Onko järkeä elää miehen työn ehdoilla?

Eli kyse on valinnasta ja hyvien ja huonojen asioiden summaamisesta omalla kohdalla.



Sinun pitää itse päättää ja yrittää sitten elää sen päätöken kanssa hyvine ja huonoine puolineen

Ihan ilkeilemättä: jollekin sopii, toiselle ei. Onhan noita miehensä uran ehdoilla eläviä naisia ollut maailman sivu, ja osa on varmasti ollut tyytyväisiä.



Jos homma jatkuu tuollaisena jatkossakin, mieti haluatko hoitaa perheen ja kodin juoksevat asiat käytännössä yksin. Kahden aikuisen parisuhteessa voi aina tehdä omia juttujaan toiden ollessa menossa, mutta lasten kanssa tulee rajoitteita ihan eri tavalla. tai ainakin pitää olla tukiverkkoa.



Jos tilanne on ohimenevä (esim. yrittäjä uransa alkuvaiheessa), asia voi olla helpompi kestää. Ja onko mies valmis muuttamaan mitään, koskaan?

En toki sitä odottanutkaan =) Tukiverkkoa mulla/meillä ei oo. Oon jo valmiiksi yh ja tottunut hoitamaan lapseni ja asiamme ihan itsekseni eli oon aika itsenäinen nytkin; sinänsä ei siis pelota. Mies aina sanoo, että ei tää työ oon mikään eläkevirka todellakaan, mutta tiedän, että hän tykkää työstään ja on siinä tosi hyvä, joten en halua vaatia, että vaihtaa työtään mun takia. On me tästä puhuttu paljon ja mies tietää kantani ja ymmärtääkin sen.



ap

Meillä toimi niin kauan, kun ei ollut lapsia. Kumpikin oli tahoillaan menossa ja eli omaa elämäänsa, yhteistäkin aikaa oli ja se käytettiin toisiimme.



Lasten synnyttyä mies jatkoi ja jatkaa elämää entiseen tyyliinsä, koska ei ole vaihtoehtoja. Ja koska jommankumman on pakko joustaaa, se olen minä joka joustaa AINA. Minä vien AINA lapset aamulla, haen illalla, teen ruuat, pesen pyykit, siivoan kodin, käyn kaupassa, jään kotiin, jos lapset sairastavat, olen täydellisen joustamaton työntekjä, koska en voi jäädä ylitöihin käytännössä koskaan jne.



Ei ole herkkua ei mutta yhdessä yhä ollaan, kai se rakkaus pitää.. Olen väsynyt ainaiseen puurtamiseen ja oman ajan puuttumiseen, sitähän minulla on saman verran kuin yh:lla. Olen harkinnut töissäkäynnin lopettamista, koska taloutemme sen kestäisi ja pääsisisn paljon helpommalla, kun ei tarvitsisi yötä myöten kotihommia tehdä.

Yhteistä eloa on takana kohta 20 vuotta ja lapsiakin on.

Meillä miehen työ on sitä, että vuodessa on vapaapäiviä 24, joka ikinen muu päivä on mentävä sikalaan. Eli minä herään lasten kanssa joka aamu. Pitkiä lomia ei voida pitää. Mies tarvii lämpimän ruuan kahdesti päivässä. Hälytyksiä voi tulla yölläkin, ja silloin on mentävä. Puhelimeen on vastattava joskus lomallakin. Työruuhkia on, jolloin päivät ovat ympäripyöreitä. Ja stressiä on välillä. Tulot vaihtelevat sadon mukaan. Työajat ovat hankalat lasten päivähoidon kannalta. Ja niin edelleen.



Eli huonoja puolia voi luetella. Mutta minulle ne eivät ole samalla tavalla huonoja puolia kuin tottumattomalle. Minä olen tottunut tähän elämänrytmiin lapsesta asti, ja se istuu minulle luontevasti. Minä en tietäisi, että nuo asiat ovat edes mitään huonoja puolia, jollen olisi niitä tietoisesti opetellut tietämään. Aivan varmaa on, että tähän kaikkeen olisi paljon kovempi työ totutella sellaisella, joka on oppinut ajattelemaan palkansaajan tavoin ja elänyt kaupunkiympäristössä. Puhumattakaan kuinka työlästä miehelle olisi selittää kaikki asiat rautalangasta vääntäen.