Oletko nähnyt vainajaa? millainen tunne siitä jäi?

yhden vanhan mummon kun olin töissä vanhainkodissa. toisella kerralla oman veljeni,ja myös oman isoisäni olen nähnyt..



tunne on kuvaamaton. pelottava,ja jollain tapaa järkyttävä kokemus.. joka kerta olen nähnyt "painajaisia" sen jälkeen..

Kaipa siihen on turtunut. Ei suuremmin enää hätkähdytä. Omaisten suru sen sijaan koskettaa.

jäi hyvä ja lopullinen tunne.



Mummoni kuoli, useiden viikojen sairauden jälkeen saattokodissa. Kun hän oli kuollut, hänet oli pesty ja puettu paperipaitaan ja aseteltu sängylle "näyttöhuoneeseen" jossa läheiset saivat vielä käydä katsomassa viimeisen kerran. (No arkkuunpano tietty erikseen, siellä en ollut).



Se oli oikein kaunista ja siitä jäi rauhallinen ja lopullinen olo, sellainen että "noniin nyt se on ohi", kun mummon sairaus oli vähän sellainen "projekti" meille kaikille siinä vaiheessa.



Mut olis varmasti ihan eri asia nähdä vainaja valmistautumatta tai valmistelematta. Vaikka löytää itsemurhaaja tai onnettomuuden uhri.

Silloin päällimmäinen tunne oli suru ja kaipaus. Myöhemmin olen nähnyt lukuisia vainajia, olen ollut ruumiinavauksessa, laittanut vainajia ja jopa kerran ollut paikalla kuoleman hetkellä. Kaikki nämä ovat olleet vanhuksia eli tunne on ollut lähinnä helpotus ja ilo koska ovat päässeet kärsimyksistään.

Istuin pari tuntia hänen vieressään ja olin myös siinä, kun hän veti viimeiset hengenvedot. Levollisuus laskeutui hänen kasvoilleen. Seuraavan kerran näin hänet puolisen tuntia myöhemmin, kun hänet oli "siistitty" ja omaiset saivat vielä hyvästellä. Väri oli paennut kasvoilta täysin, huulia myöten. Mutta ei näky oli karmea, päinvastoin. Ei jäänyt mitään traumoja vaan rauha siitä tiedosta, että rakas sai kuolla läheistensä seurassa.

hyvä ystäväni kuoli 3 vuotta sitten. Itselle ei jäänyt pahaa oloa. Ihan niinkuin kaverini olisi vain nukkunut levollisesti.

oman äitini. Järkyttävä kokemus, mutta en ole nähnyt painajaisia. Ihminen näyttää samalla kertaa tutulle ja vieraalle. Kosketin äitini otsaa ja sitä en tekisi nyt-vahamaisuus ja kylmyys on puistattavaa. Mutta suoraan kylmiöstähän se vainaja tulee. Isäni tai muun lähisukulaisen voin mennä katsomaan, mutta en enää muita. Kuitenkin pidän hyvänä, että kävin katsomassa äitiäni vainajana.

Vainajan näkeminen, siinä on jotain levollista. Ja vahva tietoisuus siitä, että jäljellä on enää "kuoret", sielu on jossain muualla.



Jos kuoleminen on kivulias, tuskaisa, niin sitä on vaikea hoitajanakin katsella. Äärimmäisen harvoin näin kuitenkaan on, vaan useimmiten kuolema tulee rauhallisesti, kiitos hyvän kipulääkityksen.

Se oli todella järkyttävää. Näen siitä vieläkin unia, vaikka tapahtumasta on jo 15 vuotta.

Arkussa muutamia läheisiä vainajia. Ensimmäset jo lapsena. Aina on jäänyt hyvä ja rauhallinen tunne. Vainaja on ollut levollinen ja kaunis. Mielestäni olisi hyvä, jos ihmiset pääsisivät hyvästelemään vainajan, kuolema ei tuntuisi ehkä niin tuntemattomalta ja pelottavalta, vaan luonnolliselta.

kahdesti kun ihminen kuolee. Ensin isoäitini terveyskeskuksessa, jonne meidät kotoa hälytettiin. Oli toinen puoli halvaantunut. Nukkui vain pois.

