Äitiyden yksinäisyys

Ei kukaan enää käy tai pyydä käymään.

Harva käy, kun kukaan ei halua häiritä. Ja ei pyydä käymään, koska ei halua aiheuttaa vaivaa... Muistelen itsekin ajatelleeni vielä lapsettomana lapsellisia kavereita, että en viitsi pyytää käymään, kun ei sitä kuitenkaan huvita tulla. Enkä viitsinyt mennä kylään, kun en halunnut häiritä. Sen jotenkin vaistoaa toisesta, jos toista ei huvita.

Vaikka joku tulisikin kylään, niin ei sitä huomiota pysty antamaan vieraalle täydellisesti, kun lapsi vaatii oman huomionsa. Joskus minunkin sukulaiskavereita käynyt kylässä. Jos minulla on ollut joku toinenkin henkilö seurana ikään kuin viihdyttämässä heitä, niin olen saattanut käydä imettämässä ja vaihtamassa vaippaa vauvalle toisessa huoneessa ja jäädä sinne tielle... Tylsää, mutta niin kai se menee... Ei voi kauhean syvällisiä puhua, jos lapsi alkaa huutaa jotain asiaa naama punaisena...

Olen huomannut itsessäni sen muutoksen, ettei jaksa ainakaan analysoida kaikkia maailman ilmiöitä tällä hetkellä. Jotenkin liian korkealentoista tämän konkreettisen arjen keskellä...

- Ap

kun kotiäitinä ei "kuulu" mihinkään (muualle kuin kotiin/perheeseen). Ei työkavereita, joiden kanssa jutella kuulumisia. Toki voi tutustua uusiin ihmisiin kerhoissa, leikkipuistoissa, mutta useimmiten ne tuttavuudet kestää tasan sen aikaa, kunnes on aika palata työelämään.

Jos (siis kun) jäät pois työelämästä, jos se on aiemmin päivistä täyttänyt suurimman osan. Ja sitten hetkeksi täytyy jättää myös harrastukset. Ehkä kavereilla ei ole vielä lapsia tai elämäntilanne muuten ihan eri.

Mikäli muuta ei tule tilalle kuin lapsi, joka ei ole seuralainen vaan vaativa hoidettava, niin silloin on yksinäistä.

Onneksi tuo 2 kk vauveli on jo kova tuijottelemaan tekemisiäni... juuri heräsi päiväuniltaan "sitteristä" ja alkoi piereskellä ja ähkii. Siinä minun viihteeni tällä hetkellä nettisurffailun lisäksi. :D No, eipä noita kavereita ole ollut ennenkään liikaa. Silloin tällöin tavataan.

Mies painaa pitkää työpäivää, ja suuriin ikäluokkiin kuuluvat isovanhemmat uppoutuvat omiin harrastuksiin. Lapsenhoitoapua ei saa paitsi rahalla.



Tämä siis kärjistäen.

on myös aika paljon itsestä kiinni kuinka paljon sosiaalista elämää. Hiljaisella omalla pihalla ei kotiäiti tutustu keneenkään, eikä ihme jos tuntuu yksinäiseltä. Kaikki ei tietenkään ole niin sosiaalisia ja reippaita, mutta kunhan vain tarpeeksi yrittää niin ystäviä samassa tilanteessa varmasti saa jokainen. Mars kerhoihin, muskareihin, puistoihin yms!

Muistakaa aina, että Life is what you make of it. Ihmiset, jotka haluaa ihmisiä ympärilleen, löytää niitä kyllä, oli missä elämäntilanteessa tahansa.

Esikoisen saatuani muutimme vieraalle paikkakunnalle enkä tuntenut sieltä ketään. Yksinäisyys oli murskaavaa kunnes löysin netistä helistimet sun muut. Sitä kautta löysin muitakin mammoja joiden kanssa tapailimme ja ystävystyinkin. Kannattaa kokeilla!

Miksi äitiys on niin yksinäistä?

