Mistä sanomisesta sinulle jäi lapsena traumat

Isäni oli alkoholisti, äkkipikainen ja satunnaisesti väkivaltainen.

hmyillä ja sitten vihdoin aikuisena hankin kalliit laminaatit, joista ollut vaan harmia. Toinen oli, kun opettajani sanoi mulla, kun olin leikannut hiukset, että "taisi järki lähteä hiusten myötä".

sanoi katso, nyt äiti itkee. Kuka nyt lohduttaa äitiä?

koulun vaihto masensi ja söin suruuni. Lihoin lyhyessä ajassa 5 kg, äiti sanoi mummolaan mennessä että varo vaan, mummo voi huomauttaa lihomisesta kun on niin töksäyttelevä. No, eihän se mummo mitään huomauttanut... Äidin kommentti loukkasi, lopetin mussutuksen, laihduin 2 kg ja olin tyytyväinen (ja normaalipainoinen). Äiti sanoi, että olen ihan liian laiha :P



Kiitti vaan mutsi, koskaan en ole sulle sopiva.

Mitä harmia laminaatit ovat sinulle aiheuttaneet? Itsekin sellaisia harkitsen.

oltiin sukulaisen 50-v juhlissa koko perhe, minulla on kaksoissisko. Kuulin vahingossa (ei-sukulaisen) miespuolisen juhlavieraan sanovan toiselle (miehelle): "Tossa tummemmassa kaksosessa on kyllä missi-ainesta. Toisessa taas ei". Sanomattakin selvää, että olen se vaalea...

Mitä harmia laminaatit ovat sinulle aiheuttaneet? Itsekin sellaisia harkitsen.

Aiheutti lopulta sen, että pariin hampaaseen piti laittaa kruunut, kun niitä oli hiottu jo niin paljon noissa useissa kiinnityksissä. Ja se irtoilu aiheutti sen, etten uskaltanut oikein kunnolla enää syödä mitään purtavaa, ja aloin puremaan enemmän alahampailla, joka taas aiheutti sen, että alahampaat on ihan hirveät ja kuluneet :/. Eli nyt kyllä jälkiviisaana olisin ihan tyytyväinen niihin mun alkuperäisiin hampaisiin. Jos sulla ei ole mitään ihan hirveää vikaa hampaissa niin en ihan varauksetta kyllä laminaatteja suosittele. On kyllä hammaslääkäristäkin kiinni, mulla osui alkuun tosi tohelo, ja sen takia irtoilivat. Mutta tästä laminaattien laitosta on jo kohta 10v aikaa, varmaan nykyään osataan tämäkin jo paremmin.

vanhempi hoitotäti tokasi minulle, että 'Älä laula kun et kerran osaa'. Sen koommin en ole laulanut....(ikää nyt 35v). Ennen tätä mummoni hoiti minua ja me laulettiin laulukirjat kannesta kanteen pitkin viikkoa.

Minulla ei ole maailman kaunein lauluääni ja kaikki ei ehkä mene ihan nuotilleen mutta silti.... jäi siis trauma loppuelämäksi.

vanhempi hoitotäti tokasi minulle, että 'Älä laula kun et kerran osaa'. Sen koommin en ole laulanut....(ikää nyt 35v). Ennen tätä mummoni hoiti minua ja me laulettiin laulukirjat kannesta kanteen pitkin viikkoa. Minulla ei ole maailman kaunein lauluääni ja kaikki ei ehkä mene ihan nuotilleen mutta silti.... jäi siis trauma loppuelämäksi.

minäkin laulan ja meillä lauletaan aina automatkoilla. eikö ole kumma miten vahvasti nuo lapsena sanotut jutut vaikutta aikuisenakin? eli varotaan mitä varsinkin suutuspäissä lapsille sanotaan!

useimmiten äidin sanomisista: "Sulla on sitten pyöreä pylly ja paksut jalat" tai "sun tukkasi on kuin kanantakapuoli aina". Äidillä itsellään ja siskollani oli hoikat jalat ja ei-pyöreä pylly ja paksu, pitkä tukka.

vahingossa alkanut odottaa minua. Kerran meinasin tukehtua ruokapalaseen ja tilanteen oltua ohi, äitini tokaisi, että olisiko se nyt niin suuri vahinko ollut vaikka olisinkin tukehtunut. Koulukaveri kommentoi nenääni isoksi ja rumaksi.

Olin pitkän aikaa aina luokan pisin ja muutenkin kasvoin nopeammin pituutta kuin nyt. Mun mielestä se oli hirveetä kun aina kommentoitiin "ompa pitkä tyttö", "miten pitkä olet"? jne.

Musta tuntui että mä olen oikeesti joku kummajainen. Paha juttu oli myös se että oli ihastunut yhteen luokan poikaa ja kerran se haukku mua kirahviksi, vitsi kun muistan vieläkin miten pahalta tuntui. Pituutta kommentoi niin sukulaistet, tuttavat kuin vento vieraatkin.