Toisen kerran sairaalassa, jossa isäni kuoli. Hänellä oli keuhkosyöpä, toinen keuhko lakkasi toimimasta, oli kyllä aika karu kokemus, vajaan tunnin verran siinä kuolinkamppailussa meni. Se oli minulle uutta, että ihminen kuolee "vähitellen", ts isäni kädet ja jalat olivat jo aivat siniset ja kuolleet, kun hän vielä hengitti ja sitten hengitys vain vähitellen hidastui ja loppui.

Televisiosarjoissa aina näkee kuinka sydänrytmi voi ihan parissa minuutissa loppua ja henkilö kuolee. varmaan näin voi käydä, mutta isälläni sydämen lyönnit hidastuivat puolentoista tunnin ajan normaalisykkeestä nollaan. Oli aika kamalaa seurata kuinka vähitellen lyöntejä oli aina vain vähemmän.

Moni sanoo että lapsen syntymä on elämän voimakkain kokemus. Olen synnyttänyt kahdesti, eikä kumpikaan kyllä tunnekokemuksena ollut lähelläkään sitä, miltä tuntuu seurata ihan vieressä kun rakas ihminen kuolee.

Tekisi mieli kysyä aina näiltä synnytystä hehkuttavilta, että et ole tainnut sitten koskaan nähdä kuin sinulle rakas ihminen kuolee jos et ole kokenut mitään voimakkaampaa kuin synnytys?

Multa on lapsi kuollut juuri ennen synnytystä ja tietysti lapsi nostettiin syliin niin kuin normaalistikin synnytyksen jälkeen.



Mielestäni lapsen näkeminen ja sylissä pitäminen kuolleena auttoi merkittävästi sen tosiasian hyväksymisessä, että lapsi tosiaan on kuollut.



Jos perheessä kuolee ihminen, niin nykyisin usein suositellaan, että lapset näkevät vainajan. Se auttaa ymmärtämään kuoleman lopullisuutta. Lapsihan ei kuolemaa ymmärrä ennen kuin kouluiässä.



Lapsillehan kuoleman kohtaaminen on aika luonnollista. He eivät osaa ajatella mitään painajaisia.

muutamia, isoäitiäni olin laittamassa kylmiöön.



Vainajia ei muuten pestä, tietenkin jos on naama mustikkasopassa se pestään pois ja eritteet.



En ole nähnyt kuoleina kuin vanhoja ihmisiä, ainoastaan lapsena näkemäni vainaja on pelästyttänyt.

katsomaan siskoni miestä..

jo hänen äkillinen kuolema oli järkytys.

ap.

kuollut, niin tietysti menet. Olisi epäkohteliasta olla menemättä.

Minusta se oli rauhoittava ja helpottava kokemus. Se oli ikäänkuin se viimeinen naula arkkuun, sitten ymmärsi että nyt se on todellakin lopullista. Hän oli nukkuvan ja rauhallisen näköinen ja se korosti jotenkin sitä että kärsimystä ei enää ole.

Mitetin vaan että kannattaakohan minun mennäkatsomaan siskoni miestä..

jo hänen äkillinen kuolema oli järkytys.

ap.

Kuoleman aiheuttamaa järkytystä voi helpottaa se, että käyt katsomassa vainajaa. Mulle ainakin oli tärkeää.

Mitetin vaan että kannattaakohan minun mennäkatsomaan siskoni miestä.. jo hänen äkillinen kuolema oli järkytys. ap.

Kuoleman aiheuttamaa järkytystä voi helpottaa se, että käyt katsomassa vainajaa. Mulle ainakin oli tärkeää.

Pitää miettiä asiaa.

ap.

katsomaan siskoni miestä..

jo hänen äkillinen kuolema oli järkytys.

ap.

kyllä se vaan asioita selventää.

muuta vainaja voi olla kun rauhallisen näköinen ?

eihän se voi enää ainakaan riehua. tai joku kauhee kuolonirvistys vai ?