50v mies asuu äitinsä kanssa kaksiossa.
Ja äiti on ihan pirtsakka eläkeläinen. Käy asioilla ja kävelee ihan hyvin ilman apuvälineitä.
Mun mielestä ei ihan tervettä kummankaan puolelta.
Mitä vikaa miehessä?
Mitä äidissä?
Kommentit (20)
Asuvat siis kämppiksinä, koska tulevat hyvin toimeen keskenään. Äidillä on turva aikuisesta pojastaan. Täytynee äidin kuitenkin olla jo n. 70 v.
Mutta molemmissakin voi olla jotain vikaa, tai vaan toisessa ja siksi asumisjärjestely on tuollainen.
Kukin taplaa tyylillään.
yksi liian vähän tällaiselle järjestelylle. Pitäisi olla omat makuuhuoneet kummallekin tuossa iässä. Ei voi olla vaikuttamatta henkiseen puoleen jos noinkin iäkäs poika asuu äidin kanssa kaksiossa.
poika? Onko kenties hieman alkoholisoitunut aikamiespoika, jolta ei oikein työntekokaan onnistu? Jospa onkin niin päin, että poika "tarvitsee" äitiään eikä niin, että äiti tarvitsisi poikaansa?
Kuvaamani kaltaisia tapauksia tullut vastaan useampia kotihoidossa työskennellessäni.
ei ne aina näy päällepäin. Ja eikös vaikka olkkarista saa toiselle makuusopen. Jos se on heille edullisin vaihtoehto.
Ja siinä ainakin kyse on siitä, että pojalla ei ole "kaikki kotona". On ollut masentunut, yrittänyt itsemurhaa, traumaattinen isäsuhde jne.
ei ne aina näy päällepäin. Ja eikös vaikka olkkarista saa toiselle makuusopen. Jos se on heille edullisin vaihtoehto.
että toinen nukkuu olkkarissa.
En ymmärrä tämmöoistä toisten asiohin puuttumista jos sillä ei ole vaikutusta omaan elämään. Anna toisten elää niin kuin haluavat, varmaan heillä on ihan järkevä syy siihen!
ei ne aina näy päällepäin. Ja eikös vaikka olkkarista saa toiselle makuusopen. Jos se on heille edullisin vaihtoehto.
että toinen nukkuu olkkarissa.
poika? Onko kenties hieman alkoholisoitunut aikamiespoika, jolta ei oikein työntekokaan onnistu? Jospa onkin niin päin, että poika "tarvitsee" äitiään eikä niin, että äiti tarvitsisi poikaansa?
Kuvaamani kaltaisia tapauksia tullut vastaan useampia kotihoidossa työskennellessäni.
sivistyhän vähän ja tutustu vaikka suomalaisen asumisen ja perhesosiologian historiaan sodanjälkeisiltä vuosikymmeniltä.
Ennen maalla oli yleistä, että saman katon alla asui useampi sukupolvi vaarista lapsiin. Ei minusta mitenkään ihmeellistä, että joku vieläkin asuu äitinsä kanssa. Jos se heille on ok, niin asukoot. Ei pitäisi muita liikuttaa.
Minkä takia muille kuuluu miten muut asuu.
Tiedän myös tällaisen tapauksen. Äiti pitää poikaansa otteessaan ja määräilee mitä pitää tehdä.
Poika eronnut ja sössinyt raha-asiansa.
Kyylä. Se mies on joku erityisaikuinen. Pidä huoli omista asioistasi.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän myös tällaisen tapauksen. Äiti pitää poikaansa otteessaan ja määräilee mitä pitää tehdä.
Poika eronnut ja sössinyt raha-asiansa.
Kauhea äiti.
Vieköhän se poika panoja asuntoon ja käyköhän sitä
äitiä joku panemassa asunnossa?
Vai käykö poika panemassa panojaan panojen luona ja
käykö äiti panoilla panonsa luona?
Yksin yksiössä, kaksin kaksiossa, niin se vaan menee.
Meinasin kerran tokaista eräälle ihmettelijälle, että kuule siksi koska olen trans eikä onnistu lasten saaminen eikä seksi, että siksi asun kämppiksenä äitini kanssa. Mutta en viitsinyt, pitäköön sinä junttina peräkamarincispoikamiehenä edelleen, ettei sentään ala jalustalle asettamaan.
Sonja kirjoitti:
Vieköhän se poika panoja asuntoon ja käyköhän sitä
äitiä joku panemassa asunnossa?
Vai käykö poika panemassa panojaan panojen luona ja
käykö äiti panoilla panonsa luona?
Kuka asuu makuuhuoneessa ja kuka olohuoneessa?
Olen tapaillut peräkammarinpoikia, en tosin kotonaan, kun onhan se nyt...
En suosittele kuitenkaan. Kylmää oli ei-talviasuttavassa mökissäkin tavata.
Kukin taplaa tyylillään.