Mies ei tue - voimat loppu

YLEISTÄ: Tärkeää on, että juuri nyt pidät kiinni johdonmukaisesti siitä, minkä valitset hyväksi tavaksi toimia. Tosiasia on myös, ett kun lapsi käyttäytyy näin sinua kohtaan - tarkoittaa se myös samalla sitä, että olet se henkilö johon hän luottaa ja uskaltaa purkaa pahaa oloaan ja jolta hän tällä tavalla myös pyytää apua omiin sisäisiin ristiriitoihinsa. Näihin ongelmiin on nyt vaan puuttutava ja ne on hoidettava, jos haluat kasvattaa hänestä ehjän nuoren, joka selviää omillaan. Jos onnistut hän myös loppupeleissä tulee tukemaan sinua silloin kun sitä tarvitset, koska hän on oppinut sen sinulta. Hän luottaa nyt siihen, että autat häntän toimimaan oiken - vaikka tilanne olisikin hankala ja veisi kaikki voimasi, koska hän ei itse syystä tai toisesta siihen pysty kuten vanhempi lapsesi. Kaikki lapset eivät reagoi samalla tavalla - toiset pystyvät kestämään paremmin stressitilanteita - tämä 11 vuotias ei, joko ikänsä tai persoonansa puolesta.



SYIDEN SELVITTÄMINEN KÄYTÖKSEEN: Oletko miettinyt millainen tilanne/ihmissuhteet teillä on perheessä ja varsinkin sinun ja miehesi välilä muutoin. Se mitä kerrot miehestäsi tuskin rajoittuu vain hänen kantaansa lasten kasvatuksessa. Nämä hommat kun yleensä menevät käsikädessä. Mies joka syyttää sinua, joka ei pysty keskustelemaan asioista - hakee sitä helpointa väylää selvittää tämäntyyppiset tilanteet. Kun lapset kasvavat ja poistuvat kuvioista - for sure tulet kohtaamaan miehesi "kuviot" jossakin toisaalla yhteisessä elämässänne. Usein lapset reagoivat juuri näin perheessä oleviin ristiriitoihin. Mikäli koet, että tämä ei voi olla syynä lähtisin etsimään vastauksia kaveripiiristä ja/tai koulusta. Syy käytökseen tulee jostakin. Miestäsi hän pelkää sen verran, että ei uskalla hänen läsnäolleessaan käyttäytyä samoin.Sinua hän kokeilee, mutta samalla testaa voiko luottaa sinuun, oletko tarpeeksi vahva. Jos mitään taustaongelmia ei ole löydettävissä on vain muutettavaa taktiikkaa toimia hänen kanssaan, koska nykyinen ei toimi.



VAIHTOEHTOISIA TAKTIIKOITA:Tämä sisäinen vahvuutesi pitäisi saada iskostettua häneen niin, että hän ilman fyysistä kontaktia tajuaa, että sinun kanssa ei ryppyillä. Lisäksi jokaisella lapsella on niitä asioita, jotka ovat hänelle ehdottoman tärkeitä -ja joista hän ei halua luopua. Rangaistuksien pitäisi löytää nämä kohteet, jotta hän ottaa ne tosissaan. Se tekniikka miten tätä hyödynnät pitää valitettavasti kyllä nykynuorien kanssa olla ovelaa. Useimmiten selkeä kielto tai rangaistus ei tepsi, mutta rangaistuksen ujuttaminen tai ajatus siitä pitäisi tehdä niin, että hän itse huomaa, että sen mahdollisuus on olemassa. Näin hän kokee, että itse voi vaikuttaa asiaan. Tästä yksi esimerkki. Nuori nimittelee sinua - annat hänen aluksi nimitellä - mutta kostat sen hänelle ovelasti jossakin tietyssä tilanteessa - hän huomaa miltä se tuntuu kun itse joutuu tähän tilanteeseen. Laitat ruuan pöytään - hän ilmoittaa, että pelaa eikä tule tai tuleminen kestää - et sano mitään - korjaat vaan ruuat pois jääkaappiin - jos haluaa ruokaa - lämmittäkööt itse. Jos rupeaa läpsimään - otat kaiken raivosi esiin - näytät fyysisen kiukkusi ja voimasi, mutta et koske häneen (jos teet tuon riittävän vahvasti 11 vuotias kyllä tajuaa, että ei kannata ruveta ryppyilemään). Tätä touhua ei tarvitse jatkaa pitkään - tärkeintä on, että hänelle tulee selväksi, että sinulle ei ryppyillä. Hän vaikuttaa siltä, että nuo palkitsemiset ja kiellot jne. eivät nyt tässä vaiheessa enää tehoa, kylläkin taas myöhemmässä vaiheessa, koska hän pelkää, että muutoin muutut taas yhtä hankalaksi kuin hän itse - hän ei sitä halua, koska se hankalaloittaa hänen elämäänsä ja hän tietää, että häviää siinä taistossa sinulle uudestaankin. Näissä asioissa pitää uskaltaa olla luova ja kaikista tärkeintä on, että lapsi tajuaa, että olet sodassa mukana - jos hän sen julistaa jos ei ja vaikka julistaisinkin hänen pitää silti kokoajan tietää, että haluat hänen parastaa ja olet hänen puolellaan, vaikka käytäydytkin hänen mielestään normaalista poikkeavalla, häntä provosoivalla tavalla. Kun homma alkaa seljetä - on tärkeää, että juttelet hänen kanssaan miksi toimit näin. Voin vakuuttaa, että hän sen tulee ymmärtämään ja pääsette hommassa eteenpäin. Itse olen käyttänyt kahden nuoren kasvattamiseen näitä logiikoita tarpeen mukaan koko kasvatuksen ajan - ja loppujen lopuksi 1 tällainen sessiä per lapsi on riittänyt siihen, että jatkossa pelkkä puhe on riittänyt.





