Lapsettomuudesta kärsineenä, miten saisin teille siitä nyt kärsivät tämän viestin perille...

Varmaan viestisi ei mene perille, koska useimmat tuntevat sydämessään toisin. Oma ja muiden kokemuskin todistaa päinvastaista. Useimmille se oma lapsi kyllä on niin rakas, että vauva-ajan väsymys kyllä unohtuu.

aika tökerö viesti ap.

lapsettomuudesta kärsinyt ei saisi kokea vanhemmuutta rankkana?

ei ole ikuisuus. Voimia ap:lle, usko pois että tämäkin on kaiken vaivan arvoista!

mutta lapsettomuudesta itse kärsinyt tietää, että se ei lapsetonta mitenkään lohduta että lapsen hoito voi olla rankaa. Päinvastoin, vähän kuin veistä kääntelisi haavassa.

voi olla liian ruusuiset odotukset ja siksi pudotus on niin kova.



En minä kokenut äitiyttä tuollaiseksi.

Miksi halusit lapsia?



Minusta mikään aiemmin ei ole ollut yhtä paljon "omaa" kuin tämä lapsettomuuden jälkeen saatu lapsi, koliikkeineen ja uhmiksineen.



Päinvastoin kuin sinä, olen miettinyt että onneksi en lapsettomana vielä kuitenkaan aivan täysin käsittänyt, mitä minulla ei ollut. Jos menettäisin tämän ainokaiseni--- en pysty edes kuvittelemaan kuinka voisin elää ilman häntä nyt kun tiedän millaista on äitiys!



Mikä sinun pointtisi oikein oli, ap? Että sait lapsen kuitenkin liian helposti kun et osaa arvostaa? Vai luulit ettei äitiys välillä v***tuta kun on lapsettomuustausta?



Ihan samanlainen arki on äitinä, yhtä hankalaa välillä, olipa lapsi koeputkessa tai viltin alla tehty ;-)

niin koen oikeudekseni kirjoittaa, että tuo ap:n näkemys on vain yhden väsyneen naisen näkemys.



Mulla on kaksi lasta, enkä koskaan ole ollut väsynyt lasten takia. Työelämässä on ollut aiemmin (silloin nuorena kun piti näyttää erityisesti taitojaan) huomattavasti kuluttavampaa, stressaavampaa ja haastavampaa. Tämä lasten kanssa kotona olo on yhtä leikkiä ja laulua, kirjaimellisesti, siihen verrattuna. Onko koskaan ollut näin paljon ns. omaa aikaa (vaikka lapset seuraavatkin koko ajan mukana)? No ei ole ollut. Ainakaan minulla. Työ vei ennen kaiken ajan ja yöunetkin. Lapset eivät tee sitä.

tai sitten ap. on tosi ikävä ihminen ja halusi lapsen vain huvikseen.



Esikoisen valvotti 3 vuotta. Kaksoset edelleen (3v3kk), nousen heidän takia öisin 10-20 kertaa. Enkä kertaakaan ole lapsiani katunut.

Kyllä äitiys on (ja saa olla, kuuluukin olla!) välillä todella rankkaa. Silti koen saavani enemmän kuin olen menettänyt. Olen halunnut lapsen ja vihdoin saanut sen. En todellakaan vaihtaisi lastani villiin sinkkuelämään, matkusteluun tai nousuun työuralla. Minulla on nyt lapsi ja se on maailmassa tärkeintä!



T: äiti jonka lapsi on herännyt ennen kukonlaulua, huutanut tänään about 20 kertaa, kakannut neljät isot kakat, sotkenut koko talon, nukkunut vain kahdet puolen tunnin päikkärit, ollut tuntikausia sylissä ja ollut kaikin puolin maailman rakkain ihminen :)

että lapsettomat saa vaan olla onnellisia, että eivät tiedä mitä on kun on lapsi. On toki raskasta (esikoinen oli todella vaativa vauva), mutta se ilo mitä lapsesta saa on jotain sanoinkuvailematonta. Jos olisin osannut sen lapsettomana ja lasta haluavana edes jotenkuten kuvitella, olo olisi ollut kymmeniä kertoja toivottomampi ja masentuneempi ja uskokaa pois, roikuin silloin hulluuden partailla!

Kun sitten lopulta hoidoilla onnistuttiin, raskaus meni hyvin alusta loppuun. En mielestäni odottanut mitään ruusuista, mutta jo viikon tai parin kuluttua synnytyksestä halusin perua tapahtuneen, antaa lapsen pois tai jotain. Sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen josta toipuminen kesti 2½ vuotta. Lastensuojelukin puuttui asiaan. Yövalvomiset, joita kesti _vain 2 kk_ :/, uuvuttivat minut tyystin, en saanut nukahdetuksi enää silloinkaan kun vauva nukkui. Tämän kokemukseni perusteella en koskaan uskaltautunut hankkimaan toista lasta.



Eri keskustelupalstoilla olen huomannut, että pitkään raskautta yrittäneet äidit ovat monesti kokeneet jotain samanlaista.



