Mies ei tue - voimat loppu

Kuulostaa ehkä hullulta, mutta lukuunottamatta kasvatuksessa olevia ristiriitoja, emmekä riitele mitenkään erityisen paljon. Muut asiat hoituvat.

Siksi ajatus erosta tuntuu vaikealta.



Vaihtoehdoksi taitaa jäädä yksin selviytyminen lapsen kanssa niin, ettei kerro isälle tapahtuneesta. Eristää hänet ongelmista siis, antaa hänen "hengailla" lasten kanssa, kuten tähänkin asti, paskahommat jää minulle. Jotenkin masentavaa, mutta niin monta vuotta asiasta on tahittu, etten usko asianlaidan muuttuvan.

Siitä, että lapsen pitää antaa kiroilla, rikkoa tavaroita ja haukkua silmittömästi kaikkia perheenjäseniään (myös päiväkoti-ikäisiä pikkusisaruksiaan), ja sitten kun koko koti on paskana ja kaikki pienet itkee kurkku suorana, niin sitten mennään vähän juttelemaan isoveikan kanssa? Ja v--tut, sanon minä.



9

19. viesti oli vastaus nrolle 15, mutta lainaus jäi jostain syystä pois viestistä. 9/19

Tilanteet ovat ap:n lepsuilun aiheuttamaa. Hänellä on ilmeisiä rajanveto-ongelmia ja jotain kummallisia itsetunto-ongelmia. Hae niihin apua!

Kuulostaa ehkä hullulta, mutta lukuunottamatta kasvatuksessa olevia ristiriitoja, emmekä riitele mitenkään erityisen paljon. Muut asiat hoituvat. Siksi ajatus erosta tuntuu vaikealta. Vaihtoehdoksi taitaa jäädä yksin selviytyminen lapsen kanssa niin, ettei kerro isälle tapahtuneesta. Eristää hänet ongelmista siis, antaa hänen "hengailla" lasten kanssa, kuten tähänkin asti, paskahommat jää minulle. Jotenkin masentavaa, mutta niin monta vuotta asiasta on tahittu, etten usko asianlaidan muuttuvan.

Miehesi ei selvästikään OSAA. Ja luulee sinisilmäisesti, että kun lapsenne kärhää sinun kanssasi enemmän, se muka johtuu hänen ylivertaisista kasvattajan taidoistaan.

Kun se oikeasti johtuu siitä, että sinä olet enemmän läsnä lapsellesi ja kasvatat.

Tilanteet ovat ap:n lepsuilun aiheuttamaa. Hänellä on ilmeisiä rajanveto-ongelmia ja jotain kummallisia itsetunto-ongelmia. Hae niihin apua!

LUITKO ylipäänsä ap:n aloitusta? Hänhän siinä yrittää asettaa lapselle rajoja, mutta mies ei niitä rajoja noudata ja vetäytyy vastuusta! Ap on käynyt kasvatusneuvolassakin lapsen kanssa etsimässä konsteja, mutta miestä ei sekään kiinnosta.

Oikeesti, mee ottaa aamulääkkeesi. Selvästi on unohtunut sulta.

Unohtui kirjoittaa tarpeeksi selvästi asia. Isä siis kiva hahmo, minä ikävä kurinpitäjä.



t. ap

Siinä lukee, että ap:n miehellä ei ole ongelmia vetää rajoja ja lapsi tottelee häntä.



Ap:ta lapsi ei tottele, päinvastoin.



Ja tuo että ravaa joka puolella ruikuttamassa on just sitä samaa lepsuutta ja keskenkasvuista huomion hakemista. Vetää lapselleen rajat ja hoitaa itsetuntonsa kuntoon, niin ongelmat loppuvat.



Eli mitä?

Siinä lukee, että ap:n miehellä ei ole ongelmia vetää rajoja ja lapsi tottelee häntä.

Ap:ta lapsi ei tottele, päinvastoin.