Nimimerkillä - kokemusta riittää.

Että näin saadaan auktoriteetti luotua? Hohhoijaa mitä neuvoja, ei ihme, että teillä on erityislapsi.

ja keskittymishäiriötä epäiltiin jo silloin, diagnoosi tuli 5-veenä. Sun kuule kannattaa diagnoosien sijasta keskittyä mannapuuronkeittelyyn. Keskittymishäiriö on aivojen toiminnan häiriö. En minä sitä diagnoosia ole hakemalla hakenut, vaan yhteistyötä on tehty sekä neuvolan, foniatrin, neurologin, psykologin että erityisopettajan kanssa.

Hiljan komensin kolme kersoistani jäähypenkille. Kaksi istui nätisti liikkumatta, mutta se keskittymishäiriöinen pyöri koko ajan, nypläsi jotain, lauloi itsekseen ym. eikä pystynyt noita sijaistoimintoja lopettamaan. MUTTA hän meni sinne penkille. Kiitos topakan kurinpidon.

Lyödä ei saa ketään, mutta jos joku lyödä paukauttaa sinua, älä alistu hakattavaksi, vaan täräytä takaisin. Se ei ole auktoriteetin luomista, mutta auttaa muksua muistamaan, että takaisin tulee ja nenille ei tässä perheessä hypitä.

mies ei koskaan tue minua, arvostelee murkku-tyttäremme kuullen eikä koskaan kasvata.. en kestä minäkään tätä kauan. Tyttö 11vee osaa kyllä käyttää tilanteen hyväksi. Minä olen lopussa aina se paha joka kaiken aiheutti.

Että näin saadaan auktoriteetti luotua? Hohhoijaa mitä neuvoja, ei ihme, että teillä on erityislapsi.

kahta kertaa.

Ja kyllä, auktoriteetti syntyy myös siitä, että näyttää omat rajansa. Lapset eivät ole tyhmiä, kyllä lapsi tajuaa, että meninpä lyömään äitiä, ja se löi takaisin, ei kannata.

On aivan eri asia, jos vanhempi lyö sen takia, että maito kaatui tai tuli huono numero kokeista tms. Mutta jos yli kouluikäinen, varsinkin jo esimurkku/murkku mua löisi, niin ensin tempaisisin takaisin, ja sitten vasta keskusteltaisiin.

Lapseni tietävät tämän, tietävät myös, että saavat itse puolustaa itseään. Eli en opeta kouluelämäänkään mitään "käännä toinen poski" mentaliteettia. Rangaistuksen saavat, jos aloittavat tappelun, mutta jos pitävät puolensa eivät saa.

Ja ei, koskaan eivät kolme poikaani ole edes olleet tappelussa. Ja tietävät tasan, etteivät käy vanhempiaan mätkimään.

jos niitä ongelmia on vain sinun seurassasi niin eikö se ongelma ole nimenomaan sinun?

jos niitä ongelmia on vain sinun seurassasi niin eikö se ongelma ole nimenomaan sinun?

ap:n mies on pelkkä kämppis, joka vain hengailee kodissa, vai?