Nykyään rakastan lastani, enkä pois olisi tahtonut antaa enää moneen vuotene.

että vieläkin joskus hiipii mieleen hemmotteleva ajatus, että jospa olisinkin jäänyt lapsettomaksi. t. 13.

Sama tilanne, lapsettomuuden jälkeen vauva. Vaativa vauva koliikkeineen. Kova väsymys päällä, mutta vähän väliä on mielessä, kuinka onnellinen ihminen voi olla. Tuntuu, että pakahtuu.

Ehkä masennus tai väsymys voi tuoda katumusajatuksia, puhu ap neuvolassa.

Väsymys on kamala asia, voi tulla ihan fyysisiä oireita. Älä hukkaa onnellisia ainutkertaisia päiviä, juttele reilusti tilanteestasi.

Yrittivät lasta 10 vuotta ennenkuin saivat vihdoin lapsensa.



Molemmat vanhemmat ovat kotona, toinen hoitovapaalla, toinen sairaslomalla ja isoäidit molemmin puolin hoitavat lasta yhteensä lähes enemmän kuin vanhemmat :(



Yhtään eivät jaksaisi itse lasta hoitaa, ellei olisi pakko. Keksivät vaikka mitä muuta puuhaa, että pääsevät hyvällä syyllä pois lapsen luota. Lapsi on nukkunut vauvasta asti hyvin, mutta silti isoäidit ovat aivan nääntyneitä jatkuvaan pienen hoitamiseen.



Eli tässä tapauksessa eivät luultavasti ymmärtäneet kuinka paljon työta ja vaivaa lapsesta on. Ja pitkä lapsen toivominen varmasti vielä romantisoi sitäkin vähää todellisuutta, joka heillä oli.

Olin itse sekä fyysisesti että psyykkisesti väsynyt lapsettomuuteen. Kärsin unettomuudesta ja rankoista hoidoista.



Ja kas! Vauva olikin hyvä nukkuja ja itsekin aloin nukkua paremmin. Oma elämä on nyt tässä, enkä muuta kaipaakaan. Toki nyt, kun "vauva" on jo yli yksivuotias, niin olen pikku hiljaa alkanut harrastaa ja tehdä omia juttuja enemmän, parisuhteellekin löytyy jo aikaa. Esim. viime viikonloppuna oltiin kylpylässä ja mummi hoiti lasta.



Suosittelen.

Vaikka toki tietyllä tasolla voidaan ymmärtää, että rankkaa on, niin sitä itse kuitenkin uskoo jaksavansa ihan yhtä hyvin kuin muutkin. Uskoisin, että vauva-arki on kuitenkin jotain sellaista, mitä ei osaa täysin etukäteen kuvitella. Oli sitten lapsettomuustausta tai ei. Usein lapsettomuudesta kärsivistä todetaan, että oli liian ruusunpunaiset kuvitelmat lapsiarjesta. En ole itse ihan samaa mieltä, noita kuvitelmia voi olla helposti raskautuvillakin. Sen sijaan helposti sortuu siihen, että ei "kehtaa" valittaa vaikkapa väsymystä, koska nythän on viimein saatu se kauan kaivattu vauva.

onneksi valvomiset, koliikit, sairastelut jne auttavat hiljalleen. Lapsettomuus on henkisesti kovaa surua, olen itse onnellinen että sain nämä lapset. Vanhemmuuden haasteet kohtaavat jokaista, se on selvää. Lapsettomuutta kärsineelle onkin ehkä kovempi pala se äitiys, niin mullekin oli aluksi. Mutta hiljalleen sitä sitten oppi jo suhtautumaan toisin.



Mutta kyllä lapsia haluava haluaa yrittää ja on usein valmis useiden vuosien taisteluun - itsekin olin enkä kadu yhtään! Päin vastoin sain todellakin suuret lahjat elämääni, siitäkin huolimatta että lapset ovat sairastelleet todella paljon.



t. ex lapseton, hoidoissakin käynyt, pian 3 lapsen äiti

lopulta onnistui.

rsakaus oli vaikea. lapsi syntyi liian aikaisin ja joutui teholle. sydän särkyi kun jouduin jäämään yksin synnytyssaliin kun lapsi lähti teholle. pääsin kotiin lapsi jäi sairaalaan.

Ilo oli ylimmillään kun lapsipääsimkotiin.

kiitän hyvää onneani joka ainut päivä.

lapsemme on minulle maailman tärkeuin asia rakastan häntä yli kaiken.

Valvotut yöt yms. eivät haittaa halusin äidiksi ja kun vihdoinkin sain oman pienen käärön kotiin en ole katunut hetkeäkään että tulin äidiksi.

pikkuisemme menee pian jo koulunn. Silti muistan yhä ne epätoivoiset kerrat naistenpolilla kun mitään ei taaskaan ollut tapahtunut lapsensaamisen hyväksi ja seuraavassa kuussa olisi taas uusi yritys.

Muistan tyhjyyden tunteen kun palasin kotiin ilman lasta. Vuodet kuluvat mutta vaikeaa alkua en unohda koskaan.

Kerron lapselleni joka ainut päivä kuinka tärkeä ja rakas hän on minulle.

Äitiys ei aina ole helppoa,mutta silti nautin siitä joka ainut päivä.