Hieno juttu, että USA:kin uskaltaa jo arvostella Israelia
Alkaa olla Israelilla kaverit vähissä.
http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/03/ulkoministeri_clinton_arvost…
Kommentit (20)
Rakenteletko sinä naapurin tontille?
Enkä tajua miksei Israel voisi rakentaa tuota aluetta.
"koska meidän esivanhempia on kohdeltu kaltoin, mekin voidaan kohdella ketä vaan kaltoin"
1. Israel merkkinä lopunajan alkamiselle
Lopunajan tapahtumat alkavat Israelista ja loppuvat siellä, koska Israel on maailman napa (Hes 38:12).
Aluksi Israelin valtio syntyy uudelleen (Mat 24:32-34) ja lopunajan tapahtumat tempaus, antikristuksen valtaannousu, Israelin herääminen ja Jeesuksen toinen tuleminen maan päälle jne. tapahtuvat tuon sukupolven aikana.
Raamatussa Israelista puhutaan viikunapuuna ja kun Israel ei kansana ottanut vastaan Kristusta Messiaanaan, niin Jeesuksen profetia Israelista toteutui (Luuk 13:6-9, Mat 21:19) ja Jumala pani peitteen heidän silmilleen (2 Kor 3:14-16) ja niin alkoi pakanoiden etsikkoaika. Myöhemmin peite taas otetaan juutalaisten silmiltä.
Israelin kansa joutui hajotetuksi monien kansojen sekaan ensimmäistä kertaa 70 jKr. (Hes 36:17-19) ja kun heistä yksi osa palaa takaisin, alkavat lopunajan tapahtumat toteutua (Dan 12:7, Hes 36:24). Vuonna 1948 tuo jo tapahtui ja pakanakansojen Jerusalemin tallaaminen (Luuk 21:24) loppui kuuden päivän sotaan 1967, kun Israel valtasi Jerusalemin vanhan kaupungin.
2. Porttokirkko luo pohjan antikristuksen esiin astumiselle
Väärä eksyttävä ekumenia leviää ja synnyttää porttokirkon, johon kuuluu kaikenlaista uskonnollista väkeä muslimeista nimikristittyihin. Ekumeenikot kaikkialla ovat jo nyt sopineet ja opettaneet, että taivaaseen pääsevät muutkin kuin uudestisyntyneet kristityt. Ei tarvitse uskoa siihen, miten Jumala on itsensä Raamatussa ilmoittanut, vaan voi uskoa minkälaiseen vaan jumalaan tai korkeimpaan – ihan niin kuin riivaajatkin uskovat (Jaak 2:19).
Kaikkia pitää suvaita, harhaoppeja ei saa tuomita, jumalattomia oppeja ja käytäntöjä ei saa arvostella ja uskovien pitää myöntyä olemaan yhtä uskonnollisten kanssa. Kaiken Jumalan sanan ja siitä kiinni pitävien pitää sekoittua uskonnolliseksi Jumalan vastaiseksi mössöksi. Tämä on antikristuksen ja perkeleen haluama kehitys. Perkelehän on erittäin uskonnollinen persoona, muistellaanpas vain, miten hän Raamatun Kirjoituksiin vedoten yritti eksyttää Jeesustakin erämaassa (Mat 4:1-11). Hän on erittäin taitava eksyttämään ja valehtelemaan ja saa helposti uskovatkin syyllistettyä tuntemaan itsensä pahoiksi ja kohtuuttomiksi ”sinussa ei ole lainkaan rakkautta” ja ”ei saa tuomita” lausahduksillaan, jolloin uskovat lankeavat ja mukautuvat yleiseen mielipiteeseen pois Jumalasta.
Vain uudestisyntyneitä kristittyjä suvaitaan yhä vähemmän ja vähemmän. Heitä vainotaan lisääntyvästi ja yritetään kaikin tavoin saada luopumaan uskostaan ja liittymään ”suvaitsevaan” ekumeniaan.
Lopunajan maailmankirkko (Ilm 13:8) valmistuu hyvää vauhtia. Siihen on sitten antikristuksen helppo asettua hallitsemaan.
