaa yms. pientä)
Onko muilla tämänkaltaisia lapsia?
Kommentit (55)
Ompahan vanhakantaista tekstiä monella. Mitä jos jokaisen annettaisiin olla sellainen persoona kuin on ja kiinnostunut siitä mistä itse haluaa jaottelematta ominaisuuksia "miehisiksi" ja "naisellisiksi".
Ei myöskään kannata lapselle korostaa omaa käsitystään sukupuolten erosta ja paremmuusjärjestyksestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerropa, mikä on tytön muotti. Minusta on ihan normaalia, että tytöt rakentaa majoja yms. Minäkin tein niin ja minusta tuli silti sairaanhoitaja ja olen nainen. Leikin jopa rosvoa ja poliisia ja tapoin rosvoja leikkipyssyillä ja pelasin jalkapalloa ja jalat oli aina mustelmilla.
Mutta en ole koskaan kokenut olevani poikatyttö ja halveksinut tyttömäisyyttä. Koska minusta on ihan normaalia, että tytökin tekee erilaisia asioita, kuten pojatkin.
Nämä fakkituneet "poikatytöt" ovat kiinni sukupuolistereotypioissaan. Heistä kai sitten poika, joka leikkii vauvanukella on erikoinen tyttöpoika, koska poikahan ei normaalisti voi tykätä nukeista.
Sääliksi käy omaa poikaa, kun astuu joskus naisten maailmaan. Häntä varmaan pidetään omituisena, kun on tykännyt leikkiä nukeilla ja on aina tykännyt vauvoista ja on hoivaviettinen. Hänet varmaan poikatytötkin panevat johonkin kategoriaan.
[quote author="Vierailija" time="10.03.2013 klo 14:21"]
Minä olin poikatyttö!
En leikkinyt koskaan nukeilla ja kaveritkin oli poikia. Tykkäsin katulätkästä ja keräsin lätkäkortteja.
Eniten tykkäsin kaikenlaisesta rakentamisesta, puutöistä, majojen ja vastaavien rakentamisesta. Tästä tuli kotona vähän riitaa, kun halusin synttärilahjaksi samanlaisia lasten työkaluja, kuin naapurin pojalla.
Äidillä taisi olla tylsää, kun ei voinut ostaa lapselle nukkeja ja leikkiastioita vaan piti olla legoja, palikoita ja ruuvimeisseleitä.
Mitä musta sitten tuli? No, ei tullut lesboa. Tuli arkkitehti.
Mitä vaikeuksia poikatytöillä sitten voi olla edessä? Riippuu todella paljon lähipiiristä. Aika moni poikatyttö viettää aikaa poikien kanssa, mutta ihan tavalliset luokkakaveripojat ei välttämättä halua jossain vaiheessa tyttöä omiin porukoihinsa.
Voisi auttaa, jos lapsella on sellaisia vähän pysyvämpiä kavereita, joihin on erityinen suhde. Siis esim. sisarukset (isoveli oli itselleni tärkeä), serkut, perhetuttujen lapset jne. Tällaiset kaverit ei niin herkästi jätä ulkopuolelle ja kiusaa kuin vaikkapa pelkät luokkakaverit.
Missään tapauksessa ei pidä alkaa muokkamaan lasta johonkin keinotekoiseen tytön muottiin. Juuri tuollainen ulkopuolelta tuleva kyseenalaistaminen aiheutti sen, että teininä mietin kovasti, että olenko joku lesbo tai pitäisikö mennä johonkin sukupuolenvaihtoleikkaukseen.
Oikeasti aika moni aikuinen nainenkin pelaa vapaa-ajalla mielummin jalkapalloa ja sählyä kuin käy aerobicissa ja pilatesissa sekä työskentelee mielummin tekniikan parissa kuin hoiva-alalla.
[/quote]
Ei ne kaverit katso miten joku on pukeutunut tai mitä harrastaa, vaan kuinka sosiaalisesti yhdessäolo toimii yhteen.
