lantionpohjan lihaksista synnytyksen jälkeen..
synnytyksestäni on nyt aikaa toista kuukautta. kokeilin ensimmäistä kertaa treenikuulaa ihan huvikseni. järkytyin, koska kuula ei pysynyt sisälläni edes kävellessä kaksi askelta! seisoen sain likistettyä juuri ja juuri 10 sekuntia ja sen jälkeen kuula valui ulos.
mitenköhän usein minun kannattaisi tehdä harjoituksia että saan vahvistettua lihakset kuntoon? anyone? kuinka pitkään kestää että lantionpohja palautuu synnytyksestä?
Kommentit (15)
Kokeilisit sitten välillä, koska alkaa pysyä sisällä ja jatkaisit sillä sitten.
eli harjoittelin tähän asti ilman kuulaa.
mainittakoon, että pystyn vastustamaan selinmakuulla kun vedän narusta kuulaa ulos. osaan siis jännittää oikeat lihakset.
ongelma syntyy kun nousen seisomaan tai oikeastaan kun lähden liikkeelle.
Mä en kyllä varsinaisesti osaa hirveästi auttaa, kun itsekin olen aika alkuvaiheessa harjoittelun kanssa. Harjoituskuulat kyllä pysyy sisällä. Jostain muistelen lukeneeni, että menee viikkoja (jopa kauemmin) ennenkuin tuloksia alkaa näkyä tai tuntua...
ennen synnytystä pystyin käymään kuulan kanssa myös jumpassa. :/
Ne mun kuulat on kyllä tosi isot, sellaiset " harjoituskuulat" . Kävin ne ostamassa vasta synnytyksen jälkeen. Aattelin vaan sitä kokoa, kun ostaessani omia katselin niitä pikkuruisia ja myyjä sanoi että " nämä on jo tosi hyväkuntoisille lihaksille vaativat kuulat" ja myi mulle ne mollukat. -4-
en kyllä pääse tähän hätään ostamaan isompiakaan kuulia joten tuo saa nyt kelvata. olin vain ihan järkyttynyt siitä muutoksesta mitä alapäässäni oli tapahtunut.
kaipa ne lihakset jämäköityvät treenaamalla, näin haluaisin uskoa. onkohan muuten liioittelua jos harjoittelee päivittäin?
miten niitä käytetään? Olen nähnyt sellaiset kuulat. Molemmissa päissä narua on kuula. Laitetaanko ne molemmat sisälle vai toinen vaan ja toinen jää " painoksi" ... mitä sitten tehdään?
se on merkkiä vagitrim ja siinä on yksi kuula jonka mitat kerroinkin jo aikaisemmin. kuulasta roikkuu naru.
ei kahta kuulaa, vain yksi.
laitoin kuula paikalleen ja lähdin joko kävelylle tai aloin siivota. harjoittelu muutaman kerran viikossa kuulan kanssa " kuureittain" .
mua vaan hirvittää aloittaa seksielämä uudelleen kun olen näin tunnoton ja pehmeä.. :/
Mulle se myyjä opasti, että aloittaa niillä harjoituskuulilla niin että ensin vain pari minuuttia (max 5) päivässä ja sitten siitä hiljalleen pidentää. En siinä älynnyt kysyä, mutta kai niillä tulee sitten muuten paikat kipeäksi. Niin kuin aina kovan treenin jälkeen :).
-4-
Kuulat sisään ja sitten tehdään niitä lantionpohjanlihasten jumppaliikkeitä, tai vaan ollaan/kävellään/siivotaan ja koitetaan pitää kuulat sisällä. Tuollaisista sinun kuvailemista kuulista ei ole kokemusta, mutta kuvittelisin kyllä että kumpikin sisään. Muuten se toinen hölskyisi lahkeessa :D
-4-
enkä muuten tiedä, miksi.
kiitos neloselle kommenteista. pitää malttaa aloittaa tarpeeksi lyhyistä ajoista ja pidentää piku hiljaa.
Minä olen aina ollut siinä käsityksessä, että tuloksia alkaisi tuntua vasta noin kolmen kuukauden jälkeen, ja sittenkin eteneminen suht verkkaista, vuoden päästä synnytyksestä pitäisi olla paikat entisellään, näin olen ihan fysioterapiassa saanut kuulla.
Ei kannata vielä masentua. Jos ei kuula pysy sisällä, niin tee ensin harjoituksia ilman kuulaa niin, että opit supistamaan lihaksia hallitusti seisaallasi ja vaikka miten. Ja muista ilman kuulaakin supistaa nostoissa ja kumarruksissa!
Että älähän hätäile:)
Tälleen olen menetellyt hyvin kokemuksin. Tärkeää on se säännöllinen harjoittelu. Olen käyttänyt kuulia 2 kertaa päivässä n. tunti kerralla.
pelkkä likistely ei ole auttanut, nyt tarvitaan järeämpiä keinoja. siksi minulla on nyt kuula jonka kanssa treenaisin, jos vain tietäisin miten..
eli laitoin kuulan sisään, nousin seisomaan, odotin hetken ja kuula tuli ulos vaikka likistelin mielestäni paljon. kuula takaisin ja sama juttu uudelleen. toistin kymmenen kertaa. onkohan tässä järkeä?