Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kannattaako masennuksesta kertoa?
12.09.2011 |
Kaipaan kokemuksia ja mielipiteitä siitä, mitä seuraa kun kertoo omasta masennuksesta lähipiirille: perheelle, ystäville, mahdollisesti kouluun tai työpaikalle? Kannattaako kertoa ja kuinka paljon? Vai pitää asia omana tietonaan?
Olen ollut masentunut noin 6 vuoden ajan. Hoitoon hakeuduin reilu kaksi vuotta sitten ja siitä lähtien olen käyttänyt mielialalääkitystä ja käynyt viikottain psykiatrian polilla. Minulla on diagnosoitu keskivaikea masennus ja sosiaalisten tilanteiden pelko. En osaa sanoa kauanko menee että tulen kuntoon; tänä vuonna tilanteeni on muuttunut huonommaksi.
En ole kertonut tästä kenellekään. Avomies tietää lääkityksestä ja polikäynneistä, mutta ei sen syvemmin käyntien syystä tai voinnistani. Minua hävettää enkä ole halunnut kuormittaa läheisiäni tällä.
Viime kuukausina on kuitenkin alkanut tuntua siltä, että haluaisin kertoa. Haluaisin että lähipiirini tietää, mitä minulle tosiasiassa kuuluu. On raskasta joutua salailemaan ja valehtelemaan, esittämään roolia ja elämään kuin kuplassa. Monen välivuoden jälkeen sain viimein aloitettua opiskelun, eikä se suju kovin hyvin. Pitäisikö koululle kertoa?
Pelkään sitä, miten tällaisen asian kertominen vaikuttaa. Muuttuuko muiden suhtautuminen minuun? Minulle on hirvittävän tärkeää se, mitä muut minusta ajattelevat ja pelkään tekeväni virheen. Onkohan masennuksesta kertominen "liikaa"?
Kommentit (49)
Nostan tämän. Haluan edelleen lukea kokemuksia aiheesta.
...Jouduin kouluterveydenhoitajan luona haastattelulomaketta läpikäydessä inhottavaan tilanteeseen.
Lomakkeessa kysyttiin mahdollisista käytössä olevista reseptilääkkeistä, ja tottakai olin vastannut rehellisesti, kuten suunnilleen aina koska en ymmärrä milloin se on tarpeen ja milloin ei. Sitten jouduinkin vastaamaan kysymykseen siitä, mistä syystä ja minkä sairauden hoitoon niitä lääkkeitä syön.
Tuosta käynnistä jäi tosi ikävä olo, kun jouduin vähän vahingossa puhumaan asioista, joista en olisi halunnut mainita mitään. Kaikkia kyselylomakkeen vastauksiani (esimerkiksi nukkumista ja ruokailutottumuksia ja ihmissuhteita koskevat kohdat) peilattiin sitten siihen faktaan, että olen masentunut ja syön lääkkeitä.
Kielsin tietojen luovuttamisen koulun käyttöön, mutta silti harmittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja siitä tietää vain pomoni ja 2 kaveriani. Edes nykyinen mieheni ei tiedä asiasta. Efexorin alasajo on menossa, nyt syön 75 mg/pv, tammikuussa lasketaan 37,5 mg:aan.
Nykymaailma vain on tätä.
Olen itse sairastanut vakavan masennuksen, minä joka olin aina kaikkien ilopilleri.
En kestäisi sitä, että sana kiirii.
En missään tapauksessa suosittele, että kerrot. Sen verran kovaa nykymaailma on.
Tosin lähimmälle ystävälle.
Itse en kertonut edes äidilleni. Olisi ollut äärimmäisen vaikeaa kuunnella hänen voivotteluaan ja suruaan. Olin jo muutenkin vakavasti sairas, joten masennus meni siihen samaan piikkin.
En ole lukenut koko viestiketjua läpi.
Hirveän raskasta mutta älä kerro! ;-((
t. pienten lasten äiti 42v.
jos sairastat masennusta tai olet joskus syönyt masennuslääkkeitä.
Siellä roikut tiedoissa aina ja ikuisesti vaikka kuinka olisit nykyään täysin terve.
Ei missään nimessä yleisen terveydenhuollon piiriin ja tiedoksi jos sairastat masennusta tai olet joskus syönyt masennuslääkkeitä.
Siellä roikut tiedoissa aina ja ikuisesti vaikka kuinka olisit nykyään täysin terve.
Tällaisesta olen kuullutkin. Että fyysisiin sairauksiin ja vaivoihin voi olla nihkeä saada apua, jos tiedoissa on maininta sairastetusta masennuksesta. Etta kaikenlaiset "vaivat" laitetaan herkästi sitten masennuksen piikkiin.