Nykyään olen 172 senttiä ja en siis mitenkään kauhean pitkä, en silti tykkää käyttää kenkiä missä on kauhean korkeat korot, joskus kun laitan sellaiset jalkaan niin en viihdy niissä yhtään.

Välillä olen ollut liian pullukka, sitten taas liian laiha. Varsinkin esiteininä ja teininä loukkasi kovasti, kun milloinkaan en ollut sopiva. Söin kuitenkin vain sitä, mitä kotona oli tarjolla. Myöhemmin ajatellen aivan liian hiilihydraattipitoista. Kun tulin vaikka harrastusleiriltä kotiin, äiti tokaisi jo vastaan tullessa, että minä niin toivoin, että olisit laihtunut siellä. Muutama vuosi aikaisemmin taas valitti vaatteistani, miten rumalta ne näyttävät laihuuteni takia.



Olin kolmekymppisenä äitini kanssa saunassa kahdestaa, ja hän alkoi tivata painoani. En suostunut kertomaan, vaikka hän miten intti ja kyseli. Sanoin, että jos et lpeta painoni kyselyä, tämä on viimeinen kerta, kun tulen saunaan kanssasi. Ja se oli. Ikinä enää en ole alasti äitini nähden.

mutta mulla on "ison ihmisen" identiteetti koska mua aina vertailtiin isoonsiskoon ja ihmeteltiin kun olin niin iso.

Mikseivät pässit ihmetelleet että onpa sisko pieni...?



Jälkikäteen ajatellen olin kyllä koko lapsuuteni ikäisissäni keskikokoa, sekä painossa että pituudessa.

En sentään ole sortunut tuosta huomauttelusta syömishäiriöihin, se nyt vielä puuttuis.Mutta nty keksin, minähän tarraan aina kaupassa L-koon vaatteeseen kun ne musta kuuluu mulle. Oikeasti koko on kyllä M...

huusi mulle pyörällä ohi ajaessaan, että "onpas tyhmän näköinen!". Mä muistan vieläkin sen ruskean plyysipaidan, mikä mulla oli päällä, vihreällä villalangalla K-kirjain alaresorissa (mitä aina ihmettelin.)



Ulkonäkökomplekseja on riittänyt myöhemminkin, äitini nimitti minua Palloperseeksi n. 10-vuotiaana.

Mulle ei oo jääny vanhempien sanomisista traumoja mutta sisko nuorempana sanoi hirveyksiä jotka muistan aina, en niistäkin varsinaisesti traumatisoitunut, mutta edelleen ne harmittaa. Toinen tokaisu oli että "sä tule olemaan ikuinen neitsyt" , taisin olla 14 v. ja sillon olin vielä neitsyt. Toinen oli kun odotin esikoistani "toivon et sun lapsesta tulee vammanen!".

Lapsena kävin soittotunneilla. Sisareni aloitti soittamisen myös. Eräs äiti totesi että toivottavasti hänestä tulee parempi soittaja kuin isosiskostaan. Julmaa.



Minulla pahimmat muistot liittyy kavereiden äiteihin. Joihinkin. Toisista on taas erittäin ihania muistoja.

että kuolisi toi kakarakin tuosta pois, niin siitäkin päästäisiin. Sanoi tuon todennäköisesti vain äitiäni loukatakseen, mutta en sitä koskaan unohda. Olin tuolloin ehkä n. 6-vuotias. Mainittakoon, että isäni ei ole mikään pummi, vaan oli ammatiltaan opettaja..

Mulle ei oo jääny vanhempien sanomisista traumoja mutta sisko nuorempana sanoi hirveyksiä jotka muistan aina, en niistäkin varsinaisesti traumatisoitunut, mutta edelleen ne harmittaa. Toinen tokaisu oli että "sä tule olemaan ikuinen neitsyt" , taisin olla 14 v. ja sillon olin vielä neitsyt. Toinen oli kun odotin esikoistani "toivon et sun lapsesta tulee vammanen!".

Olen aina ollut pyöreäkasvoinen ja vähän pömppömahainen (niin äitinikin), mutta muuten olen ollut normaalin rajoissa, sekä ala- että yläkäyrällä. Teininä kasvoin pituutta lyhyessä ajassa paljon, ja silloin olin alarajoilla. Myöhemmin taas paino lisääntyi, rinnat kasvoivat d-kuppiin (äitini ollut aina pienirintainen) ja olin lähinnä muodokas. Mutta pointti on se, että äitini kommentit ovat todella pahoittaneet mieltäni. Kukaan muu ei ole sanonut mitään vastaavaa, eivät edes elämäni miehet.

kun mummoni puhui jonkun kuolemasta, sanoi aina, että "se nukkui pois". Sanomattakin selvää, että pelkäsin mennä nukkumaan =(



Siskoni sanoi mulle, että "ei isä ole sun isäsi, sulla on toinen isä".

Se tuntui pahalta, ja jokseenkin musta tuntuu, että asialla voisi olla perääkin..