Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kannattaako masennuksesta kertoa?
12.09.2011 |
Kaipaan kokemuksia ja mielipiteitä siitä, mitä seuraa kun kertoo omasta masennuksesta lähipiirille: perheelle, ystäville, mahdollisesti kouluun tai työpaikalle? Kannattaako kertoa ja kuinka paljon? Vai pitää asia omana tietonaan?
Olen ollut masentunut noin 6 vuoden ajan. Hoitoon hakeuduin reilu kaksi vuotta sitten ja siitä lähtien olen käyttänyt mielialalääkitystä ja käynyt viikottain psykiatrian polilla. Minulla on diagnosoitu keskivaikea masennus ja sosiaalisten tilanteiden pelko. En osaa sanoa kauanko menee että tulen kuntoon; tänä vuonna tilanteeni on muuttunut huonommaksi.
En ole kertonut tästä kenellekään. Avomies tietää lääkityksestä ja polikäynneistä, mutta ei sen syvemmin käyntien syystä tai voinnistani. Minua hävettää enkä ole halunnut kuormittaa läheisiäni tällä.
Viime kuukausina on kuitenkin alkanut tuntua siltä, että haluaisin kertoa. Haluaisin että lähipiirini tietää, mitä minulle tosiasiassa kuuluu. On raskasta joutua salailemaan ja valehtelemaan, esittämään roolia ja elämään kuin kuplassa. Monen välivuoden jälkeen sain viimein aloitettua opiskelun, eikä se suju kovin hyvin. Pitäisikö koululle kertoa?
Pelkään sitä, miten tällaisen asian kertominen vaikuttaa. Muuttuuko muiden suhtautuminen minuun? Minulle on hirvittävän tärkeää se, mitä muut minusta ajattelevat ja pelkään tekeväni virheen. Onkohan masennuksesta kertominen "liikaa"?
Kommentit (49)
jos olet kovin herkkä palautteelle, mieti, kelle kerrot. On hyvin mahdollista, että joku heistä kommentoi ikävästi, eikä ymmärrä tai tuekaan. Ainakin siihen kannattaa varautua, jos kerrot, ettei pahenna tilannettasi. Toisaalta sinulle tämä masennus on iso juttu, mutta muille yksi asia muiden joukossa. Siksi eivät ehkä osaa kommentoida oikein.
Ja jos kerrot, niin mitä se tarkoittaa jatkoa ajatellen, muuttuuko jokin? Haluatko heidän kohtelevan siniua erilailla? Kannattaa ehkä sanoa, jos et halua. Muuten saattavat kohdella kuin sairasta (vaikka toki masennus on sairaus, tuli mieleen, ettet ehkä halua lokeroida itseäsi "vain" sairaaksi). Se, miten suhtautuvat sairaaseen ihmiseen voi vaihdella. Muuta en osaa kommentoida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja porukka katosi ympäriltä. Jep jep. Olen siis se kuuntelija ja kaikkien terapeutti joten taisi olla liikaa se että minulla on omiakin taakkoja, vieläpä aika raskaita sellaisia. :/
Plussana tuli vielä se että tietyt ihmiset (sukulaiseni) levittelivät tätä asiaa kaikille niille joille jätin TAHALLANI kertomatta. Nyt nämä joiden en olisi halunnut tietävän, käyttävät sitä aseena minua vastaan, tai sitten paukkaavat ovesta sisään talkkarin avaimilla jos olen hetken aikaa radiohiljaisuudessa kun keskityn töihin ja opiskeluun. Ei mene jakeluun etten itseäni tapa. Mutta mistäs he sen tietäisivät kun eivät koskaan kuuntele mitä heille sanotaan joten eivät tunne minua laisinkaan.