En osaa sanoa onko masennukseni yleisen terveydenhuollon tiedossa. Lääkehoidon alussa minut ohjattiin kerran terveyskeskuksen yleislääkärin luo hakemaan mielialalääkeresepti, kun erityispalveluyksikön psykiatrini oli lomalla. Muuten en ole muistaakseni varta vasten kertonut masennuksestani. Tiedä siitä sitten, mitä terveydenhuollon tiedoissa lukee kohdallani.
Kouluterveydenhoitajan haastattelulomakkeen tiedot säilyvät kuulemma arkistossa opiskeluajan ja luvalla tietoja luovutetaan tarpeen mukaan koululle, esim. opettajille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tapaan psykologia, psykiatrista sairaanhoitajaa ja psykiatria, eli saan hoitoa. Minun ei siis tarvitse sinällään sairaudella ja siihen liittyvillä asioilla kuormittaa ketään "ulkopuolista". Haluaisin vain, ettei minun täydy salata ja piilotella tätä peläten että kohta joku hoksaa. On inhottavaa valehdella isälle kun hän tietämättään kuskaa minut polikäynnilleni.
Avomiehellä tuntuu olevan vähän sellainen asenne, että tämä on kuitenkin hiukan höpönlöpöä. Olen mm. tuonut hänelle luettavaksi erilaisia esitteitä, mutta häntä ei ole kiinnostanut tutustua niihin.
Lähimmille ihmisille olisi hyvä kertoa, että voisivat tukea sinua. Toivotan jaksamista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kertomisen jälkeen tapahtuu?
Kysyn ihan tosissani kun en oikein ymmärrä. Esim. koulun suhteen.
Mieheni (silloinen poikaystäväni) kertoi jonkin aikaa seurusteltuamme, että hänellä on keskivaikea masennustausta. Oli siinä vaiheessa kyllä nousussa, oli juuri päässyt eroon lääkkeistä kun tapasimme. Muistan, että pienen hetken mietin, että kestänkö. Paras ystäväni kärsi masennuksesta ja tiesin, miten raskasta sitä on seurata läheltä vierestä.
Suhde jatkui, ja olen hyvin iloinen, että mies kertoi. Se osoittaa luottamusta. Nyt kuusi vuotta myöhemmin masennus ei ole uusinut kunnolla, mutta välistä mies on apea ja vetämätön. Ymmärrän häntä taustojen takia, en näe sitä "laiskuutena" kuten muuten olisin voinut ajatella.
Miehen vanhemmat tai ystävät eivät tiedä mitään. Minusta se on perheen osalta vähän sääli, mies sanoo haluavansa suojella heitä. Kukin tyylillään, mutta mielestäni sinun kannattaa uskoutua edes jollekin, ettet kanna taakkaasi yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä luulet että kertomisen jälkeen tapahtuu?
Kysyn ihan tosissani kun en oikein ymmärrä. Esim. koulun suhteen.
Ajattelin, että esimerkiksi poissaolojen selvittäminen helpottuisi. Terveydentilani voitaisiin mahdollisesti ottaa huomioon arvostelussa.
ajattelen aikuisten koulun suhteen niin, että koska se on vapaaehtoista, niin siellä käydään silloin kun kykenee ja jos jollain kurssilla ei esim. sallita poissaoloja, ja tietää poissaoloja tulevan, ei kurssille kannata mennä. Eikä korkeakoulussa varmastikaan oteta opiskelijan terveydentilaa huomioon arvostelussa. Toki jotkut yksittäiset opettajat voivat olla poikkeuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on jotenkin taustaltaan sellainen, että siihen on vaikuttanut jollain tavalla perheesi, niin kyllä se ainakin vähän saattaa paranemisessakin auttaa, että kerrot tilastasi heille ainakin jollakin tasolla. Kannattaa tosin etukäteen miettiä, toivooko "liikaa", että saisi sympatiaa, koska jos sitä ei saa, se on kova kolaus. Mutta jos olet jo hyväksynyt senkin vaihtoehdon että sinua ei ymmärretä, niin eikö ole parempikin, että kuulet heidän mietteitään asiasta? Ja miehelle puhuisin itse mahdollisimman seikkaperäisesti missä mennään, en niinkään jakelisi esitteitä.
Työ- ja opiskelupaikoille en missään nimessä kertoisi. Siellä ei ole tarkoitus silittää ketään päähän tai antaa kellekään erityisvapauksia sairauden takia. Mutta siis perheelle olisi varmaan hyvä kertoa ihan em. syistä.
En opiskele korkeakoulussa, vaan toisella asteella. Tutkintoon kuuluvat kurssit ovat pakollisia ja poissaolot tulee selvittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen sairastanut masennusta vuosia. Toki terve minäni on todella ulospäinsuuntautunut, se varmasti vaikuttaa tähän asiaan, mutta minä olen kertonut perheelleni, kaikille ystävilleni, koulussa läheisimmällä opettajalleni sekä työkavereilleni (iltatyö). Toivon, että näin tehtyäni autan osaltani hälventämään tabua ja häpeää masennuksen ympäriltä.