Meillä tytöllä kaveri joka harrastaa säbää, on kiinnostunut futiksesta ja ei ikinä käytä mitään tyttömäistä vaatetta, eikä hiuksia saa laittaa kiinni. Tykkää kirjallisuudesta ja Potterista. On ehkä jonkun mamman mukaan varsinainen poikatyttö ja myös nörtti.
On kuitenkin mukava kaveri ja ihan sama mihin kategoriaan kuuluu. Tytöt kyllä viihtyvät hänen kanssaan.
[quote author="Vierailija" time="10.03.2013 klo 01:33"]
Mä olin tuommoinen lapsi ja hyvin pärjäsin murrosiässä poikien ja tyttöjen kanssa. Oikeastaan siinä vaiheessa sain ekat kunnon likkakaverit.
Täällähän mut on leimattu monet kerrat lesboksi tai noloksi miesten huomiota kerjääväksi pikku paskaksi.
Tänä päivänä mulla on yhä enemmän miespuolisia kavereita kuin naisia, ne samat neljä jotka oli yläasteellakin. Ja nyt on ikää 40v.
Mulla on ihana mies, iso ja vahva! ja kaksi suloista lasta. En ole edes bi, vaikka palsta tykkää väittää muuta. ;) Hemmetin hyvä huumorintajun omaava!
[/quote]
Tuskin tua on leimattu, ellet ole just niitä typeriä ämmiä, jotka tulee selittämään kuinka naiset on kauheita kanoja ja tosikoita ja sä et siis yhtään tuu toimeennaisten kanssa, ja MIEHET!! Ne on niin reiluja ja ihania kaikki ja sä oot siis niiiiiin yksi jätkistä.
SIlloin saatkin varmasti paskaa niskaan.
Millä ihmeen vuosisadalla te elätte? Oma poikatyttöni on 28v ja tulee mainiosti toimeen niin naisten kuin miestenkin kanssa. Ei kyllä osaa korjata autoa ja kuka nykyautoja pystyy korjaamaankaan.
Useimmat näistä naisten kanssa toimeentulemattomista nuorista aikuisista poikatytöstä on vain huonot sosiaaliset kyvyt omaavia nättejä tyttöjä jotka ymmärtävät miesten ystävyyden ihan väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.03.2013 klo 13:33"]
Ihan normaali tyttö, jonka vanhemmat ovat keksineet kummia stereotypioita siitä, millainen on munaton olento!
Eli en näe lapsessasi mitään raameihin sopeutumatonta, mutta näen sinussa paljon vanhakantaisia asenteita siitä, millainen on hyväksyttävä lapsi. Uskon, että sekä sinulle että lapselle olisi parasta, jos et muotoilisi ahdasta tyttömuottia vaan antaisit lapsesi olla ensisijaisesti hän itse ja vasta sitten stereotypisesti sukupuolensa vanki.
Lapsesi kun ei ole erityinen eikä erikoinen vaan ihan tavallinen tyttö!
[/quote]
Tarkennetaas nyt vähän... Mä en ole itse asettelemassa mitään muotteja. Ympäristö sen sijaan niin tuppaa tekemään. Kuinka moni tyttö oikeasti törmää tilanteeseen, jossa toinen lapsi tulee kysymään, että "ootko sä niinku tyttö vai poika?" (Tyttö oli noin 4v, pukeutui mustaan spiderman-paitaan ja maastohousuihin, esitteli uutta järjettömän hienoa Spider-man reppuaan ja selosti jotain kotona olevista dinosauruksistaan ja tulevaisuudestaa sotilasuralla. Letit oli kyllä pitkät...)
Nyt kouluikäisenä pohtii ihan itse tilannettaan, kun muut tytöt alkavat "hyi, poikia"-jollotukset, niin meidän tyttö kokee olevansa outo, kun ei vaan voi mennä siihen mukaan jne... Ehkä lähipiiri on sit täynnä jotain tulevia pikkupissiksiä, en tiedä. Näin pienellä kylällä piiritkin on kyllä pienet...
Onneksi luuhaa tallilla ja heppajutuissa niin paljon, että hevosympyröistä ainakin samanhenkistä seuraa löytyy...
