Lue keskustelun säännöt.
Oletko nähnyt vainajaa? millainen tunne siitä jäi?
Kommentit (51)
Kuolema on ulkoistettu. Kuolema on steriiliä, kuollaan sairaalassa piilossa. Soitetaan omaisille. Ennen kuoltiin kotona, sukulaisten ympäröiminä. Vanhukset hoidettiin kotona, kuolema oli luonnollinen päätös elämälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko se vaan itäsuomalainen tapa jättää arkku auki hautajaisissa? Itä-Suomessa yksissä hautajaisissa meinaan oli näin ja musta se oli tosi irvokasta katsoa meikattua vainajaa. Ei olisi pitänyt katsoa. Olen itse Länsi-Suomesta, ollut monissakin hautajaisissa, mutta ei koskaan ole ollut ruumista pällisteltävänä siellä.
Ortodoksisissa hautajaisissa arkku on auki, evankelisluterilaisissa hautajaisissa ei. Itä-Suomessa valtaosa ihmisistä on ihan evankelisluterilaisia joten ihan arkku on kiinni hautajaisissa myös Itä-Suomessa. Ainakin niissä hautajaisissa Itä-Suomessa, joissa itse oon ollut.
T: savolaissukujuurinen junantuoma yliopisto-opiskelija Helsingin yliopistosta
Vierailija kirjoitti:
Aika eri asia vanhustenhoidossa työskentelevälle tai jos kuolema on odotettu versus jos yllättäen törmää vainajaan... Itse menin nelivuotiaana oman mummoni kanssa naapurin mummelille kylään, ja mummeli olikin edellisenä yönä kuollut. Toi oli eka ja odottamaton, mutta en koe että ois mitenkään traumatisoinut.
Vainajan näkemiseen ei koskaan totu. Se on aina uusi kokemus. Kun hoidat kuolevaa ihmistä, ei siinä tule ajatelleeksi, että sitten kun kuolee...
32 vuotta hoitajan työtä takana. Kyllä kuolema yllättää aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se vaan itäsuomalainen tapa jättää arkku auki hautajaisissa? Itä-Suomessa yksissä hautajaisissa meinaan oli näin ja musta se oli tosi irvokasta katsoa meikattua vainajaa. Ei olisi pitänyt katsoa. Olen itse Länsi-Suomesta, ollut monissakin hautajaisissa, mutta ei koskaan ole ollut ruumista pällisteltävänä siellä.
Ortodoksisissa hautajaisissa arkku on auki, evankelisluterilaisissa hautajaisissa ei. Itä-Suomessa valtaosa ihmisistä on ihan evankelisluterilaisia joten ihan arkku on kiinni hautajaisissa myös Itä-Suomessa. Ainakin niissä hautajaisissa Itä-Suomessa, joissa itse oon ollut.
T: savolaissukujuurinen junantuoma yliopisto-opiskelija Helsingin yliopistosta
Tiedän kyllä, että ortodokseja on vain 1% koko Suomen väestöstä. Ette te itäsuomalaiset niin vierasta kansaa ole ;) Nämä oli ihan ev.lut. hautajaiset, siitä hämmennykseni. Mutta tajusin nyt kyllä, että vainajan läheisissä oli ortodokseja. Ehkä he olivat toivoneen poikkeusta.
Olen työskennellyt hoitajana, joten työn kautta olen nähnyt useita vainajia. Omista läheisistäni olen nähnyt isovanhempani. Vanhempieni kulttuurissa ei olla vieraannuttu kuolemasta, joten myös 5-vuotias pikkusiskoni näki isoisämme, kun taas serkkuni kantasuomalainen puoliso ei halunnut nähdä isoäitiämme.
Vaikka itse olenkin nähnyt vainajia tuntuu minusta silti oudolta, kun FB-feediini lävähtää sukulaisteni kommenttien myötä kuvia vainajista. Erityisen outona pidän sitä, kun somessa jaetaan kuvia onnettomuuksissa ruhjoutuneista ihmisistä tai vanhempiensa kuoliaaksi hakkaamista lapsista 😢
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin 21-vuotias kun isäni kuoli. Kävimme katsomassa häntä sairaalassa ennen arkkuun laittoa. Moni sanoo, että on hyvä tehdä niin, mutta minusta se oli kauheaa. Isä näytti vahanukelta, kuten joku täällä sanoikin, todella luonnottomalta. En haluaisi joutua kokemaan sellaista uudelleen.
Työssäni näen kuolevia ja vainajia, ei ihan viikoittain mutta melko usein kuitenkin. Olen saattohoitanut oman äitini ja hänet pessyt ja pukenut vainajana. Samoin äidinäidin sairaalassa pesin ja puin hoitajien kanssa. Isänäiti kuoli hoitokodissa ja hänet myös olen hoitajien kanssa pessyt ja pukenut.
Ihminen joka kuolee hoitolaitoksessa, on yleensä vainajana siisti ja ns. neutraali, ei verta eikä eritteitä tms. Eri asia tietysti äkillisesti onnettomuuden uhreina kuolleet, joskin heidätkin yritetään aina siistiä mahdollisuuksien mukaan. Olen samaa mieltä aiempien vastaajien kanssa että vainajan näkeminen konkretisoi kuoleman ja tuo selkeästi ilmi että jäljelle jäi vain kuori. Myös lapsen voi viedä katsomaan vainajaa jos lapsi näin haluaa, pakottaa ei missään tapauksessa pidä. Vanhemman rauhallinen ja luonnollinen suhtautuminen auttaa, itkeäkin voi kunhan muistaa selittää lapselle asian.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entisaikana naiset hoitivat. Vaimot, tyttäret, miniät ja siskot. Ilmaiseksi ja pakotettuna ja orjuutettuna hoivatyöhön.
En todellakaan halua kolmen sukupolven talouksia, jossa asuu isovanhemmat ja aikuiset lapset perheineen saman katon alla. Henkistä väkivaltaa ja kiusaamista.
Minulta menisi hermot, jos pitäisi asua 24/7 anopin ja appiukon kanssa samassa taloudessa.
Se on vaan tosiasia, että ne huonokuntoiset ja sairaat vanhukset kuolevat sairaalassa, hoitokodissa, palvelutalossa, terveyskeskuksen vuodeosastolla tai vanhainkodissa. Harvalla omaiset jaksavat hoitaa niin kauan että vanhus kuolee kotonaan.
Vierailija kirjoitti:
Kuolema on ulkoistettu. Kuolema on steriiliä, kuollaan sairaalassa piilossa. Soitetaan omaisille. Ennen kuoltiin kotona, sukulaisten ympäröiminä. Vanhukset hoidettiin kotona, kuolema oli luonnollinen päätös elämälle.
Olen nähnyt isoäidit ja isoisän, äitini sekä isotädin. Kaikki arkkuun laitettuina. Hyvin siistejä ovat olleet ja varsinkin äitini jopa kauniin ja hyvin levollisen näköinen. Päällimmäinen tunne on ollut suru, yllättäen, mutta myös se, että siinä on vain ihmisen kuoret.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nähnyt kuolleen isäni ja mummoni. Minusta he olivat kuin talo, josa asukkaat olivat lähteneet.
Aika eri asia vanhustenhoidossa työskentelevälle tai jos kuolema on odotettu versus jos yllättäen törmää vainajaan... Itse menin nelivuotiaana oman mummoni kanssa naapurin mummelille kylään, ja mummeli olikin edellisenä yönä kuollut. Toi oli eka ja odottamaton, mutta en koe että ois mitenkään traumatisoinut.