Ihmisten synti lisääntyy loppua kohti mentäessä ja he täyttävät syntiensä mitan niin kuin israelilaiset aikoinaan (1 Tes 2:16, Apt 18:6). Kirkkojen luopumuksen lisäksi myös yksityisten ihmisten moraali on alennuksen tilassa. Kristillisen moraalin sijaan on tullut omat tunteet ja tilanne-etiikka toiminnan oikeuttajina ja rajaajina. Niinpä kaikenlainen rikollisuus, huoruus (avioliiton ulkopuolella tapahtuvat seksi), perverssiydet, abortit, eutanasia, alkoholismi ja huumeen käyttö, okkultiikka eri muodoissaan, itsekkyys, väkivalta, sodat, terrorismi, ahneuden ja vallanhimon mukaan toimiminen, new age yms. ovat vieneet ihmiskunnan rappiotilaan, jossa ihmiset voivat pahoin. Tarvitaan yhä enemmän vartijoita, valvontakameroita, turvatoimia, kaikenlaisia terapeutteja, pillereitä ja hoitoja, joilla tätä pahuutta ja sen tuloksia yritetään pitää aisoissa. Tähän pahoinvoinnin kierteeseen odotetaan vapauttajaa, suurta johtajaa, tuomaan rauhaa – ja niinpä tämä ihmisten synnin luoma ahdistus ottaa helpottuneena vastaan suuren määrätietoisen johtajan, joka lupaa rauhaa ja hyvinvointia koko maailmalle, antikristuksen.
On vain kaksi valtakuntaa: Jumalan valtakunta ja saatanan valtakunta. Jumalan johtaa omaa valtakuntaansa ja siihen valtakuntaan kuuluvat uudestisyntyneet kristityt, se on hengellinen valtakunta. Saatana johtaa omaa valtakuntaansa ja siihen kuuluvat kääntymättömät ja uskostaan luopuneet ihmiset, se on maallinen lihan valtakunta. Näillä kahdella valtakunnalla ei ole mitään yhtymäkohtaa, vaan ne ovat täysin vastakkaiset toisilleen.
Taivaan valtakunnalla on oma evankeliuminsa, jota Jeesus saarnasi ”Ja hän kierteli kautta koko Galilean ja opetti heidän synagoogissaan ja saarnasi valtakunnan evankeliumia ja paransi kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta, mitä kansassa oli.” (Mat 4:23)
Saatanan valtakunnan evankeliumi on sitä toista evankeliumia, josta Jumala Raamatussa varoittaa ”Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.” (Gal 1:8-9)
Minkäänlainen ekumenia ei voi yhdistää Jumalan valtakuntaa ja saatanan valtakuntaa. Tuo väärä ekumenia voi vain eksyttää, jos mahdollista uskovatkin pauloihinsa. Uskovia on tästä varoitettu: ”Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.” (1 Piet 5:8) ”Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.” (Mat 24:24)
3. Tuleva Googin sota
Israel on ollut jatkuvissa sodissa ja terroristien kynsissä perustamisestaan alkaen, mutta sinne tulee hetkiseksi näennäinen rauha, joka päättyy, kun pohjan perillä eli pohjoisessa olevan kansan (Venäjä) kanssa liittoutuneet maat hyökkäävät. Tuosta sodasta kerrotaan Hesekielin 38 luvussa.
Jumalan viha kohtaa sotivia kansoja ja jokaista (ruttoa, verta, miekkaa, raekiviä, tulta, tulikiviä), joka on Israelia vastaan lähtenyt sotimaan ja Goog liittolaisineen tuhoutuu maanjäristyksessä ja israelilaiset hautaavat vihollisiaan seitsemän kuukautta (Hes 38:18-23, 39:4;12-13) ja käyttävät seitsemän vuotta vihollisten aseita energianlähteenä (39:9-10).
Loput vielä maailmalla olevista israelilaisista palaavat Googin sodan jälkeen Israeliin (Hes 39:28, Jer 16:14-15, 23:7-8) ja tuosta sodasta alkaa 7-vuotinen vihan- eli ahdistuksen aika.