Kasvatuksellisista jutuista tuskin on kyse, koska meillä kasvaa kotona myös yksi vaaleanpunaisissa unelmissa liihotteleva pikkuprinsessa, ikää 4 vuotta. Ei vois ajatusmaailma kauempana siskonsa maailmasta olla :D Nuorempi on adobtoinut kaikki isosiskolta leikkimättä jääneet nukkevauvat, barbiet ja bratzit ja pukeutuu vain vaaleanpunaiseen ja mieluiten vielä mahdollisimman kimaltavaan ja röyhelöiseen. :P
Ap, miksi tyttösi ei voisi aloittaa futis- tai lätkäjoukkueessa? Joukkueurheilussa saa kavereita ja tuntemani futista lapsena pelanneet naiset ovat kaikki tosi kivoja ja sosiaalisesti hyvin pärjääviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on 3-vuotias "en-tiedä-mikä"-tyttö: hän leikkii sekä autoilla (on hurja Autot-fani) sekä nukeilla ym. En yhtään nyt ymmärrä tätä hässäkkää näistä tavaroilla leikkimisistä. Miehen ja naisen malli tulee ihan sieltä perheestä siten kuinka äiti ja isä sukupuolensa esimerkillään ja sanoillaan tuo ilmi. Muu malli saadaan sitten mediasta, päiväkodista, sukulaisilta jne. Vanhempien malli on ensisijainen.
Niin kuin joku muukin tuolla sanoi: Hyväksyminen porukkaan riippuu nimenomaan sosiaalisista taidoista ja itsetunnosta. Se miten lapsi selittää itselleen porukasta ulos joutumisen riippuu hänen itsetunnostaan. Ja yleensä myös vanhempien huono itsetunto näkyy myös lasten huonona itsetuntoja (ei aina mutta usein). Jos lapsi omaa hyvät sosiaaliset taidot, hän saa kavereita, jos ei niin niitä täytyy sitten harjoitella.
Omituisia tuttuja teillä. Tyttöni on pitänyt koulussakin isoveljiensä pääkallopaitoja ja aina on kaverit tienneet, että tyttö on tyttö.
Ei ole kukaan koskaan ihmetellyt, eikä kysynyt.
Oletkohan nyt hiukan liikaa korotanut tätä asiaa ja yrität tulkita kaikki sillai, että "mun tyttö on poikatyttö ja kova jätkä, jee, se ei tuu akkojen kans toimeen kun se on niin jätkä"
[quote author="Vierailija" time="10.03.2013 klo 18:57"]
[quote author="Vierailija" time="10.03.2013 klo 13:33"]
Ihan normaali tyttö, jonka vanhemmat ovat keksineet kummia stereotypioita siitä, millainen on munaton olento!
Eli en näe lapsessasi mitään raameihin sopeutumatonta, mutta näen sinussa paljon vanhakantaisia asenteita siitä, millainen on hyväksyttävä lapsi. Uskon, että sekä sinulle että lapselle olisi parasta, jos et muotoilisi ahdasta tyttömuottia vaan antaisit lapsesi olla ensisijaisesti hän itse ja vasta sitten stereotypisesti sukupuolensa vanki.
Lapsesi kun ei ole erityinen eikä erikoinen vaan ihan tavallinen tyttö!
[/quote]
Tarkennetaas nyt vähän... Mä en ole itse asettelemassa mitään muotteja. Ympäristö sen sijaan niin tuppaa tekemään. Kuinka moni tyttö oikeasti törmää tilanteeseen, jossa toinen lapsi tulee kysymään, että "ootko sä niinku tyttö vai poika?" (Tyttö oli noin 4v, pukeutui mustaan spiderman-paitaan ja maastohousuihin, esitteli uutta järjettömän hienoa Spider-man reppuaan ja selosti jotain kotona olevista dinosauruksistaan ja tulevaisuudestaa sotilasuralla. Letit oli kyllä pitkät...)