Eiköhän se nyt ole niin, että jos jollain on ongelmia, niin se on koko perheen ongelma. Eri ongelmat manifestoituvat eri tavoin. Valitettavasti en osaa neuvoa sua, ap, mutta ole samaa mieltä kanssasi: teidän pitäisi olla kasvattamassa lapsia yhdessä. Se, että miehesi syyttelee sinua, on asiatonta.

parisuhdeterapiaan niin saatte ulkopuolista näkökulmaa asioihin, kyllä nuo tilanteet kuuluu isällekkin!

oikein sikiää. Olipa typerä vastaus hyvin esitettyyn kysymykseen.

Varasin jopa ajan, mutta ei tullut.



Hyväksyn sen, että äiti ja isä ovat eri persoonia ja erilaisia kasvattajia. Mutta täydellinen ongelman sivuuttaminen ja minun syyttäminen, se ottaa koville.



t. ap

Varasin jopa ajan, mutta ei tullut.

Hyväksyn sen, että äiti ja isä ovat eri persoonia ja erilaisia kasvattajia. Mutta täydellinen ongelman sivuuttaminen ja minun syyttäminen, se ottaa koville.

t. ap

jos ei tejän suhde sen vertaa kiinnosta että vois mennä kanssasi terapiaan niin heitä pihalle!

mies toimii todella väärin, jos arvostelee sinua lapsen kuullen! Silloin lapsi saa mallia isältään että sulle saa puhua miten vaan. Miehen pitäisi auttaa sua ja tukea. Se pitäisi tehdä selväksi miehelle, että et siedä sitä enää arvostelua lapsen kuullen. Suutu oikein kunnolla, vedä omat rajasi. Vaadi kunnioitusta sekä mieheltäsi että lapseltasi. Polkeminen on loputtava heti.

Meillä on ongelmia suurin piirtein samanikäisen lapsen kanssa, jonka äitipuoli olen. Mieheni mielestä raivokohtauksiin yms. ei pidä puuttua vasta kuin jälkikäteen, joten hän jättää minut yksin tappelemaan lapsensa kanssa. Minä kun en suostu kuuntelemaan kiroilua ja solvauksia, vaan haluan saada lapsen hiljaiseksi heti. Varsinkin kun kotonamme asuu pienempiäkin lapsia.



Kun tilanne äityy pahaksi, syyttää mies minua lapsen kuullen siitä, että olen aiheuttanut koko tilanteen. Eli antaa lapsen ymmärtää, että lapsi ei itse ole tehnyt mitään väärää, vaan syyllinen olen minä. Vaikka siis minä olen vain puuttunut lapsen huonoon käytökseen, johon isä ei kiinnittänyt mitään huomiota.



Minäkin olen useampaan otteeseen miettinyt, että lähtisin tästä tilanteesta. En jaksa kantaa vastuuta ja syyllisyyttä yksin.

tai sitten muutat pois ja pitäköön mies hankalat mukulansa.

näin mä tekisin. en jaksaisi.

Varasin jopa ajan, mutta ei tullut.

Hyväksyn sen, että äiti ja isä ovat eri persoonia ja erilaisia kasvattajia. Mutta täydellinen ongelman sivuuttaminen ja minun syyttäminen, se ottaa koville.

t. ap

Mä tavallaan painin hieman samanlaisen asian kanssa - sen, että mies ei osaa/pysty/halua keskustella ongelmista. Mun mies on oikeasti tosi kiltti ihminen, mutta hän ei vaan pysty keskustelemaan vaikeista asioista, vaan menee lähes mykäksi. Olen monta kertaa sanonut hänelle, että musta tuntuu niin kuin me oltais äiti ja lapsi, minä läksytän häntä ja hän istuu hiljaa hartiat kyyryssä, eikä sano mitään. Hän ei yksinkertaisesti osaa!

Miehet on jotenkin kasvatettu siihen, ettei niiden tarvitse osata nimetä tunteitaan ja puhua niistä. Monet miehet kuvittelevat elävänsä järjen mukaan, kun eivät vaahtoa tunteistaan, kuten naiset, mutta oikeasti se on tunteiden orjana elämistä. Kun ei ymmärrä omaa tunne-elämäänsä, ei osaa sitä myöskään hallita.

(Fiksut varmaan ymmärtävät, etten halua tässä parjata koko miessukupuolta, meitä on niin moneen junaan. Tämä on nyt karkeaa yleistystä.)

