tapaamissopimus

Olen 8kk ikäisen lapsen yksinhuoltaja. En ollut parisuhteessa raskaaksi tullessani eikä kyseessä ollut myöskään yksi ilta vaan tapailusta jossa ehkäisy petti. Kerroin raskaudesta miehelle joka päätti puolestani abortista ja hoiti jopa töistä vapaat jotta pääsee sairaalaan mukaan varmistamaan että abortti myös tehdään. Kerroin että pidän lapsen enkä myöskään tahdo vaatia mieheltä mitään. Sain kuulla olevani hullu, huora, sairas jne... Raskauden ajan mies mustamaalasi minua kaikille, en jaksanut välittää siitä. Lapsi syntyi ja ilmoitin viestillä sukupuolen ja mitat. Miehestä en kuullut mitään kunnes ilmoitti haluavansa isyystestit joihin suostuin, huoltajuus pysyi minulla. Sovittiin että isä saa tavata lasta niin paljon kuin haluaa ja aikataulullisesti on mahdollista. Isästä ei kuulunut kuukausiin mitään, ei soittanut, ei laittanut edes viestiä kysyäkseen lapsen kuulumisia, ei käynyt tapaamassa. Miehellä oli uusi suhde alkanut joka vei kaiken ajan. Mies on maksanut kerran elatusavut ajallaan, maksaa saman minkä kela miniminä. Nyt miehen suhde on päättynyt ja mielenkiinto lasta kohtaan heräsi. Haluaa tavata lasta säännöllisesti ja on valmis olemaan hyvä isä, hänen piti miettiä asioita ensin puolitoista vuotta. Näiden hyvä isä puheiden perään lisäsi kuitenkin että ei kehtaa lapsesta puhua muille. Hänen kuollut äitinsä häpeää minua ja lasta. Hän on lastaan nähnyt kaksi kertaa 8kk aikana. Ilmoitti ettei vaihda vaippoja, syötä tai pidä sylissä. En mieheen luota ollenkaan. Lastenvalvojan mielestä joka toinen viikonloppu hyvä idea, lastenpsykiatrin mielestä siihen on vielä pitkä matka ja tapaamiset pitää aloittaa pienestä. Edellisellä isä lapsi tapaamisella isä ei lapseen kiinnittänyt mitään huomiota vaan sätti minua kun en ymmärrä mitään ja kuinka väärin teen evätessäni isän lapselta. Olisin valmis tukemaan lapsen suhdetta isään mikäli isä pystyisi käyttäytymään normaalisti lapsen läsnäollessa, haukkokoon ja sättiköön minua kunhan lapsi ei ole kuulemassa. Yritän kovasti ajatella lapsen parasta mutta nyt alkaa umpikuja tulemaan vastaan, kaikki ehdotukseni ovat huonoja. Lastenvalvojasta ei apua ole ollut, puhuu vaan isän oikeuksista. Missä isä voisi lastaan tavata? Kummankaan koti ei sovi eikä esim isovanhempien luonakaan onnistu. En valitettavasti usko että isä pystyy olemaan puhumatta pahaa minusta lapselle (lapsen ollessa vanhempi siis) kun valehtelee kirkkain silmin viranomaisille ilman huonoa omatuntoa. Isä on vaihtanut kolme kertaa mielipidettään siitä haluaako vaiko eikö halua olla isä. Mitä jos pari vuotta jaksetaan leikkiä isää ja sitten riittää? Mitä kerron lapselle jos/kun alkaa isästä kyselemään että miksei asu meidän kanssa jne? En halua valehdella mutta totuus pienelle lapselle voi olla liian rankkaa. Isä on britti ja pelkäänpä että hän vielä kotimaahansa joskus palaa. Kunnioitin isän mielepidettä siinä määrin että kun ilmoitti ettei halua kuulla meistä mitään en antanut itsestäni kuulua ja kun halusi olla isä kerroin lapsen oppimista asioista ja yritin kysyä haluaako lähteä ulos kanssamme vaunuilemaan/mukaan neuvolaan mutta ei koskaan halunnut. kohta en jaksa enää edes välittää siitä mitä isä haluaa kun mikään ei tunnu kelpaavan. Mitä pitäisi tehdä? Mikä lapselle olisi parasta?