Äidin hautajaisista selvitty.... Tuskaa ja ikävää, mutta suunnatonta

mummoni kuoli tammikuussa, enkä ole vielä selvinnyt

ap

Pitkä, mutta kasvattava matka on sinulla kuljettavana. Voimia sille tielle.

Kuoliko yllättäen vai oliko sinulla aikaa valmistautua asiaan?

Huomenna pitäis viedä kanervat isän ja äidin haudalle.

Voimia sulle.

Millainen olo sinulla on nyt kun kuolemaan liittyvät muodollisuudet ja hässäkkä ovat ohi ja se "jälkeen"- periodi alkaa todella?



Minulle tuli samassa tilanteessa aikanaan täysi tyhjyys, menin heti takaisin töihin ja jatkoin elämää ihan samoin kuin ennenkin. Käsittelin asiaa pikku paloina ja senpä takia moni juttu on vieläkin minussa auki.



Vaikka äidin menettäminen on ns. luonnollista, on se yksi niistä isoista asioista elämässä.



Paljon voimia, jaksamista ja pieniä ilonhetkiä sinulle ap.

T. nro 2

ap

vuosi sitten syöpä ja sitä matkaa ollaan menty ylä- ja alamäkineen tämä aika, toki viimeisten viikkojen heikkeneminen tuli täysin yllättäen ja kuolemaan ei osannut sillä tavalla valmistautua. Tästä alkaa varsinainen surutyö, kun sai muodollisuudet hoidettua. ap

Hassu sattuma kuinka juuri aamulla mietin, miten siinä tarinassa on käynyt.



Osaanotto joka tapauksessa; kuolema sattuu ja kirpaisee aina, oli se odotettavissa tai ei.

Hassu sattuma kuinka juuri aamulla mietin, miten siinä tarinassa on käynyt.

Osaanotto joka tapauksessa; kuolema sattuu ja kirpaisee aina, oli se odotettavissa tai ei.

Moni antoi tukea silloin, vaikka kaikki tiesivät, että se syöpä ei paljoa elinaikaa lupaa... ap

Minunkin äitini kuoli syöpään ja vaikka tiesimme että enää ei mitään ole tehtävissä, loppu tuli kuitenkin yllättäen. Ei ehditty hyvästelemään mutta onneksi tiesimme olevamme tärkeitä toisillemme. Äitini kuolemasta on jo yli kuusi vuotta ja vieläkin tulee viikottain mieleen että voisinpa soittaa äidille ja kertoa. Itku ei tule enää niin herkästi mutta ikävä on vieläkin. Valtavasti voimia sinulle!