Mitäs sitten kun lasta ahdistaa pph:lle meno? Lapset saavat olla vain yhdessä huoneessa.
Pph rajoittaa lasten käytössä olevan alueen vain yhteen pieneen huoneeseen, jonka lisäksi ruoka syödään keittiössä. Lapsi itkeskelee iltaisin ettei halua mennä hoitoon ja osa syy tähän on se, kun tila rajataan niin pieneksi ja lasta ahdistaa olla yhdessä pienessä huoneessa koko päivän. Nyt on ollut pakkasia monta päivää peräkkäin, joten eivät ole päässeet edes ulos. Lapsen kertoman mukaan huoneen ovi on usein kiinni ja hoitaja keittiössä tai muualla hoitamassa kotia.
Toinen asia mikä lasta ahdistaa hoidossa on se, ettei siellä saa juotavaa kuin vasta ruuan jälkeen, jolloin vatsaan ei enää mahdukkaan ja lapsi on kotiin päästyään todella janoinen.
Tuntuu että lapsen lähettää joka aamu vankilaan :(
Onko hoitopaikan vaihto mahdollista tällaisessa tapauksessa?
Kommentit (19)
Pph:t ovat todella hyviä sitten kun sellainen unelmahoitaja osuu kohdalle. Mutta kun suurin osa taitaa olla jotain ihan muuta kuin unelmaa. Lapset saavat tulla toimeen keskenään samalla kun hoitaja siivoaa, tekee ruokaa jne.
Päiväkodissa on siistijät ja keittäjät erikseen ja hoitajien ainoa tehtävä on hoitaa lapsia. Siellä on myös tilat suunniteltu lapsia varten. Päiväkodeissa on viikko-ohjelmat, jolloin askarrellaan, lauletaan, leikitään, ulkoillaan, retkeillään, hiihdetään, luistellaan, pelataan pallopelejä, jopa leivotaan joskus jne. Moniko perhepäivähoitaja oikeasti ehtii tarjota lapselle mitään muuta kuin säilytyspaikan vanhempien työpäivän ajaksi? Aika harva.
Minä juttelisin näistä mainitsemistasi asioista fiksusti pph:n kanssa. Tosin siihen leikkitilan rajoituksen tuskin tulee mitään muutosta. Suosittelisin hoitopaikan vaihtamista, valitettavasti.
taitavat olla aika täynnä. Kun pari vuotta sitten haettiin hoitopaikkaa, ei ollut vapaana kuin paikka tällä hoitajalla. Mitenkähän hoitopaikan vaihto sujuisi, en tiedä löytyisikö muuta paikkaa tai onko heillä edes velvollisuutta järjestää muuta paikkaa. Harmittaa vietävästi.. Lapsi on viihtynyt hienosti kaikissa varahoitopaikoissa pph:n lomien aikana. Varahoitopaikkoina on ollut niin pph:ia kuin päiväkotikin.
ap
Esim. Paikallisen yksityisten hoitajien yhdistyksen kautta, paikkoja saattaa löytyä ja ovat oman kokemuksen mukaan motivoituneempia itsenäisinä ammatinharjoittajina.
Kun pari vuotta sitten haettiin hoitopaikkaa, ei ollut vapaana kuin paikka tällä hoitajalla. Mitenkähän hoitopaikan vaihto sujuisi, en tiedä löytyisikö muuta paikkaa tai onko heillä edes velvollisuutta järjestää muuta paikkaa.
Ei nämä asiat järjesty, jollei itse ole aktiivinen ja kerro tämän hetkisistä puutteista ja lapsen haluttomuudesta mennä hoitoon. Samassa yhteydessä voit kertoa, että lapsi on ollut aina mielellään varahoitopaikoissa. Nimittäin tuokin kertoo jo jotain - yleensä varahoitoon meneminen on lapselle hankalampaa, kun on vieraan ympyrät.
Tuo kuulostaa kamalalta, että lapset ovat keskenään oven takana.
Yleensähän lapset vihaavat varahoitopaikkoja ja niistä tulee suuri stressi. Jos teillä on päinvastoin, niin mä olisin todella huolissani.
Teet niin, että soitat päivähoidon ohjaajalle ja sanot, että laitat hakemuksen päiväkotiin. Kerrot myös syyt. Elokuussahan on paras aika päiväkotipaikan vaihtoon, mutta mä tekisin hakemuksen niin, että vaihdatte heti kun paikka saadaan järjestymään niistä päiväkodeista joihin haet.
lapsi oli onneksi vain vajaan vuoden pph:lla. ajattelin silloin että tietenkin laitan pph pikkuisen joka silloin jännitti kovasti muita lapsia. loppujen lopuksi lapsi ei tykännyt yhtään. aluksi meni hyvin hoitoon mutta aika ajoittain oli ihan paniikissa jäämässä hoitoon. kysyin onko mitään tapahtunut mutta ei kuulemma ole. äitinä kuitenkin vaistosin että jotain on varmasti tapahtunut.
tämän meidän pph luona sai myös leikkiä vain pienessä huoneessa leluilla eikä niitä saanut sieltä tuoda pois. mitään ei koko aikana edes askarrelleet tms. aktiviteettia tehneet. ruoaksi oli todella usein makkararuokia. siis ymmärrän tietenkin ettei ole aikaa tai tässä tapauksessa ainakaan viitsimistä tehdä mitään palkkansa eteen. tuntui ettei edes pidä lapsista. ei kestänyt yhtään lasten riehumista.
lapseni tykkäsi varahoitopaikoissa olosta jotka päiväkoteja. onneksi sai siirron päiväkotiin ja on siellä tykännyt kovasti olla.
ja hyvin pian meille järjestettiin paikka päiväkodista. Joten ei muuta kuin tartut toimeen. ensin yhteydenotto perhepäivähoidon johtajaan ja päiväkotihakemus vetämään. Toimi!
päiväkoteja ei tietääkseni ole kuin kaksi, joista toinen on tarkoitettu lapsille, joiden vanhemmat käy vuorotyössä.
