Minä aikana vanhemmuus on sitten ollut hyvää ja ideaalia?
Kertokaapa minulle. Jos sanotaan, että vanhemmuus on hukassa, liittyy siihen olettamus, että asiat ovat olleet paremmin. Kuitenkin, kun katson esimerkiksi sukuni historiaa, ei sieltä löydy sellaista vanhemmuutta, jota tänä päivänä pidettäisiin edes välttävänä. 70-luvulle asti lapset oltaisiin otettu huostaan joka perheestä, ja jo pelkästään se, miten minua on hoidettu (vm 79) olisi nykyvinkkelistä huonoa huolenpitoa.
Mietitäänpä esimerkiksi isäni lapsuutta 50-luvulta. Harrastuksena linnunpesien rikkominen, penniläisellä oravien ampuminen ja muiden poikien kanssa tappeleminen. Joo, opettajaa kuunteli mutta koulun löi lekkeriksi kuten kuulemma kaikki muutkin. Nykyään tällaista lasta pidettäisiin vakavasti häiriintyneenä joka tarvitsee välitöntä hoitoa!
Joten milloin se vanhemmuus on mennyt hukkaan?
Kommentit (4)
Ei ollut telkkareita, pleikkareita ja videoita.
Väkivallan mallia lapset eivät saaneet, niin helposti ja se näkyi lapsissa.
Ennen ei kytätty vanhemmuutta ja mitä se sitten oli, vanhemmat teki töitä ja lapset meni siinä sivussa.
Elinympäristö, aika oli erilaista, joten ei voi verrata nykypäivään.
Lapset oli helppo kasvattaa. Remmiä tai piiskaa pyllylle, niin kyllä ne lapset nöyräksi muuttu.
elämä oli muutenkin sen verran karumpaa, ettei ihmistenkään tarvinnut olla hajuttomia ja mauttomia ja korrekteja joka välissä. Näkeehän sen näistä ns. "suurista persoonistakin" joita työelämässä tapaa ja jotka on eläkeiän kynnyksellä. Ei sellaisilla puheilla tänä päivänä pääsis töihinkään.
haikaillaan 50-luvun amerikkalaista perhemallia, jossa isää odotti kotona työpäivän jälkeen herkullinen ateria, huoliteltu vaimo ja hiljaisiksi pelotellut lapset.
meillä nähtävästi ei koskaan, koska sukupolvi toisensa perään on kasvanut yhteiskuntakelpoiseksi. Toisten kunnioittaminen ja toisista välittäminen ovat nähtävästi asioita, jotka meillä toistuvat sukupolvesta toiseen.