Kun sairastuin, minua auttoi se, kun tiesin, että jollakin muullakin on sama sairaus. Näyttelijä Laura Jurkka antoi lehteen haastattelun masennuksestaan ja se oikeasti auttoi mua jaksamaan.
Jos sinulta murtuu jalka, häpeätkö sitä? Yritätkö piilottaa sen. Jos sairastat syöpää, pelkäätkö että sitä käytetään lyömäaseena sinua vastaan? Ajattelisitko, että syöpä on sinun vikasi?
Myönnän, että masennukseni on ollut lyömäase joillekin henkilöille. He ovat nyt ikävä kyllä poistuneet elämästäni, mutta jos he ajattelevat pahasti minusta sairauden takia, eivät he ole ystävyyteni ja huomioni arvoisia. Luotan niihin täysillä, jotka ovat olleet rinnallani. Hoidossa käyn säännöllisesti ja minulla on tukihenkilö, joten ketään en ole tahallani kuormittanut. Aviomies olisi toki voinut päästä vähemmälläkin, mutta sille en ole voinut mitään, kun yhdessä asumme. Nyt kun olen terveempi, yritän olla mukavempi vaimo hänelle. Tsemppiä kaikille sairastaville, teidän ei tarvitse hävetä itseänne!
tapauksessa kertoisin isälle ja kouluun. Mutta itselläni on ollut masennusta monta vuotta ja tunnen masentuneita ihmisiä ja kyllä he minustakin ovat melko raskasta seuraa. Siis jos vain koko ajan jauhaa masentuneita juttuja, eri juttu olla välillä apea ja välillä pirteä. Joten jos haluan nähdä ihmisiä niin mieluummin sitten olen niin "normaali" kuin kykenen, jos tuntuu vetämättömältä niin sitten olen yksin koska ei minua silloin edes huvita nähdä ketään. Yritän myös olla vähemmän negatiivinen kuin mitä oikeasti (tai ainakin masentuneena) ajattelen, koska itsestänikin negatiiviset ja kyyniset ihmiset ovat rasittavia. Musta huumori erikseen. Ja kyllä se minustakin on vähän eri asia olla masentunut kuin potea murtunutta jalkaa. Siis mieluummin alkaisin esim. seurustelemaan jalkansa murtaneen kuin masentuneen miehen kanssa.
harmittaisi opiskelijana jos itse olisin ahkeroinut ja toiselle annetaan arvosanat lahjaksi kun hän on "saamaton". Ei kai sulle voi mitään omaa arvosteluasteikkoa olla.
arvosanoja voi lahjaksi antaa mutta kurssin voisi ehkä toteuttaa toisella tavalla, riippuu ihan opettajasta. Joku opettaja saattaa olla ymmärtäväinen ja toinen pelkästään ilkeä.
En tietenkään odota saavani parempaa arvosanaa "lahjaksi". Tarkoitin lähinnä sitä, että esimerkiksi parityönä toteutettava tehtävä olisi mahdollista tehdä yksin.
Olen velvollisuudentuntoinen, tarkka, huolellinen ja minulla on hyvä työmoraali. Vaadin itseltäni paljon. Teen kyllä työni, kunhan uskallan koululle asti.
Herkkänä ja tunnollisena sitä ajattelee, että muiden on oikeus tietää, mutta oikeasti kannattaa suojella myös itseä. On asioita joiden kertominen aiheuttaa uskomattomia vaikutuksia lähipiirissä. Ei ole kokemusta masennuksesta, mutta muista isommista asioista kerran kerrottuani huomasin, että yksi lähin ystävä alkoi karttamaan minua ja hän lakkasi arvostamasta kaikkea mitä teen ja yksi perhepiiriin kuuluva nainen alkoi vahtimaan jokaista sanomaani asiaa tai tekemääni asiaa siitä lähtökohdasta, että kertomani asia vaikuttaa jokaiseen asiaan mitä teen. Hän rupesi näkemään asioita, joita ei ole ja opastaa ja holhoaa edelleen jokaisessa elämäni valinnassa. Sanelee miten minun asiani ovat. Leimautuminen ja siitä seuraava erikoinen kohtelu voi yllättää, eikä aina niin positiivisella tavalla.
Ymmärrettävää on, että asioista haluaisi kertoa lähipiirille, koska kaipaa ymmärrystä ja lohdutusta, mutta usein sitä ei kuitenkaan edes tiedä mitä oikeasti muilta haluaa ja sitten saakin jotain sellaista, mitä ei taatusti halunnut.
Alue: Aihe vapaa
Ei kannata kertoa kuin ihan lähimmille. Saat vain turhaan pskaa niskaasi.