Jos aiot kertoa, valitse porukka huolella. Itse kerroin koska halusin selittää miksen aina jaksa, ja miksi minulle on tärkeää joskus olla yksin. Vaikutus oli päinvatainen kuin toivoin. Ne joilta odotin tukea hävisivät ja ne joiden toivoin antavan tilaa alkoivat ahdistella. Prkl.
kannattaa kertoa. Muuten ei. Varsinkaan töissä, stigma on niin vahva. Jos ei muuta, niin siinä vaiheessa kun etsit toista työpaikkaa ja vanhaan soitetaan suositusten perään, niin ei voi ottaa riskiä, että edellinen pomo vihjaa, että vähän sillä on päässä vikaa...
Lisäksi mielenterveysongelma on helppo syy, johon voidaan vedota, jos työpaikalla tulee mitään muita ongelmia: liika herkkyys, johtuu varmaan masennuksesta jne.
Ja myöskään terveydenhoidon saaminen vaikeutuu. Yksityisellä onneksi rahalla saa tutkimuksia, mutta julkista jos joutuu käyttämään, niin masennusdiagnoosi= kaikki kivut, vaivat ym, joista ei näkyvästi tihku verta, lasketaan psykosomaattiseseksi oireiluksi, johon auttaa vain mielialalääke.
Joudut vielä muuten myöhemmin katumaan avoimuuttasi.Minulle tuli oma perhe ongelmaksi kun avauduin heille vastaavasta aiheesta!!Harkitse tarkkaan,jos kerrot että kenelle kerrot!
Haluaisin että tietyt ihmiset ymmärtäisivät, miksi olen tällainen kuin olen: miksi olen vakava, hiljainen ja apea, miksi mikään ei kiinnosta, miksi en jaksa, miksi keskittymis- ja aloitekykyni on huono, miksi välttelen ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita, miksi jännitän ja olen hermostunut.
Haluaisin kertoa isälleni, jonka kanssa tulee herkästi riitaa ja kinaa liittyen minuun. Hän varmasti jotain jo arvaakin, mutta haluaisin hänen TIETÄVÄN ja YMMÄRTÄVÄN.
Toisekseen haluaisin kertoa ainoalle kaverilleni. Hänen kanssaan en ole kovin läheinen, mutta voisin olla. Hän ehkä tarpeen tullen kertoisi eteenpäin muille, etten voi hyvin. Se olisi ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saavatpahan vain yhden lyömäaseen lisää riitatilanteisiin.
vanha sananlasku, mut pitää paikkansa edelleen. Oikeesti on ihan turha piehtaroida ongelmissaan, tee jotain muuta. Miks ihmeessä tuhlaat elämäs johonkin toisarvoisiin menneisiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin siis nuo riidat isäni kanssa ovat sellaisia, että hän hermostuu kun en "taaskaan" ole saanut asioita hoidetuksi. Voisi auttaa, että minulla olisi selitys. Nyt kumpikin vain hermostuu, sitten huudetaan ja itketään, sitten isä soittaa takaisin ja pyytää anteeksi. Ja sama toistuu.
Vaikea kuvitella että isä kääntyisi minua vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ne välttämättä ymmärrä sen paremmin koska monet eivät pidä masennusta minään sairautena vaan asenneongelmana ja laiskuutena. Osa varmastikin ymmärtää mutta ei tosiaan kannata kertoa kuin ihan lähimmille ja sellaisille jotka eivät juorua eteenpäin.
vanha sananlasku, mut pitää paikkansa edelleen. Oikeesti on ihan turha piehtaroida ongelmissaan, tee jotain muuta. Miks ihmeessä tuhlaat elämäs johonkin toisarvoisiin menneisiin?
että masennus on samaa kuin menneiden miettiminen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä kerroin töissä (olen lähihoitaja) masennuksestani. Mulla aivan ihana esimies ja työyhteisö on muutenkin tosi mukavaa. Kerroin sen takia että mulle etsittiin sopivaa lääkitystä ja sivuvaikutuksien yms takia kerroin pomolle ja lähimmille työkavereille, siis sellaisille joiden kanssa tein päivittäin läheisesti töitä. Lisäksi kävin juttelemassa terapeutin kanssa noin 1 kertaa 2 viikossa ja välillä käynnit osuivat osittain työajalle.
Kenenkään suhtautuminen minuun ei muuttunut.