Lapsi siirtyy esikouluun syksyllä, joten hoidon tarvetta on enää puolisen vuotta.
Mutta jotainhan on tehtävä, jos muutosta haluaa. Mietin vain pitäisikö jutella ensin hoitotädin kanssa vai ottaa suoraan yhtyttä päivähoidosta vastaavaan?
ap
Se puhelin käteen ja soittamaan päivähoitotoimen johtajalle heti! Mikä teitä ihmisiä vaivaa kun ette huolehdi oman lapsen asioista?
Ei ole sinun tehtävä miettiä, onko päiväkodeissa vapaita paikkoja. Sinun tehtävä äitinä on vaatia lapsellesi paikka, käytännön järjestelyt on kunnan tehtävissä. Ei voi olla näin avutonta!
On moni yrittänyt, jopa sen vuoksi muuttanut toiselle paikka kunnalle. Itse tein, niin, että hain syksyllä heisessää haussa ja sain lapsille päiväkoti paikat. Täällä päiväkoteihin otetaan tällä hetkellä vain 4-5 vuotiaita. Alle kolme vuotiaat ei päiväkodista paikkaa saa, vaikka paikka vapautuisikin. Silloin odotetaan, että joku vanhempi lapsi hakee paikkaa. Jos lapsesi täyttää tänä vuonna vähintää 4-v, niin hänellä on ihan iän puolesta mahdollisuus päästä päiväkotiin, koska katsotaan, että tuon ikäisen on parempi päiväkodissa kuin perhepäivähoitajalla.
Se puhelin käteen ja soittamaan päivähoitotoimen johtajalle heti! Mikä teitä ihmisiä vaivaa kun ette huolehdi oman lapsen asioista? Ei ole sinun tehtävä miettiä, onko päiväkodeissa vapaita paikkoja. Sinun tehtävä äitinä on vaatia lapsellesi paikka, käytännön järjestelyt on kunnan tehtävissä. Ei voi olla näin avutonta!
ihmettelin minäkin. Ei se asia täällä av:lla parane! Ota HETI yhteyttä päivähoidonohjaajaan, onhan kyse omasta rakkaasta lapsestasi!
Ihan oikeasti siis, kysy pph:lta miten siellä toimitaan ja kerro mitä lapsi on kertonut/miten kokee asian.
Toki voi olla, että joudutte vaihtamaan hoitopaikkaa, mutta eikö kuitenkin kannata yrittää?
Itse olen aina sopinyt pph:n kanssa, että saa ja pitää sanoa jos on jotain sanottavaa. Puolin ja toisin. Enkä todellakaan usko pelkästään lapsen puheita...
Minä juttelisin näistä mainitsemistasi asioista fiksusti pph:n kanssa.
jossain perhepäivähoitajien kurssilla tuo, että juoda saa vasta ruuan jälkeen? Mä olin lapsena neljässä eri hoitopaikassa (äidillä ei ollut virkaa, ja aina pitemmän sijaisuuden jälkeen hoitopaikasta piti tietenkin luopua, kun äiti ei ollut töissä), joista kahdessa ei saanut juoda ruuan kanssa. Se oli tosi ahdistavaa.
ja järkytyin..
Isän mielestä valittamisen aihetta ei ole ja on hyvä että on jämpti kuri ja lasta vähän vituttaakin niin ei sitten aikuisena valita turhasta
:O ja ollaan muuten erottu.
Kyllä minä tämän asian hoidan, lapseni on tärkein. Kyselin vain, sitä vartenhan tämä palsta on.
ap
antaisi paikan teidän lapselle?
Sinun lapsi tervitsee paikan, jonka joku virikelapsi vie.
hoitajan kanssa suoraan (jota ihmettelen kyse on kuitenkin lapsestasi) niin ota yhteys hoitajsn esimieheen. noin asia ei saa olla. saa olla tila esim vanhempien makuuhuone mihin ei saa mennä mutta ei 10-12neliön tila vaan jossa saa olla. liian pieni ja juominenkin... onkohan ikansä homma tehny hoitaja.. ota esimieheen yhteys ja valita ja siirrä lapsesi pkhon..
t.pph.
Eri asia sitten on löytyykö vapaita hoitopaikkoja. Toivottavasti löytyy.
Tuosta juoman pihtaamisesta on meilläkin kokemusta. Meidän kuopus joi hoitajien mielestä liian paljon. Olivat huolissaan siitä ettei lapsi syö riittävästi kun täyttää mahansa maidolla. (itse tämän meille kertoivat kun otettiin asia puheeksi)
Muutamana päivänä ihmeteltiin, että miksi lapsi juo illalla kotona niin paljon (ja pissaa sitten yöllä sänkyyn). Kysyin sitten hoitajilta juoko lapsi tarpeeksi päivällä ja minulle kerrottiin juomisen rajoittamisesta ym. syin. Sovittiin kuitenkin ettei juomisia rajoiteta vaan pikemminkin tarjotaan lapselle juomista. Tämän jälkeen ei jano-ja yöpissaongelmaa meillä enää ole ollut.
Nykyään lapsi on nälkäisempi illalla, mutta siitä selviää syömällä :p
jonottamalla sen paikan saa jos ei heti löydy vapaata paikkaa.
Ota heti yhteyttä alueenne pph-ohjaajaan. Mutta muista, että et varmaan pääse vaikuttamaan siihen, minne lapsesi joutuu hoitoon.
Olisiko järkevintä siirtää lapsi päiväkotiin pph.n asemasta?