Ap kirjoitti, että mies EI vedä rajoja, vaan luikkii pakoon tilanteista ja sitten syyttää äitiä ongelmista. Eihän lapsella ole mitään syytä temppuilla isää kohtaan, koska tietää että isä on "hänen puolellaan, äitiä vastaan".

Kirjoitin jo ylempänä, että hirmu usein lasten käytösongelmat johtuvat siitä, että kodin aikuiset eivät vedä yhtä köyttä. Tässäkin tapauksessa vanhempien väliset erot linjanvedossa vaikuttavat lapsen käyttäytymiseen häiritsevästi. Tilanne ei ole hyvä kenenkään kannalta, kaikkein vähiten lapsen.

Siinähän lukee selvällä suomella, että kun mies on kotona, "asiat sujuvat, eikä ongelmia ole".



Ja jos se linjojen eri pura on se ongelma, mikä estää ap:ta toimimasta niin kuin isä - kun kerran hän itsekin on sitä mieltä, että isän tavalla asiat sujuvat?

Mies otti jossain vaiheessa vähän väliä tosi rankasti yhteen silloin 7-vuotiaan kuopuksen kanssa. Minä olin siihen asti hoitanut yksin suurimman osan lasten asioita, ja tiesin miten nuorimman kanssa saa asiat sujumaan. Eli tiesin että hän vaatii varoituksen hyvissä ajoin ennen lähtöä, että hän saataa hermostua hoputtamisesta mutta rauhoittuu kun aikuinen antaa vähän tilaa ja positiivista palautetta jne. En sitten vaan osannut pitää suutani kiinni, kun mies ärjäisi leikkeihin uppoutuneelle lapselle, että nyt vaatteet päälle, on jo kiire ja veti pultit kun lapsi meni lukkoon...



En tiedä mikä teillä niitä vaikeuksia aiheuttaa, mutta tilanne voi näyttää miehestäsi samalta. Ehkä hän näkee niissä jotain mitä voisi muuttaa. Sinun arvostelusi lapsen kuullen on toki väärin ja mies kuulostaa muutenkin vastuun pakoilijalta, mutta mitäs jos sinä yrittäisit puhua asiast sopuisasti. Kysyt vaika mieheltä, mitä sinun hänen mielestään pitäisi noissa tilanteissa tehdä. Tai pyydät häneltä apua silloin, kun lapsi uhoaa, "koska sinua se tottelee". Joskus nöyrtymällä saavuttaa enemmän kuin vaatimalla oikeutta.



Minä lopulta nöyrryin olemaan hiljaa ja ottamaan kontolleni ne lähtöjen valmistelut vaikka lapsi oliskin ollut lähdössä isänsä kanssa. Näin mies tietenkin osallistuu entistä vähemmän lasten kasvatukseen, mutta toisaalta isä ja poika pääsevät sentään sovussa ovesta ulos.

Siitä, että lapsen pitää antaa kiroilla, rikkoa tavaroita ja haukkua silmittömästi kaikkia perheenjäseniään (myös päiväkoti-ikäisiä pikkusisaruksiaan), ja sitten kun koko koti on paskana ja kaikki pienet itkee kurkku suorana, niin sitten mennään vähän juttelemaan isoveikan kanssa? Ja v--tut, sanon minä.

9

keskustella, ainoa vaihtoehto minusta on eristää tuollainen raivopää muista ja sen jälkeen keskustella. Mutta uusperhe kuvioissa on paljon enemmän kuin vain satunnainen murkun raivoaminen joihin olen itse tottunut.

Minulla on ollut käytössä puhuminen, palkitseminen ja jos ei siltikään usko, rankaiseminen, esim. peliajan menetys tai äärimmäisissä tilanteissa kotiaresti. Samoin yritän pitää tiettyjä sääntöjä.

.........

Asiaa hankaloittaa, että miehelläni on täysin eri tyyli. Palkitsemiset tai rankaisut eivät koske häntä, vaan kaikki ongelmatilanteet lapsen kanssa on kuulemma aina minun vikaani. Mieheni syyttää minua näistä tilanteista, arvostelee huonoksi kasvattajaksi, hänen mukaansa minulla on ongelma, ei hänellä tai lapsella.

