Lapsi ei halua harrastaa.

Ei alle kouluikäisen ole pakko harrastaa vielä varsinaisesti mitään. Liikkua voi muutenkin, ja kavereitakin voi olla ilman varsinaista organisoitua harrastustoimintaa.



Meillä esikoinen aloitti varsinaset harrastukset vasta kouluiässä, ekan luokan jälkeen (ei halunnut aiemmin). Kuopus taas jo eskariin mennessä kaksikin harrastusta.

poika aloitti harrastukset vasta 10-vuotiaana. Siihen asti leikki.

sitten? Mä inhoan koko ajatusta harrastuspakosta. Mut pakotettiin harrastamaan, vaikken ole koskaan ollut harrastusihminen. En edes näin aikuisena. Vanhin poika kokeili useita harrastuksia, mutta ei vaan halunnut joten en pakota. Nuoremmat taas haluaa ja sekin on okei.

Meillä lapsi löysi oman jutun vasta 13 vuotiaana. Ei näillä jutuilla ole kiire.

lapsesi jo itsekin haluaa mennä johonkin harrastukseen mukaan.

Meidän 8 vuotiaalla oli viime lukuvuonna yksi, ensimmäinen virallinen harrastus. Ei halua jatkaa. Enkä maanittele. Ehtii todellakin vielä. On kuitenkin liikunnallinen, pyöräillään, uidaan ja vaelletaan perheellä. Miksi ihmeessä pitäisi jotain harrastaa? Sen takia kuin naapurikin?

Minustakaan alle kouluikäisen ei tarvitse harrastaa ja harrastuksen pitää olla kivaa, ei pakkopullaa. Harrastus voi parhaillaan antaa kivoja kavereita ja itsetuntoa. Mutta voi olla myös rankka ja vaatia liian pieneltä lapselta liikaa.



Meillä lapset aloittaneet varsinaiset harrastukset vasta 2-3luokalaisena ja sen jälkeen harrastukset ovat vieneet mennessään. Motivaatio harrastukseen on tuntunut lisääntyneen lähinnä neljäs-viidesluokkalaisena.



Siitä huolimatta että meillä on noita aktiivisesti harrastavia lapsia (tai ehkä juuri siksi) olen tässä tapauksessa ehdottomasti sen puolella ettei lapsen tarvitse harrastaa mitään.

sanoisin, että yksi kiva harrastus on tärkeintä juuri tuossa 11-16 iässä, koska ne suojaavat lasta monenlaiselta epätoivottavalta tavalta.

Itse olen harrastusten kannalla. Eivät ne välttämättä ole kovin pienelle lapselle ihan olennaisia, mutta harrastamisesta tulee tapa, jos sen aloittaa jo pienenä. Harrastukset ovat tarpeellisia murrosiässä, jotta on järkevää tekemistä. Siinä iässä usein kynnys aloittaa jotain uutta on kovin korkea, joten on hyvä, että on jo joku harrastus johon mennä.



Kyllä meillä on välillä menty harrastuksiin myös "väkisin". Ainakin yksi lapsistani on vain huono lähtemään mihinkään. Sama koskee harrastuksesta kotiin lähtöä. Joten siksi tiesin, että vastaan vänkääminen lähtötilanteessa ei ole mitään kovin vakavasti otettavaa juuri ko. harrastukseen liittyvää.



Olemme kaikkien lasten (3kpl) harrastaneet vauva-perhe-/uintia ja voimistelua ihan pienestä asti ja lisää harrastuksia on tullut kiinnostuksen mukaan. Kaikilla uiminen jäänyt siinä vaiheessa kun perusuintitekniikat on opittu, voimistelua jatkettu hieman pidempään. Ovat harrastaneet/kokeilleet monia lajeja vain kauden, joka on minusta vain rikkaus ei mikään suuri epäonnistuminen. On minustakin hauskaa kokeilla kaikenlaista.



Lapset eivät välttämättä halua mihinkään ryhmään kovin pienenä, tuntuu että omia kiinnostuksia alkaa tulla vasta noin 10-vuotiaana. Lapset osaavat tietenkin sanoa, jos eivät jostain tykkää.

Mun vitosluokkalainen tyttöni ei halua myöskään harrastaa mitään, hän viihtyy hyvin kotona ja kaveriensa kanssa.