4. Uskoville varoituksia
Jeesus käski uskovien pysyä lujana lisääntyvän pilkan, vainon ja uskovien tappamisen enentyessä tempausta kohti mennessä. Uskosta luopuu yhä useampi ja juuri luopiot vainoavat yhä uskossa olevia pahiten (Mat 24:7-9). On myös kestettävä kaikki se painostus yhdenmukaistumatta ekumeniaan ja sekulaariseen porttokirkkoon, vaikka synneissään elävät uskonnolliset ympärillä huutavat kuinka syytöksiään ”ei saa tuomita”, ”sinussa ei ole lainkaan rakkautta”, ”ei Jumala voi olla niin ankara” yms. Heidän suunsa on tukittava ja itse pysyttävä Raamatun sanassa ketään mielistelemättä ja pelkäämättä (1 Kor 10:12, Luuk 21:34, 1 Piet 5:8-9).
Jeesus puhuu tyhmistä ja viisaista neitsyistä ja käskee valvomaan (Mat 25:1-13). Tyhmät neitsyet elävät itsensä, omaisuutensa, huvitustensa, uransa, toisten ihmisten, kirkkojen yms. varassa, eivät Jumalan. Niinpä heillä ei ole öljyä, eli Pyhää Henkeä itsessään, vaikka saattavat luulla olevansa uskossa. He vääntävät Jumalan sanaa omien tunteidensa ja halujensa mukaisesti korvasyyhyynsä ja ovat paatuneet ja pensistyneet. Ei ole itsestään selvää, että joskus uskoon tullut kestää uskossa loppuun asti. Ne, joissa ei ole Pyhää Henkeä tempauksen hetkellä, jätetään maahan eikä heillä enää ole pelastumisen mahdollisuutta, vaan he tulevat joutumaan helvetin tuleen (Joh 15:6, Heb 10:26, Luuk 6:46-49).
Viisaat neitsyet valvovat itseään ja jumalasuhdettaan. He seuraavat itsenäisesti Jeesusta ja korjaavat kurssiaan heti, kun huomaavat poikenneensa kaidalta tieltä. (Jaak 1:12, 1 Joh 3:9, Ef 6:11-12)
Jeesus tulee kuin varas yöllä varoittamatta ja siksipä onkin tultava uskoon ja joka päivä tehtävä parannusta ja Jumalan tahto. Jeesuksen tullessa hakemaan omiaan on enää myöhäistä tehdä mitään asian hyväksi. Pelastus meni sivu suun ikiajoiksi. (1 Tes 5:1-11),
Vain ne, jotka ovat tempauksen hetkellä uskossa eli, joilla on Pyhä Henki otetaan tuolloin taivaaseen (Room 8:9,13).
5. Tempaus
Jeesus tulee pilviin asti ja tempaa maasta ruumiineen päivineen sillä hetkellä elossa olevat uskovat sekä jo taivaassa olevien uskovien ruumiit maasta tai vedestä, mihin ne on haudattu tai kulkeutuneet (1 Tes 4:15-17). Samalla temmatut ruumiit muuttuvat taivaallisiksi, kuolemattomiksi, synnittömiksi ja syntiin kykenemättömiksi hengellisen ulottuvuuden ruumiiksi (1 Kor 15:51-58, 15:40), koska ei lihallinen, materiaalinen, ruumis voi periä taivaan valtakuntaa (1 Kor 15:50).
Kristikunnassa on vallalla kolme eri käsitystä tempauksen ajankohdasta – joko 7-vuotisen vihan ajan alussa, keskivälillä tai lopussa. Sen tapahtuminen vihan ajan alussa näyttäisi parhaimmin perustellulta, koska Jeesus kärsi jo vihan uskovien puolesta (1 Tes 5:9) ja lupasi pelastaa uskovat tulevasta vihasta (1 Tes 1:10). Paatuneitten ihmisten vihaa, tappamista, panettelua, vainoa ja marttyyrikuolemiahan Jeesus taas lupasi kaikille uskoville kaikkina aikoina (Joh 15:18-19, 2 Tim 3:12) ja sitä onkin tapahtunut 2000 vuotta. Pyhä Henki vedetään maailmasta, koska se pidättää antikristuksen tulemista (2 Tes 2:6-7) ja uskovissahan on Pyhä Henki eli muutenhan Pyhä Henki jäisi tänne maan päälle heihin. Eikö se silloin yhä pidättäisi antikristusta.
Tempaus tapahtuu, kun evankeliumi on julistettu kaikille kansoille (Mat 24:14) ja pakanoiden luku tullut sisään (Room 11:25) eli kaikki pakanat tulleet uskoon, jotka uskoon tulevat.