Edelleenkään en osaa auttaa sua ap, mutta ymmärrän tuon yksinäisyyden tunteen.

samaan kuin miehesi tyttäreni kohdalla. Tosin olen eronnut lapsen isästä ja tytön ja isän välit eivät ole parhaat mahdolliset. Tyttö on aika hankala luonteinen mutta kun olen hänen kanssaan 10kk ikäisestä asti vääntänyt olen oppinut mutkan kautta pääsemään päämäärääni hänen kanssaan. Ainoa vaihtoehto hänen kanssaan on laittaa hänet itse ajattelemaan, isä hakkaa päätään seinään ja yrittää jyrätä omilla käskyillään.



Jos lasta kasvattaa yhdessä ei lapsen aikana saa toisen kasvatusmenetelmiä arvostella paitsi jos toinen käytää väkivaltaa. Miehesi tekee mielestäni todella väärin.

että sinun mielipiteilläsi ja teoillasi ei ole niin väliä.. väärässä olet kuitenkin. Tuo on oikeasti ISO ongelma perheessä ja parisuhteessa.

että sinulla ja lapsella on ollut ja on kiinteä suhde ja nyt murrosiässä irtiotto on rajumpaa.



Itselläni on 14-vuotias jonka kanssa on välillä vaikeaa vääntöä ja ainoastaan minun kanssa. Toki olen yksinhuoltaja.



Psykologi on selittänyt niin että erityisen kiinteässä äiti-lapsisuhteessa voi käydä näin kun lapsi tulee murkkuikään. Irroittautumisvaihe on hankala.



Miehesi tekee väärin kun lapsen kuullen arvostelee sinua. Kasvattajien pitää vetää yhtä köyttä. Lapsi voi jopa tietoisesti käyttää tilannetta hyväkseen luomalla konflikteja saadakseen riitaa aikaan.



Pidä pääsi ja keskustele asiasta miehesi kanssa kahden, pidä rangaistuksista kiinni. Osoita miehelle esimerkin keinoin hänen olevan nyt väärällä linjalla.



Perheneuvolassa tulisi käydä miehesikin, ammattilaiset saisi miehesi ajattelemaan asiaa myös sinun kannaltasi.



Koeta kestää.

Meillä on ongelmia suurin piirtein samanikäisen lapsen kanssa, jonka äitipuoli olen. Mieheni mielestä raivokohtauksiin yms. ei pidä puuttua vasta kuin jälkikäteen, joten hän jättää minut yksin tappelemaan lapsensa kanssa. Minä kun en suostu kuuntelemaan kiroilua ja solvauksia, vaan haluan saada lapsen hiljaiseksi heti. Varsinkin kun kotonamme asuu pienempiäkin lapsia.

Kun tilanne äityy pahaksi, syyttää mies minua lapsen kuullen siitä, että olen aiheuttanut koko tilanteen. Eli antaa lapsen ymmärtää, että lapsi ei itse ole tehnyt mitään väärää, vaan syyllinen olen minä. Vaikka siis minä olen vain puuttunut lapsen huonoon käytökseen, johon isä ei kiinnittänyt mitään huomiota.

Minäkin olen useampaan otteeseen miettinyt, että lähtisin tästä tilanteesta. En jaksa kantaa vastuuta ja syyllisyyttä yksin.

Lapsen virhekäytös on tavallaan enemmän sinun syysi, koska miehesihän EI OLE LASTA KASVATTANUT. Se, että sallii lapselle kaiken tai ongelmatilanteissa vetäytyy vastuusta, se ei ole kasvatusta!



Ymmärrän oikein hyvin, miltä sinusta tuntuu. Oma mieheni tykkää myös aina kriiseissä siirtää vastuun minulle. "kun sä et koskaan pidä kuria". Mikä on iso läjä tuubaa, koska juuri sen minä teenkin: asetan rajat ja vaadin noudattamaan niitä.



Vituttaa rankasti kuunnella miehen kiukuttelua, koska meillä ne kriisit kiertyvät usein toisen lapsen aspergerin ympärille eli kriiseille on olemassa ns. hyvä syy, mutta mies ei vaan jaksa setviä asioita kunnolla, vaan kippaa tilanteen minun syliini.



Olen monta kertaa sanonut hänelle, että loukkaannun syvästi haukkumisista, mutta ei mies ota onkeensa.

että vanhemmat eivät vedä yhtä köyttä.