Voisiko johtua myös siitä, että eri elämäntilanteissa olevat ihmiset eivät osaa olla luonnollisesti toistensa kanssa tekemisissä, vaan aina kun oma elämäntilanne vaihtuu, niin pitäisi hakeutua samassa elämäntilanteessa olevien ihmisten seuraan? Myös "ystävät" vaihdetaan helposti, jos näiden elämäntilanne ei sovikaan enää omiin tarpeisiin. Kun oma tai ystävien elämäntilanne muuttuu, niin se vaatii myös muilta ihmisiltä muutosta.

Muistakaa aina, että Life is what you make of it. Ihmiset, jotka haluaa ihmisiä ympärilleen, löytää niitä kyllä, oli missä elämäntilanteessa tahansa.

esim me ei ymmärretty asuinaluetta valitessamme (lapsettomina) että sillä alueella ei ole aktiivista puistoelämää tms päiväsaikaan. Enkä tajunnut etukäteen että perhekerhoihin tms äidit tulevat nimenomaan leikittämään lastaan, mutta ei tutustumaan toisiin äiteihin. Mä ihan oikeasti aikoinaan yritin!! Samaa ovat valitelleet muut täällä asuvat (eri aikaan kotona kuin minä aikoinaan)

En tiennyt että lapsen saatuaan jää ihan yksin. Ystäviä täytyy muistuttaa olemassaolostaan, kun ei kukaan enää muuten muista. Ei kukaan enää käy tai pyydä käymään. Mies aina poissa kotoa, minä lapsen kanssa kotona "vankina". Kurjaa sanoa näin, mutta tämä vauva-aika on aivan masentavaa aikaa, kun melkeinpä ainoa sosiaalinen kontakti on oma lapsi, ikää 2,5kk. Aikuistakin seuraa toisinaan kaipaisi..



Aika varmaan muuttaa asiaa sitten myöhemmin..

pätkätöissä, enkä siis koskaan ole ollut siinä tilanteessa, että työkaverit olisivat oikeasti korvanneet muun sosiaalisen elämän. Tiesin myös, että lapsettomia kavereitani ei tule juurikaan kiinnostamaan lapseni, ja että minun on tehtävä aika lailla töitä löytääkseni muita samassa tilanteessa olevia kavereita.



Äitiysloman alku oli yksinäistä aikaa, mutta heti kun lapsi kasvoi niin, että häntä pystyi viemään kunnolla kodin ulkopuolelle, huomasin että tämähän on mahtavaa elämää.Kerrankin oli aikaa matkustella kaikkien sellaisten sukulaisten luona joita ei muuten ehtinyt nähdä (vaikka olisi halunnut) ja oli paljon keskusteltavaa ihan uudesta näkökulmasta, kun itsekin oli äiti. Kerroin kaikille, että olen nyt kotona, joten kaikki kaverit ja tutut, joilla oli päivisin aikaa, voivat ottaa yhteyttä. Ei heitä hirveän montaa ollut, mutta yllättäen moni vanhakin kaveri (joista en ollut kuullut aikoihin) otti yhteyttä, ja kävimme yhdessä lounailla ja kävelyllä. Aloin vetämään perhekerhoa ja etsin netistä kavereita. Pikkuhiljaa huomasin, että minullahan on tuttavia ja kavereita, enkä kokenut enää yksinäisyyttä enkä pettymystä siihen, että vanhat kaverit eivät olleet kovinkaan kiinnostuneita kotielämästäni.



Ap, ymmärrän yksinäisyytesi, ja ymmärrän senkin, että voi tuntua vaikealta alkaa luomaan uusia kaverisuhteita. Se kuitenkin kannatta - ei kukaan ymmärrä sinua kuten toinen äiti, ja on iso juttu, että saat jakaa ilon vauvasta samassa tilanteessa olevien kanssa.



Kohta vauvasi jaksaa jo kulkea bussissa ja junassa. Siitä vaan luuri kouraan ja soittelemaan läpi tutut joiden luona voisit piipahtaa. Älä odota, että kukaan tulisi käymään teillä kylässä, koska eivät he todennäköisesti tule. Itse on mentävä, ja hyvä niin - tekee hyvää vaihtaa vähän maisemaa, ettei elämä mene ihan hirveän pieneksi.



Onnea vauvasta!