Joka syksy tarjoan eri vaihtoehtoja, jätän mietittäväksi kaikenlaisia mitkä saattaisi häntä kiinnostaa, mutta ei. Ei vaan nappaa mikään niin että haluaa harrastamalla niitä harrastaa. Joten en vie väkisin.

Lähinä mun painostuksesta täytyy sanoa. Meni ihan suht mielellään, mutta ei syttynyt. Annoin sitten lopettaa vuoden jälkeen molemmat harrastukset. Nyt on 10 v ja ruvennut itse miettimään mitä haluaisi.

Kävi kesällä yhdellä urheiluleirillä, jossa suurin osa oli tosin vanhempia. Kertoiniin pöyristyttäviä juttuja pukuhuoneesta, että jäin miettimääm urheilun "jalostavaa vaikutusta". Siyyen joku löi lasta pukkarissa suuhun niin pahoin, että on joutunut ramppaamaan kesän hammashoidossa, kun ien vahingoittui pahoin.

minkä ihmeen takia täytyy olla joku harrastus? On sitten alle kouluikäinen tai ei? Kaikki vaan ei tykkää käydä missään harrastuksessa. Harrastus voi olla jotain mitä kotonakin pystyy tekemään tai vaikka ulkona muutaman kaverin kanssa jos ei tykkää isossa ryhmässä harrastaa.



Mä en lapsena oikeen tykänny käydä missään harrastuksessa. Muutaman kerran kävin partiossa, 4H-kerhossa ,urheilukoulussa ja pesiskoululla, mut ne ei vaan ollu mun juttuja.

Mulla oli paljon kavereita, enkä ollu mikään hissukka, vaikka ujo olinkin. Mä tein kaikkee kivaa aina muutaman kaverin kaa kerrallaan. Vaikka pesiskoulu ei ollu mun juttu, tykkäsin pelata sitä vapaamuotosemmin kavereitten kaa, en pesiskoulun muodossa. Muuta urheilua, esim. luistelua, hiihtoa ja uintia harrastin myös, mut silloinkin omin ehdoin kavereitten kaa. Kaikki ei vaan tykkää mennä harrastamaan johonkin harrastusryhmään, harrastaa voi muutenkin. Ja tulee halvemmaksikin :)

Ei ainakaan kannata ketään pakottaa tai painostaa mihinkään harrastukseen.

ei ainakaan jääkiekkoon kannata laittaa. Pelimatkoilla alkaa nuuskan ja kaljan tuputtaminen itsestään selvyytenä varhaisteinistä alkaen ja koko jääkiekkokulttuuri on niin kaukana tervehenkisestä urheilumeiningistä kuin olla vaan voi...



Mutta ap:n kysymykseen: ei kannata pakottaa, etenkään noin nuorta. Kyllä se oma kiinnostuksen aihe löytyy sitten kun löytyy, usein kavereiden mukana harrastukseen mennessä. Tehkää perheenä monipuolisia juttuja ihan ajankulun merkeissä; lukemista, retkeilyä, uimista, pyöräilyä, frisbee-golfia, keilailua, geokätköilyä, teatteria, urheilukisoja katsomosta käsin eri lajeista jne. Ehkä se kipinä sitten aikanaan jostain löytyy.

sanoisin, että yksi kiva harrastus on tärkeintä juuri tuossa 11-16 iässä, koska ne suojaavat lasta monenlaiselta epätoivottavalta tavalta.

Itse harrastin viulun- ja pianonsoittoa ja kävin tanssitunneilla 18-vuotiaaksi asti. Eipä yhtään estänyt kuljeskelemasta viikonloppuisin kaupungilla. Kaikenlaista tuli kokeiltua, mistä äiti ei tiedä edelleenkään mitään. Sama kaikilla näennäisesti kunnollisilla kavereillani. Koulu meni kaikilla meillä kyllä hyvin, mutta todellakaan emme olleet enkeleitä.

No, ihan ihmisiä meistä kaikista silti tuli.

vaikka se tapahtuu kotona tai hoitopaikassa!! Ihme touhua nykyisin, kun harrastamiseksi katsotaan vain kaikki ryhmäliikunta, seuratoiminta tai kilpailut. Antakaa lapsen itse päättää, mitä hän haluaa vapaa-ajallaan tehdä!!

Minkähän ikäinen lapsesi mahtaa olla?