Mä kerroin töissä (olen lähihoitaja) masennuksestani. Mulla aivan ihana esimies ja työyhteisö on muutenkin tosi mukavaa. Kerroin sen takia että mulle etsittiin sopivaa lääkitystä ja sivuvaikutuksien yms takia kerroin pomolle ja lähimmille työkavereille, siis sellaisille joiden kanssa tein päivittäin läheisesti töitä. Lisäksi kävin juttelemassa terapeutin kanssa noin 1 kertaa 2 viikossa ja välillä käynnit osuivat osittain työajalle.
Kenenkään suhtautuminen minuun ei muuttunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että kaikki suosittelevat, ettet kerro. Itselläni on samankaltainen tilanne. Olen ollut masentunut pari kertaa aiemmin ja nyt mulla pidempi masennusjakso. Lääkkeitä olen syönyt jo kohta 3 vuotta. Jotenkin tuntuu pahalta, etten ole kertonut perheelleni tai ystävilleni. Kantanut siitä ikään kuin syyllisyyttä. Mutta näiden kommenttien jälkeen ihan turhaan. Vaikka toisaalta, jos minulla olisi jonkin muu sairaus, kertoisin siitä varmaankin, mutta masennus on jotenkin eri asia. Kukaan läheisistäni ei ole koskaan masennuksesta kysynyt. Siihen olisikin ollut helppo vastata, että joo, mutta on jotenkin vaikea, varsinkin näin vuosien jälkeen sanoa, että hei mä olen masentunut ja olen ollut jo useamman vuoden. Ja eihän se musta nyt päälle päin näy, kun on lääkitys kohdallaan.
Ja pidän sitä minulle oikeimpana tapana toimia. Tiedän, että joitakin ihmisiä häiritsee tietää, jotkut ihmiset vähättelevät ja osa syyllistyy kaikesta sanomisestaan. Kuitenkin moni ihminen ymmärtää paremmin käytöstäni, kun tietävät, ettei se ole heidän syytään. Ja moni välittää.
mutta ei koululle kenties kuulu. suhtautuminen muuttuu. moni ns. terve ei osaa ajatella itseään sinun asemaasi mutta toisaalta taas n. joka kymmenes on masentunut ja voisit saada vertaistukeakin. kelan terapiaan hakeutuisin mahd. pian. ei ole oikein kuormittaa perhettäkään eikää lapsien tarvitse tietää liikaa. keskustelu ammattilaisen kanssa voi olla paljon hedelmällisempää.
jotenkin minusta ns. terveet vähättelivät minua ja sairastumistani kun kerroin asiasta. jotenkin se myös vapauttaa ja näkee kuka on oikeasti ystäväsi.
aviomiehelle hakisin materiaalia masennuksesta ja kenties oppaan siitä miten tukea sinua. että ymmärtää että kyse on oikeasti vaikeasta sairudesta.
pyrin peittämään masennukseni koska en halua sääliä tai että minua pidettäisiin sairaana, siis vaikka osa ymmärtääkin masennuksen sairautena niin en halua että minua kohdellaan mitenkään eritavalla kuin normaalisti. Toisinaan ei tosin vain pysty olemaan pirteä, jolloin yleensä vetoan väsymykseen.
Mutta lähimmille kertoisin, perheelle ja ystäville. töissä kertoisin vain esimiehelle joka on vaitiolovelvollinen. Töissä en haluis ihmisten supattavan selän takana masennuksestani. muuten olen aika avoin ja lörpöttelen liikaakin asioistani muille ihmsisille...
lähipiirille. leimataan muuten koko perhe ja vaikka onneksesi joskus parantuisit jäisi tuo leima otsaasi ja perheeseesi.maailma on niin julma.
Alue: Aihe vapaa
En ole kertonut muille kuin omalle perheelle. Itsesuojeluvaisto. En ainakaan suosittele kertomaan töissä, eri asia jos joudut pitkille sairaslomille, työkokeiluun tai osa-aika eläkkeelle. Silloin on käytännössä vähän pakko kertoa.