Nyt kouluikäisenä pohtii ihan itse tilannettaan, kun muut tytöt alkavat "hyi, poikia"-jollotukset, niin meidän tyttö kokee olevansa outo, kun ei vaan voi mennä siihen mukaan jne... Ehkä lähipiiri on sit täynnä jotain tulevia pikkupissiksiä, en tiedä. Näin pienellä kylällä piiritkin on kyllä pienet...
Onneksi luuhaa tallilla ja heppajutuissa niin paljon, että hevosympyröistä ainakin samanhenkistä seuraa löytyy...
Kasvatuksellisista jutuista tuskin on kyse, koska meillä kasvaa kotona myös yksi vaaleanpunaisissa unelmissa liihotteleva pikkuprinsessa, ikää 4 vuotta. Ei vois ajatusmaailma kauempana siskonsa maailmasta olla :D Nuorempi on adobtoinut kaikki isosiskolta leikkimättä jääneet nukkevauvat, barbiet ja bratzit ja pukeutuu vain vaaleanpunaiseen ja mieluiten vielä mahdollisimman kimaltavaan ja röyhelöiseen. :P
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta ihan normi tyttö. Kyllä saa olla poikamainen jos niin haluaa
No mulla on ollut aina myös naispuolisia kavereita mutta olen käynyt intin, metsästys ja kalastus ovat kiinnostaneet aina, miesten kanssa tulen hyvin juttuun ja olen miesvaltaisella alalla. Toisaalta kyllä pukeudun naisellisesti, meikkaan yms. Kai meissä kaikissa on monia puolia, eikä vain yhtä tai kahta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Musta ihana tyttö ja omanlaisensa. Anna tytön harrastaa jotain poikien lajia esim. jalkapalloa, lätkää. Silti tyttösi voi näyttää hyvältä ja kauniilta. Olla se hyväkuntoinen ja treenattu tyttö.
Ei futis, lätkä tai säbä enää edes ole mikään poikien laji. Ne ovat vain urheilulajeja ja niitä pelaavat niin tytöt kuin pojatkin.
Omat tyttäreni pelaavat futista ja säbää. Kentällä ovat kilpailuhenkisiä, periksiantamattomia, rohkeita ja joukkuepelaajia henkeen ja vereen. Lähes kirjaimellisesti. Kentälle mennään hiukset kuosissa ja vedenkestävää ripsaria laitetaan aina.
Kentän ulkopuolellakin ovat joukkuepelaajia. Ja silloin vasta hiuksia laitetaankin ja meikin ja vaatteiden pitää olla just so. Niin kuin nyt teinitytöillä tapana on. Molemmat tunnetaan reiluina ja huolehtivaisina kavereina. Ja koulussa luokan tsemppareina.
Urheilu ja joukkueet ovat tuoneet paljon hyvää. Sosiaalisia taitoja, kavereita, itsevarmuutta, työelämätaitojakin. Kesätyö joukkueen kioskilla, pikkujunnujen valmennus ja vielä pienempien kerhon ohjaaminen ovat olleet kivoja kokemuksia ja kartuttaneet työkokemusta ja pankkitiliäkin. Tuomari,-ja toimitsijakoulutukset on myös molemmilla käytyinä.
Poikaystäväkandidaatitkin ovat olleet urheilupiireistä. Ja ammattihaaveetkin liittyvät urheiluun ja liikuntaan; liikunnan ope ja fysioterapeutti. Toki aikovat pelata aina ja niin pitkälle kuin rahkeet riittävät.
Ajat ovat onneksi muuttuneet ja muuttumassa. Futis ja säbä ainakin kuuluvat kaikille.
Tunnistan itseni aloittajan tyttären kuvauksesta, vaikka olen jo aika vanha. Sanon vaan, että vieläkin juttelen mieluummin miesten kanssa asiaa ja politiikkaa kuin naisten kanssa joistain triviaaleista hömppäjutuista. Miehillä nyt vain on aihepiiriltään kiinnostavammat jutut ja tekemiset. Ja olen ihan tavallinen heteronainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olin aika raisu tytöksi 80-luvulla. Joukkuepelejä en päässyt pohjoisen pikkukylällä pelaamaan, mutta laskettelurinteessä hurjastelin kyllä senkin edestä. Välillä mietin nuorena olenko lesbo vai olenko oikeasti mies. Halusin olla. Pukeuduin kuin pojat ja pidin hiukset tosi lyhyinä.