Lopun ajat alkoivat Israelin valtion perustamisesta vuonna 1948 ja Jeesus tulee hakemaan omansa saman sukupolven aikana (Mat 24:32-34, Luuk 21:29-32), vaikkei hetkeä, eikä edes päivää jolloin Jeesus tulee, tiedä kukaan muu kuin Jumala sanoi Jeesus (Mat 24:36, 25:13).
ja todeta täytyy, että israelilaiset ovat rationaalisia, sivistyneitä ihmisiä joiden kanssa sujuu mikä vain ja joilta sujuu mikä vain, palestiinalaisarabit sen sijaan ovat aggressiivisia ja röyhkeitä möykkääjiä, joiden jäljiltä maa on roskainen, hoitamaton ja tuottamaton.
On selvää, että tuollainen porukka on syytä pitää erossa oman maan kansalaisista ja suhtautua siihen kuin koirakoulunkouluttaja: ei poikkeusta ikinä, koskaan tai missään asiassa.
saa siunauksen, joka sitä vihaa ja panettelee tulee kokemaan karvaan lopun. Näin se menee, piste ja Aamen.
Rakenteletko sinä naapurin tontille?
Enkä tajua miksei Israel voisi rakentaa tuota aluetta.
Itsehän ne naapurit sen heille antoivat.
ja uskonnon läpitunkema maa VOI NÄYTTÄÄ LÄNSIMAISELTA, mutta aika syvällä se on barbaarisuudessa samalla linjalla kuin muutkin autiomaiden kansat ja uskonnot. Uskonnon läpitunkema maa jossa ollaan juutalaisia intohimoisina kuin kiihkoislamistit.
ja uskonnon läpitunkema maa VOI NÄYTTÄÄ LÄNSIMAISELTA, mutta aika syvällä se on barbaarisuudessa samalla linjalla kuin muutkin autiomaiden kansat ja uskonnot. Uskonnon läpitunkema maa jossa ollaan juutalaisia intohimoisina kuin kiihkoislamistit.
Minusta tämä on harvinaisen helppoa ymmärtää. Juutalaisiahan ne ovat, ja naapurinsa vihaavat heitä ainoastaan siksi, että he ovat juutalaisia. Vaikeata siinä tilanteessa on suhtautua uskontoon neutraalisti. Vaikka varmaan se av-mammalta onnistuisi.
Toisekseen juutalaisten barbaarisuus on todellakin suhteellista kun verrataan heidän naapureidensa barbaariuteen.
mutta ihmeesti heitä suomessakin uskovien joukossa palvotaan .
ne ongelmat, joiden kanssa juutalaiset Israelissa ovat islamilaisten kanssa jo vuosikaudet taistelleet.
Ehkä silloin alkaa myös eurooppalaisille valjeta, että islamisteille ei pelkällä lässyn lässyn humanismilla pitkälle pärjää...
Suomen median yksipuolisen ja vääristyneen "palestiinalaismuslimit nyyh nyyh, Israel tuhma"-uutisoinnin ansiosta liian monien kuva alueen tapahtumista on järkyttävän yksipuolinen.
Esim. Gazan Hamasin islamistien vuosia jatkuneista tuhansista raketti-iskuista Israelin siviilikohteisiin (päiväkodit, koulut, ihmisten asunnot) ei uutisoitu oikein mitään (korkeintaan pieni heitto median sivulauseessa!). Mutta ootas kun Israel saa tarpeekseen siviiliensä jatkuvasta pelottelusta, surmaamisista ja rakettien vammauttamista juutalaisnuorista, ja iskee Gazaan Hamasin tukikohtiin, niin johan media herää! Ja Hamasin joukot kun tunnetusti piilottelevat naisten ja lasten suojissa, rakentavat raketti- ja asetukikohtiaan kouluihin, ym. yleisiin rakennuksiin jotta saadaan taas maailmalle hyvää Israelin vastaista nyyhky-propagandaa, jonka voittajia ovat taas nämä islamistit.
alueelle jossa sen nimistä ja kokoista valtiota ei ole ollut ennen ennen. Juutalaisten raha puhuu ja länsimaiden huono-omatunto.
mutta olen seurannut alueen poliittista tilannetta vuosikymmeniä, ja siinä seurassa Israel on hyvin edukseen. Lisäksi he tosiaankin hoitavat oman plänttinsä hyvin, kun taas alueen arabit eivät juuri panosta maidensa kehitykseen.
