OIKEIN! Nettikaupalle huomautus: Mainoksissa perheväkivaltaa
CDON:in televisiomainokset ovat liian väkivaltaisia kuluttaja-asiamiehen mukaan.
Kuluttaja-asiamies on huomauttanut nettikauppa CDON.comia väkivaltaisista mainoksista.
CDON.comin kahdessa televisiomainoksessa perheenjäsenet kamppailivat väkivaltaisesti saadakseen itselleen CDON.comista tulleen paketin. Sisar muun muassa tönäisi veljen maahan, äiti löi isää paistinpannulla päähän ja isä heitti äidin ruokapöydän yli. Muut perheenjäsenet seurasivat tappeluita tyynesti sivusta.
Kolmannessa mainoksessa CDON.comin pakettia kantava isä törmäsi muun perheen hänelle virittämiin ansoihin, kuten oven päälle asetettuun keilapalloon. Mainoksen lopussa isä vedettiin köydellä nilkoista pää alaspäin kattoon roikkumaan.
Väärä kuva väkivallasta
Kuluttaja-asiamiehen mukaan mainoksista välittyi kuva siitä, että CDON.comin tuotteiden vuoksi on täysin hyväksyttävää aiheuttaa perheenjäsenelle vammoja tai suhtautua piittaamattomasti hänelle sattuviin vahinkoihin. Kuluttaja-asiamies katsoi, että mainokset loukkasivat ihmisarvoa ja olivat siksi mainonnan hyvän tavan ja kuluttajansuojalain vastaisia.
Erityisen tuomittavaa oli, että mainoksia esitettiin televisiossa myös lasten ja nuorten katseluaikaan. Alaikäisiin kohdistuvaa tai heidät tavoittavaa markkinointia arvioidaan aina keskimääräistä tiukemmin, koska he ovat alttiimpia sen vaikutuksille.
Mainokset antoivat myös väärän kuvan siitä, millaisia seurauksia mainoksissa kuvatulla väkivallalla on. Erityisesti pienten lasten voi olla vaikea erottaa mainoksen tapahtumia todellisuudesta.
"Elokuvatyyli"
CDON.comin mukaan mainosten tarkoituksena oli välittää elokuvista lainatulla tyylillä mielikuvaa siitä, että asiakkaat odottavat innokkaasti yritykseltä tilaamiaan tuotteita. Kuluttaja-asiamies huomautti, että mainostaja ei voi sivuuttaa markkinoinnin hyvää tapaa koskevia säännöksiä vetoamalla elokuvalliseen kerrontaan tai huumoriin.
Kuluttaja-asiamies vaati, että CDON.com lopettaa ihmisarvoa loukkaavaa väkivaltaa sisältävien mainosten esittämisen eikä enää jatkossa käytä markkinoinnissaan väkivaltaa. CDON.com sitoutui vaatimuksiin.
IL
Kommentit (3)
Mikä teitä mouhoja vaivaa? Vaikuttaako hormoonit siihen ettette enää ymmärrä huumoria?
Tästä on tullut oikea idioottien valtakunta. kaikesta järkytytään. Varmaan tästä vastauksestakin joku saa ainakin rytmihäiriön?
Ihme ininää.