Sukupuoliroolit olivat tuolloin ainakin pohjoisessa tiukat ja ahdistavat.
Aikuistuessani huomasin etten ole lesbo, enkä halunnutkaan olla mies. Olen nykyisin naimisissa hyvinkin machon miehen kanssa (hyvällä tavalla), olen sh ammatiltani ja ulkonäköni on hyvin naisellinen.
Ammatistani sen verran, että sairaanhoitajana pitää olla jonkin verran kovaluonteisuutta, että pystyy ja jaksaa. Potilaille toki annan empatiaa ja työkavereille olen reilu, mutta jos sydän itkee verta koko ajan, tulee burn out ja ahdistus. Lisäksi hoitotyö perustuu kaikilta osin tieteeseen ja tekniikkaa tulee koko ajan työhön mukaan lisää. Sairaanhoitaja on rinnalla kulkija elämän raskaissa hetkissä, mutta siellä taustalla on paljon, mitä potilast ja omaiset eivät näe ja tiedä.
Lisäksi aikojen saatossa olen tajunnut, että meissä jokaisessa on monta puolta ja elämään mahtuu kaikkea. John Irvingin kirjojen lukeminen avartaa ajattelua. Minä olen monta ja Viimeinen hiihtohissi ovat omat suosikkini.
Olen vaka-ope ja lapset kyllä ohjataan nykyisin leikkimään kaikkia leikkejä ja kaikilla leluilla.
Eikä takuulla kielletä ketään leikkimästä nukeilla/legoilla/you name it.
Nykyisessä ryhmässäni nukkeleikit ovat olleet suuressa suosiossa. Pienet pojat joutuivat harjoittelemaan tosissaan vuorojen odottamista, kun kaikki olisivat halunneet työntää nukenvaunuja. Nukkevauvoja on nukutettu, syötetty, puettu, pesty ja paijattu ahkerasti koko kevään. Ihania leikkejä, ihana ryhmä.
Nuketkin välillä ulkoilivat, mutta lumien sulaessa pihalle kaivettiin puroja ja kaivureita ja kuorma-autoja ajeluttivat ihan kaikki. Kurahousuille ja kurarukkasille oli todella tarvetta!
Pienille lapsille stereotypiat eivät ole mitään, vaan kaikki on saman arvoista ja kaikenlaisista vaatteista, leluista ja hahmoista voi tykätä ilman jaottelua.
Aikuisena sitten naiset ovat erilaisia toistensa kanssa ja ovat täysin naisia silti ja miehet samoin.
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan itseni aloittajan tyttären kuvauksesta, vaikka olen jo aika vanha. Sanon vaan, että vieläkin juttelen mieluummin miesten kanssa asiaa ja politiikkaa kuin naisten kanssa joistain triviaaleista hömppäjutuista. Miehillä nyt vain on aihepiiriltään kiinnostavammat jutut ja tekemiset. Ja olen ihan tavallinen heteronainen.
Näinhän se on, että kun mies puhuu niin se on asiaa ja politiikkaa, naisten suusta tulee hömppää. Kyllä näin on.
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan itseni. Välillä naisporukassa on vaikeaa, kun toiset naiset kadehtii sitä huomioo minkä olen saanut. Toisaalta tuossa kaikessa on se hyvä puoli, että olen saanut seksielämäni rakennettua sillain, että muut naiset voivat vain kadehtia. Minulla on jotain mitä heillä ei ole. Tämän on ihan eräs psykologi sanonut. Ihan varmasti en todellakaan aio koskaan muuttua! Nyt olen 40v ja ajelen moottoripyörällä. Haaveilen Harley Davidsonista... :)
Harrikka on nynnyjen nolo pyörä. Sille, ettei sitä näe alppiteillä, jossa tosiäijät ajaa, on syynsä.
Miten helvetissä se voi olla vanhempien vika, jos lapsi tuntee itsensä erilaiseksi omassa kaveripiirissään???