Katsokaa kartasta, Israel on vain uudenmaan läänin kokoinen pläntti isojen arabimaiden puristuksissa (joilla on jo 10 kertaa enemmän maata lähi-idässä), mutta silti juutalaiset on arabien mukaan ajettava mereen!
Kolme EI:tä: ei neuvotteluja Israelin kanssa, ei rauhaa, eikä Israelin valtion tunnustamista on kaikunut jo vuosikaudet arabijohtajien suusta.
takaa, kuningas Daavidin ajoista lähtien. Lue Vanhaa Testamenttia ja juutalaisten historiasta.
Ei ollut mitään sattumaa ei, että juuri sinne juutalaiset halusivat perustaa kansallisen kotinsa - ainoan maailmassa. Ja tämä kaikki eurooppalaisten tekemän juutalaisten kansanmurhan jälkeen!
Mutta sekin tuntuu olevan liikaa maailmalle, vaikka juutalaiset olisivat perustaneet valtionsa siperiaan olisi sekin joillekin tahoille liikaa.
Ei kyllä naapurimaissakaan tykätä palestiinalaisista tai edes haluta niitä mamuiksi, joten olisiko aika heidänkin katsoa peiliin.
Jordaniassa ja muissa naapurimaissa.
Mikä siis mättää näiden palejen käytöksessä??? Siinäpä miettimistä varsinkin tälle Euroopan punavihreälle "älymystölle" joka heidän päänsilittäjänään ja paapojanaan niin mielellään toimii.
mm. muslimi-maahanmuuttajien tekemien väkivaltaisuuksien vuoksi! Juutalaiset eivät uskalla enää kävellä kadulla se kiba päässään hyökkäysten vuoksi jne. Tästä oli uutisissakin.
Ihan uskomatonta, vuonna 2010..
Eräs haastatelluista, nuori juutalaisisä, sanoi, että heidän ainut toivonsa on Israel, jonne he aikovat lähteä pienten lastensa kanssa.
se on islamin käsky. Asiaa valottaa runsas hadith-kirjallisuus:
Sahih Muslim Book 041, Number 6981:
Ubaidullah has reported this hadith with this chain of transmitters (and the Words are):" There is a Jew behind me."
Book 041, Number 6982:
Abdullah b. 'Umar reported Allah's Messenger (may peace be upon him) as saying: You and the Jews would fight against one another until a stone would say: Muslim, here is a Jew behind me; come and kill him.
Book 041, Number 6983:
Abdullah b. 'Umar reported that Allah's Messenger (may peace be upon him) said: The Jews will fight against you and you will gain victory over them until the stone would say: Muslim, here is a Jew behind me; kill him.
Book 041, Number 6984:
Abu Huraira reported Allah's Messenger (may peace be upon him) as saying: The last hour would not come unless the Muslims will fight against the Jews and the Muslims would kill them until the Jews would hide themselves behind a stone or a tree and a stone or a tree would say: Muslim, or the servant of Allah, there is a Jew behind me; come and kill him; but the tree Gharqad would not say, for it is the tree of the Jews.
Book 041, Number 6985:
Here are some variants of the same hadith, in Sahi Bukhari,
Narrated 'Abdullah bin 'Umar:
Allah's Apostle said, "You (i.e. Muslims) will fight with the Jews till some of them will hide behind stones. The stones will (betray them) saying, 'O 'Abdullah (i.e. slave of Allah)! There is a Jew hiding behind me; so kill him.' "
Volume 4, Book 52, Number 176:
Narrated Abu Huraira:
Allah's Apostle said, "The Hour will not be established until you fight with the Jews, and the stone behind which a Jew will be hiding will say. "O Muslim! There is a Jew hiding behind me, so kill him."
Volume 4, Book 52, Number 177:
Narrated 'Abdullah bin 'Umar:
I heard Allah's Apostle saying, "The Jews will fight with you, and you will be given victory over them so that a stone will say, 'O Muslim! There is a Jew behind me; kill him!' "
siunaan Israelia. Sanotaanhan Raamatussakin: "ja minä siunaan niitä, jotka sinua (Israelia) siunaavat."
Enkä tajua miksei Israel voisi rakentaa tuota aluetta.