..............

Olen käynyt lapsen kanssa muutamia kertoja perheneuvolassa, mikä on hieman auttanut. Mies ei sinnekään ole tullut mukaan, koska hänellä ei omasta mielestään ole ongelmia lapsen kanssa, vain minulla. Joten asia ei koske häntä.

Lisäksi on minusta suorastaan jakomielitautista sinulta käskeä ap:tä hakemaan apua, mutta sitten myöhemmin pidät juuri sitä (että ap ON HAKENUT APUA kasvatusneuvolasta) sellaisena, että "ap juoksee ympäriinsä itkemässä sen sijaan että..."

Siinähän lukee selvällä suomella, että kun mies on kotona, "asiat sujuvat, eikä ongelmia ole". Ja jos se linjojen eri pura on se ongelma, mikä estää ap:ta toimimasta niin kuin isä - kun kerran hän itsekin on sitä mieltä, että isän tavalla asiat sujuvat?

pullikoi, vaan ap:tä. Ei uskalla. Mikä voi johtua monestakin syystä, esim. siitä, että isä voi reagoida väkivaltaisesti ja arvaamattomasti (mikä totta vie ei ole kasvatusta). TAI siitä, että läsnä on se äitkin, jota vastaan on helppo pullikoida, koska isä on osoittanut lapselle, että kaikki on aina äidin vika!

sisäistä tuotosta.



Lapsi on nätisti ja kiltisti isän kanssa. Se on fakta, jonka ap:kin myöntää.



Nuo selitykset ovat sitten teidän sepustustanne.

Terapiaa tms.



Eikä juosta ruikuttamassa lapsen ja parisuhteen ongelmista, jotka ovat hänen itsensä aiheuttamia.

sisäistä tuotosta. Lapsi on nätisti ja kiltisti isän kanssa. Se on fakta, jonka ap:kin myöntää. Nuo selitykset ovat sitten teidän sepustustanne.

ja hän vielä selventääkin asiaa.

Mistä sinä muuten muka tiedät asian paremmin kuin ap? Oletko kenties ap:n mies, kun noin kärkkäästi siellä väittelet? Vai muuten vaan häijyllä päällä oleva provo?

Koska tiedän, että kiiretilanteessa tai seinää vasten joutuessaan hän vetää pultit ja peli on menetetty.



Mutta, miten ihmeessä voisin noudattaa samaa kasvatuslinjaa kuin isä, kun lapsi ei koskaan isälle uskalla temppuilla? Suutuspäissään lapsi nimittelee toistuvasti, kiroilee, saattaa rikkoa tavaroita, kerran yritti ottaa rahapussistani rahaa, käyttäytyy siis tietoisesti minua provosoiden. Näissäkin tilanteissa pitäisi vaan lähteä pois ja antaa kaiken tapahtua? Pienempänä lapsen saattoi ottaa holding-otteeseen, mutta nyt hän on jo fyysisesti niin vahva, että se keino on käytetty.



Isältä kun kysyin ihan käytännön toimia, mitä hän tekisi, niin kuulemma olisi pitänyt antaa ottaa rahat ja raivota+läpsiä. Hän olisi voinut sitten yrittää jälkikäteen puhua. En voi käsittää tuollaista kommenttia.



Ja turha kauhistua, näitä raivotilanteita on max 1-2 krt kuussa.



t.ap

Ja mistäs sinä mitään tiedät sen paremmin? Keksit päästäsi mitä sattuu.

Terapiaa tms. Eikä juosta ruikuttamassa lapsen ja parisuhteen ongelmista, jotka ovat hänen itsensä aiheuttamia.

Siellä etsitään perheen dynamiikasta ongelmia ja niiden ratkaisukeinoja. Ei siis naulita ketään yksin syylliseksi seinälle, mutta MYÖS etsitään äidin reagointitavoista parannettavaa.

Mies ei kaiketi vaan uskalla mennä ruodittavaksi, sen vuoksi pakenee vastuusta.