Miks mä en jaksa ihmisiä?

minullakin se tilanne, etten jaksa enää ystäviäni (heillä tosi paljon ongelmia), enkä sukulaisiakaan (vakavia sairauksia). Itse olen helposti masentuvaa tyyppiä, ja voimani ovat rajalliset toisten auttamiseen. Siksi olen useamman vuoden ottanut etäisyyttä niin ystäviin kuin sukulaisiinkin. Koen jaksavani nyt paljon paremmin. Perheeni tarvitsee nyt kaikki voimavarani ja panostan nyt siihen. Tämä kuullostaa itsekkäältä, mutta olen todella polttanut itseni aiemmin loppuun auttamalla läheisiäni. Jokaisella on oikeus omaan tilaan ja "latautumiseen", toivottavasti saat mahdollisuuden sellaiseen.

Itse viihdyin jo lapsena paljon yksin. Nautin lukemisesta ja kaikesat yksin tekemisestä kuten käsitöstä lenkkeilystä ym.



Nyt kun on perhettä, tuntuu että kiintiö ihmisten kanssa seurusteluun tulee jo siinä.



Enne oli ihan sallittua olla vähemmän sosiaalisesti tekemisessä, ja erilaisuus hyväksyttiin paremmin. nyt tuntuu että ihmisten pitäisi kaikkkien olla samanlaisia. Eli palkkatyö, pari lasta, sosiaalista kanssakäymistä paljon, lapset säännölliseti hoidossa mummolassa,

olen "pudottanut"elämästäni sellaiset ihmiset jotka syö musta energiaa ja lopettanut kyläilyt sellaisissa paikoissa joihin en oikeestaan halua edes mennä.Tapaan juuri niitä ketä haluan.On itsekästä kyllä,mutta pakko oman jaksamisen takia näin tehdä.Varsinkin sellaisena aikana kun on itse tosi loppu ei jaksa kuunnella toisten murheita varsinkaan jos on yksipuolista.

Ei siinä ole mitään itsekästä, että jätät pois ihmissuhteet jotka eivät tunnu hyvältä. Kenen etu on, että esität kiinnostusta ihmiseen, joka ei oikeasti kiinnosta? Itseasiassa se on itsekkyyttä, kun pyrkii miellyttämään toisia ja esittämään sosiaalista, sillähän pyritään vain hankkimaan hyvä asema muiden silmissä ja välttelemään ikävältä tuntuvaa riittämättömyyden tunnetta. Omaa etua siinä ajetaan. :) Parempi siis olla vain rehdisti oma itsensä?

Kirjoitin aiheesta tänään tänne palstalle ja sain vihaisia kommentteja siitä, kuinka itsekäs olen, kun en halua äitiä naapuriini asumaan. Negatiivistä enregiaa ympärilleen lietsovan kaverin saa siis hylätä, mutta ei äitiä?

niin tuttu tunne!

Olen myös vähentänyt eräiden energiansyöjien tapaamisia, ei vaan jaksa.

mitä jaksetaan ja keiden kanssa seurustellaan. Minullakin on lähisukulainen, joka valittaa osaansa jatkuvasti, eikä yritäkään tehdä mitään tilansa kohentamiseksi.

Olen aivan uupunut jo hänen puheluittensa jälkeen, sillä aikani olen yrittänyt auttaa.

Muutenkin viihdyn vähän vapaa-ajan lasteni kanssa, ei kertakaikkiaan riitä enää voimia muitten tsemppaukseen.

Jospa tuo on tervettä itsekkyyttä, en osaa sanoa. Onhan meidän ensi sijaisesti hoidettava lapset ja jotain suotava itsellekin.