Jos naisen pitäisi jäädä kotiäidiksi pitkäksi aikaa

kanssa jäädä kotiäidiksi. Kaikkihan riippuu kulutuksesta. Jos haluaa asua Helsingin keskustassa ja käydä hakemassa aamupalaa Stockalta, niin sitten pitää valita pitää valita se rikas mies ja ehkä mennä itsekin töihin. Mutta jos ei halua jokapäiväistä ylellisyyttä, talo pienemmästä kunnasta kelpaa ja aamupalaksi itse tekemät sämpylät ovat niitä parhaita, niin köyhempikin mies riittää kotiäidillekin.

Minä olen juuri tuollainen kotiäiti, jonka miehen tulot ovat isot. Meillä minä jäin kotiin juuri siksi, että miehen tulot ovat moninkertaisesti isommat, kuin minulla. Mies on pitänyt joitakin isyysvapaita ja ottanut lomarahat vapaina, jotta perheellemme jäisi enemmän aikaa. Muuten roolit olisivat voineet mennä toisinkin päin, mutta nämä tulot ja realismi!



Olen seurustellut pienituloisemman miehenkin kanssa ja silloinkin ollut valmis sitoutumaan lapsiperhe-elämään, mutta mies ei ollut valmis. Silloin ajattelin, että minulle olisi riittänyt yksi tai kaksisikin lasta tuon miehen kanssa, jotta meillä olisi riittänyt taloudellisia resursseja joko kotiäitiyteen tai koti-isyyteen ainakin siihen asti, että lapsi olisi ollut 2-3 vuotias. Myöhemmin myös lapsi tarvitsee vanhempiensa aikaa paljon.



Se että minulla on nyt suurituloinen mies on mahdollistanut saada viisi lasta eli suurperhe. Rakkauden määrään miehen tulot eivät ole vaikuttaneet.

minulla on pienipalkkainen mies ja silti olen voinut olla lasten kanssa kotona sen mitä olen halunnut. Minä rakastan miestäni huolimatta siitä millaisella autolla hän ajaa tai ajaako vaikka fillarilla... minä rakastan lapsiani huolimatta siitä, millaiset haalarit heillä on pulkkamäessä ja omaa itseäni myös, vaikken pääsekään joka kk kampaajalle...

Köyhänkin elämä voi olla ihan hyvää, vaikken epäile yhtään, etteikö raha toisi vielä lisää hyvää elämään... mutta kaikkea ei vaan aina voi saada. olen onnellinen siitä mitä olen saanut