Esikoiseni menee vuoden päästä kouluun. Minua pelottaa. Olin koulukiusattu :(

lapsesi antamaan takaisin,jos häntä potkaistaan niin potkaisee takaisin,ja jos haukutaan sonoo pahemmin takaisin. Tämä on totuus jos näyttää aralta ja nynnyltä niin heti saa tuntea nahoissaan.ilkeät pärjää, hyvät menevät psykiatrin tuella läpi elämänsä, siis älkää itkekö, antakaa takaisin.

lapseesi. Ehdit vielä hyvin pienentää riskiä: huolehdi lapsen liikuntataidoista. Lapsi, jolla heikko liikuntaosaaminen on helppo kiusankohde. Yritä hankkia lapselle kaveri tulevalta luokalta/koulusta jo tämän vuoden aikana.

ap täällä.



Eli et ole ainoa. Mulla sama tilanne, poika vuoden päästä kouluun.I tseäni kiusattiin yläasteella ulkonäön takia, olin tosi laiha. Lisäksi en saanut muotivaatteita yms. sillä olin leskiäidin lapsi ja rahaa niukalti.



Osaan kyllä piilottaa pelonsekaiset tunteeni lapselta. Silti kylmä möykky vatsassani kasvoi taas kun esikoiseni aloitti eskarin, ne kiusaamismuistot palaavat ajoittain mieleeni.



Ystäväni, joilla isompia lapsia, ovat kokemuksistaan kertoneet, etä KiVa-koulusysteemi ei oikein aina toimi lapsen parhaaksi. Ohjelmaa toki mainostetaan kouluissa, ikäänkuin sen mainostaminen itsessään estäisi kiusaamisen.



Esikoiseni on erittäin reipas, sanavalmis ja sosiaalinen.Mutta myös johtajatyyppi joka varmasti ärsyttää monia ja altistaa kiusaamiselle. Lapseni ei siis ole keskiverto, harmaaseen enemmistöön kuuluva. Itse olin ujo joka ei uskaltanut puhua kiusaamisesta edes omille vanhemmilleen:( Sen vuoksi olen yrittänyt lapsilleni opettaa, että pitää aina mennä puhumaan aikuisille kiusaamisesta. Ja tietenkin opetan sitä, että ketään ei saa kiusata minkään takia. Vaikka kuinka muut kiusaisivat ja painostaisivat-eri asia sitten käytännössä...

En pelännyt kun lapseni meni kouluun. Hän on niin eri ihminen kuin minä. Olin hiljainen, ja pyöreä lapsuus vuosinani. En kertonut kenellekään silloin mitä tapahtui, minua kiusattiin melkein päivittäin, ensimmäisestä luokasta jopa lukion loppuun. Koska en kertonut, olen opettanut lapselleni että se on tärkein asia, ei se että potkii tai huutaa takaisin, mutta että edes kertoo äidille. Minä sitten soitan ja käyn koulussa vaikka päivittäin jos kiusaamista ilmenee. En huuda edes, vaan annan kyyneleet näkyä että opettajat ymmärtävät miten paljon sattuu vielä 10 vuottaa jälkeenpäin.

Koululla on keinot kiusaamisen estämiseen.

Koululla ei ole mitään keinoja. Luuletteko tyhmät opet että asia on ratkaistu kun ope vähän puhuttaa osapuolia? niin paljon tulee viestejä kiusaamisesta että miten edes kehtaa suoltaa tuollaista paskaa

Olin itse todella arka lapsi ja jouduin kiusatuksi. Se ei ollut kovin rajua, mutta koko kouluajan koin, että olen b-luokan kansalainen.



Kun esikoispoikani oli vielä pieni, alkoi kauhu nostaa päätään. Hän on vielä luonteeltaan vähän syrjäänvetäytyvä ja oli pienenä myös arka. Hän oli kotihoidossa ja kävi kerhoissa. Eskarin alku oli vaikea, mutta ihme kyllä hän jotenkin puhkesi kukkaan siellä, kiitos myös mahtavan eskarihenkilökunnan. Eskarikeväänä hän alkoi leikkiä myös vähänkin villimpien poikien kanssa, aiemmin kaikki fyysiset leikit olivat kauhistus. Nyt poika on tokaluokalla, ja hänellä on ollut onni saada myös upea opettaja, joka käsittääkseni aika jämptisti puuttuu lasten käytökseen (ja on myös tosi mukava). Poika on edelleen oma itsensä eli ei ole paha suustaan, viihtyy yksin jne., mutta kiusatuksi hän ei ole joutunut. Hänellä ei luullakseni ole tapana ilkeillä muille, hän keksii hyvin leikkejä välitunneille yms., mikä tekee ns. suosiota. Hän siis reipastui eskariaikana, mutta kyllä mielestäni lasten kesken pätevät myös aikuisten vuorovaikutuksen käytännöt eli mukavasta, ilkeilemättömästä ihmisestä pidetään. Kiusaaminen on asia erikseen: melkeinpä ketä vaan voidaa kiusata, siinä on kyse häiriöstä kiusaajan päässä. Ja siihen pitää aikuisen puuttua. Lapselle kannattaa mieluummin opettaa kertominen aikuiselle kuin nyrkkien heiluttaminen vastauksena kiusaamiseen. Joskin sekin on ongelma, jos on tosi itkuherkkä ja alistuva.

koulukiusattuna, koulukiusatun äitinä ja opettajana en voi kyllä jakaa mielipiteitäsi.



Ensiksikin unohda oma koulukiusausahdistuksesi. Voit ottaa siitä empatian jos lastasi kiusataan.



Lapsesi on sellainen kuin on, hänestä ei tarvitse koulia mitään. Kaikenlaisia lapsia voidaan kiusata. Siitä on lähdettävä. Lapset, kuten aikuisetkin, voivat kiusata toisiaan ja sitä ilmiötä emme kokonaan voi juuria koskaan pois.



Mutta. Kiusaamiseen koulussa voidaan puuttua. Tärkeintä on, että kun lapsesi käy sitä koulua, niin kuulostelet, keskustelet hänen kanssaan mitä hän ajattelee koulunkäynnistä, miten hän sen kokee. Avoin vuorovaikutus on kaiken a ja o. Ja sitten jos kiusausta tapahtuu, otat kouluun yhteyttä ystävällisesti, päättäväisesti ja hyvän yhteistyön hengessä.



Koululla on keinot kiusaamisen estämiseen.





Mutta älä lietso lastasi. Ja selvitä oma menneisyytesi. Älä anna sen enää vaikuttaa itseesi ja elämääsi.

fiilikseni niin etteivät ne vaikuta lapseen. Lapsi kyllä osaa aistia, jos äiti/isä on paniikissa ja se tarttuu kyllä lapseenkin sitten. Eli olen käsitellyt omat kokemukseni jo aikoja sitten enkä enää mieti ja murehdi niitä (turhaan). Tsemppiä teidän koululaiselle!